Korean Sota Osa II ?

Ei leviä maailmansodaksi.

Eteläkorealaisten on syytä olla huolissaan, mutta siihen se taitaa jäädä. Pohjoiskorealaisia on turha lähteä neuvomaan, kun eivät kuitenkaan ymmärrä pelätä muuta kuin imperialistien hyökkäystä, joka ei tosiaankaan taida olla ihan aiheetonta.

Lyödään vaakakuppiin asetelmia kustakin suunnalta, ei kyllä hyvältä näytä. Kaikkea arvaamatonta ja hallitsematonta saattaa oikeasti tapahtua.
 
Tilanne on hieman kummallinen siinä mielessä, että sota on julistettu ikäänkuin käänteisesti. "Te julistitte sodan meille!"
Mut oikeesti nykyään ei enää julisteta sotia. Asiat vaan alkavat tapahtua. Erivärisiä pieniä miehiä saattaa liikkua siitä riippuen missä päin maailmaa ollaan. Sitten vaan tapahtuu...jotain....
 
Uskon että Yhdysvalloissa on nostettu valmiustasoa lähestulkoon tappiin. Ei siellä näillä asioilla leikitä!
 
Ei leviä maailmansodaksi.

Eteläkorealaisten on syytä olla huolissaan, mutta siihen se taitaa jäädä. Pohjoiskorealaisia on turha lähteä neuvomaan, kun eivät kuitenkaan ymmärrä pelätä muuta kuin imperialistien hyökkäystä, joka ei tosiaankaan taida olla ihan aiheetonta.

Ei varmaankaan maailmansodaks siinä mielessä mitä I & II episodit oli, mutta mulla on sellanen kutina, että jos tosta läimä lähtee käyntiin niin siitä tulee jenkeille uus venähtäny riippakivi. Ei ehkä ihan Vietnamin veronen mutta sellanen vuosien savotta. Ja kun Korean niemimaa sitoo resursseja, niin niitä tarvii vastaavasti vähentää, vaikka nyt Lähi-idästä ja Euroopasta. Ja kun tiedetään mitä tapahtuu sotilaalliselle tyhjiölle, niin saattaa alkaa kipinöimään muuallakin maailmassa.
 
Ei varmaankaan maailmansodaks siinä mielessä mitä I & II episodit oli, mutta mulla on sellanen kutina, että jos tosta läimä lähtee käyntiin niin siitä tulee jenkeille uus venähtäny riippakivi. Ei ehkä ihan Vietnamin veronen mutta sellanen vuosien savotta. Ja kun Korean niemimaa sitoo resursseja, niin niitä tarvii vastaavasti vähentää, vaikka nyt Lähi-idästä ja Euroopasta. Ja kun tiedetään mitä tapahtuu sotilaalliselle tyhjiölle, niin saattaa alkaa kipinöimään muuallakin maailmassa.
Osuit asian ytimeen!

e. tämä :: "Ja kun tiedetään mitä tapahtuu sotilaalliselle tyhjiölle, niin saattaa alkaa kipinöimään muuallakin maailmassa."
 
Mut oikeesti nykyään ei enää julisteta sotia. Asiat vaan alkavat tapahtua. Erivärisiä pieniä miehiä saattaa liikkua siitä riippuen missä päin maailmaa ollaan. Sitten vaan tapahtuu...jotain....

Tuosta sodan julistamisesta tuli jotenkin allekirjoittaneelle mieleen Talviolympialaiset 2018, jotka järjestetään Etelä-Koreassa 9-25.2.2018. Miksikö?

Kim uhosi Pohjois-Korean ulkoministeri Ri Yong-hon suulla että Pohjois-Korea voi ampua mm. lentokoneet alas silloinkin kun ne eivät ole PK:n ilmatilassa. Tästä päästäänkin taas takaisin tuohon talviolympialais-asiaan, eli voisiko amerikkalaisurheilijat joutua Pohjois-Korean kohteiksi tässä USAn ja PK:n välisessä uhittelupelissä? Koko maailman jakamaton huomio on taattu jos tämän kaltaisessa urheiluspektaakkelissa siirtyy johtajien välisestä uhkailumittelöstä tekoihin. Pohjois-Korean kyvykkyys ampua S-200:llaan jenkkien modernia kalustoa omien rajojensa ulkopuolelta on melkein sama kuin yrittäisi ampua ritsalla alas dronea kahdensadan metrin korkeudesta, joten Kim voi työkalupakkinsa laihuudesta johtuen ottaa helpompia ja pehmeämpiä 'fasistisia' kohteita maalitauluiksi.

Muistakaamme että vuoden 1972 Münchenin kesäolympialaisissa palestiinalaiset terroristit murhasivat kymmenen israelilaista ja tästä tehtiin 33 vuotta myöhemmin elokuva jonka ohjasi Steven Spielberg. Münchenin iskun jälkeisen retaliaation hoiti Mossad operaatiolla "Jumalan Kosto", jonka tarina kiteytetysti oli salamurhata kaikki Münchenin terrori-iskun suunnittelijoiksi ja tekijöiksi epäillyt.

JOS niin kävisi että Pohjois-Korea ottaisi jenkkituristeja tai -urheilijoita kohteekseen talviolympialaisissa, niin en kylläkään usko että jatkotoimia hoitaisi CIA & co, vaan vastaus tulisi olemaan järeä ja sotilaallisen osaston tekemä.

Ennustan kuitenkin että Talviolympialaiset 2018 tulevat saamaan erittäin näkyvät ja ei-niin-näkyvät turvatoimet. En ihmettelisi vaikka jenkkiurheilijoiden ruuat ja juomatkin olisivat amerikoista asti mukana kuskattuja.
 
_97866397_n_s_korea_mobile_phones_624.png


_98017795_n_s_korea_roads_624_v1.png

http://www.bbc.co.uk/news/world-asia-41228181

3.2 miljoonaa kännyä on enemmän kuin oletin.
 
http://www.bbc.co.uk/news/world-asia-41228181

3.2 miljoonaa kännyä on enemmän kuin oletin.

Itseasiassa nuo puhelimet ovat ilmestyneet PK:hon muutamassa vuodessa. Heidän sim-korteillaan ei voi soittaa PK:n ulkopuolelle ja myytävissä puhelimissa ei toimi muut sim-korit, mutta ihmiset tekevät puhelimiin kytkentöjä joilla pystytään kiertämään tämä rajoitus ja jolloin voidaan käyttää muitakin sim-kortteja.
 
Itseasiassa nuo puhelimet ovat ilmestyneet PK:hon muutamassa vuodessa. Heidän sim-korteillaan ei voi soittaa PK:n ulkopuolelle ja myytävissä puhelimissa ei toimi muut sim-korit, mutta ihmiset tekevät puhelimiin kytkentöjä joilla pystytään kiertämään tämä rajoitus ja jolloin voidaan käyttää muitakin sim-kortteja.

Tuollaisen SIM-kortin käyttäminen ulkomaille soittamiseen toimii "mene suoraan vankilaan kulkematta lähtöruudun kautta"-korttina.

Juurikin oli uutista siitä kuinka Pöljöläis-Koreassa viskataan vankilaan siitä kun puhuu puhelimessa ulkomailla asuvien sukulaisten kanssa.

Onhan se suoranaista vehkeilyä Kimin hallintoa vastaan jos soittaa sukulaiselle ja kuulee samalla kuinka muualla maailmassa ei tehdäkään pakkotyötä ja eletä nälässä. Unohtamatta vielä sitä että missä valossa länsimaissa Kimin hallinto ja 'uroteot' nähdään :rolleyes:
 
Eilen Mika Aaltola arveli että pakotteet alkavat puremaan P-Koreaan, Venäjän reaktio vahvistaa asiaa:
Venäjä: Pakotetie Pohjois-Koreaa vastaan lopussa
Tänään klo 11:48


Venäjän ulkoministeriön mukaan pakotetie Pohjois-Koreaa vastaan on kohta käytetty loppuun.

Venäjän ulkoministeriön mukaan Yhdysvaltain suhtaumistapa Pohjois-Koreaan on myös umpikujassa.

Venäjän ulkoministeriö sanookin työskentelevänsä kulissien takana poliittisen ratkaisun löytämiseksi Pohjois-Korean tilanteeseen. Venäjän ulkoministeriön kommenteista kertoi uutistoimisto Ria.

Yhdysvaltain puolustusministeri Jim Mattis sanoi aiemmin tiistaina Yhdysvaltain haluavan ratkaista ydinkriisin Pohjois-Korean kanssa diplomaattisesti.

KATRIINA MÄKELÄ
[email protected]
 
Aivan kuten kolme miljoonaa kännykkää P-koreaan on ilmestynyt kaikki muukin nykyaikainen härpäke saataville. Näitä yksityisyritykseksi laskettavia toreja on joka kaupungissa ja maaseudullakin. Ovat periaatteessa kiellettyjä,mutta viranomaiset katsovat sormien läpi.
Kuulemma Kiinalaiset ja muutkin elokuvat tekevät hyvin kauppaansa.
Pari vuotta sitten ongelmana oli dvd-soittimien puute,mutta Cd-soittimia oli. Kaikki materiaali täytyi saada cd:lle mahtumaan. Lienee nyt muuttunut sekin.
Eli p-korean kansa ei ehkä elä niin pimennossa mitä voisi kuvitella. Toki maaseutu ja kaupungit ovat eri tilanteessa,mutta toripaikkoja on kaikkialla. Tavarat tulevat Kiinasta.
 
Tässä jutussa myös Kn-06:sta:

The North Korean air force only has a handful of relatively modern fighters including the early versions of the Soviet Mikoyan MiG-29 Fulcrum and the MiG-23 Flogger that could threaten American warplanes. Neither are likely to be able to get close enough to a B-1B, B-52 or a B-2 Spirit stealth bomber before being unceremoniously blown out of the sky by American fighter escorts. The only chance the North Korean air force would have of successfully engaging American bombers is if by chance they caught those aircraft without U.S. or allied fighter cover.

North Korea would have a better chance at shooting down a bomber with a surface-to-air missile battery if the American aircraft were close enough. While the overwhelming majority of North Korean air defenses are older Soviet systems, Pyongyang does field some surprisingly capable indigenous weapons.

“They have a mix of old Soviet SAMs [surface-to-air missiles], including the S-75, S-125, S-200 and Kvadrat, which are likely in more or less good condition,” Vasily Kashin, a senior fellow at the Center for Comprehensive European and International Studies at Moscow’s Higher School of Economics told The National Interest earlier this year. “They used to produce the S-75 themselves — and those could have received some significant upgrades. In addition to them, since early the 2010s they are fielding an indigenous modern SAM system which is called KN-06 by South Korea and the U.S.”

It is not clear how many KN-06 SAM batteries Pyongyang has built, but the North Korean weapon is a surprisingly capable system that is similar to early model versions of the Russian-built S-300. “No one knows exactly how many such systems exist,” Kashin said. “The KN-06 has phased array radar and tracks via missile guidance system and maybe equivalent to the early S-300P versions but with greater range.”


North Korean KN-06 surface-to-air missile. KCNA photo


Kashin — who is a specialist on Asian matters — said that South Korean sources have written that the KN-06 has been successfully tested. The weapon is thought to have a range of up to 150 kilometers. One of the reasons that the KN-06 is often ignored — even though information is available about it — is that Western analysts often underestimate Pyongyang’s industrial capabilities.


The North Korean threat cannot be dismissed out of hand. Pyongyang has shot down American military aircraft in the past — and gotten away with it. One such event took place on April 15, 1969, during the Nixon administration, when a North Korean MiG-21 downed a U.S. Navy Lockheed EC-121 Warning Star reconnaissance aircraft, killing all 31 crew members onboard. Nixon ultimately did not retaliate but he did briefly consider a nuclear strike in response to the North Korean provocation.

“When I got to see the colonel, it was very simple. He described the shooting down of the EC-121 about a hundred miles at sea. And that he had a message, which he showed me at that time, saying to prepare to strike my target,” Bruce Charles, a former U.S. Air Force F-4 Phantom II pilot on temporary duty that day at Kunsan Air Base at the time told NPR. Charles’ F-4 was primed for launch carrying a 330-kiloton B61 tactical thermonuclear bomb. “”The order to stand down was just about dusk, and it was not a certainty. The colonel said, ‘It looks like from the messages I’m getting, we will not do this today. I do not know about tomorrow.’”

On Dec. 18, 1994, North Korea shot down an unarmed U.S. Army OH-58 Kiowa reconnaissance helicopter over the DMZ, killing one pilot and capturing another. The Clinton administration — realizing that there were no good options for retaliation — chose restraint.

But North Korea hasn’t just attacked American aircraft in the past; it has also attacked U.S. Navy vessels. On Jan. 23, 1968, North Korea seized the U.S. Navy surveillance ship USS Pueblo — killing one sailor and capturing 83 others. The ship remains in North Korean hands, but the crew was eventually released on Dec. 23, 1968. Pres. Lyndon B. Johnson considered a host of retaliatory measures — including a nuclear strike — but ultimately backed down.

It is unclear how the current administration will react, but the situation is only becoming more unstable.

http://warisboring.com/how-north-korea-could-hunt-u-s-warplanes/?mc_cid=b35485d647&mc_eid=45a4b1a714
 
Joo, eipä tietty Vennäältä. Kim itte on suunnitellu tärkeimmät raketti ja pommi jutut Havannalaisen siggeboxin kanteen topsiikretti tyyliin ja ne,tumman pyhäkoulupuvun rintataskussa piilossa uhkaavalta pahalta länsimaiselta hapatukselta.
 
Back
Top