Korean Sota Osa II ?

Myös todisteiden saaminen suurvaltojen tiedustelulle ei luulisi olevan vaikeaa. Ihmisiä on ollut mukana paljon korean ohjustamisessa ja ydinaseistamisessa. Ovat isoja projekteja Dataakin on liikkunut. Jos ja kun tällaiset todisteet saadaan, niin ratkaiseva askel on esittää nämä todisteet Yk:ssa.
Veikkaan että etäisyys todisteiden saamisesta niiden julkiseen esittämiseen on aika pitkä.
 

ctg

Ylipäällikkö
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoi, että on valmis puhelimessa keskustelemaan Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-Unin kanssa, kertoo CNN.

Trump toivoo myös positiivista kehitystä Pohjois-Korean ja Etelä-Korean välisissä neuvotteluissa.

Etelä- ja Pohjois-Korean on tarkoitus pitää viralliset neuvottelut 9. tammikuuta.

Trump vastasi toimittajien kysymyksiin presidentin huvilalla Camp Davidissa. Häneltä kysyttiin hänen tahdostaan keskustella Kimin kanssa.

– Totta kai, ei minulla ole ongelmaa sen kanssa. Mutta olemme lähtökohdissa hyvin tiukkoja, hän vastasi.

– Kim tietää, etten ole sekaisin ja hän ymmärtää sen. Voimme kuitenkin kehittää rauhanomaisen ja hyvän ratkaisun. Olemme tekemässä sitä monien ihmisten kanssa, hän jatkoi.

Trump ja Kim Jong-Un ovat vaihtaneet solvauksia useaan kertaan. Trump tviittasi muun muassa, että hänellä on isompi ydiasenappi kuin Pohjois-Korean Kim Jong-Unilla.

Pohjois-Korea hyväksyi Etelä-Korean kutsun neuvotteluihin perjantaina. Yhdysvallat ja Etelä-Korea ovat myös luvanneet, etteivät ne järjestä yhteisiä sotaharjoituksia helmikuussa alkavien Pyeongchangin talviolympialaisten aikana.
Linkki

Presidentti, joka ei halunnut olla presidentti, vaan äärioikeiston martyyri presidenttikanditaatti on valmis neuvottelemaan tyrannin kanssa. Ei helvetti mitä paskaa. Mitä hän aikoo kertoa, ne samat kolme tarinaa?

Donald Trump said on Saturday he was open to talking to Kim Jong-un and hoped good could come from negotiations between North and South Korea over this year’s Winter Olympics in Pyeongchang.

The US president also took credit for those talks, saying: “If I weren’t involved they wouldn’t be talking about Olympics right now. They’d be doing no talking or it would be much more serious.”

North and South Korea have agreed to discuss cooperation on the games as well as other issues in rare meetings set to begin on Tuesday in Panmunjom, a village that straddles the demilitarised zone between the two countries.
Linkki
 
Viimeksi muokattu:

ctg

Ylipäällikkö
As the war of words between President Trump and North Korean leader Kim Jong Un escalated this week, stoking worries about nuclear conflict, the Centers for Disease Control and Prevention announced a briefing later this month on the public health response to a nuclear detonation.

While a nuclear detonation is unlikely, it would have devastating results and there would be limited time to take critical protection steps,” the CDC said in a statement yesterday promoting the Jan. 16 briefing, first reported by STAT news.

Despite the fear surrounding such an event, planning and preparation can lessen deaths and illness. For instance, most people don’t realize that sheltering in place for at least 24 hours is crucial to saving lives and reducing exposure to radiation,” the agency said.

The event will feature speakers from CDC, the Food and Drug Administration and the Georgia Department of Health, who will discuss “preparing for the unthinkable,” response plans, public health resources and related issues. It is part of CDC’s virtual Public Health Grand Rounds series aimed at educating health professionals
Linkki
 

ctg

Ylipäällikkö
Speaking to Fox News, the Four Star General continued: "Economic sanctions are finally starting to take hold. Gas stations are indeed closing, others have long lines, there is evidence of serious malnutrition and economic starvation on the people of North Korea.

"There is pressure being felt for certain and that’s part of the motivation here."
Linkki
 

Teräsmies

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Pohjois-Korea lähettää delegaation korkea-arvoisia viranomaisia, urheilijoita ja kannustusjoukkoja Etelä-Korean Pyeongchangissa ensi kuussa pidättäviin talviolympialaisiin. Päätöksestä kertoi tiistaina Etelä-Korean edustaja.

Koreat pitivät ensimmäiset muodolliset keskustelunsa yli kahteen vuoteen maiden välisellä demilitarisoidulla vyöhykkeellä.

Etelä-Korea esitti neuvotteluissa, että maat sopisivat Korean sodan jakamien perheiden jälleentapaamisesta ja että maiden urheilijat marssisivat yhdessä talviolympialaisten avajaisseremonisssa. Perhetapaamisia ei ole järjestetty kahteen vuoteen.
https://yle.fi/uutiset/3-10012399
 
Tykkäykset: ctg

aj77

Ylipäällikkö
P-korea sen laivan taisi upottaa eikä siinä ole uutta tai ihmeellistä. Sellaista ne tekee.
P-korea kiistää, sukellusveneen miehistö on jo leireillä, eteläkorea ja p-korea menee käsikädessä Olympialaisten avajaisissa. Kattellaan sitten keväämmällä taas uudestaan tilannetta.
Pakotteita voidaan vielä kiristää. Öljykään ei ole kokonaan kielletty. Eriasia hyväksyykö yk enää paljonkaan kiristyksiä ilman syytöksiä sodasta siviileitä vastaan.
 
Ehkäpä, mutta sehän on amerikkalaisten ongelma. E-Korealaiset haluavat välttää sodan ellei sitä pakoteta sellaiseen P-Korean toimesta.
Näin pikaisesti luodut sopuisat suhteet ja julkilausumat herättävät kyllä ihmetystä. PK pelaa nähdäkseni erittäin hyvin korttinsa tällä hetkelle, kun se hioo naapurisuhteitaan kuntoon. Parhaimmillaan se saa pakotteisiin lievennystä ja tärkeää lisäaikaa kehittää ohjus- ja ydinteknologiaansa eteenpäin. Samalla se saa iskettyä kiilaa USA:n ja EK:n väliin.

Pehmeä linja EK:lta on ymmärrettävä, sillä mahdollinen sota iskisi naapuriin suurimmalla voimalla. Ja ehkä myös Olympialaisilla on lopulta suurempi merkitys kuin olen arvellut. Todellisuus on kuitenkin se, että päivä päivältä PK:n tekniikka ja valmius kehittyy, eikä aikaa olisi hukattavissa tämän pysäyttämiseen.

Ellei sitten jo todellakin ole myöhäistä?
 
Näin pikaisesti luodut sopuisat suhteet ja julkilausumat herättävät kyllä ihmetystä. PK pelaa nähdäkseni erittäin hyvin korttinsa tällä hetkelle, kun se hioo naapurisuhteitaan kuntoon. Parhaimmillaan se saa pakotteisiin lievennystä ja tärkeää lisäaikaa kehittää ohjus- ja ydinteknologiaansa eteenpäin. Samalla se saa iskettyä kiilaa USA:n ja EK:n väliin.

Pehmeä linja EK:lta on ymmärrettävä, sillä mahdollinen sota iskisi naapuriin suurimmalla voimalla. Ja ehkä myös Olympialaisilla on lopulta suurempi merkitys kuin olen arvellut. Todellisuus on kuitenkin se, että päivä päivältä PK:n tekniikka ja valmius kehittyy, eikä aikaa olisi hukattavissa tämän pysäyttämiseen.

Ellei sitten jo todellakin ole myöhäistä?
Kirjotitpa kyllä osuvasti meikäläisen ajatukset auki. Tosin Olympialaisia olen pitänyt kaiken aikaa suht merkittävänä asiana. Mää nään ton linnyttelyn Etelän suuntaan melkosena ässäsyöttönä ja Kim sai sillä peliliikkeellä Trumpin näyttään ärhentelevältä idiootilta. En usko, että Etelä-Koreassa niinkään pelätään Pohjois-Korean hyökkäystä heitä vastaan, vaan USA:n hyökkäystä Pohjois-Koreaan. Ja eiköhän PK:kin pyri ikseen juuri tähän naulaan ja kehottaa loitontumaan USA:sta, jottei vaan sattusi Olympialaisten aikana mitään provosoivaa. Ja nyt onkin hyvä aika kiristää ruuvia siinä mielessä, että etelässä ollaan varmasti normaalia hövelimmällä päällä, jotta Olympialaiset saataisiin vietyä tyylikkäästi läpi, ilman mitään välikohtauksia.

Ja sitte muutama tärppi, miks pidän urheiluskabojen onnistumista tärkeenä:

Raha: Kisojen budjetti on n. 8 miljardia, mutta todellisuudessa on rahaa palanut varmasti moninkertainen summa, kun lasketaan mukaan kaikkien Etelä-Korealaisten yritysten epävirallisesti olympialaisiin käyttämä raha, tai oikeammin ehkä epäonnistuneiden olympialaisten takia menetetty raha. On erilaista mainosrompetta, oheistapahtumaa, laajennus/rakennushankkeita ja kaikkee mutta. Ja oma lukunsa on omien urheilijoiden menestymiseen upotettu raha. Esimerkkinä nyt vaikka Kiekko-Vantaa, jonka Etelä-Korean jääkiekkoliiton johtajan firma osti ja iski muutaman korealaisen "mailataiturin" smirklaileen siniviivojen väliä.

Vetovoima: Onnistuneet kisat poikii lisää vastaavia tapahtumia ja maahan ja toimintakulttuuriin tykästyvä massikeisari saattaa siirtää wifi-verkossa toimivia älyhammaslankoja valmistavan startup yrityksensä kohtuullisemmin verottavaan ja lämpösempään maahan.

Kunnia: Aasialaisessa kulttuurissa epäonnistuminen on aiva hirvee juttu, lopun elämän ja seittemän seuraavankin sukupolven ajan kestävä häpee. Joten nyt ei oo varaa epäonnistua ja sen välttämiseks tehdään vaikka mitä. Jos se vaatii käsikädessä kävelyä ja öljyn myymistä kusipäänaapurille, niin sitten se vaatii ja niin tehdään.
 
"My button is bigger and it works" "Zuma" "We took the eye out of their missiles".

PK tajusi, ettei ohjusten ohjaus enää toimi. Kandee siis tehdä peliliike ja väsätä äkkiä suhteita EKn kanssa. Ei kimi ihan tyhmä ole, shakki ja lähes matti, mutta muutama liike on jäljellä, jos ei nyt ryssi huutelemalla asioita.
 

ctg

Ylipäällikkö
South Korea’s justice minister said on Thursday that a bill is being prepared to ban all cryptocurrency trading in the country.

That news is a major development for the cryptocurrency space, as South Korea is one of the biggest markets for major coins like bitcoin and ethereum.

According to industry website CryptoCompare, more than 10 percent of ethereum is traded against the South Korean won — the second largest concentration in terms of fiat currencies behind the dollar. Meanwhile, 5 percent of all bitcoin are traded against the won.

“There are great concerns regarding virtual currencies and justice ministry is basically preparing a bill to ban cryptocurrency trading through exchanges,” Park Sang-ki said at a press conference, according to the ministry’s press office.

Bitcoin tumbled more than 12 percent following Park’s remarks. At 12:35 p.m. HK/SIN, the cryptocurrency traded at $13,042.79 per token.

He added that he couldn’t disclose more specific details about the proposed shutdown of cryptocurrency trading exchanges, adding that various government agencies would work together to implement several measures.
Linkki

Three months ago, Donald Trump told Secretary of State Rex Tillerson he was "wasting his time" by suggesting the US was willing to talk to North Korea.

Now, after months of apocalyptic rhetoric and mockery of "Little Rocket Man," Kim Jong-Un, the President is offering to open dialogue when it's "appropriate," and even says he's willing to talk to the North Korean leader himself.

Trump's repositioning represents just the latest twist in US rhetoric and behavior over the dangerous nuclear showdown that's created confusion as to exactly where the administration stands on the first major foreign policy crisis of Trump's term.
Linkki

Americans have preconceptions of what North Korea is like — militant, reclusive, and oppressive. But we don’t really understand what North Korea’s vision of America is. How do they view our government, our policies, and our history?

One way to answer this lies in the propaganda that shapes public opinion in North Korea. In the closed, authoritarian society, the regime is the only consistent source of information for the public.
Linkki
 
Viimeksi muokattu:

ctg

Ylipäällikkö
LONDON — A distinguished retired South Korean general warned that a U.S. attack on North Korea would be met by well-armed soldiers fighting with religious fervor to defend their homeland.

"I try to explain to the Americans — if we have to go into North Korea, it is not going to be like going into Iraq or Afghanistan. It’s not going to be like toppling (ex-Iraqi President Saddam) Hussein. This would be more like trying to get rid of Allah," said I.-B. Chun, referring to the Arabic word for God.
Linkki
 

Teräsmies

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Taitaa Etelä-Korealla mennyt pupu pöksyyn. Luottaisivat nyt Usan apuun.
Missä asiassa? Kummankaan valtion intresseissä ei ole laajamittainen sota vaikka välillä onkin pienempää kärhämää. Tässähän on kriisiä pukannut koska ameriikkalaisilla on mennyt pupu pöksyyn P-Korean ohjuksien ja pommien tuloksena... eihän siellä muuten olisikaan pullistelulle tarvetta.


Taviksetkin tietävät asioiden laidan.
 
Top