Korean Sota Osa II ?
- Viestiketjun aloittaja deeq
- Aloitus PVM
-
- Tagit
- etelä-korea korea pohjois-korea
Kaukovittuilija
Kapteeni
juhapar kirjoitti:
Kuka olisi niin hupsu, että hyökkäisi sellaiseen maahan, joka ei koskaan kykene maksamaan huippukallista sotaa ja jälleenrakentamista takaisin?
Vähän eri asia on hyökätä Irakiin ja Libyaan, jossa on suuret luonnonvarat, joilla on oikeasti vaikutusta maailmantaloudelliseen tilanteeseen. Mitä sodittavaa P-Koreassa muka on? Itä-Saksakin oli selvästi rikkaampaa ja korkeakoulutetumpaa seutua, jolloin saksojen yhdistymisestä oli teoriassa jotain hyötyä, vaikkei kylläkään länsi-Saksan taloudelle, jonka rasituksella Itä-Saksaa jälleenrakennettiin. P-Koreassa on vain äärimmäistä köyhyyttä ja portilla odottamassa hampaisiin asti aseistettu, Aivopestyjen fanaatikkojen miljoona-armeija. Maa, jossa ihmiset syö toisiaan nälkänsä pitimiksi. Sodasta seuraavat jälkivaikutukset olisivat niin suuret, ettei sota kannata ketään osapuolta. Ei ainakaan Yhdysvaltoja, Japania ja Etelä-Koreaa, jotka tämän kaiken loppupeleissä maksavat. Meillä on jo yksi Afganistan riesana, miksi järjestää toinen?
Syy siihen, miksi siellä yleensä on tuollainen hallinto, on se että ne on itse kannattaneet kommunismia, sen toimet sallineet ja sen puolesta sotineet. Muutos P-Koreassa pitäisi tapahtua sisältäkäsin, samoin kuin Neuvostoliitossa. Sitä varten tarvittaisiin kansan tukema vallanvaihdos, vallankaappaus, tai jopa sisällissota. Antaa niiden vain kieriskellä siellä omassa työläisen paratiisissaan, jos ne sellaista haluaa.
Kaukovittuilija
Kapteeni
juhapar kirjoitti:
Aiemmin sanottiin että Afganistan on portti Lähi-itään. Afganistan on eräänlainen avaimenreikä sitä ympäröivien valtioiden hallinnointiin ja miksei myös valloittamiseen. Siellähän on naapurivaltioissa maailman suurimmat, hyödyntämättömät luonnonvarat. Vai luuletko tosiaan että Neuvostoliittokin meni sinne vain levittämään sosialismin ihannetta?
Kaukovittuilija
Kapteeni
juhapar kirjoitti:
Mikäs Kiinassa viehättää? Edullinen työvoimako?
Nyt on kaukovittuilija aika pahasti hakoteillä. Kautta historian on sodittu ympäri ämpäri maailmaa jokaisessa maassa ja maanosassa. Ei sitä voi vain jonkun taloudellisen seikan takia arvioida. Esimerkiksi Sveitsi on hyvin rikas valtio, mutta ei siellä ole satoihin vuosiin sodittu. Palestiinassa taas ei ole mitään erityisiä luonnonvaroja, mutta niin vain siellä on 3000 vuotta sodittu lähes yhtämittaisesti.
Jos taas ajetellaan pelkästään Yhdysvaltoja, niin lähinnä köyhissä ja syrjäisissä maissa he ovat sotineet: Korea, Vietnam, Irak, Afganistan, Panama, Kosovo, jne. Noista ainoastaan Irakia voi perustella jollakin taloudellisella ("sodan jälkeen saamme paljon öljyä") perusteella.
Jos taas ajetellaan pelkästään Yhdysvaltoja, niin lähinnä köyhissä ja syrjäisissä maissa he ovat sotineet: Korea, Vietnam, Irak, Afganistan, Panama, Kosovo, jne. Noista ainoastaan Irakia voi perustella jollakin taloudellisella ("sodan jälkeen saamme paljon öljyä") perusteella.
Kaukovittuilija
Kapteeni
Tacitus kirjoitti:
No perusteleppa nyt minullekin miksi USA:n pitäisi hyökätä rutiköyhään kommunismin ulkomuseoon? Ketä se hyödyttäisi ja millä tavalla?
(Taasko uusi multiaccount puoltamaan omia mielipiteitä?)
Kaukovittuilija
Kapteeni
juhapar kirjoitti:
Yksi aika merkittävätuli heti mieleen. Tosin tämä aihe liittyy koko sodan tapahtumiin, eikä vain talvisotaan.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kolosjoen_kaivos
>>
Suomi sai Petsamon hallintaansa Tarton rauhassa vuonna 1920. Alueen luonnonvarojen hyödyntämistä tutkittaessa ilmeni, että metsä- ja kalastusvarantojen hyödyntäminen olisi kallista ja riskialtista, eikä todennäköisesti houkuttelisi riittävästi pääomia muusta Suomesta. Ehdotus junayhteydestä Rovaniemelle hylättiin hallituksen puolesta asiaa tutkineen Jalmar Castrenin toimesta. Lupaavimmaksi mahdollisuudeksi nousivat mineraalivarat, joita ei kuitenkaan ollut kartoitettu.
Hallitus lähetti geologisen tutkimuskunnan Petsamoon heti 1921. Norjan puolella, lähellä rajaa oli jo aikaisemmin löydetty rautamalmikenttä, ja toiveena oli että malmio jatkuisi Suomen puolelle. Tätä tutkittaessa kesällä 1921 löydettiin Kaulatunturin Kolosjoelta, Norjan rajan lähistöllä noin 40 kilometriä rannikolta nikkeli-kuparimalmiesiintymä. Seuraavat vuodet asiaan hyvin varovaisesti suhtautunut Suomen Geologinen komissio kartoitti malmion koon alustavasti ja selvitti malmin pitoisuudet. Mineraalilöytöjä oli kaikkiaan parikymmentä, mutta vain Kolosjoen löytöjä pidettiin riittävän rikkaina. Malmia laskettiin olevan kaksi miljoonaa tonnia, ja sen arvioitiin sisältävän 1,3 prosenttia nikkeliä ja 1,6 prosenttia kuparia. Tulos oli vaatimaton, mutta malmia näytti silti olevan riittävästi kaivostuotannon aloittamiseksi. Lasketut pitoisuudet osoittautuivat myöhemmin huomattavasti todellisia matalammiksi; toteutunut nikkelipitoisuus oli 3,9 prosenttia. Kolosjoelta malmio ulottui puolikaaren muotoisena itään runsaan kolmenkymmenen kilometrin päähän.[3][4]
Malmiota tarjottiin ensimmäisenä Outokumpu Oy:lle, mutta se oli investoimassa omaan kuparintuotantoonsa, eikä omannut riittävästi resursseja kahteen hankkeeseen. Kolmekymmentäluvun alussa kiinnostuksensa osoittivat useat kansainväliset kaivosyhtiöt, muun muassa saksalaiset Krupp ja IG Farben sekä kanadalainen International Nickel Company of Canada (Inco), joka hallitsi 90 prosenttia maailman nikkelimarkkinoista ja omisti suurimman osan maailman tunnetuista nikkelivaroista.
Vuonna 1937 ilmeni. että myös saksalaiset olivat kiinnostuneita Kolosjoen nikkelistä ja Petsamon alueesta. Saksalainen kalastusyhtiö tarjoutui ostamaan Liinahamarin kalajauhotehtaan. Sekä englantilaiset että suomalaiset tulkitsivat tarjouksen sotilaspoliittiseksi kiinnostukseksi, ja se liittyikin 1936 esitettyyn vaatimukseen tukikohdasta Petsamossa. Suomalaiset vakuuttivat englantilaisille, etteivät päästä Saksaa alueelle. Saksan kiinnostus ilmeni myös syyskuussa 1938, kun Saksan yleisesikunta OKW:n Puolustustalousesikunnan edustaja matkusti Suomeen tutkimaan maan tarjoamia sotatarvikemateriaaleja.
Kesällä 1939 kaivoksella työskenteli noin 1 400 työntekijää. Talvisodan puhjettua työt keskeytettiin sodan ensimmäisten päivien kuluessa.[9] Tuolloin kaivoskäytävä malmioon oli puhkaistu, ja sulattamo sekä Jäniskosken voimalaitos olivat lähes valmiit.[10] Neuvostojoukot hyökkäsivät Pohjois-Petsamoon ja etenivät etelään vuonoa pitkin. Vähäisten suomalaisjoukkojen vastustus ei pysäyttänyt hyökkäystä. Kolosjoen kaivosalue luovutettiin taisteluitta 15. joulukuuta 1939. Kaivoksen laitteistot olivat kunnossa, sillä Neuvostoliitto ei ollut pommittanut kaivosaluetta. Suomalaiset jättivät laitteet ehjiksi, vaikka tuhosivatkin perääntyessään Petsamosta muun infrastruktuurin.[11] Ainoastaan Kolosjoen lämpökeskus tuhottiin. Myös Jäniskosken voimalaitos jätettiin ehjäksi, irrotettavissa olevat laitteet kuljetettiin etelään.
Toisen maailmansodan puhjettua Suomen oli tärkeä saada ostettua aseita. Syyskuussa 1939 suomalaisten ollessa Berliinissä kauppaneuvotteluissa saksalaiset ottivat Petsamon nikkelin esille. Saksalaiset esittivät toiveen, että Suomi ottaisi kaivosalueen haltuunsa ja luovuttaisi alueen tai myisi tuotannon Saksalle. Saksan tarve oli selvä: se oli aloittanut hyökkäyssodan, mutta sen nikkeliomavaraisuus syksyllä 1939 oli vain 5 prosenttia.[8]
Talvisodan jälkeen nikkeli oli kahden sotaakäyvän suurvallan mielenkiinnon keskipisteessä: Britannia ajoi byrokraattista laillisuuslinjaa ja kaivosomistajan oikeutta, mutta varoi ärsyttämästä Neuvostoliittoa, Saksa piti malmiota elintärkeänä sotateollisuudelleen ja Petsamoa välttämättömänä astinlautana hyökkäykselle Murmanskiin. Neuvostoliitto puolestaan ei talvisodan päätyttyä tuntenut mielenkiintoa Petsamon nikkelivarantoihin eikä Petsamoon sotilaallisena alueena.[13] Kun Saksan viranomaiset suunnittelivat Skandinavian integroimista omaan talousalueeseensa, siihen laskettiin huhtikuusta 1940 lähtien mukaan myös Suomi, vaikka maa kuuluikin Neuvostoliiton etupiiriin.[14]
Kaivostyömaa oli säilynyt talvisodasta ja neuvostojoukkojen läsnäolosta huolimatta lähes koskemattomana. Englantilaisille oli kuitenkin mahdoton ajatus jatkaa kaivoksen rakentamista Saksan vallattua Norjan. Britannia pelkäsi nikkelin joutuvan Saksalle. Mond oli uhrannut vuoteen 1939 mennessä kaivokseen seitsemän miljoonaa US-dollaria, ja valmistuminen olisi vaatinut vielä 3,5 miljoonaa lisää. Mond suostui talvisodan päätyttyä vastahakoisesti siihen, että suomalaiset jatkaisivat rakennustöitä.[15] Suomen hallitus puolestaan määräsi kaikki resurssit edistämään tuotannon mahdollisimman nopeaa aloittamista.[16] Britannia kuitenkin painosti Suomea jatkuvasti uhaten lopettaa Suomen ulkomaankaupalle tärkeän Liinahamarin laivaliikenteen, jos Saksa päästetään kiinni nikkelituotantoon.[17] Britannia myös myötävaikutti siihen, että ruotsalainen Asea-yhtiö hidasteli Petsamoon tilattujen koneiden toimittamisessa.
Nikkelikaivoksen tilanne muuttui jyrkästi heinäkuussa 1940 Suomen ja saksalaisen I.G. Farbenindustrien tekemän sopimuksen myötä. Neuvotteluja oli käyty keväästä alkaen, ja sopimuksessa Saksalle luvattiin 60 prosenttia tuotannosta. Saksalaiset neuvottelijat raportoivat Berliiniin malmion olevan yli miljardin RM:n arvoinen ja riittävän 20 vuodeksi kattamaan koko Suur-Saksan nikkelitarpeen. Loppuvuonna saksalaiset korottivat malmimääräarvion nelinkertaiseksi. Neuvostoliitto havahtui neuvottelujen alettua ja esitti jo kesäkuussa kaivoksen toimiluvan siirtämistä itselleen. Neuvostojoukot tehostivat vaatimusta ryhmittymällä rajalle, ja linnoittamalla Kalastajasaarennon. Englanti suhtautui Saksan kanssa käytäviin kaivosneuvotteluihin jyrkästi ja pysäytteli Liinahamarin kauppalaivoja. Suomi neuvotteli kaikkien kanssa poliittisesti ahtaassa raossa. Suomalaiset neuvottelivat kireissä tunnelmissa Moskovassa seitsemän kertaa, helmikuuhun 1941 asti suostumatta venäläisten vaatimuksiin. Neuvostoliitto neuvotteli myös Saksan kanssa maaliskuuhun 1941, tuloksettomasti.
Kolosjoen kaivoksen tuotanto joulukuusta 1940 syyskuuhun 1944 oli 462 000 tonnia malmia, puhtaaksi nikkeliksi muutettuna 16 250 tonnia. Malmista runsaat puolet sulatettiin mateksi paikan päällä, loput rahdattiin malmina. Pieni osa meni Suomeen ja osa myytiin Ruotsiin, mutta suurin osa rahdattiin Saksaan. Osa rahtilaivoista upotettiin, mutta perille Saksaan saatiin malmia ja mattea puhtaaksi nikkeliksi muutettuna 12 900 tonnia, eli 80 prosenttia kaivoksen kokonaistuotannosta. [20]
Saksalle Petsamon osuus nikkelin kokonaistarpeesta ei vielä 1941 ollut merkittävä, mutta tuotannon täysimääräisesti alkaessa merkitys kasvoi. Vuonna 1943 Saksan nikkelihuolto perustui Petsamosta saatavaan malmiin, 73 prosenttia kulutuksesta saatiin Petsamosta. Syksyllä 1944 Petsamosta saatiin 87 prosenttia kokonaiskulutuksesta. Saksan nikkelin kokonaiskulutus 1939-1945 oli 50 000 tonnia, joten Petsamosta saatu nikkeli täytti runsaan neljäsosan koko sota-ajan tarpeesta.
Jo ennen jatkosodan syttymistä, 13. elokuuta 1940 Hitler oli antanut Norjan Vuoristoarmeijakunnalle määräyksen valmistella operaatio Renntierin. Päämäärä oli varmistaa nikkelituotanto Saksalle kaikissa tilanteissa; operaation tarkoitus oli Norjassa olevilla joukoilla miehittää nopeasti Kolosjoen kaivosalueet. Operaatio toteutettiin 22. kesäkuuta Barbarossa-suunnitelman osana.[21][22]
Tukialuksilta nousseet Britannian lentokoneet pommittivat Liinahamarin satamaa 30. heinäkuuta 1941. Saksalle hyökkäys osoitti nikkelikaivoksiin kohdistuvan uhan: vihollinen hallitsi Pohjoista Jäämerta ja uusi isku voisi kohdistua kaivostuotantoon. Jo keväästä saksalaiset olivat pelänneet liittoutuneiden maihinnousua Pohjois-Norjaan.
Hitlerille Petsamon nikkelin saannin turvaaminen oli lähes päähänpinttymä.[23] Hitlerin henkilökohtaisesta päätöksestä aloitettiin massiiviset, jopa suhteettomat varmistukset ilmahyökkäysten estämiseksi. Kaivos- ja voimalaitosaluetta turvaamaan oli jo rakennettu koko Euroopan vahvin alueellinen ilmatorjunta. Mitään Suur-Saksan teollisuuskohteista ei ollut suojattu yhtä hyvin pommituksilta.[24] Kaivosaluetta suojasi 90 ilmatorjuntapatteria ja rykmentin verran suojajoukkoja. Jäniskosken patoallas oli suojattu kaksinkertaisella torpedoverkolla.[25][26] Lisäksi Hitler antoi 14. lokakuuta 1941 käskyn, jonka mukaan Petsamon kaivoslaitosten suojaksi ilmapommituksia vastaan oli rakennettava paksu teräsbetoninen suojakupu. Asiaa ryhdyttiin valmistelemaan loppuvuonna, ja rakennustyöt alkoivat seuraavana keväänä. Suomalaisilta asiaa ei kysytty, ja asian selvittyä suomalaiset vastustivatkin hanketta liian suurellisena. Saksalaiset saivat valmiiksi Jänislahden voimalaitoksen koneaseman suojakuvun. Teräsbetonisten 30 metriä korkeiden seinien vahvuus oli 3–4 metriä, katon 3,5 metriä. Voimalaitoksen suojaaminen oli lähes turhaa, sillä pato ja varsinainen voimalinja 80 kilometrin päähän kaivokselle oli suojaamaton. Kolosjoen sulaton kuvuttamisen suomalaiset torjuivat.[24][27]
Saksalaisilla oli valmiit suunnitelmat varajärjestelmien rakentamiseksi. Kolttakönkääseen ajateltiin rakennettavan toinen voimalaitos, ja Kolosjoelle tunturiin olisi louhittu toinen sulatto. Sulaton louhintatyöt aloitettiin kesällä 1944.[23] Voimalaitosta tai kaivosaluetta ei pommitettu kertaakaan talvi-, jatko- tai Lapin sotien aikana.
Saksalaiset olivat valmistautuneet myös Suomen puolustuksen romahtamiseen. Tätä varten suunniteltiin operaatio Birke, jossa saksalaisjoukot olisi itärintaman sijasta vedetty uusiin etukäteen varustettuihin etelään päin kohdistettuihin asemiin poikki Lapin. Tarkoituksena oli turvata Petsamon nikkelituotanto ja Käsivarren Lappi, josta vihollinen voisi katkaista Norjan puolen valtatien, Reichstrasse 50:n, saksalaisjoukkojen perääntymistien etelään. Lapin linnoitusasemat rakennettiin ja varustettiin valmiiksi. Operaatio toteutettiin Lapin sodassa hieman muutettuna: vihollisia eivät olleet neuvostojoukot vaan suomalaiset.
Tilanne muuttui äkillisesti neuvostojoukkojen suurhyökkäyksen myötä lokakuussa 1944. Suomi oli noussut asein Saksaa vastaan, Petsamon puolustus oli vaikeuksissa, ja toisaalta Saksan varusteluministeri Albert Speer laski sotatarviketeollisuuden strategisen raaka-aineen olevan kromi nikkelin sijaan. Saksaan oli varastoitu runsaasti nikkeliä, ja riippuvuutta Petsamosta oli vähennetty kaksinkertaistamalla Saksan Frankensteinin laitosten tuotanto ja avaamalla uusi malmio Itävallan Kremsissä. Viimeistään 4. lokakuuta Hitler päätti että kaivoksesta voidaan luopua, ja samalla Petsamon puolustus menetti merkityksensä.[23]
Lothar Rendulic antoi 6. SS-vuoristodivisioona Nordille määräyksen "muuttaa alue autiomaan kaltaiseksi".[23] Kolosjoen kaivos ja Jäniskosken voimalaitos hävitettiin 17. lokakuuta. Jäniskosken koneaseman suojakuvan räjäytykseen käytettiin 100 tonnia räjähteitä. Patoallas oli räjäytettäessä lähes täynnä, ja hyökyaalto pyyhki rannat paljaiksi kallioiksi.
Suomen ja Neuvostoliiton välisen aseleposopimuksen mukaisesti Petsamo kaivosalueineen siirtyi Neuvostoliitolle. Asia vahvistettiin vuonna 1947 Pariisin rauhansopimuksessa. Neuvostoliitto rakensi kaivosalueen uudestaan ja jatkoi Petsamon malmion hyödyntämistä. Jäniskosken voimalaitoksen alueen Neuvostoliitto vaati itselleen vuokralle, ja osti alueen myöhemmin vaihtamalla sen Suomen maksettavina olleisiin saksalaissaataviin. Voimalaitoksen uudelleen rakentaminen tilattiin suomalaisilta. Kolosjoen nykyinen nimi on Nikel.
<<
Kaukovittuilija kirjoitti:
Eikös tuo jäänyt kuitenkin Talvisodassa Suomelle? Ja myöhemmin sitten toimitteli Saksaan nikkeliä.
Luuletko oikeasti, että tuo oli se syy, miksi Neukku-divisioonat hyökkäsivät Kannaksella? Siksikö Suomelta vaadittiin rajamuutoksia Kannakselta ja Suomenlahden saaria ennen sotaa? Mietipä vähän. Oikeasti.
Kaukovittuilija
Kapteeni
juhapar kirjoitti:
No kyllähän se oli Saksan uhka ja Stalinin halu miehittää Suomi ja liittää se neukkulaan. Mutta kun kerran itse kysyit NL:n taloudellisia intressejä, niin niitäkin kyllä oli ja päällimmäisenähän tuossa oli se, ettei Petsamon alue olisi päätynyt Saksan haltuun. Miettisit itse joskus kysymystesi sisältöä (oikeasti).
Sitäpaitsi tämä menee muuten taas väittelyksi, väittelyn itsensä vuoksi ja ollaan muuten aika kaukana alkuperäisestä aiheesta.
Kaukovittuilija
Kapteeni
Ihan miten itse haluat asiat nähdä.
Orwellimaisesti sotaa ei pidä voittaa eikä hävitä, vaan jatkaa. Sillä saadaan pidettyä kansa yhtenäisenä yhteistä vihollista vastaan.
Mietin vaan, mikäpä estäisi KCNA:ta raportoimasta taistelujen jo alkaneen ja Korean kansanarmeijan saavuttaneen päivä päivältä pieniä voittoja, vaikkei todellisuudessa mitään tapahtuisikaan.
Mietin vaan, mikäpä estäisi KCNA:ta raportoimasta taistelujen jo alkaneen ja Korean kansanarmeijan saavuttaneen päivä päivältä pieniä voittoja, vaikkei todellisuudessa mitään tapahtuisikaan.