Korean Sota Osa II ?

winsu kirjoitti:
Hairysteed kirjoitti:
Mietin vaan, mikäpä estäisi KCNA:ta raportoimasta taistelujen jo alkaneen ja Korean kansanarmeijan saavuttaneen päivä päivältä pieniä voittoja, vaikkei todellisuudessa mitään tapahtuisikaan.

Oisko ne oikeasti niin dorkia? :a-grin:

Tai tietämättömiä. Siis uutispimennossa. Tietävät vain, mitä heille kerrotaan.
 
Lähinnä mietin sitä, että kyllähän sana leviää sotilaiden ja kansan keskuudessa ettei sillä suunnalla mitään taisteltu vaikka beloved leaderin evankeliumi muuta väittää.

Käsittääkseni noi PK:n uutisetkin saadaan ennen pitkää etelässä kuulla ja sitä myötä leviää maailmalle. Viimeisetkin uskottavuuden rippeet (jos niitä nyt enään onkaan) menisivät samalla.

Voiko porukka olla niin aivopestyä tai pelolla ohjailtua, että "sisimmässä tiedetään jutun olevan valetta mutta kuitenkin uskotaan sen olevan totta"?
 
As North Korea ratchets up its apocalyptic rhetoric, the U.S. military has sent advanced warplanes to a big training exercise with South Korea, including its premier stealth fighter, the F-22 Raptor. Only the Pentagon clarified today that the jets haven’t actually flown yet.

Two F-22 Raptors are on “static display” at the Osan air base south of Seoul, Pentagon spokesman George Little said. Outside of the flight on Sunday from Japan’s Kadena air base, first reported by the Wall Street Journal, the jets have yet to take part in the U.S.-South Korea exercise Foal Eagle, which will continue until the end of April.

The Raptors were previously scheduled to join the exercise, Little said, but their presence on the Korean Peninsula comes as North Korea has acted increasingly erratically since its latest nuclear detonation. An official statement over the weekend threatened a “do-or-die battle” with the United States, following the release of a photograph seeming to show Pyongyang’s leadership targeting the continental U.S. with long-range ballistic missiles it does not possess.

Still, the F-22 deployment for Foal Eagle comes after B-2 and B-52 bombers also flew over the Korean peninsula as part of the exercise, and after Defense Secretary Chuck Hagel added 14 missile interceptors to Alaska to blunt Pyongyang’s threats. In the event of an actual conflict on the Korean peninsula, the stealthy F-22s could escort the bombers or open fire on the North’s air defense stations. Check out this Aviatonist post for a good overview of what the F-22s could provide in what would amount to its combat debut. But it’s worth remembering that the current deployment is the F-22′s fourth trip to South Korea.

Little said the F-22 deployment was “all about alliance assurance” to South Korea and Japan, showing that the U.S. has their backs.

“The North Koreans have a choice,” he said. “They can continue to engage in provocations, with bellicose, overheated, irresponsible rhetoric, or they can pursue the path of peace. They’ve been pursuing the path of provocation, and we think it’s time for them to switch lanes.”

Little declined to say when the F-22s might get into the air as part of the Foal Eagle exercise — and he didn’t rule out sending additional advanced hardware to the Korean peninsula in the coming weeks.
http://www.wired.com/dangerroom/2013/04/raptor-north-korea/
 
winsu kirjoitti:
Lähinnä mietin sitä, että kyllähän sana leviää sotilaiden ja kansan keskuudessa ettei sillä suunnalla mitään taisteltu vaikka beloved leaderin evankeliumi muuta väittää.

Käsittääkseni noi PK:n uutisetkin saadaan ennen pitkää etelässä kuulla ja sitä myötä leviää maailmalle. Viimeisetkin uskottavuuden rippeet (jos niitä nyt enään onkaan) menisivät samalla.

Voiko porukka olla niin aivopestyä tai pelolla ohjailtua, että "sisimmässä tiedetään jutun olevan valetta mutta kuitenkin uskotaan sen olevan totta"?

Veikkaanpa, että "uskottava on, ettei joudu leirille".
 
Onhan Pohjois-Korea sentään paikka, josta termi "aivopesu" on saanut alkunsa. Sen verran INGSOC:in irvikuva on tuo valtio.
 
Tonne pitäis järjestää joku mp- netin ryhmämatka, nyt kun maahan turistit kerran pääsee.:a-grin:

Hejsania ei kyllä uskalla mukaan päästää...haluu kumminkin noskan kanssa samaan hotellihuoneeseen

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2013033116845509_ul.shtml

Ei todellakaan mikään rhodoksen pakettimatka.
 
winsu kirjoitti:
Lähinnä mietin sitä, että kyllähän sana leviää sotilaiden ja kansan keskuudessa ettei sillä suunnalla mitään taisteltu vaikka beloved leaderin evankeliumi muuta väittää.

Käsittääkseni noi PK:n uutisetkin saadaan ennen pitkää etelässä kuulla ja sitä myötä leviää maailmalle. Viimeisetkin uskottavuuden rippeet (jos niitä nyt enään onkaan) menisivät samalla.

Voiko porukka olla niin aivopestyä tai pelolla ohjailtua, että "sisimmässä tiedetään jutun olevan valetta mutta kuitenkin uskotaan sen olevan totta"?

Sikäläiset tuskin uskovat sanaakaan oman mediansa kertomasta, joten mitään vahinkoa ei tulisi. Väsäisivät julistuksia, heiluttaisivat nyrkkiä ja pitäisivät perinteisen jättijumpan tärähtäneen johtajansa edessä.
 
USA vahvistaa asemiaan Pohjois-Korean lähivesillä

Yhdysvallat ei ole nähnyt Pohjois-Koreassa joukkojen liikkeitä, mutta varautuu silti ohjusiskuun. Asiantuntijan mukaan kyse on yhä vain sanasodasta.

Yhdysvallat on jättänyt sota-aluksensa Pohjois-Korean lähivesille siellä käymiensä sotaharjoitusten jälkeen. Aluksen oli määrä palata japanilaissatamaan, mutta Pohjois-Korean uhittelun kiristämässä tilanteessa laiva ottikin suunnan lounaaseen.

Pohjois-Korea on toistuvasti uhannut ampua ohjuksia Yhdysvaltoihin ja Etelä-Koreaan. Yhdysvaltain puolustusministeriön mukaan Pohjois-Korean lähistölle jätetty alus antaa Yhdysvalloille lisää puolustautumismahdollisuuksia, jos ne osoittautuvat tarpeellisiksi. Rannikon tuntumaan on siirretty myös kelluva tutka-asema.

Etelä-Korean uuden presidentin Park Geun-Hyen mukaan Pohjois-Korean mahdollisiin provokaatioihin on vastattava sotilaallisesti - välittömästi ja lujasti - poliittisista seurauksista piittaamatta.

Yhdysvaltain hallitus sanoo ottavansa Pohjois-Korean uhan vakavasti, mutta Yhdysvaltain tiedustelupalvelun mukaan siellä ei kuitenkaan ole ollut nähtävissä minkäänlaisia joukkojen liikkeitä, jotka ennakoisivat sotaa.
Tarkkailija uskoo puheet vain puheiksi

Sanasota Korean niemimaalla on herättänyt maailmalla huolta, että pelkkä kiistelykin voi johtaa yhteenottoon, joka saattaisi yltyä sodaksi. Tarkkailijat ovat kuitenkin huomauttaneet, että kovista sanoistaan huolimatta Pohjois-Korea on puhunut koko ajan puolustautumisesta, ei hyökkäyksestä.

Pohjois-Koreaan perehtynyt yhdysvaltalainen politiikantutkija Stephen Haggard sanoo, että puhuessaan puolustautumisesta Yhdysvaltain ja Etelä-Korean iskua vastaan Pohjois-Korean johto pelaa takuuvarmaa sisäpoliittista peliä.

Kim Jong-unin hallitus voi sanoa onnistuneensa, kun sellaista iskua ei tietenkään tulekaan, Haggard sanoo.

Suomen Etelä-Koreassa oleva suurlähettiläs Matti Heimonen arvioi Ylen aamu-tv:ssä, etteivät eteläkorealaiset ole kovin huolissaan sanasodasta. Hän pitää puheita normaalia kovempina, muttei tavattomina.

- Tavalliset kansalaiset tuntuvat olevan vähemmän huolissaan, mutta tietysti poliittinen johto joutuu tekemään johtopäätöksiä ja valmistautuu erilaisiin tilanteisiin.

Heimonen kertoo, että Etelä-Korean ulkoministeri on tänään tiistaina Yhdysvalloissa ja tapaa siellä kollegansa. Yhdysvaltain ulkoministeri käy myöhemmin Pekingissä ja Soulissa.

- Eli kyllä keskusteluja tilanteesta käydään.

Lähteet:
AFP, Reuters, AP, Yle Uutiset
 
China has placed military forces on heightened alert in the northeastern part of the country as tensions mount on the Korean peninsula following recent threats by Pyongyang to attack, U.S. officials said.

Reports from the region reveal the Chinese People’s Liberation Army (PLA) recently increased its military posture in response to the heightened tensions, specifically North Korea’s declaration of a “state of war” and threats to conduct missile attacks against the United States and South Korea.
http://freebeacon.com/border-patrol/

China has started mobilizing military forces around the Korean peninsula in response to rising tensions that follow recent threats by North Korea to launch missile attacks against its southern neighbor and the United States.

According to US officials, Pyongyang’s declaration of a ‘state of war’ against South Korea has led to the Chinese People’s Liberation Army (PLA) to increase its military presence on the border with the North. The officials say the process has been going on since mid-March, and includes troop movements and readying fighter jets. The PLA is now at ‘Level One’ readiness, its highest.
http://rt.com/news/chinese-military-korea-alert-184/
 
Anti-ship missile ranges

Information Dissemination sports a piece about the concern that Western surface warships and specifically U.S.Navy surface warships may be too weak in the anti-ship missiles department. Submarines and (naval) air power are not always going to save the day.

The topic is very, very technical and tricky, but there is indeed good reason to think that navies expecting to be superior in ship-killing by aircraft and submarine are prone to neglect surface warships' capabilities in this regard.

We have seen lots of Western air defence, anti-submarine and general purpose warships for decades, but the only surface combatants with a clear emphasis on surface ship killing have been smallish fast attack craft.

The whole issue may be much less dramatic or even reversed if the Raytheon RIM-174 (Standard Missile 6, SM-6) with its active radar and datalink turns out to be capable of hitting ships over the horizon. Its range is huge and both its high speed and datalink would help against many difficulties the seaskimmer missiles are facing. In physics theory, one such missile could even illuminate a target for several SM-2ER missiles with semi-active radar seeker (same 8-10 GHz frequency range) for a very short time.

http://defense-and-freedom.blogspot.se/2013/03/anti-ship-missile-ranges.html

Outsticked.png

http://www.informationdissemination.net/2013/03/on-lcs-whats-really-bothering-you.html#disqus_thread
 
winsu kirjoitti:
Hejsania ei kyllä uskalla mukaan päästää...haluu kumminkin noskan kanssa samaan hotellihuoneeseen

Haha..loistava kommentti!!!....+1

Sen pitään laitaa muistiin
 
Vieläkinkö te täällä spekuloitte? Juna meni ohi jo monta päivää sitten! Tai oikeammin sota siirtyikin tälläkertaa tiedotusvälineistä suoraan verkkoon. Ilmeisesti virtuaalisodankäynti tulee P-Korean taloustilanteeseen nähden, huomattavasti halvemmaksi.
 
ctg kirjoitti:
China has placed military forces on heightened alert in the northeastern part of the country as tensions mount on the Korean peninsula following recent threats by Pyongyang to attack, U.S. officials said.

Reports from the region reveal the Chinese People’s Liberation Army (PLA) recently increased its military posture in response to the heightened tensions, specifically North Korea’s declaration of a “state of war” and threats to conduct missile attacks against the United States and South Korea.
http://freebeacon.com/border-patrol/

China has started mobilizing military forces around the Korean peninsula in response to rising tensions that follow recent threats by North Korea to launch missile attacks against its southern neighbor and the United States.

According to US officials, Pyongyang’s declaration of a ‘state of war’ against South Korea has led to the Chinese People’s Liberation Army (PLA) to increase its military presence on the border with the North. The officials say the process has been going on since mid-March, and includes troop movements and readying fighter jets. The PLA is now at ‘Level One’ readiness, its highest.
http://rt.com/news/chinese-military-korea-alert-184/

Ja sitten oli Kiiina laukaustunut jotain Keltaisen järveen että se meinaan että Kiina on PK puolella.

http://www.aftonbladet.se/nyheter/article16526179.ab
 
Uutisessa tuotiin ilmi pikimminkin se, että Kiina haluaa varmistaa ettei P-K:n kasvavat levottomuudet (ja mahdollinen valtataistelu) leviä Kiinan puolelle. Muu oli toimittajan omaa sävellystä.

Minulla on perseessä semmoinen kutina, että levottomuudet P-K:n valtakoneiston sisällä varmasti vielä kasvanevat tuosta, kun vastavalittu, poliittisesti kokenematon Fuhrer; ei kyennytkään osoittamaan riittävää johtajuutta kansalle ja armeijan johdolle. Ainoastaan P-K:n ja oman heikkoutensa lännen ylivoiman edessä. Merkki kansalle ja toisinajattelijoille että vuosikymmeniä kestäneet varustautuminen ja uhraukset olivat turhaa ja ettei uusi hallinto ole kykeneväinen lunastamaan lupauksiaan. Tilanteen voisi pelastaa vain se, että länsi vastaisi P-K:n provokaatioihin. Jos kommunistinen hallinto meinaa luhistua P-K:ssa, niin se todennäköisesti rohkaisisi oppositiovoimia myös muissa kommunistisissa valtioissa ja aloittaisi ''arabi-kevään'' tapaisen kierteen, jossa myös naapurimaa Kiinan vanhoillis-kommunistista hallintoa uhattaisiin valtion sisältäkäsin. Tästä syystä ne kinuskit on siellä rajalla helisemässä. Eivät tukeakseen Unin kuvitteellista sotaretkeä ''vihamielisten imperialistien tuhoamiseksi'', vaan valmiina tukemaan P-K:n kommunistista hallintoa, jos siellä armeija alkaa kapinoimaan uutta hallintoa vastaan.
 
North Korea has stopped South Koreans from crossing the border to work at the jointly run Kaesong industrial zone, for the first time since 2009.
http://www.bbc.co.uk/news/world-asia-22011207
 
Kaukovittuilija kirjoitti:
Uutisessa tuotiin ilmi pikimminkin se, että Kiina haluaa varmistaa ettei P-K:n kasvavat levottomuudet (ja mahdollinen valtataistelu) leviä Kiinan puolelle. Muu oli toimittajan omaa sävellystä.

Minulla on perseessä semmoinen kutina, että levottomuudet P-K:n valtakoneiston sisällä varmasti vielä kasvanevat tuosta, kun vastavalittu, poliittisesti kokenematon Fuhrer; ei kyennytkään osoittamaan riittävää johtajuutta kansalle ja armeijan johdolle. Ainoastaan P-K:n ja oman heikkoutensa lännen ylivoiman edessä. Merkki kansalle ja toisinajattelijoille että vuosikymmeniä kestäneet varustautuminen ja uhraukset olivat turhaa ja ettei uusi hallinto ole kykeneväinen lunastamaan lupauksiaan. Tilanteen voisi pelastaa vain se, että länsi vastaisi P-K:n provokaatioihin. Jos kommunistinen hallinto meinaa luhistua P-K:ssa, niin se todennäköisesti rohkaisisi oppositiovoimia myös muissa kommunistisissa valtioissa ja aloittaisi ''arabi-kevään'' tapaisen kierteen, jossa myös naapurimaa Kiinan vanhoillis-kommunistista hallintoa uhattaisiin valtion sisältäkäsin. Tästä syystä ne kinuskit on siellä rajalla helisemässä. Eivät tukeakseen Unin kuvitteellista sotaretkeä ''vihamielisten imperialistien tuhoamiseksi'', vaan valmiina tukemaan P-K:n kommunistista hallintoa, jos siellä armeija alkaa kapinoimaan uutta hallintoa vastaan.

<OT> http://www.apteekkipalvelu.fi/Intiimituotteet/Peraeaukon-kutina-ja-haavaumat </OT>

Mielenkiintoisia ajatuksia. Tulevaisuus näyttää, rupeaako joku taho kapinoimiaan Kimiä vastaan. Todennäköisesti se ei kuitenkaan ole "kansa", eikä arabi-kevään tyyppisistä tapahtumista kannata haaveillakaan.
 
Tuntuu aika turhauttavan voimattomalta, että yksi tuollainen idioottivaltio voi tuollaisella tavalla vaarantaa alueellisen turvallisuuden ja uhkailla jopa ydinaseiden käytöllä. Jos nyt ihan vakavasti puhutaan, niin minua ei ole kyllä nuo Pohjois-Korean jutut ole naurattaneet enää pitkään aikaan.

Tuo eteläkorealaisten liikkumisen estäminen siihen teollisuuslaitokseen voi muodostua vielä pahaksi paikaksi. P-Korea ei varmaan suoraan uskalla aloittaa rähinää, mutta eteläkorealaisten liikkumisen estäminen on sellaista passiivista toimintaa, johon he voivat ehkä ryhtyä. Ja kun etelällä ei ole sitten muuta vaihtoehtoa, kuin tarvittaessa aseellisesti evakuoida porukka sieltä. En tykkää.
 
juhapar kirjoitti:
<OT> http://www.apteekkipalvelu.fi/Intiimituotteet/Peraeaukon-kutina-ja-haavaumat

Anteeksi piti vaan kirjoitaa

Juhapaari käytätkö sinä A3 Comfort? :D (et tarte joka minutissa rapsuttaa persettä) :D
 
Hejsan kirjoitti:

Kannattaa lukea nämä viestit kokonaan, lainauksineen ja lihavointeineen.
 
Pentagon says the US military prepares to deploy an advanced missile-defense system to Guam to defend American military bases in the Pacific as a "precaution" following North Korea threats.

The DoD has announced that top defense officials approved the deployment of a Terminal High Altitude Area Defense System, or THAAD, which includes a truck-mounted launcher, interceptor missiles, a AN/TPY-2 tracking radar and an integrated fire control system, Reuters reports.
http://rt.com/news/us-missile-guam-korea-290/

There is a larger game at work here that probably centers on the difficult-to-read domestic politics of North Korea. It is by no means assured that Kim Jong Un has fully consolidated his authority. By ramping up rhetoric, but exercising restraint with respect to actual military actions, the regime can count on the fact that the United States and South Korea are not going to take the first step either.

The result is that North Korea's exercises and threats of retaliation have been successful in deterring attack, even though none was coming. The regime can claim some sort of victory in staring down American threats in its two big political meetings this week, the timing of which suggest that some of the rhetoric has been driven by domestic politics.
http://edition.cnn.com/2013/04/01/opinion/haggard-north-korea/index.html?hpt=op_t1

Rep. Peter King (R-N.Y.) said Tuesday that the United States had the right to take preemptive military action against North Korea if there was "solid evidence" that Kim Jon Un planned to attack the United States or South Korea.

"If we have good reason to believe there's going to be an attack, I believe we have the right to take preemptive action," King said on CNN's 'Erin Burnett Outfront.'

"I don't think we have to wait until Americans are killed or wounded or injured in any way," he continued. "I'm not saying we should be rushing into war, don't get me wrong, but if we have solid evidence that North Korea's going to take action, then I think we have a moral obligation and an absolute right to defend ourselves."
http://thehill.com/video/house/291579-rep-king-us-could-make-preemptive-strike-on-north-korea
 
Back
Top