Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Kaikella kunnioituksella totean, että tuosta Koronasta voinee puhua varmana vasta kun on se diagnoosi. Onhan tässä perusflunssaa ja joillakin onnettomilla influenssaakin sen lisäksi. Mutta varsinkin flunssa on nykyään monien mielestä automaattisesti Koronaa ja voihan se joskus ollakin, mutta voi se olla sitä vainoharhaakin, joka muuten on lisääntynyt. Jäitä siis hattuun, toivottelee yskivä ja hieman kuumeinen mies, joka arvelee sairastuneensa perusflunssaan.
Näin sitä sanotaan joo, mutta välillä ihmettelen lehtijuttuja. Nytkin oli lehdessä seitsemäntoista vuotias nouseva rallitähti, jolla oli ollut yhtenä päivänä korkeampi kuume. Muuten lievät oireet ja kokonaisuudessa kestäneet viisi päivää ja nyt jo kunnossa. Mutta tämä oli jossain välissä oli testattukin.Itse ymmärsin että tämä on tällainen yleinen voinnin seuranta, Suomessa testataan vasta kun on keuhkokuume jos et kuulu riskiryhmiin.
Nyt jäin kotiin töistä, kuumeen lisäksi lievää päänsärkyä.
Siis onko kukaan teistä oikeasti testattu? Koska oireet ovat erittäin lähellä tavallista nuhakuumetta on tuntuu tämä ketju enemmän olevan luulosairaita varten.
Oliko koronaa vai jotakin muuta.
Hengittämisessä ei ollut eikä ole mitään ongelmaa. En juuri koskaa sairasta yskää paitsi kun poskiontelosta valuvaa tavaraa pitää kakoa. Spirometriatutkimuksilla nuorempana keuhkot vastasivat huippu-urheilijan tuloksia - siis ilman omaa ansiotani.Koronaa epäilen. Millainen sulla on lihaskunto ja miten pystyt hengittämään nyt? Milloin maku ja hajuaisti palasi?
Oiretutka | Kerro HS:lle, onko sinulla koronavirukseen viittaavia oireita – Oiretutka-palvelu auttaa ymmärtämään miten paljon Suomessa sairastetaan
HS ja Futurice julkaisevat Oiretutka-palvelun, jonka avulla voidaan kartoittaa missä päin Suomea ja millaisin oirein ollaan sairaana.www.hs.fi
Jotta totuus tulisi ilmiJa minkä takia oma-arviointiin perustuvaa Coronan levinnäisyyden kartoitusta tekee Pravda? Eikä esmes THL?
Onkohan tämä nyt sitä:
Torstaina oikaisen ruokatunnin päätteeksi soffalle ja ajattelen nousta puolen tunnin perästä skypepalaveriin. Mitään nouse ja havahduin 2 h 45 min myöhemmin, että tuli vähän nukuttua. Siitä ylös ja olo edelleen väsynyt, mutta alan pohtia kesärenkaiden vaihtamista. Jotenkin se jää.
Klo 16 alkaa tulla pieniä vilunväristyksiä ja väsymys painaa.
Klo 18 pakottava tarve vessaan ja sisuksista purkautuu vesiripulina kaikki. Lihaksia alkaa särkemään ja varmaan pientä lämpöä.
Klo 2030 totean, että päästävä nukkumaan ja olo lievästi kuumeinen. Otettava tuplapeitto kun tärisyttää ja paleltaa. Lihaskipu.
Klo 23 herään ja olo on kerrassaan kurja, kuin kehässä piesty. Kolottaa ja väsyttää, ei juuri kuumetta.
Klo 01 edelleen hereillä, pientä kuivaa yskää nousussa. Kylkeen pistää hengittäessä ja tarkemmin ajatellen se oli jo aamulla, kuittasin lihaskipuna.
Eipä ole tällaista ennen ollut.
Kaikkihan on aina mahdollista, mutta kovana karpaasina, selviät kyllä.

Onko kellään tietoa kuinka se voi hypätä keuhkoihin?