Koronaviruksen sairastaminen - omaseurantaketju mp.nettiläisille

Aika jännä tää korona, ainakin minun kohdalla. Missään vaiheessa vielä en ole ollut todella kipeä, vaan sellainen, ihan kun olis flunssa tulossa tyylinen. Lämpö 37C, sen normi 36,6C sijaan, ja nestettä kuluu ihan järkkymääriä. 5L mehua päivässä eikä edes tarvitse käydä kusella... keuhkot on vähän kipeät ja yskökset sellaista valkoista kuohaa eikä mitään tervaklönttejä niinkuin silloin kun röökaamisen lopetin. Vähän väsy olo, mutta muuten ihan ok. Töitäkin tulee tehtyä epäsäännöllisen säännöllisesti. Kakkaa ei tarvitse vieläkään ponnistaa, mutta ei se nyt ihan ripuliakaan ole enää.

Lääkäri soitellut päivittäin ja kysellyt kuulumisia. Voi kuulemma pahentuakin vielä ja muistutti että 112 on olemassa jos tuntuu siltä. Vaimo on nyt lievässä kuumeessa yläkerrassa. Ruokavarastot riittävät ~muutamaksi kuukaudeksi, eikä edes hamstrattu, sitä se vaan on kun on kasvimaa ja metsästäjä-kalastaja-sienestäjä joka jo pienenä oppi säilömään, purkitsemaan ja kasvattamaan itse. Siinä oli yksi syy miksi muutin maalle pois Stadista.

Jos nyt jotain tarvitsee, niin tuo naapurin taksisuhari voi tuoda ja maksaa sitten kun jaksaa... tai niin se sano kun soitteli viikonloppuna.

Vaimo ei sitten suostunut laittamaan noita mun tulostamia Tartuntavaara-kylttejä jostain ihme syystä :)

Seuraile tarkasti. Sisareni sairasti koronan, ja on juuri palannut töihin. Ukkonsa oli karanteenissa. Ruoka tuotiin kotiin. Ei onneksi häneen tarttunut.
 
Ei ole paljon liikkumavaraa. 42 astetta ja aivovaurioita rupeaa muodostumaan.
Itsellä tammikuussa 42.5. Kyllä siinä toimintakyky oli aika 0, aivovaurioista en tiedä. Sanokaa te :D
Koronaa ei ollut, huhtikuussa muusta syystä sairaalahoidossa jolloin testattiin myös tämä.
 

NAC (N-Acetylcysteine) saattaa pelastaa sinut teholta. Ei tartunnalta, mutta siltä vakavimmalta vaiheelta.

Foods high in glutathione precursors are broccoli, cauliflower, and asparagus. Vegetables with a high sulfur content yield naturally high glutathione levels.

For people who believe they need more than what their diet can provide, NAC can be purchased in pill forms ranging from 300 to 900 mgs. Twice daily administration or three times daily administration is commonly recommended by the manufactures.

There is no recommended daily allowance for NAC, because unlike vitamins, it’s not an essential nutrient.

The dosage used to prevent radio contrast dye damage is 600 mg to 1200 mg every 12 hours for 48 hours.

Oral doses above 1200 mg per day can result in headache, nausea, abdominal pain, vomiting, constipation, and diarrhea.

Eli kukka- ja parsakaalia kasvamaan, sekä ihan sitä tavallista parsaa.

For your body to make the amino acid cysteine, you need adequate amounts of folate, vitamin B6 and vitamin B12. These nutrients can be found in beans, lentils, spinach, bananas, salmon and tuna.

While most protein-rich foods, such as chicken, turkey, yogurt, cheese, eggs, sunflower seeds and legumes, contain cysteine, some people choose to supplement with NAC to increase their cysteine intake.

NAC has low bioavailability as an oral supplement, meaning that it’s not well absorbed. The accepted daily supplement recommendation is 600–1,800 mg of NAC
 
Viimeksi muokattu:

Aika lujassa rupeaa olemaan tieteellinen pohja tälle virukselle. Hyvä asia on että jos sairastat niin immuniteetti on pitkä aikainen. Pysyvä? Ei tietoa.
 
Täytyy hieman avautua, minkälaista on olla tässä tilanteessa hoitokodissa olevan henkilön läheinen...

Appiukko on jo kolmatta vuotta hoitokodissa. Hän on Alzenheimer-potilas. Tauti on jo edennyt siihen asteeseen, että hän on täysin sänkypotilas. Ei enään tiedosta ja tunne muita henkilöitä.

Viimeksi Pääsiäisenä tuli tieto epäilystä koronasta ko. hoitokodissa. Kolmen päivän päästä vahvistettin koetuloksen todetun negatiivisena.
Ja jälleen viimeviikonloppuna Torstaina taas ilmoitus epäillään, että... ja Sunnutaina taas tieto negatiivisesta tuloksesta.

Ette arvaa kuinka tilanne raastaa läheisiä henkisesti.
Ei tarvitse enään Appea käydä katsomassa. Edessä on korona-ajan hautajaiset... se jos mikään, on oma tarinansa!
 
Osanotot myös..

--

Kuulin tässä hiljattain, että mökkinaapuri oli ollut sairaalassa neljä viikkoa hoidettavana, vaikean keuhkokuumeen takia. Mielenkiintoisesti jokainen tehty koronatesti oli negatiivinen. Taustalla myös perussairaus, joka taisi olla koronan erityisessä riskiryhmässä.

En sano paikkakuntaa, koska siellä(kin) tyyliin muutama henkilö siinä kunnossa.
 
Ei tarvitse enään Appea käydä katsomassa. Edessä on korona-ajan hautajaiset... se jos mikään, on oma tarinansa!

Läheisen kuolema on vaikea asia. Toivon että saitte asiat puhuttua läpi, ettei mikään jäänyt kalvamaan. Osanottoni ja pahoitteluni tapahtuneen johdosta. :salut:
 
Pitkälle edenneen alzheimerin kanssa nuo asiat ovat olleet ajankohtaisia jo paljon aiemmin. Puheet on puhuttu jo matkan varrella.

Ja ihan loppujen lopuksi, se lähtö on helpotus kummallekin osapuolelle...

edit: vaikka se kuolema onkin aina ikävä, niin muistan kuinka oma isäni tuli vähän pieleen menneestä leikkauksesta takaisin.. tai siis leikkaus onnistui, potilas vaan meinasi kuolla aivoissa olevaan veritulppaan.. seuraavat viisi-kuusi vuotta menivät lapsen ja porkkanan tasolla... käytä paskalla ja kuuntele kuinka hän ei edes muista kuka olet... vuodepotilas..
Surtiin kun lähti, mutta olihan se helpotus...
 
Kiitokset osanotosta. Appiukon menehdys oli kaikesta surusta huolimatta helpotus kaikille. Tosi vaikeaa katsella ihmistä, joka nääntyy ja kuihtuu, eikä tunnista läheisiään. Alzenheimeristä sanotaankin, että se on eniten "läheisten tauti".... Potilas itsehän on siinä tilassa, ettei hän tiedosta tilaansa.
 
Toista aaltoa pukkaa ja tällä kertaa löysin itseni vahvan korona epäilyn keskeltä.
Altistuminen on ilmeisesti tapahtunut viime sunnuntaina eräässä tilaisuudessa.
Ensimmäiset oireet alkoi maanantaina, jolloin meni kurkkukipeäksi. Ei mikään jäätäväkipu mutta kyllä sen huomasi.
Eilen huomasin itseni iltapäivästä sairaaksi ja väsyneeksi. Päähän koski, tarkemmin sanottuna silmänpohjien takana tuntui melko voimakasta päänsärkyä. Tänään aamupäivästä soittoa korona puhelimeen ja aika järjestyi huomiselle aamulle.
Tänään olo paljon eilistä surkeampi, väsyttää enemmän, kipuja imusolmukkeissa, päänsärkyä. Myös nivelissä kipua enemmän kuin normaalisti ja lieviä keuhko-oireita.
Pitänee alkaa lottoamaan, sillä mahdollinen tartunta on tapahtunut Keski-Suomessa.

Palataan aiheeseen kun ma/ti saan tulokset.
 
Last edited by a moderator:
Minäkin hommasin lähete koronatestiin la:ksi. Jos alkaa tuntua pahemmalta sain luvan mennä aikasemmin sairaalaan, siellä kuulemma opastetaan myös testiin. Oireet hyvin lievät, lähinnä hyvin sairalloinen flunssainen olo.

Ruokahalua ei ole, sain laittaa keitoon asken superextrasti suolaa, mutta edelleen oli ihan suolaton. Maistoin suolan ihan purkista, maistui suolalta, mutta mukavasti miedolta. Käytön aika vähän suola, enkä pidä liian suolaisesta, nyt kokeilin ihan tk:sta sellaisena, meni oikein mukavasti.
Haistoin hajuveden, hajuaisti oli melkein. tallella, haistoin sen.

Voi olla tavisviruskin, altistin itseäni kahteen kokoukseen ja se tapaus rannalla huolestuttaa.
 
Toista aaltoa pukkaa ja tällä kertaa löysin itseni vahvan korona epäilyn keskeltä.
Altistuminen on ilmeisesti tapahtunut viime sunnuntaina eräässä tilaisuudessa.
Ensimmäiset oireet alkoi maanantaina, jolloin meni kurkkukipeäksi. Ei mikään jäätäväkipu mutta kyllä sen huomasi.
Eilen huomasin itseni iltapäivästä sairaaksi ja väsyneeksi. Päähän koski, tarkemmin sanottuna silmänpohjien takana tuntui melko voimakasta päänsärkyä. Tänään aamupäivästä soittoa korona puhelimeen ja aika järjestyi huomiselle aamulle.
Tänään olo paljon eilistä surkeampi, väsyttää enemmän, kipuja imusolmukkeissa, päänsärkyä. Myös nivelissä kipua enemmän kuin normaalisti ja lieviä keuhko-oireita.
Pitänee alkaa lottoamaan, sillä mahdollinen tartunta on tapahtunut Keski-Suomessa.

Palataan aiheeseen kun ma/ti saan tulokset.

B-vitamiini saattaa auttaa päänsärkyyn - tosin viiveellä. Kannattaa ottaa heti kun ensimmäinen särky alkaa eli paras jos on sitä kotona valmiiksi.

Kostea saunominen voi auttaa hengitysoireissa vähän.

Kannattaa seurata tietoisesti oman ajattelun tasoa koska pienikin aivosumu vaikeuttaa oman aivosumun huomaamista.

Hajuaistin suhteen anomaliat saattaa huomata nopeammin kuin puutteet.
 
Toista aaltoa pukkaa ja tällä kertaa löysin itseni vahvan korona epäilyn keskeltä.
Altistuminen on ilmeisesti tapahtunut viime sunnuntaina eräässä tilaisuudessa.
Ensimmäiset oireet alkoi maanantaina, jolloin meni kurkkukipeäksi. Ei mikään jäätäväkipu mutta kyllä sen huomasi.
Eilen huomasin itseni iltapäivästä sairaaksi ja väsyneeksi. Päähän koski, tarkemmin sanottuna silmänpohjien takana tuntui melko voimakasta päänsärkyä. Tänään aamupäivästä soittoa korona puhelimeen ja aika järjestyi huomiselle aamulle.
Tänään olo paljon eilistä surkeampi, väsyttää enemmän, kipuja imusolmukkeissa, päänsärkyä. Myös nivelissä kipua enemmän kuin normaalisti ja lieviä keuhko-oireita.
Pitänee alkaa lottoamaan, sillä mahdollinen tartunta on tapahtunut Keski-Suomessa.

Palataan aiheeseen kun ma/ti saan tulokset.
Mikä keuhko-oireita sulla on?
 
Back
Top