Koronavirus Suomessa

Näkökulma: Armeija ei rauhan aikana kuulu katukuvaan ihmisiä pysäyttämään - Uudenmaan sulku mittaa yhteiskunnan sivistyksen tason

Tänään klo 19:20
Lauri Nurmi

Koronakriisissä suomalainen yhteiskunta on vaarassa ajautua hybrikseen, jossa kansalaiset alkavat kääntyä toisiaan vastaan, kirjoittaa Lauri Nurmi.

Koronakriisissä suomalainen yhteiskunta on vaarassa ajautua hybrikseen, jossa kansalaiset alkavat kääntyä toisiaan vastaan ja jossa armeijaa huudetaan maanteille pysäyttämään väkivalloin joltakin maantieteelliseltä alueelta toiselle liikkuvia suomalaisia.
Liikkumisen rajoittaminen Uudeltamaalta muualle maahan on tarpeellista - kuten olen itsekin kirjoittanut - mutta armeijan näkyvä tuominen maanteille jättäisi yhteiskuntaan vakavan jäljen.

Puolustusvoimien tehtävä on turvata Suomen alueellinen koskemattomuus.
Sotilasasuisten ihmisten tehtäviin ei rauhan aikana pidä sisällyttää sitä, että he kyttäävät, kuka matkustaa vanhempiensa, lastensa tai puolisonsa luokse kaupungista toiseen.

Suomen perustuslaissa on 131 pykälää.
Kansalaisten perusoikeudet on lueteltu heti perustuslain alussa, valtiojärjestyksen perusteiden jälkeen.
Liikkumisvapaus - kirjaimellisesti tällä nimellä - on perustuslain yhdeksäs pykälä eli perustuslain pyhintä osaa.
Pykälän alku kuuluu seuraavasti:
”Suomen kansalaisella ja maassa laillisesti oleskelevalla ulkomaalaisella on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa.”

Perustuslaissa on erillinen pykälä perusoikeuksista poikkeusoloissa.
”Perusoikeuksista voidaan säätää lailla tai laissa erityisestä syystä säädetyn ja soveltamisalaltaan täsmällisesti rajatun valtuuden nojalla annettavalla valtioneuvoston asetuksella sellaisia tilapäisiä poikkeuksia, jotka ovat välttämättömiä Suomeen kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen samoin kuin muiden kansakuntaa vakavasti uhkaavien, laissa säädettyjen poikkeusolojen aikana ja jotka ovat Suomen kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden mukaisia. Lailla on kuitenkin säädettävä tilapäisten poikkeusten perusteet.”

Koronavirus on vakava uhka suomalaisten terveydelle - mutta onko se koko kansakuntaa vakavasti uhkaava asia?

Perustuslain kuudennessa pykälässä säädetään myös kansalaisten yhdenvertaisuudesta.
”Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella”, perustuslaissa on kirjoitettu.

Jos uusmaalainen ihminen ei saa matkustaa lähiomaisensa luokse esimerkiksi Tampereelle, mutta tamperelainen saa matkustaa lähiomaisensa luokse esimerkiksi Turkuun, on kyse sekä kansalaisten yhdenvertaisuuden loukkaamisesta että liikkumisvapauden rajoittamisesta.

Sotilaspoliisi vartioi. Arkistokuva.
Sotilaspoliisi vartioi. Arkistokuva.

Sotilaspoliisi vartioi. Arkistokuva. KARI MANKONEN

Julkisessa keskustelussa ja sosiaalisessa mediassa on jo havaittavissa jyrkkiä asenteita ja vihamielisyyttä uusmaalaisia kohtaan. Puhe koronaa levittävistä hesalaisista on yleistynyt nopeasti.
Kun hallitus päättää liikkumisen rajoittamisesta Uudeltamaalta, se voi toteuttaa asian kahdella eri tavalla: ihmisten vastuuseen luottaen tai valtion väkivaltakoneistoon tukeutuen.
Ensimmäisessä vaihtoehdossa sallittaisiin lähisukulaisten eli vanhempien, lasten ja puolisoiden luokse matkustaminen ja suositeltaisiin karanteenin kaltaisissa oloissa uudella alueella olemista.
Poliisi valvoisi liikennettä Uudeltamaalta pois satunnaisvalvonnalla. Poliisi pystyy tarkistamaan nopeasti väestötietojärjestelmästä, asuuko uusmaalaisen lähiomainen maakunnassa, johon tämä on matkalla.

Liikenne Suomessa on jo valmiiksi hiljentynyt. Se hiljentyisi entisestään, kun liikkumisrajoitus säädettäisiin.

Jälkimmäisessä vaihtoehdossa hallitus marssittaa armeijan katkaisemaan kaikki Uudeltamaalta muualle maahan johtavat maantiet ja luo byrokraattisen poikkeuslupamenettelyn tai kieltää yksiselitteisesti lähes kaiken matkustamisen rajan yli.

Tämän vaihtoehdon käyttäminen viiltäisi yhteiskuntaan haavan, jonka arpeutuminen kestäisi pitkään. Sotilasasuisilla pysäyttäjillä kuuluu olla sivistysvaltiossa aivan muita tehtäviä kuin sen kyttääminen, kuka matkustaa perheenjäsenensä luokse kotirauhan piirissä olevaan osakehuoneistoon tai kiinteistöön.

Jos korona on peruste marssittaa sotilaat katukuvaan perusoikeuksia tiukasti rajoittamaan, kynnys loukata Suomen perustuslain syvintä ydintä ja pyhintä tarkoitusta laskee monien silmissä huolestuttavan alas.

Uudellamaalla asuu 1,7 miljoonaa ihmistä. Heidän perusoikeuksiensa loukkaaminen viikkojen ajaksi armeijaan tukeutumalla on omiaan synnyttämään stigman, häpeäleiman.

Mökeillä tehtävät kevättyöt ovat kymmenille tuhansille ihmisille tärkeä arkiseen elämään kuuluva asia. Onko korona peruste kieltää ihmistä matkustamasta omistamalleen kiinteistölle?

Kiellon ei ainakaan pitäisi olla kevein perustein voimassa useiden viikkojen ajan, puhumattakaan kuukausista.

Kevätasumiseen kelpaavia mökkejä omistavat enimmäkseen varakkaat ihmiset. Heistä tuhannet ovat jo siirtyneet vapaa-ajan asunnoilleen. Koronakriisi eriarvoistaa räikeällä tavalla kansalaisia, jos toiset ovat virukselta lähes suojassa samaan aikaan, kun pienempituloisten kansalaisten liikkumista estämään kutsutaan armeija.

Perusoikeuksien järeissä loukkauksissa pääministeri Sanna Marinin (sd) hallituksen pitäisi luottaa paljon ihmisten harkintakykyyn ja vähän sotilaspukuisten miesten ja naisten virka-apuun.

Hybriksessä vaarana on, että osa sotilasasuisista ihmisistä alkaa suhtautua tehtäväänsä yli-innokkaasti ja kokee oman maan kansalaiset uhaksi, joka on pysäytettävä tiesululla.

Korkeakoulutettu ja asiakaspalveluhenkinen poliisi pysäyttäjänä on paljon inhimillisempi asia kuin sotilasasuinen kantaupseeri, varusmies tai satunnainen reserviläinen.

Koronaviruksen uhatessa ihmisten henkeä Suomi elää myös valtio-opillista ja perustuslaillista kiirastulta. Siihen on suhtauduttava myös erittäin kriittisesti, jos ja kun alkaa näyttää siltä, että suuri osa suomalaisista unohtaa muutamassa viikossa perusoikeuksien merkityksen.

Merkittävä osa suomalaisista elää avoliitossa.

Jos uusmaalaiselta kielletään kuukausiksi matkustaminen seurustelukumppanin luokse toiselle paikkakunnalle, kyse on perusoikeuden loukkauksesta, jolle koronavirusepidemia ei välttämättä ole riittävä peruste.

Ihmisten mielenterveydelliset ongelmat pahenevat poikkeusoloissa ja eristyksissä nopeasti. Perusoikeuksien rajoittamisen tavalla on vaikutusta siihen, miten pahaksi koronakriisin seuraukset äityvät.

Sekin sopii muistaa, että perusoikeuksien loukkaamisella hallitus ja viranomaiset paikkaavat osittain aiempia virheitään.

Koronakriisin jälkeen on edessä keskustelu siitä, miksi helmikuussa ja maaliskuun alussa epidemia-alueilta ja muualta ulkomailta palanneille suomalaisille ei suositeltu edes vapaaehtoista kotikaranteenia ja miksi lennot alueilta saivat jatkua vapaasti viikkojen ajan.

Tapahtunut virhe on suuri syy siihen, miksi Suomessa nyt joudutaan loukkaamaan ihmisten syvimpiä perusoikeuksia.

Jo helmikuussa hallitukselta niin ikään kysyttiin, riittääkö tehohoidon kapasiteetti Suomessa. Silloin sitä ei alettu nopeasti lisätä eri puolilla Suomea, vaan konkreettisista toimista kerrottiin vasta viikkoja myöhemmin.

Tätä taustaa vasten hallituksella on poikkeuksellisen suuri vastuu tavasta, jolla se toteuttaa liikkumisrajoituksen Uudeltamaalta pois.

Uudenmaan sulun toteuttamisen tapa mittaa suomalaisen yhteiskunnan sivistyksen syvyyden.

Hallituspuolueiden poliitikoista etenkin joiltakin keskustalaisilta on löytynyt halua Uudenmaan tiukkaan eristämiseen.

Keskustalla ei juuri ole äänestäjiä pääkaupunkiseudulla, ja myös keskustalaisten kannattaa kysyä itseltään, miten he itse suhtautuisivat asuinmaakuntiensa tiukkaan eristämiseen.

Oikeus elämään on ihmisen oikeuksista tärkein. Sen turvaamisen tavalla on demokratiassa paljon merkitystä.

Hallituksella on oltava suunnitelma siitä, miten poikkeustila puretaan.

Sitäkin on pohdittava, onko liikkumisrajoituksille perusteita, jos väkilukuun suhteutettu koronatapausmäärä on jossain päin Suomea yhtä korkea kuin Uudellamaalla.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on aiheellisesti muistuttanut, että huutokaupan käyminen perusoikeuksien loukkauksista on demokratiassa vaarallista peliä.

Huomaa kirjoittajasta, että on täydellinen ymmärryksen puute, siitä kuinka virka-apu toimii ja kuinka se käytännössä järjestetään. Poliisi johtaa ja valvoo toimintaa.
 
Eihän siinä mitä, jos etelästä tahtoo tänne maaseudun rauhaan perheensä kelkkoa, niin kahtoo nyt sitten lähtiessä että on sitä särvintä koko sakille 2 viikoksi, ja pysyy tosiaan sen karenssin siellä mökin välittömässä läheisyydessä, senverran olen reilu että, pilkillä saa käydä siinä mökkirannassa, kunhan ei huku :D

Tyhjennetyistä kyläkouluista voisi tehdä karanteenikeskuksia
 
25.3.2020 19:20

Sairaalassa olevia koronaviruspotilaita Suomessa on selvästi eniten Helsingin miljoonapiirissä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on julkaissut verkkosivuillaan tiedot koronaviruksen vuoksi sairaalahoidossa olevista erityisvastuualueittain (erva).

Erityisvastuualueet eli niin kutsutut miljoonapiirit ovat sairaanhoitopiirejä suurempia, ja niitä on Suomessa viisi yliopistollisten sairaaloiden ympärillä.

Sairaalassa olevia koronaviruspotilaita on eniten Hyksin erityisvastuualueella. Sairaalassa on 63 potilasta, joista tehohoidossa on 18.

Muilla erityisvastuualueilla sairaaloissa on selvästi vähemmän potilaita.

Tampereen alueella osastohoidossa on seitsemän potilasta ja Turussa kaksi.

Kuopion alueella kolme potilasta on tehohoidossa ja kolme osastohoidossa ja Oulun ervan alueella tehohoidossa on yksi potilas ja osastohoidossa kolme.

THL:n kokoamissa tilastoissa kaikkiaan sairaaloissa on nyt 82 koronapotilasta, joista 22 on tehohoidossa.

Uutisessa menee puurot ja vellit sekaisin.
Tyksissä 2 teholla Turun sanomien mukaan.
 
Näkökulma: Armeija ei rauhan aikana kuulu katukuvaan ihmisiä pysäyttämään - Uudenmaan sulku mittaa yhteiskunnan sivistyksen tason

Onkohan nämä tällaisen mielipiteen omaavat vielä samaa mieltä kun vanhemmista toinen on kuollut Koronaan ja se avovaimokin sai bussissa tartunnan ja odottaa koska hoitolaitoksesta vapautuisi paikka...

Vai olisikohan sekin taas valtion vika kun ei toiminut ajoissa...
 
Näkökulma: Armeija ei rauhan aikana kuulu katukuvaan ihmisiä pysäyttämään - Uudenmaan sulku mittaa yhteiskunnan sivistyksen tason

Tänään klo 19:20
Lauri Nurmi

Koronakriisissä suomalainen yhteiskunta on vaarassa ajautua hybrikseen, jossa kansalaiset alkavat kääntyä toisiaan vastaan, kirjoittaa Lauri Nurmi.

Koronakriisissä suomalainen yhteiskunta on vaarassa ajautua hybrikseen, jossa kansalaiset alkavat kääntyä toisiaan vastaan ja jossa armeijaa huudetaan maanteille pysäyttämään väkivalloin joltakin maantieteelliseltä alueelta toiselle liikkuvia suomalaisia.
Liikkumisen rajoittaminen Uudeltamaalta muualle maahan on tarpeellista - kuten olen itsekin kirjoittanut - mutta armeijan näkyvä tuominen maanteille jättäisi yhteiskuntaan vakavan jäljen.

Puolustusvoimien tehtävä on turvata Suomen alueellinen koskemattomuus.
Sotilasasuisten ihmisten tehtäviin ei rauhan aikana pidä sisällyttää sitä, että he kyttäävät, kuka matkustaa vanhempiensa, lastensa tai puolisonsa luokse kaupungista toiseen.

Suomen perustuslaissa on 131 pykälää.
Kansalaisten perusoikeudet on lueteltu heti perustuslain alussa, valtiojärjestyksen perusteiden jälkeen.
Liikkumisvapaus - kirjaimellisesti tällä nimellä - on perustuslain yhdeksäs pykälä eli perustuslain pyhintä osaa.
Pykälän alku kuuluu seuraavasti:
”Suomen kansalaisella ja maassa laillisesti oleskelevalla ulkomaalaisella on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa.”

Perustuslaissa on erillinen pykälä perusoikeuksista poikkeusoloissa.
”Perusoikeuksista voidaan säätää lailla tai laissa erityisestä syystä säädetyn ja soveltamisalaltaan täsmällisesti rajatun valtuuden nojalla annettavalla valtioneuvoston asetuksella sellaisia tilapäisiä poikkeuksia, jotka ovat välttämättömiä Suomeen kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen samoin kuin muiden kansakuntaa vakavasti uhkaavien, laissa säädettyjen poikkeusolojen aikana ja jotka ovat Suomen kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden mukaisia. Lailla on kuitenkin säädettävä tilapäisten poikkeusten perusteet.”

Koronavirus on vakava uhka suomalaisten terveydelle - mutta onko se koko kansakuntaa vakavasti uhkaava asia?

Perustuslain kuudennessa pykälässä säädetään myös kansalaisten yhdenvertaisuudesta.
”Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella”, perustuslaissa on kirjoitettu.

Jos uusmaalainen ihminen ei saa matkustaa lähiomaisensa luokse esimerkiksi Tampereelle, mutta tamperelainen saa matkustaa lähiomaisensa luokse esimerkiksi Turkuun, on kyse sekä kansalaisten yhdenvertaisuuden loukkaamisesta että liikkumisvapauden rajoittamisesta.

Sotilaspoliisi vartioi. Arkistokuva.
Sotilaspoliisi vartioi. Arkistokuva.

Sotilaspoliisi vartioi. Arkistokuva. KARI MANKONEN

Julkisessa keskustelussa ja sosiaalisessa mediassa on jo havaittavissa jyrkkiä asenteita ja vihamielisyyttä uusmaalaisia kohtaan. Puhe koronaa levittävistä hesalaisista on yleistynyt nopeasti.
Kun hallitus päättää liikkumisen rajoittamisesta Uudeltamaalta, se voi toteuttaa asian kahdella eri tavalla: ihmisten vastuuseen luottaen tai valtion väkivaltakoneistoon tukeutuen.
Ensimmäisessä vaihtoehdossa sallittaisiin lähisukulaisten eli vanhempien, lasten ja puolisoiden luokse matkustaminen ja suositeltaisiin karanteenin kaltaisissa oloissa uudella alueella olemista.
Poliisi valvoisi liikennettä Uudeltamaalta pois satunnaisvalvonnalla. Poliisi pystyy tarkistamaan nopeasti väestötietojärjestelmästä, asuuko uusmaalaisen lähiomainen maakunnassa, johon tämä on matkalla.

Liikenne Suomessa on jo valmiiksi hiljentynyt. Se hiljentyisi entisestään, kun liikkumisrajoitus säädettäisiin.

Jälkimmäisessä vaihtoehdossa hallitus marssittaa armeijan katkaisemaan kaikki Uudeltamaalta muualle maahan johtavat maantiet ja luo byrokraattisen poikkeuslupamenettelyn tai kieltää yksiselitteisesti lähes kaiken matkustamisen rajan yli.

Tämän vaihtoehdon käyttäminen viiltäisi yhteiskuntaan haavan, jonka arpeutuminen kestäisi pitkään. Sotilasasuisilla pysäyttäjillä kuuluu olla sivistysvaltiossa aivan muita tehtäviä kuin sen kyttääminen, kuka matkustaa perheenjäsenensä luokse kotirauhan piirissä olevaan osakehuoneistoon tai kiinteistöön.

Jos korona on peruste marssittaa sotilaat katukuvaan perusoikeuksia tiukasti rajoittamaan, kynnys loukata Suomen perustuslain syvintä ydintä ja pyhintä tarkoitusta laskee monien silmissä huolestuttavan alas.

Uudellamaalla asuu 1,7 miljoonaa ihmistä. Heidän perusoikeuksiensa loukkaaminen viikkojen ajaksi armeijaan tukeutumalla on omiaan synnyttämään stigman, häpeäleiman.

Mökeillä tehtävät kevättyöt ovat kymmenille tuhansille ihmisille tärkeä arkiseen elämään kuuluva asia. Onko korona peruste kieltää ihmistä matkustamasta omistamalleen kiinteistölle?

Kiellon ei ainakaan pitäisi olla kevein perustein voimassa useiden viikkojen ajan, puhumattakaan kuukausista.

Kevätasumiseen kelpaavia mökkejä omistavat enimmäkseen varakkaat ihmiset. Heistä tuhannet ovat jo siirtyneet vapaa-ajan asunnoilleen. Koronakriisi eriarvoistaa räikeällä tavalla kansalaisia, jos toiset ovat virukselta lähes suojassa samaan aikaan, kun pienempituloisten kansalaisten liikkumista estämään kutsutaan armeija.

Perusoikeuksien järeissä loukkauksissa pääministeri Sanna Marinin (sd) hallituksen pitäisi luottaa paljon ihmisten harkintakykyyn ja vähän sotilaspukuisten miesten ja naisten virka-apuun.

Hybriksessä vaarana on, että osa sotilasasuisista ihmisistä alkaa suhtautua tehtäväänsä yli-innokkaasti ja kokee oman maan kansalaiset uhaksi, joka on pysäytettävä tiesululla.

Korkeakoulutettu ja asiakaspalveluhenkinen poliisi pysäyttäjänä on paljon inhimillisempi asia kuin sotilasasuinen kantaupseeri, varusmies tai satunnainen reserviläinen.

Koronaviruksen uhatessa ihmisten henkeä Suomi elää myös valtio-opillista ja perustuslaillista kiirastulta. Siihen on suhtauduttava myös erittäin kriittisesti, jos ja kun alkaa näyttää siltä, että suuri osa suomalaisista unohtaa muutamassa viikossa perusoikeuksien merkityksen.

Merkittävä osa suomalaisista elää avoliitossa.

Jos uusmaalaiselta kielletään kuukausiksi matkustaminen seurustelukumppanin luokse toiselle paikkakunnalle, kyse on perusoikeuden loukkauksesta, jolle koronavirusepidemia ei välttämättä ole riittävä peruste.

Ihmisten mielenterveydelliset ongelmat pahenevat poikkeusoloissa ja eristyksissä nopeasti. Perusoikeuksien rajoittamisen tavalla on vaikutusta siihen, miten pahaksi koronakriisin seuraukset äityvät.

Sekin sopii muistaa, että perusoikeuksien loukkaamisella hallitus ja viranomaiset paikkaavat osittain aiempia virheitään.

Koronakriisin jälkeen on edessä keskustelu siitä, miksi helmikuussa ja maaliskuun alussa epidemia-alueilta ja muualta ulkomailta palanneille suomalaisille ei suositeltu edes vapaaehtoista kotikaranteenia ja miksi lennot alueilta saivat jatkua vapaasti viikkojen ajan.

Tapahtunut virhe on suuri syy siihen, miksi Suomessa nyt joudutaan loukkaamaan ihmisten syvimpiä perusoikeuksia.

Jo helmikuussa hallitukselta niin ikään kysyttiin, riittääkö tehohoidon kapasiteetti Suomessa. Silloin sitä ei alettu nopeasti lisätä eri puolilla Suomea, vaan konkreettisista toimista kerrottiin vasta viikkoja myöhemmin.

Tätä taustaa vasten hallituksella on poikkeuksellisen suuri vastuu tavasta, jolla se toteuttaa liikkumisrajoituksen Uudeltamaalta pois.

Uudenmaan sulun toteuttamisen tapa mittaa suomalaisen yhteiskunnan sivistyksen syvyyden.

Hallituspuolueiden poliitikoista etenkin joiltakin keskustalaisilta on löytynyt halua Uudenmaan tiukkaan eristämiseen.

Keskustalla ei juuri ole äänestäjiä pääkaupunkiseudulla, ja myös keskustalaisten kannattaa kysyä itseltään, miten he itse suhtautuisivat asuinmaakuntiensa tiukkaan eristämiseen.

Oikeus elämään on ihmisen oikeuksista tärkein. Sen turvaamisen tavalla on demokratiassa paljon merkitystä.

Hallituksella on oltava suunnitelma siitä, miten poikkeustila puretaan.

Sitäkin on pohdittava, onko liikkumisrajoituksille perusteita, jos väkilukuun suhteutettu koronatapausmäärä on jossain päin Suomea yhtä korkea kuin Uudellamaalla.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on aiheellisesti muistuttanut, että huutokaupan käyminen perusoikeuksien loukkauksista on demokratiassa vaarallista peliä.

Kuvia Saksasta, Ranskasta ja Italiasta, eikös nämä nyt ole maita mitä tämä meidän suvaitsevainen ja valaistunut sivystyneistömme ihailee?

5e6e40cc54f34.jpg

PRC_147612982.jpg

RTS33CDY.jpg
 
Tuo sotilaspukuisten kammoksuminen oli hupaisaa, mutta muutoin tuossa oli paljon asiaakin.
 
Jätän tän vaan tähän
 
Liitteet

  • IMG_2020-03-25_19-40-46.JPG
    IMG_2020-03-25_19-40-46.JPG
    202.2 KB · Luettu: 104
Veikkauksia!

Onko jo useamman kertaan siirretty tiedotustilaisuus 21:00 vai huomen aamulla?

Ja millainen ulosmeno liikenne on mahdollisen liikkumiskielto ilmoituksen jälkeen.
 
Onkohan nämä tällaisen mielipiteen omaavat vielä samaa mieltä kun vanhemmista toinen on kuollut Koronaan ja se avovaimokin sai bussissa tartunnan ja odottaa koska hoitolaitoksesta vapautuisi paikka...

Vai olisikohan sekin taas valtion vika kun ei toiminut ajoissa...

Meillä on aina se aika vakio-osa ihmisiä, joiden käyttäytyminen menee tosiaan noin. Miedompana esimerkkinä porukka, joka vinkuu ja valittaa silloin kun kunta karsii lahoja puita ja lahoja oksia julkisilta paikoilta. Sitten kun/jos puu kaatuu jonkun päälle tai oksa putoaa auton katolle, niin mahtava marmatus siitä miksei asialle tehty etukäteen jotain. Molemmissa tapauksissa vinkuva ja marmattava porukka on sama.
 
Veikkauksia!

Onko jo useamman kertaan siirretty tiedotustilaisuus 21:00 vai huomen aamulla?

Ja millainen ulosmeno liikenne on mahdollisen liikkumiskielto ilmoituksen jälkeen.

Ohisalo saattaa lähtee ulos...
 
Miten tässä nykytilanteessa käy kuin miten me SF kirjoittajat esitämme teoksissa ja jengi pakenee maalle? Itse oletin että ne sulut olisi pystytetty kun poikkeustila lait tuli päälle. Nyt jengi on muuttanut ja mahdollisesti saastuttanut muuta maata sen sijaan että se olisi rajattu etelän alueelle. Ihmiset eivät tunnu ymmärtävän, taikka sitten he ymmärtävän todellisuuden liian hyvin ja tekevät mitä tarvitsevat. Kaiken järjen mukaan poliisille olisi pitänyt antaa valmiudet toimia tarpeiden mukaan, kun niitä lakeja voidaan rukata myös päätösten jälkeen.
 
Kuulemma voivat olla liian innokkaita..

Tämä toimittaja edustaa juuri sitä osaa kansasta jonka mielenrauhan vuoksi meillä ei edelleenkään ole vastaavaa suojeluskuntaa/kodinturvaa kuten naapurimaissamme.

No minulle riittää edelleen tuo MPK kehitysalustaksi.

Toki jakaisin maakuntakomppanioiden jne kavereille aseet kotiin.
 
Back
Top