Mulla alkaa menemään täysin luotto THL ammattitaitoon. Tutkimuksessa todetaan että ns parantunut potilas voi levittää sairautta jopa 7-14vrk tutkimusten mukaan.
Eroavatko kotiin juuri jaetut koronaohjeet kansainvälisistä suosituksista? THL puolustaa antamiaan ohjeita
Ohjeiden mukaan vuorokausi eristystä riittää sen jälkeen, kun oireet ovat ohi. Esimerkiksi Yhdysvaltain tartuntatautikeskus neuvoo pitämään kolmen päivän kuumeettoman jakson, ennen kuin toipilaan kannattaa palata ihmisten ilmoille.
Kuvituskuva
Kuva: BUDRUL CHUKRUT / ZUMA JA THL, KUVANKÄSITTELY HS
Mikko Puttonen HS
Julkaistu: 20:58
SUOMALAISTEN postiluukuista on jaettu viralliset ohjeet siitä, miten pitää ja kannattaa toimia nyt koronavirusepidemian aikana.
Kuitenkin sosiaali- ja terveysministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) laatimissa ohjekirjeissä on joitakin kysymyksiä herättäviä kohtia.
Pohdintaa herättää esimerkiksi tämä neuvo taudin jo poteneille: ”Pysy kotona vielä vuorokausi oireiden päättymisen jälkeen.”
Vain vuorokauden varoaika tuntuu kovin lyhyeltä.
THL:n ohjeet herättävät hämmennystä.
THL:n ohjeet herättävät hämmennystä.
Infektiosairauksien erikoislääkäri, dosentti Veli-Jukka Anttila Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä (Hus) arvioi asiaa Terveyskirjaston artikkelissaan kansainvälisten lähteiden pohjalta ja kirjoittaa, että ”tartuttavuuden voi todennäköisesti katsoa loppuneen, kun kuume on ilman kuumelääkettä pysynyt poissa kolme vuorokautta, hengitystieoireet ovat kuumeen loppuessa olleet jo selvästi vähentyneitä ja oireiden alkamisesta on kulunut vähintään seitsemän vuorokautta”.
Vastaavat ohjeet antaa esimerkiksi Yhdysvaltain allergia- ja tartuntatautien tutkimuskeskus CDC.
Anttilan mielestä koronan kohdalla turva-aikaa olisi syytä varmuuden vuoksi venyttää, koska kokemusta asiasta ei ole vielä tarpeeksi.
Pitkittäminen koskisi viimeistä ehtoa: ihmisten ilmoille ja töihin kannattaisi jos mahdollista palata vasta, kun kaksi viikkoa on kulunut oireiden alkamisesta.
Tartuttavuusaikaa voivat valaista esimerkiksi yhdeksän potilaan virusanalyysit, jotka saksalaiset tutkijat julkaisivat Nature-lehdessä. Potilailla oli pääasiassa lieviä oireita yskästä kuumeeseen.
Kävi ilmi, että virukset olivat tarttumiskykyisiä viikon verran oireiden alkamisesta, mutta eivät enää kahdeksantena päivänä. Aikaa oireiden loppumisesta ei laskettu erikseen.
THL:N ylilääkäri Taneli Puumalainen seisoo laitoksen antaman ohjeen takana.
Hänen mukaansa hengitystieinfektion taudinkuvassa kuume laskee ensin ja tämän jälkeen hengitystieoireet vähenevät vähitellen seuraavien päivien tai viikkojen aikana.
”Käytännössä kuume plus kolme vuorokautta on todennäköisesti lyhyempi aika kuin oireet plus yksi vuorokausi”, Puumalainen kertoo sähköpostitse.
THL:n ohjeen lukijaa saattaa hämmentää se, että kuume on listattu oireena nuhan, yskän, kurkkukivun ja lihassäryn ohella.
”Vaikka sanamuodot vaihtelevat, kaikki ohjeet tavoittelevat kuitenkin samaa asiaa eli, että palataan ulkopuolisten sosiaalisten kontaktien pariin vasta, kun on hyvin epätodennäköistä, että tartuntavaaraa olisi.”
THL:N ohjeissa kerrotaan myös seuraavaa: ”Oireileva voi tartuttaa muita, ja siksi hänen tulee pysyä kotona vielä vuorokausi sen jälkeen, kun oireet ovat loppuneet.”
Neuvossa toistuu vuorokauden varoaika. Lisäksi se voi antaa ymmärtää, että vain oireilevat viruksen kantaja voivat tartuttaa toisia ihmisiä.
Nykytiedon valossa tartunnan saanut todella voi levittää virusta eteenpäin jo ennen kuin hänellä on oireita.
Tähän käsitykseen perustuvat osaltaan monet muut koronaohjeet, kuten käsienpesu, kättelyn välttely ja turvavälin pitäminen. Tarkoitus ei ole vain suojella itseään tartunnalta vaan myös muita siltä varalta, että itse on tietämättään mahdollinen viruksen levittäjä.
Puumalainen puolustaa tätäkin THL:n ohjetta. Hänen mielestään se ei sulje pois, että joissain olosuhteissa oireeton voisi tartuttaa.
”Tartunnoista valtaosa tapahtuu oireiden alkamisen jälkeen, mutta tätä edeltää luultavasti yhden tai kahden vuorokauden välivaihe, jolloin osa kokee oireita eikä vielä niitä tunnista.”
MYÖS Maailman terveysjärjestö (WHO) toteaa viime torstaina julkaisemassaan tilannekatsauksessa, että osa ihmisistä voi tartuttaa muita itämisaikana eli ennen oireiden ilmaantumista.
Euroopan tautientorjuntakeskus ECDC puolestaan arvioi, että ihmiset voivat olla tartuttavia kaksi päivää ennen oireiden ilmaantumista.
WHO:n katsaus tekee eron niiden välillä, jotka eivät ole vielä saaneet oireita, ja niiden, jotka eivät saa niitä lainkaan.
WHO:n tiedossa ei ole yhtään testein todettua tapausta, jossa täysin oireettomat, mutta virusta kantavat olisivat levittäneet virusta.
TAUDIN itämisaika, eli aika tartunnasta oireisiin, on keskimäärin viisi päivää ja pisimmillään kaksi viikkoa. Itämisaikana virus lisääntyy elimistössä, ja testeissä virusta on löydetty ihmisiltä jopa kolmekin päivää ennen oireiden ilmenemistä.
Yhden kiinalaisaineistoon perustuvan tutkimuksen mukaan lähes 13 prosenttia tartunnoista on peräisin ihmisiltä, joilla ei ole ollut oireita tartuntahetkellä.
POSTILUUKUSTA jaettujen ohjeiden kolmas kysymyksiä herättävä seikka on se, että sairastuneen perheenjäseniä ei muistuteta itsensä pistämisestä karanteeniin tai eristyksiin.
Tiedetään, että virus tarttuu herkästi kotioloissa, joten on todennäköistä, että altistuneet perheenjäsenet voivat levittää sitä kodin ulkopuolella liikkuessaan.
Tartuntatautilain mukaan perheenjäsenet voitaisiinkin määrätä karanteeniin. Kannattaakin rajoittaa menemisiään oma-aloitteisesti, kun perheenjäsen on saanut tartunnan.