Tähän mennessä THL:lle on saapunut yli 1 000 näytettä, joista 516 on ehditty tutkia. Seulontatestillä positiivisiksi todettuja näytteitä on 11, joista 9 on tutkittu neutralisaatiotestillä tähän mennessä. Näistä vain yksi näyte on ollut positiivinen.
THL:n johtava asiantuntija
Jussi Sane pitää tuloksia Suomen tautitilanteeseen sopivana. Suomessa uusi koronavirusepidemia alkoi myöhemmin kuin monissa muissa Euroopan maissa ja rajoitustoimenpiteet ovat hidastaneet epidemian etenemistä.
– Ensimmäinen väestöpohjainen tuloksemme vasta-ainetasoista sopii epidemiatilanteeseemme, vaikka vasta-ainepositiivisia on hyvin vähän, hän sanoo.
THL:n mukaan on mahdollista, että osalla COVID-19-tartunnan saaneista muodostuu viruksen tunnistavia vasta-aineita, jotka eivät kuitenkaan pysty neutraloimaan virusta. Myös väärien positiivisten seulontatestin tulosten mahdollisuus on merkittävä, kun vasta-aineiden esiintyvyys väestössä on vielä hyvin pieni.
https://www.verkkouutiset.fi/thl-vain-harvalla-uuden-koronaviruksen-vasta-ainetta/#c2ee9493