Koronavirus Suomessa

Tulevaisuudessa on myös uusiakin viruksia tulossa ja odottamassa. Jos johonkin laittaisin resursseja niin nimen omaan rokotteen valmistuksen nopeuttamiseen miten se vain on mahdollista.
Vaccine platform -teknologiat toivottavasti nopeuttavat rokotteiden kehittämistä.


Virus on nyt jo mutatoitunut niin, että siitä on maailmalla kolme eri versiota liikkeellä ja on epävarmaa saadaanko koskaan rokotetta, joka kattaisi kaikki nuo viruksen mutaatiot.
Pitää tiedostaa se, että valtaosalla mutaatioista ei ole mitään käytännön merkitystä. Virukset mutatoituvat "koko ajan", mutta harvoin mutaatiot muuttavat viruksen toimintaa ihmisen kannalta merkittävällä tavalla. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että koronavirus mutatoituu huomattavasti influenssaa hitaammin.

Mutaatio on sanana sellainen peikko, että moni ihminen pelkää sitä ja ymmärtää sen väärin. Mutatoitunut virus ei välttämättä käytännössä eroa mitenkään alkuperäisestä viruksesta.
 
Moikka,

Toisesta aallosta on paljon puhetta lehdistössä ja eri asiantuntijat kertovat mielpiteensä omasta näkökannastaan.

Suomessa, kuten kaikissa EU -maissa, valtion terveysviranomaiset pitävät statuspuheluita viikottain yritysten kanssa jotka joko kuuluvat valtion kriisivalmiuteen tai ovat merkittävässä osassa valtion bruttokansantuotteen kannalta. Sinänsä ei mitään salaista, tieto jaetaan yritysten johtoryhmille jotta he voivat suunnitella yrityksen toimintaa.

Selkeä viesti kaikissa EU -maissa yrityksille on se, että toinen aalto tulee ja siihen pitää varautua. Se tulee riippumatta siitä minkälaisia äksöneitä valtiot rajoitustoimissa ottavat tai eivät ota. Valtioiden rajoitustoimien tarkoituksena on pelkästään taata se, että terveydenhuollon kapasiteetti riittää mahdollisimman hyvin.

Virus on nyt jo mutatoitunut niin, että siitä on maailmalla kolme eri versiota liikkeellä ja on epävarmaa saadaanko koskaan rokotetta, joka kattaisi kaikki nuo viruksen mutaatiot. Esimerkkinä tästä lääketieteen ongelmasta toiselta alueelta: pneumokokkibakteereita, jotka aiheuttavat keuhkokuumetta, verenmyrkytyksiä, aivokalvontulehduksia, jne on kymmeniä. Rokote kattaa vain kolmetoista yleisimmin esiintyvää.

Eli valtiot ovat siirtymässä siihen moodiin, että väliaikaisista eristäytymisistä tulee normaali ja on tärkeää ohjata kokonainen valtio tai maakunta laillisesti eristykseen ja sieltä mahdollisimman nopeasti pois.

Simpauttaja
Toivottavasti jos tulee toinen aalto, niin se ei ole yhtä paha kuin nykyinen.
 
Itse uskon THL:n olleen ainakin melko samaa mieltä kuin Tegnell, mutta poliittinen paine Suomessa johti erilaiseen linjavalintaan. Jutusta löytyy tukea tälle näkemykselle. THL:n Salminen sanoi jonkin ruotsalaismedian jutussa, että Suomen politiikka selittää eron maiden strategioissa.

Itse olen saanut sen kuvan, että THL on koittanut ohjailla politiikkaa jopa todella epärehellisin keinoin. Tyhmimmille poliitikoille, journalisteille ja virkamiehille se on mennyt läpi koko ajan, vähän fiksummille jonkin aikaa ja monille ei hetkeäkään.

Kun oikeat asiantuntijat ottivat asiantuntijuudellaan THL:n "vallankaappausta" sotkevan aseman ja hallitus ei muutamaa tolloa lukuunottamatta suostunut THL:n tottelevaiseksi rengiksi, niin alkoi todella raju ennusteiden ja faktojen vääristely.

Eli oma veikkaukseni on se, että THL:ää houkutti eniten se massiivinen ja vastuusta irrotettu valta-asema jonka esim. Tegnell sai eikä niinkään jonkin tietyn strategian hyödyt tai haitat.

Syyt moiseen saattavat hyvinkin löytyä enemmän psykiatrian kuin epidemiologian piiriin kuuluvalta kentältä.
 
Toivottavasti jos tulee toinen aalto, niin se ei ole yhtä paha kuin nykyinen.
Tätä pahuutta voidaan varmaankin mitata monella tapaa.

Viruksen tarttuvuuden ja tappavuuden kannalta toinen aalto on sama mitä tämä nykyinen aalto. Ihmisten käyttäytyminen ja oma varautuminen on muuttunut, eli siinä suhteessa tilanne ei ole niin paha. Valtiot myös ovat tässä harjoitelleet mitä eristäminen käytännössä tarkoittaa, niin siinäkin suhteessa tilanne ei ole niin paha. Toisen, ja sitä seuraavien aaltojen aikana tultaneen näkemään paljon enemmän paikallista vaikutusta ja myös suojautumista. Eli on todennäköistä että sairaalavuorokaudet ja kuolleiden lukumäärä on pienempi.

Uudenmaan eristäminen tehtiin sillä perusteella, että haluttiin estää, ettei virus etene hallitsemattomasti muualle Suomeen. Tulevaisuudessa, ei ole poissuljettu vaihtoehto, että valtiolle tärkeitä alueita eristetään sen takia, että bruttokansantuotteelle niiden alueen merkitys on ratkaiseva ja halutaan varmistaa, että virus ei pääse niille alueille hallitsemattomasti leviämään. Eli eristämisen tarkoitus muuttuu päinvastaiseksi.

Kuten jo sanoin, niin koronakriisi on toiseen maailmansotaan rinnastettavissa oleva maailman tapaan toimia vaikuttava kriisi. Maailma ei tule olemaan enää samanlainen, mitä se oli ennen koronakriisiä.

Simpauttaja
 
Viimeksi muokattu:
Niin, vuoden loppuun asti esimerkiksi olisi hyvä pitää huolta hygieniasta, että se toinen aalto jäisi mahdollisimman pieneksi.
 
Pitää tiedostaa se, että valtaosalla mutaatioista ei ole mitään käytännön merkitystä. Virukset mutatoituvat "koko ajan", mutta harvoin mutaatiot muuttavat viruksen toimintaa ihmisen kannalta merkittävällä tavalla. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että koronavirus mutatoituu huomattavasti influenssaa hitaammin.

Mutaatio on sanana sellainen peikko, että moni ihminen pelkää sitä ja ymmärtää sen väärin. Mutatoitunut virus ei välttämättä käytännössä eroa mitenkään alkuperäisestä viruksesta.
Ainakaan osaan kehitettävistä rokotteista ei mutaatioilla ole mitään vaikutusta. Ne kun perustuvat viruksen piikkiproteiinin tunnistamiseen eikä piikkiproteiini täsmällisesti solujen ACE2 reseptoriin sopivana isommin voi muuttua ilman että se ei enää sovikkaan reseptoriin, jolloin mutaatio ajautuu leviämisensä kannalta umpikujaan.
 
Eli noin 2% ja 165 kuollutta... Jos suoraan laskee, mitä ei voi tehdä, niin 70% vasta-ainetavoite tietää aika monta kuollutta lisää...?

1/500 = 0,2% = 2 promillea, mikä vastaa suoraan testeillä varmennettujen tapausten määrää (tänään 30.4.2020) Uudellamaalla (3440 / 1 641 000 = 0,0021 = 0,21% = 2,1 promillea)

Hip heijaa. Tästä johdettuna tartuntakuolleisuus koronalle olisi Uudellamaalla about 165 / 3440 = 4,8% eli 24-kertainen THL:n nyt olettamaan 2 promillen tartuntakuolleisuuteen.

Ja tämähän tarkoittaisi sitä että kaikki koronainfektiot olisi, ensimmäisenä tällaisena ilmiönä maailmassa, suht vähällä testauksen tasolla, saatu varmistettua Suomen Uudellamaalla.

Does not compute. Nopea arvio olisi, että THL:n kehittämä vähemmän herkkä varmistustesti, mikä karsi pois 8/9 positiivisista tuloksista, on liian tiukka karsinnoissaan.
 
Jos idealistisesti tai naivisti ajatellaan niin kaikki maksavat rokotteesta osansa. Valtio tasolla. Onhan tauti vakava ja koettelee USA varmasti kovinkin. Ja voin lyödä vetoa sen puolesta, että mikäeli siihen USA keksitään rokote niin he rahastavat sillä muita.

Kysymys kuuluu miksi v***ssa eivät rahastaisi.
Vähän sama, kuin tätä ilmastonynnyilyä, että nyt Suomen dippainssit keksimään suodattimia ja muita keinoja. Tämä on sellainen maa mistä tieto ja taito valuu pois ihan heti kun on otollinen aika. Minkäänlaista kannattavaa bisnestä ei kukaan osaa luoda.
 
Mitä koululaiset voisivat turvallisesti tehdä ne kaksiviikkoa? Kevät oli meillä koulussa retkiaikaa. Ehkä nyt olisi hyvä käydä katsomassa eduskunnan toimintaa? Olisi mielenkiintoista katsoa lehteriltä päättäviä elimiä ja tavata kansanedustajia.
 
Virus on nyt jo mutatoitunut niin, että siitä on maailmalla kolme eri versiota liikkeellä..

Kolme? Höpöhöpö!

1588242860542.png

Tuokin on jo kolmisen viikkoa vanha tilanne. (Siis data.) Mutatoitumisen määrä kasvaa sairaiden määrän kasvaessa. Kuvasta voi katsoa miten iso muutos vaikkapa kahden viikon välein keskimäärin tapahtuu.

Googleta vaikka phylogeny covid niin saat lisätietoa ja lisää hyviä hakusanoja.
 
Moikka,

Liittyen rokotteen kehittämiseen ja siihen, kuka rahastaa ja ketä. Tiedon dominoinnilla on aina rajansa. Kannattaa muistaa, että kun USA:lla oli toisen maailmansodan jälkeen ainoana käytössään ydinase, käytännössä henkilöt jotka olivat Manhattan projektia rakentamassa, vuosivat tiedon Neuvostoliitolle. Käytännössä, Neuvostoliitto vuosi tiedon Kiinalle.

On olemassa myös Asiprin, Disperin ja Prismaspan. Kaikki samaa ainetta, eri yrityksiltä.

Rokotteen kehittäminen ei ole yhden tiedemiehen/naisen asia. Rokotteita kehitetään yritysten ja tutkimuslaitosten verkostona. Perustieto viruksen genetiikasta on kaikilla sama. Eri yritykset ja tutkimuslaitokset valitsevat itselleen oman lähestymistapansa samasta viruksen geneettisestä tiedosta. Edelleenkin, kehitystyötä tekevät yksilöt, jotka keskustelevat keskenään yli maiden rajojen.

Simpauttaja
 
Viimeksi muokattu:
sitä mä ihmettelen kun sisko oli 3n kaverinsa kanssa viettäny iltaa, torstaina yks oli ruvennu to-pe yöllä valittanu pääkipua ja lihaskipua ja toisella alkanu viikonloppuna kuumeella ja siitä siskolla su-ma kauhee yskä mut vaan yks ollu oireeton? Outoa kun miettii et 80% olis lievä-oireettomia.

ENsimmäinen oireileva siis la korona testeissä ja ma positiivinen tulos. Kaikki muut paitsi yks yskii keuhkojaan pihalle. Ei mitään oireita.

edit. kaikki on siis alle 30v.
 
Tätä pahuutta voidaan varmaankin mitata monella tapaa.

Viruksen tarttuvuuden ja tappavuuden kannalta toinen aalto on sama mitä tämä nykyinen aalto. Ihmisten käyttäytyminen ja oma varautuminen on muuttunut, eli siinä suhteessa tilanne ei ole niin paha. Valtiot myös ovat tässä harjoitelleet mitä eristäminen käytännössä tarkoittaa, niin siinäkin suhteessa tilanne ei ole niin paha. Toisen, ja sitä seuraavien aaltojen aikana tultaneen näkemään paljon enemmän paikallista vaikutusta ja myös suojautumista. Eli on todennäköistä että sairaalavuorokaudet ja kuolleiden lukumäärä on pienempi.

Uudenmaan eristäminen tehtiin sillä perusteella, että haluttiin estää, ettei virus etene hallitsemattomasti muualle Suomeen. Tulevaisuudessa, ei ole poissuljettu vaihtoehto, että valtiolle tärkeitä alueita eristetään sen takia, että bruttokansantuotteelle niiden alueen merkitys on ratkaiseva ja halutaan varmistaa, että virus ei pääse niille alueille hallitsemattomasti leviämään. Eli eristämisen tarkoitus muuttuu päinvastaiseksi.

Kuten jo sanoin, niin koronakriisi on toiseen maailmansotaan rinnastettavissa oleva maailman tapaan toimia vaikuttava kriisi. Maailma ei tule olemaan enää samanlainen, mitä se oli ennen koronakriisiä.

Simpauttaja

"Maailma ei tule olemaan samanlainen".

Kyllä tulee.

Meillä vain on nyt vallassa sukupolvia jotka eivät ole tottuneet kulkutauteihin ja siihen tosiasiaan että niihin kuolee ihmisiä. Jos tämä tauti nyt jää keskuuteemme ja tappaa sen 200-1000k ihmistä vuodessa, niin takaan ja alleviivaan että ei mene kovin kauaa kun asiaan suhtaudutaan aivan samoin kuin nyt kausi-influenssaan.

Ihmisluonto on sellainen, että se ei jaksa murehtia asioista loputtomiin. Asiasta vain tulee uusi normaali. Tämä on normaali defenssi jota ilman me olisimme kaikki sekopäitä.

Vakavimmat ja pitkäkestoisimmat seuraukset mitä tästä voi tulla on juurikin hätäpäissä tehdyt lainsäädännölliset muutokset. Niissä asuu iso riski, mutta eivät niidenkään vaikutukset pitkässä juoksussa maailmaa muuta.
 
Ainakaan osaan kehitettävistä rokotteista ei mutaatioilla ole mitään vaikutusta. Ne kun perustuvat viruksen piikkiproteiinin tunnistamiseen eikä piikkiproteiini täsmällisesti solujen ACE2 reseptoriin sopivana isommin voi muuttua ilman että se ei enää sovikkaan reseptoriin, jolloin mutaatio ajautuu leviämisensä kannalta umpikujaan.
Jep. Tämä taitaa olla yksi rokotteen kehittämisen peruspilari: pyritään etsimään sellainen viruksen osa, minkä mutatoituminen on epätodennäköistä.
 
Kun päätöksentekoa seuraa niin väkisinkin tulee mieleen, että siinä päätöksenteon tukena ei käytetä tietoa ja taitoa kuin valikoivasti. THL ja infektiotauteihin perehtyneet lääkärit omaavat tietyn osaamisalueen. Poliitikkojen osaamista voi aina pohtia ja kyseenalaistaa. Kouluissa kuitenkin se osaaminen on opettajilla sekä rehtoreilla. On mielestäni outoa, että tämä osaaminen on sivuutettu täysin, kun on päätetty avata koulut vain 11. päiväksi.

Suomessa on reilut 800 000 0-14 vuotiasta. Tämän päälle puolitoista kertaa, vanhemmat. Aikamoinen ihmiskoe tässä nyt tullaan järjestämään.

Riskiryhmiin kuuluvathan saavat olla poissa koulusta lääkärintodistuksella. Ongelman on se, että vanhempi tai vanhemmat voivat myös kuulua riskiryhmiin ja vanhemmalla ei ole minkäänlaista tilinteko velvoitetta koululle terveydentilastaan. Lisäksi lapsissa itsessään on riskiryhmiin kuuluvia.

Ylipaino mm. on riskialtista koronan kanssa. Monessako perheessä lapsi on ylipainoinen tai toinen vanhemmista? Sitten astmat, sydän- ja verisuonisairaudet tähän päälle... Onko meillä edes lääkäreitä niin paljon, että voivat ottaa kaikki lapset sekä vanhemmat ja/tai sisarukset vastaan ja tarkastaa, että kestääkö tämän tai vanhempien terveys tämän riskin oton?

Tätä hommaa ja sen tuomia ongelmia sekä vaikeuksia ei ole pohdittu pätkän vertaan. Kyse on 11 koulupäivästä lukuvuoden lopusta. Päätös on tehty sosiaalisilla perusteilla ei opetuksellisilla, jotka olisi voitu toteuttaa etänäkin. Jos opettajat ovat huolestuneet oppilaan turvallisuudesta tai kotioloista niin lastensuojeluilmoituksen on voinut tehdä etäkouluaikanakin. Ei koulun tehtävä ole toimia sosiaalitoimen vasempana kätenä ja tehtailla lastensuojelu ilmoituksia. Kyllä koulun tehtävä on sivistyksellinen sekä kasvatuksellinen. Opettajat eivät ole, eikä näiden pidäkään olla sosiaalityöntekijöitä.

Toki jos opettaja huolestuu oppilaasta ja havaitsee esimerkiksi kaltoinkohtelua, tulee tästä tehdä ilmoitus eteenpäin ja asia selvittää. Kaksi viikkoa on todella lyhyt aika arvioida lasta, jolle voi normaalissa luokka ympäristössä antaa vain vähän henkilökohtaista aikaa. Erityisentuen piirissä olevathan ovat saaneet koulussa olla rajoitusaikanakin.
 
Kysymys kuuluu miksi v***ssa eivät rahastaisi.
Vähän sama, kuin tätä ilmastonynnyilyä, että nyt Suomen dippainssit keksimään suodattimia ja muita keinoja. Tämä on sellainen maa mistä tieto ja taito valuu pois ihan heti kun on otollinen aika. Minkäänlaista kannattavaa bisnestä ei kukaan osaa luoda.

Vaikkapa virus on globaali ja aiheuttaa ison määrän kuolemia ja kaikkea muuta harmia valtavasti. Joku keksii ensimmäisenä rokotteen tai jonkin muun toimivan hoitokeinon. Kannaatako tämä pimittää sillä, että jokin lääketehdas tai vastaava tienaa jonkun miljardin ja panttaa sitä vaikkapa kuukauden pari? Seuraavalla kerralla joku muu keksii toimivan muodon ja sama toistuu että joku saa haluamansa summan. Joissakin asioissa rahan himon voisi jättää pikkaisen vähemmälle. Mitä aikaisemmin hoito tai lääke saadaan sen vähemmäksi kaikki muut vaikutukset jäävät. Se että joku tehdas saa miljardin vai loppu maailmaa menettää kaikilla muilla mittareilla sen vaikka x1000?.
 
Back
Top