Minkkitarhoissa koronatartuntaa.
Eläimiä ei pidä hoitaa oireisena. Turkisalan työvoiman riittävyys pyritään turvaamaan työringillä, jos vakituiset työntekijät joutuvat karanteeniin tai sairastuvat.
yle.fi
Eli pelkkä maski ei riitä, kun käytte fifiä kusettamassa. Se kun nuuskii sen naapurin koiran jätökset läpi, niin fifillä on sen jälkeen korona. Seuraavana aamuna fifi innokkaasti nuolee koronatartunnan naamaan.
Ylen uutisessa hassu kommentti:
-Minkistä toiseen ilmeisesti leviää, mutta ei ole tietoa siitä, miten virus leviää eläinlajista toiseen tai eläimestä ihmiseen. Se, mihin voidaan vaikuttaa, on ihmisestä eläimeen tapahtuva tartunta. Siihen keskitytään, kunnes tieto lisääntyy, sanoo Korpela.
Helkkarin hyvin se levisi lepakosta (vai kiinan labran avittamana). Tartuntataudit on tunnettuja siitä, että hyvin leviää elukoiden ja ihmisten välillä. Sille on olemassa jopa oma terminsä: zoonoosi.
Kun se on siirtynyt lepakosta ihmiseen, niin kyllä se on ilmiselvästi siirtyy eläinlajista toiseen. Nyt vielä minkit päälle.