Koronavirus Suomessa

Siviilikriisin harmaa vaihe, kuten jäsen @Iso-Mursu taisi osuvasti kuvata. Verrattuna sotilallisen kriisin harmaaseen vaiheeseen.
Nyt olisi tärkeintä säilyttää luottamus johtajiin. Minulle on opetettu, että yhtenäinen joukko, joka menee vähän vääräänkin suuntaan ehkä vähän vaillinnaisella tiedolla, pärjää paremmin kuin joukko, jonka osat eivät pysy johtajien näpeissä ja joka ei yhtenäisesti edistä johtajien tahtoa.
Nyt alkavat jo virkamiehetkin erkaantua rintamasta.

Juuri tuli tieto, että lukiomme siirtyy maanantaista lähtien täysin etäopetukseen. Varmuuden vuoksi. Samassa koulukeskuksessa toimii ala-aste ja yläaste. Vastaavaa päätöstä ei ole tehty näiden osalta.
En ota kantaa mikä on oikein ja väärin koronan kanssa toimittaessa, siihen ei osaaminen ja koulutus riitä.
Nyt kuitenkin alkavat palikat erkaantua toisistaan, osa vetää toiseen suuntaan kuin toiset.
Tämä kertoo epäluottamuksesta johtoomme (THL, maan hallitus), ja epäyhtenäinen toiminta varautumisasioissa alemman portaan johdon taholta lisää sitä entisestään.
Tehdään eri tavalla tai tehdään samalla tavalla kuin kaikki muut maailman maat. Johdon on kuitenkin saatava joukko taaksensa.

Puhut viisaita.

Tosin lukiolaiset, ja amiksen puolella selviävät kotona itekseen. Plus he ovat varmaan liikkuvampia henkilöitä nuorista. Siinä missä Minna-Matti 7V. kulkee korkeintaan kavereillaan kadun toisella puolella. Niin lukiolainen tapaa jo merkittävän paljon enemmän ihmisiä.

Toki tässä kaipaisi vahvempaa johtajuutta. Valtioneuvoston twiitit olivat ehkä vähän liian ympäripyöreitä, ja THL:n tiedotustilaisuuksissa olisi ammattitiedottaja hoitanut asian paremmin.

Jolloin olisi syntynyt se jämäkämpi kuva.

En tiedä olisiko kannattanut yhtään aikaisemmin laittaa Suomea kiinni. Se olisi maksanut ehkä vielä enemmän. Toki en ole asiantuntija.
 
THL voisi lähettää delekaation tutustumaa Pohjoi-italiaan mikä on todellinen tilanne. Tuohon löytyisi varmasti vapaaehtoisia asiantutijoita kun paikka on kuulemanmukaan hieno eikä tautikaan ole niin vaarallinen. Kansalaisetkin saisivat uskoaan viranomaisiin vähän takaisin.
Hallituksen käsilaukku siipi voisi tehdä tutustumismatkan. Se olisi sitä vastuunkantoa parhaimmillaan.
 
Tämä hoidon järjestäminen olisi varmasti mahdollista. Toki ryhmät pienenisivät huomattavasti nykyisestä. Olen miettinyt, että jos tällainen "kriisi" saa yhteiskunnan polvilleen ja lastenhoidosta muodostuu ongelma joka estää tehokkaiden toimien tekemisen niin miten ihmeessä selviäisimme vaikkapa sodasta? Silloin on vielä riskinä, että molemmat vanhemmat joutuvat sinne rintamalle. Nyt voisi kuvitella, että aikamonessa perheessä "ongelma" on lähinnä järjestely kysymys. Kun kyse on poikkeavasta tilanteesta niin se vaatii joustamista kaikilta ja se vaatii yhteen hiileen puhaltamista. Se olisi voinut vaatia koulujen sekä päiväkotien aikaisempaa sulkemista vaiheessa kun tartunta ketjut olivat jäljitettävissä. Silloin lapset olisivat voineet vaikka muuttaa tilapäisesti isovanhempiensa luokse eristyksiin. Nyt tämä mahdollisuus jo ainakin kustu loistavasti. Eikä kaikki isovanhemmat ole iäkkäitä 80:siä monisairaita vanhuksia hoitajillakaan. Sitten tulee vielä se yleinen etu. Voidaan ottaa riski uhrata 1 jos sillä voidaan pelastaa 10... Nämä on valintoja.

Jotenkin ihmettelen miten ihmeessä ulkomailla hommat järjestyy kun siellä tällaiset toimet on tehty. Eikö hyvinvointi pullamössö sukupolvi kestä vaikeita aikoja jolloin voi joutua miettimään ja järjestelemään asioita. Ennen kaikkea tekemään päätöksiä.

Itsehän olen 20 vuotta jankannut, että näissä tilanteissa siviilipalvelusmiehistä koottu reservi pitäisi kutsua koolle. He ottavat vastuun hoitamisesta, ja päiväkotien esimiehet työvelvoitteella johtamaan toimintaa.

Ehkä päiväkodit eivät olisi sinä aikana pedagokisesti oikein ohjattuja. Mutta homma toimisi.
 
Puhut viisaita.

Tosin lukiolaiset, ja amiksen puolella selviävät kotona itekseen. Plus he ovat varmaan liikkuvampia henkilöitä nuorista. Siinä missä Minna-Matti 7V. kulkee korkeintaan kavereillaan kadun toisella puolella. Niin lukiolainen tapaa jo merkittävän paljon enemmän ihmisiä.

Toki tässä kaipaisi vahvempaa johtajuutta. Valtioneuvoston twiitit olivat ehkä vähän liian ympäripyöreitä, ja THL:n tiedotustilaisuuksissa olisi ammattitiedottaja hoitanut asian paremmin.

Jolloin olisi syntynyt se jämäkämpi kuva.

En tiedä olisiko kannattanut yhtään aikaisemmin laittaa Suomea kiinni. Se olisi maksanut ehkä vielä enemmän. Toki en ole asiantuntija.
Kyllä voisi sanoa, että kolmannesta luokasta ylöspäin lapsikin jo selviää kotonaan yksin aikuisen normaalin työpäivän. Ja kykenee ohjeistettuna useimmiten myös itsenäiseen työskentelyyn. Aika jännä tämä amisten ja lukioiden ero. Monissa kunnissa on kuuleman mukaan lukioita suljettu mutta ammattikoulut jatkavat toimintaansa normaalisti huolimatta siitä, että oppilasmäärät pääsääntöisesti ovat ammattikouluissa suuremmat. Ilmeisesti "duunarit" ovat "uhrattavissa" ;)
 
Monet kritisoivat päätöstä olla testaamatta. Vaikka siitä testaamisesta ei ole mitään hyötyä vaan pelkkää haittaa. Kyseiseen virukseen ei ole lääkettä, joten tieto siitä, että sinulla on se ei auta mitään. Hoito on aina oirekohtaista ja ainoa syy testata sairaalahoitoon tuotu potilas on se, että sillä suljetaan muut syyt pois oireiden taustalta. Kaikki muu testaaminen tosiasiassa vain syö laboratorioresursseja aivan turhan takia.

Mutta kaikkialla testataan. Ja kansa huutaa lisää testejä. Ja väitän, että syynä on tarve nähdä että jotain "tehdään". Onko se tekeminen merkityksellistä tai järkevää tai hyödyllistä ei merkitse itsessään mitään. Vaan oleellista on, että näytetään että jotain tehdään.
Hassu setä.

WHO:n tiedotustilaisuudesta
– Tärkeintä on, että keskitymme erityisesti testaamiseen.
 
Kyllä voisi sanoa, että kolmannesta luokasta ylöspäin lapsikin jo selviää kotonaan yksin aikuisen normaalin työpäivän. Ja kykenee ohjeistettuna useimmiten myös itsenäiseen työskentelyyn. Aika jännä tämä amisten ja lukioiden ero. Monissa kunnissa on kuuleman mukaan lukioita suljettu mutta ammattikoulut jatkavat toimintaansa normaalisti huolimatta siitä, että oppilasmäärät pääsääntöisesti ovat ammattikouluissa suuremmat. Ilmeisesti "duunarit" ovat "uhrattavissa" ;)

Tai onko henkilökunnassa eroa. Ennen lukion miesopettajat olivat Akateemisen Karjalaseuran entisiä aktiiveja, sissi RUK:n käyneitä, nuoren kansan valistajia.

Nyt ammattikoulujen duunarilinjan opet on niitä jotka käy kertaamassa, ja ovat jonkun huoltokomppanian hitsausjoukkueen johtajia
 
Tämä hoidon järjestäminen olisi varmasti mahdollista. Toki ryhmät pienenisivät huomattavasti nykyisestä. Olen miettinyt, että jos tällainen "kriisi" saa yhteiskunnan polvilleen ja lastenhoidosta muodostuu ongelma joka estää tehokkaiden toimien tekemisen niin miten ihmeessä selviäisimme vaikkapa sodasta? Silloin on vielä riskinä, että molemmat vanhemmat joutuvat sinne rintamalle. Nyt voisi kuvitella, että aikamonessa perheessä "ongelma" on lähinnä järjestely kysymys. Kun kyse on poikkeavasta tilanteesta niin se vaatii joustamista kaikilta ja se vaatii yhteen hiileen puhaltamista. Se olisi voinut vaatia koulujen sekä päiväkotien aikaisempaa sulkemista vaiheessa kun tartunta ketjut olivat jäljitettävissä. Silloin lapset olisivat voineet vaikka muuttaa tilapäisesti isovanhempiensa luokse eristyksiin. Nyt tämä mahdollisuus jo ainakin kustu loistavasti. Eikä kaikki isovanhemmat ole iäkkäitä 80:siä monisairaita vanhuksia hoitajillakaan. Sitten tulee vielä se yleinen etu. Voidaan ottaa riski uhrata 1 jos sillä voidaan pelastaa 10... Nämä on valintoja.

Jotenkin ihmettelen miten ihmeessä ulkomailla hommat järjestyy kun siellä tällaiset toimet on tehty. Eikö hyvinvointi pullamössö sukupolvi kestä vaikeita aikoja jolloin voi joutua miettimään ja järjestelemään asioita. Ennen kaikkea tekemään päätöksiä.

Ehkäpä Italiassa, joka ei ole erityisen hyvin järjestäytynyt tai suunniteltu yhteiskunta, ovat isovanhemmat astuneet ruotuun. Ainakin linkissä olevan artikkelin mukaan näin on.

https://time.com/5797637/italian-grandparents-coronavirus-babysitters/

Nyt niitä sitten kuolee kuin kärpäsiä. Mutta eivätpä ole mitään pullamössösukupolvea.
 
Viimeksi muokattu:
THL voisi lähettää delekaation tutustumaa Pohjoi-italiaan mikä on todellinen tilanne. Tuohon löytyisi varmasti vapaaehtoisia asiantutijoita kun paikka on kuulemanmukaan hieno eikä tautikaan ole niin vaarallinen. Kansalaisetkin saisivat uskoaan viranomaisiin vähän takaisin.
Tervahautaa ei laskettaisi maahan :rolleyes:

"Ei pidä luistella sinne missä kiekko on, vaan sinne mihin se on menossa" Lainaus hesarin jutusta.

Meidän hallitus on viranomaisten, jotka ovat asiantuntijoiden kanssa kaikesta eri mieltä, suosituksesta päätyneet pohtimaan sitä, missä kiekko oli viime perjantaina virka-ajan päättyessä.

Aloite on luisunut täysin kuntien yksittäisille päättäjille, yrityksille ja ihmisille itselleen. Mikä voisi mennä vikaan?
 
Hauskaahan on kun seuraa EK puheita. Yrityksille pitää hommata miljardien tuki ja lisäksi toiveissa lienee palkan maksaa yrityksen sijaan valtio. Kuulostaa lupaavalta.
 
Ehkäpä Italiassa, joka ei ole erityisen hyvin järjestäytynyt tai suunniteltu yhteiskunta, ovat isovanhemmat astuneet ruotuun. Ainakin linkissä olevan artikkelin mukaan näin on.

https://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/...rusta-ei-viela-ole-kansan-keskuudessa/836874/

Nyt niitä sitten kuolee kuin kärpäsiä. Mutta eivätpä ole mitään pullamössösukupolvea.

Kun on kokenut Mussolinin Italian niin ei varmaan enää tuossa iässä yksi Korona sinne tai tänne hetkeuta
 
Hauskaahan on kun seuraa EK puheita. Yrityksille pitää hommata miljardien tuki ja lisäksi toiveissa lienee palkan maksaa yrityksen sijaan valtio. Kuulostaa lupaavalta.

EK on isojen firmojen asialla.

Kun Suomen 200 000 yrityksestä EK edustaa varmaan sitä prosenttia, niin se saa jotenkin aina sotkettua pk-yritystenkin asiat.

Voin kuvitella että PK-yritysten kassat on tyhjänä 2-3 kuukauden kuluttua. Edelleen ymmärrän sen että vältetään ihmisjoukkoja ja matkustamista. Mutta matkailu- ja ravintolapuolella on paljon pienten omistajien firmoja. Eilen olin Helsingissä työkeikkaan liittyvän mutkan kautta. 01:00 Helsingin keskustassa oli kuin maanantaina. Ravintolat tyhjinä, kymmeniä takseja tolpilla jne. Lapissa porukka on odottanut ennätys kevättä. Ruokaa, työvoimaa, jne on varattu sesongin viime metreille. Ja kaikki sulaa käsiin. Paitsi laskut.
 
Toinen esimerkki on, että ei ole ollenkaan lääketieteellisesti varmaa, että karanteenit ovat järkevä toimenpide. On täysin mahdollista, että pitkässä juoksussa ne ovat haitallisia ja jopa vaarallisia toimenpiteitä. Mutta tällaita keskustelua on mahdoton käydä nykytilanteessa jossa huudetaan "toimenpiteitä"!

Koska en ole epidemiologi, käännyn mieluimmin sellaisen puoleen. Ethän ole pahoillasi? Disinfoa kun on kahdenlaista, kuten ääripäitä yleensäkin. On myös sitä puolta, jossa uskotaan vaikkapa sosialidemokraattisen jäsenkirjan tuomaan viisauteen (vrt. Kirsi Varhila) ja neuvostoliittolaiseen tiedottamiseen a la Tshernobyl.

Itsekin aina välillä harmittelen liian suurta porinaa, joten älä veliseni vielä suutu. Arvostan rauhoittamista ja realismia. Tendenssimäistä vähättelyä en. Miksi maailmaa suljetaan harmittoman "kausiflunssan" vuoksi? Koska se 5% sairastuu hyvin vakavasti.

Professori Keski-Rahkonen Helsingin yliopiston Kansanterveystieteen osastolta on epidemiologi:

Korona on valtaosalle kuin tavallinen flunssa. Lieväoireisena jää kotiin. Et tarvitse testiä, hoitoa etkä lääkettä. Jos sairastat nuhaa, yskää, kurkkukipua, lihassärkyä tai kuumetta, lepää ja sairasta rauhassa kotona. Pysyttele kotona, kunnes oireet loppuvat. Sairasta mielellään kotona omassa huoneessasi ja hoida oiretasi juuri siten kuin hoitaisit tavallista flunssaa. Helsingin terveysasemien ylilääkäri Timo Lukkarisen mukaan apua terveydenhuollolta tarvitsevat vain ne muutamat hyvin harvat joilla on vaikea hengittää tai yleistila laskee. Terveydenhuollon kantokyky on nyt koetuksella, auta meitä auttamaan tehokkaasti kaikkein sairaimpia. Epidemian tieltä monen muun sairauden hoidosta pitää tinkiä - huolehtimalla hyvin itsestäsi ja läheisistäsi säästät systeemiä sitä todella tarvitsevalle.

Nyt ei saa repsahtaa hygienian ja eristyksen suhteen. Koronavirus on tuoreimpien tutkimusten mukaan päiviä oireeton eli ihan terveen näköinen ihminen voi olla jo tartuttava. Keskeisiä tapoja vaikuttaa että sairastuneiden määrä vähenee - ollaan näistä tiukkoja niin sairastuneita tulee paljon vähemmän ja selviämme tästä:
Sairastuneiden eristys, arkielämän eristystoimet, tarpeettoman liikkumisen vähentäminen, koulujen ja oppilaitosten sulkeminen, tartuttavien alueiden eristäminen, ammattilaisten koulutus ja sairaaloiden valmiudesta huolehtiminen keskeistä juuri nyt, koska jos epidemia noudattaa samaa ennakoitavaa kaavaa kuin muualla, sairastuneiden määrä jatkaa kasvuaan ja meillekin tulee väistämättä myös tehohoitoa tarvitsevia ja kuolemia. Voimme yhteistoimin pitää haitat mahdollisimman vähäisinä.
 
Nyt olisi tärkeintä säilyttää luottamus johtajiin. Minulle on opetettu, että yhtenäinen joukko, joka menee vähän vääräänkin suuntaan ehkä vähän vaillinnaisella tiedolla, pärjää paremmin kuin joukko, jonka osat eivät pysy johtajien näpeissä ja joka ei yhtenäisesti edistä johtajien tahtoa.

Miten? Päätöksentekohan ulkoistettin kansalaisille. Johtajien tahto on että pidetään koulut auki. Ok. Ei sitten kyseenalaisteta. Jos Suomessa olisi toimittu tai toimittaisiin kuten Norjassa, Tanskassa tai Israelissa niin huutelisinko täällä mitään.

Toki voidaan mennä yhdessä vaikka väärään suuntaan, tappituntumalla, 3 vuorokauden ruuat mukana ja katsotaan miten käy. Selvitellään nahkurin orsilla.
 
Juuri tuli tieto, että lukiomme siirtyy maanantaista lähtien täysin etäopetukseen. Varmuuden vuoksi.

Haluavat suojata ylioppilaskokeet. Ne jatkuvat vielä viikon, ja jos yksikin löytyy koulun sisältä, se on sitten siinä. Vähentävät liikkumista ja sosiaalisia kontakteja ihan THL:n ohjeiden mukaan. Kunnan lukio ei päätä sitä itse vaan kunnan muut viranomaiset päättävät, koulutoimenjohtaja ja lautakunta.

Järkevää toimintaa.
 
Kun tästä riskiryhmien suojaamisesta on puhuttu, niin eikö kaikkein järkevintä olisi yksinkertaisesti kieltää vierailut kaikenlaisiin hoitolaitoksiin ja palveluasuntoihin jne. Onhan nytkin suositus että vierailuja pitäisi välttää mutta se on eri asia kuin kielto. Tietysti henkilökunta pitäisi saada mielellään pidettyä terveenä tämän lisäksi.

Tekevät jo sitä, vastuulliset yritykset. Valtiohan ei siinäkään kyennyt päättämään.
 
  • Tykkää
Reactions: e7i
Akateemisista tuli tiedostavia.

Ehkä vähän väärällä tavalla tiedostavia.

Ennen tiedostettii heimoyhteys, sitten tiedostettiin YYA-yhteys, ja tänään vähän sellainen huuhaa-yhteys on muotia tiedostaa.

Toki oma luokan opettajani oli tervehenkinen reservin kapteeni alakoulussa. YYA-sopimus sitoi häntä. Vaimo oli itäkarjalan pakolaisten jälkeläinen kun Kainuussa oltiin. Mutta myös maailma oli auki. Kesälomalla autolla Euroopassa. Ja vuorotteluvapaa vuosina Libanonissa YK:n hommissa.

Voisin veikata että jos opettaja olisi ollut sen 15-vuotta vanhempi niin olisi ollut takataskussa Akateemisen Karjalaseuran jäsenkortti. (Toki hänen isänsä/setänsä oli aikoinaan ollut perustamassa paikallista suojeluskuntaa.
 
Back
Top