Koronavirus Suomessa

Eikä mitenkään ole epätavallista että 3 kk:n välein se teho on jo niin laskenut että riskiryhmät tarvitsevat sitä aina uudestaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan.

Katsotaan esimerkiksi vaikka tuhkarokkorokote.... eiku ... poliorokote... eiku....
Ööö, olivatko tuhkarokko- ja poliorokotteet mielestäsi ihan turhia ja tehottomia? Enkä nyt muista että niitä olisi 3 kk välein uusittu
 
Eiku koitin vain sitä sanoa että nyt KIIRE:

https://tekniikanmaailma.fi/the-tel...assa-ja-koronakuolleisuus-on-alhaisimmillaan/

|14.12.2021 17:33

The Telegraph: Etelä-Afrikan omikron-aalto on jo laantumassa ja koronakuolleisuus on alhaisimmillaan​

Koronaviruksen omikronmuunnoksen aiheuttama tartunta-aalto Etelä-Afrikassa on jo laantumassa, uutisoi brittilehti The Telegraph.

Pelkkiä tilastoja tuijottamalla tartuntamäärien tasaantuminen ei ole selvää, sillä tällä viikolla tietojärjestelmien päivitys toi mukanaan lähes 40 000 aiemmin raportoimatonta tapausta. The Telegraphin haastattelema asiantuntija Louis Rossouw sanoo, että Etelä-Afrikka on todellisuudessa ohittanut jo tartuntapiikin.

”Tapausmäärien kasvu on jyrkempää kuin viime viikolla, mutta silti tartunnat ovat vähentyneet marraskuuhun verrattuna. Gautengissa tapausmäärät putoavat, ja Tswhanen maakunnassa käyrä on melko tasainen, lukuun ottamatta pientä kasvua viimeisimpinä päivinä.”

Kenties vielä keskeisempi huomio Etelä-Afrikan omikrontilanteesta liittyy sairaalahoidon tarpeeseen ja kuolleisuuteen. Viimeisimpien tietojen mukaan kuolleisuus koronatautiin on laskenut merkittävästi omikron-aallon aikana.

Kun koronakuolleisuus deltamuunnoksen aikaan oli Etelä-Afrikassa vielä kolme prosenttia, on kuolleisuus pudonnut omikronin myötä vain 0,5 prosenttiin. Kuolleisuus on The Telegraphin mukaan alhaisimmillaan koko pandemian aikana Etelä-Afrikassa ja 10 kertaa alhaisempi kuin vuosi sitten syyskuussa.

Johannesburgin yliopiston tutkija Pieter Streicherin mukaan kuolleisuusluku antaa todennäköisesti oikean kuvan omikronmuunnoksen vakavuudesta maassa, sillä kuolemantapausten kasvu seuraa historiallisesti tartuntatapauksia kymmenen vuorokauden viiveellä. Hän sanoo, että vielä marraskuussa deltamuunnoksen aiheuttamaan tautiin kuoli maassa 200 ihmistä päivässä.

”Nyt päivittäisiä kuolemantapauksia on 21, ja niistä kahdeksan ovat edelleen deltakuolemia.”
-------

Kahtokaa vaikka Etelä-Afrikan koronakuolleitten määrää:

https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&q=korona+etelä-afrikka
------

Ei vaiskaan, onhan se hyvä että varaudutaan pahimman varalle mutta hyvältä näyttää Etelä-Afrikassa nyt tässä kyllä.
 
Vai näyttää hyvältä. Ulkoministeriön suositus: "vältä kaikkea matkustamista Etelä-Afrikkaan." Ja Afrikkaa on myös Itä-, Länsi-, ja Pohjois-Afrikka, niissä ei tilanne näytä sen paremmalta. Miltään osin.
 
Mä kuulin tuolta perä ilmajokiselta vossikka kuskilta ettei se rokotteen antaminen
nyt kauhian vaikea ole hommana.
 
Keski-Suomen johtajaylilääkäri arvostelee koronapoliitikkojen "paniikkiviestintää" ja toivoo jäitä hattuun: "Ihmettelen vaan, minkälaista apua Puolustusvoimat voisi meille antaa?"​

Poliittikkojen koronapuheet käyvät liian kovilla kierroksilla, arvioi Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Paloneva. Hän korostaa, että "paniikkiratkaisuihin" ei pidä lähteä.
Juha Paloneva katsoo kameraan.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Paloneva. Kuva: Simo Pitkänen / Yle
TUUKKA LUKINMAA
17.12. 09:00

Valtakunnanpoliitikkojen puheet Suomea uhkaavasta koronakatastrofista ja vaatimukset yhä tuntuvammista uusista rajoitustoimista käyvät siinä määrin kuumina, että Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkärin Juha Palonevan mielestä voidaan puhua suoranaisesta "paniikkiviestinnästä".
Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.)varoitti torstaina tuloillaan olevasta hyökyaallosta, jolta pitää suojautua.
– Viesti tuntuu olevan, että äkkiä tehkää nyt joku jotakin. Sitten paniikki tarttuu, ja huudetaan vastaan, että tosi hyvä idea, niin me tehdään, Paloneva sanoo.
– Toivon, että jäitä hattuun. Mihinkään paniikkiratkaisuihin ei ole syytä lähteä.
Paloneva kummastelee esimerkiksi esitystä Puolustusvoimien värväämisestä mukaan koronarokotusten antamiseen ja muistuttaa, että valmiuslaki ei ole voimassa eikä Suomi ole sotatilassa.
– Minkälaista apua Puolustusvoimat voisi meille antaa? Ihmettelen vaan.

"Toteutamme THL:n asiantuntijoiden antamia ohjeita"​

Ylen A-Talkissa torstaina vieraillut sosiaali- ja terveysministeriön strategiajohtaja Pasi Pohjola arveli, että Suomi on tilanteessa, jossa on mietittävä, vedetäänkö hätäjarrusta ja kuinka paljon ja mitä toimia otetaan käyttöön.
– Käytännössä kokoontumisrajoituksia tiukennetaan entisestään, alueilla on mahdollisuus sulkea tiloja ja kieltää kokoontumisia. Yksi aika nopeasti käyttöön otettava keino on estää koronapassin käyttöä rajoitusten vaihtoehtona, Pohjola luetteli.
Palonevan mukaan rajoituksilla saadaan kyllä koronavirustartuntoja vähennettyä, mutta yhteiskuntaa sulkevia toimia on heikentyvässäkin epidemiatilanteessa tehtävä harkiten.
– Kaikissa toimenpiteissä pitää verrata mahdollisesti saavutettavia hyötyjä ja kaikkiin rajoituksiin liittyviä ilmeisiä haittavaikutuksia, joita niitäkin on. Näkisin, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella (THL) on tässä hyvin tärkeä asiantuntijarooli, Paloneva sanoo.
Keski-Suomi on marraskuun lopusta saakka määritelty koronan leviämisalueeksi. Seuraavan kerran alueellinen tartuntatautijohtoryhmä kokoontuu maanantaina pohtimaan alueen tilannetta ja jatkotoimia.
– Viime kädessä me toteutamme THL:n asiantuntijoiden antamia ohjeita, emmekä lähde paniikkiratkaisuihin. Toki suhtaudumme tilanteeseen vakavasti ja pyrimme ennakoimaan, mutta paniikkiin emme lähde mukaan, Paloneva sanoo.
 
Yleisimmät oireet tuolta joululounas eventissä eivät poikkea erityisesti normi pikkujoulujen oireista
83 % yskii( ymmärtääkseen)
78% vuotava nenä( muuta kuin verta)
74% uupumus( ei siis korona krapula)
68 % särkee ottaa
58 % lihaskipuja
54 % kuumetta
43% aivastelee
...
Nämä siis tuplarokotettujen oireita

JUURI TÄLLÄISTÄ
tutkitumpaa tietoa Hussin pomo eilen peräänkuulutteli joka iltaisessa iltaysin paneeliohjelmassa.

FHI( Sikäläinen THL) mukaan oireet lieviä koska osallistujat olivat nuorempia.
FHI understreker at det ikke er funnet tegn på alvorlig sykdom blant de som ble smittet på Louise i november. Men deltakerne på julebordet var i yngre aldersgrupper med lavere risiko for alvorlig sykdom.
 
Viimeksi muokattu:
Ja niin... kuka yllättyi ja kuka vielä luulee, etteikö tästä tulisi pysyvä uusi normi ja hommalle keksitä uusia kohteita pian. Agenda etenee.

On jo pitkään pitänyt tehdä oma ketjunsa "Perusoikeuksien kaventaminen läntisissä demokratiossa". Trendi on selvä ja etenee rinnan, vaikkakin hieman eri tahtiin eri alueilla. Australia ja Eurooppa etunenässä. Teen kun jaksan, jos joku muu on ehtivämpi niin hyvä.

Nyt korkonapassi halutaan käyttöön kaikissa tilanteissa, vaikkei olisi rajoituksiakaan. Pakkohan sitä rokotetta ei ole ottaa, mutta kohta ollaan tilanteessa, että rokottamattomuus johtaa käytännössä yhteiskunnasta sulkemiseen ja vapauksien merkittävään kapenemiseen. Ja sitten kun tulee uudenlainen piikki, niin sekin on otettava. Ja en luota sitten enää niin mihinkään kun saavat kysymättä tehdä meillä kohta mitä vaan, valta korruptoi ja itsevaltius houkuttelee aina käyttämään valtaansa väärin.

Sananvapaus menee vielä kokonaan, perustuslailla pyyhitään persettä tässä asiassaa, niin kuin EU asioissa ja mitä vielä.

Koronapassin käyttö laajenemassa – suora lähetys klo 17​

Sosiaali- ja terveysministeriö pitää perjantaina tiedotustilaisuuden koronapassin käytön laajentamisesta. Jatkossa koronapassia voitaisiin edellyttää, vaikka rajoituksia ei olisi voimassa.

Keski-Suomen johtajaylilääkäri arvostelee koronapoliitikkojen "paniikkiviestintää" ja toivoo jäitä hattuun: "Ihmettelen vaan, minkälaista apua Puolustusvoimat voisi meille antaa?"​

Poliittikkojen koronapuheet käyvät liian kovilla kierroksilla, arvioi Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Paloneva. Hän korostaa, että "paniikkiratkaisuihin" ei pidä lähteä.
Juha Paloneva katsoo kameraan.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Paloneva. Kuva: Simo Pitkänen / Yle
TUUKKA LUKINMAA
17.12. 09:00

Valtakunnanpoliitikkojen puheet Suomea uhkaavasta koronakatastrofista ja vaatimukset yhä tuntuvammista uusista rajoitustoimista käyvät siinä määrin kuumina, että Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkärin Juha Palonevan mielestä voidaan puhua suoranaisesta "paniikkiviestinnästä".
Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.)varoitti torstaina tuloillaan olevasta hyökyaallosta, jolta pitää suojautua.
– Viesti tuntuu olevan, että äkkiä tehkää nyt joku jotakin. Sitten paniikki tarttuu, ja huudetaan vastaan, että tosi hyvä idea, niin me tehdään, Paloneva sanoo.
– Toivon, että jäitä hattuun. Mihinkään paniikkiratkaisuihin ei ole syytä lähteä.
Paloneva kummastelee esimerkiksi esitystä Puolustusvoimien värväämisestä mukaan koronarokotusten antamiseen ja muistuttaa, että valmiuslaki ei ole voimassa eikä Suomi ole sotatilassa.
– Minkälaista apua Puolustusvoimat voisi meille antaa? Ihmettelen vaan.

"Toteutamme THL:n asiantuntijoiden antamia ohjeita"​

Ylen A-Talkissa torstaina vieraillut sosiaali- ja terveysministeriön strategiajohtaja Pasi Pohjola arveli, että Suomi on tilanteessa, jossa on mietittävä, vedetäänkö hätäjarrusta ja kuinka paljon ja mitä toimia otetaan käyttöön.
– Käytännössä kokoontumisrajoituksia tiukennetaan entisestään, alueilla on mahdollisuus sulkea tiloja ja kieltää kokoontumisia. Yksi aika nopeasti käyttöön otettava keino on estää koronapassin käyttöä rajoitusten vaihtoehtona, Pohjola luetteli.
Palonevan mukaan rajoituksilla saadaan kyllä koronavirustartuntoja vähennettyä, mutta yhteiskuntaa sulkevia toimia on heikentyvässäkin epidemiatilanteessa tehtävä harkiten.
– Kaikissa toimenpiteissä pitää verrata mahdollisesti saavutettavia hyötyjä ja kaikkiin rajoituksiin liittyviä ilmeisiä haittavaikutuksia, joita niitäkin on. Näkisin, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella (THL) on tässä hyvin tärkeä asiantuntijarooli, Paloneva sanoo.
Keski-Suomi on marraskuun lopusta saakka määritelty koronan leviämisalueeksi. Seuraavan kerran alueellinen tartuntatautijohtoryhmä kokoontuu maanantaina pohtimaan alueen tilannetta ja jatkotoimia.
– Viime kädessä me toteutamme THL:n asiantuntijoiden antamia ohjeita, emmekä lähde paniikkiratkaisuihin. Toki suhtaudumme tilanteeseen vakavasti ja pyrimme ennakoimaan, mutta paniikkiin emme lähde mukaan, Paloneva sanoo.
Tätä samaa olen ihmetellyt kun PV:tä on vaadittu apuun.
Nytkin STM viisi tehdä itse isoimmat muutokset.
 
Samaa ihmettelin itsekin. Ilmeisesti kyse oli ministeri Kiurun tietämättömyydestä vain, ehkä hän luuli että joka ikinen varusmies koulutetaan antamaan rokotteita. Toki lääkintälinjalla se koulutus annetaankin, mutta suhteellisen harvalukuinen on se väki, koronataistelua ajatellen. Eihän varusmiehiä tahdo saada edes metsäpaloja sammuttamaan, kuin byrokratian kautta korkeintaan
 
Kiuru herätteli porukan kaikin mahdollisin keinoin. Pari päivää sitten Helsinki sanoi avaavansa alle 60 - vuotiaiden kolmansien rokotusten ajanvarauksen tammikuussa.

Nyt tuli uusi tieto että jo maanantaina voi varata ajan.
 
Ja niin... kuka yllättyi ja kuka vielä luulee, etteikö tästä tulisi pysyvä uusi normi ja hommalle keksitä uusia kohteita pian. Agenda etenee.

On jo pitkään pitänyt tehdä oma ketjunsa "Perusoikeuksien kaventaminen läntisissä demokratiossa". Trendi on selvä ja etenee rinnan, vaikkakin hieman eri tahtiin eri alueilla. Australia ja Eurooppa etunenässä. Teen kun jaksan, jos joku muu on ehtivämpi niin hyvä.

Nyt korkonapassi halutaan käyttöön kaikissa tilanteissa, vaikkei olisi rajoituksiakaan. Pakkohan sitä rokotetta ei ole ottaa, mutta kohta ollaan tilanteessa, että rokottamattomuus johtaa käytännössä yhteiskunnasta sulkemiseen ja vapauksien merkittävään kapenemiseen. Ja sitten kun tulee uudenlainen piikki, niin sekin on otettava. Ja en luota sitten enää niin mihinkään kun saavat kysymättä tehdä meillä kohta mitä vaan, valta korruptoi ja itsevaltius houkuttelee aina käyttämään valtaansa väärin.

Sananvapaus menee vielä kokonaan, perustuslailla pyyhitään persettä tässä asiassaa, niin kuin EU asioissa ja mitä vielä.

Onko tuo pähkinänkuoressa niin, että "korona"-passi vaaditaan, vaikka ei olisi koronaa?

Ja spitaalisen/juutalaisen leiman saa vältettyä kun ottaa jonkin piikin 3-6kk:n välein?

Liittyykö tämä nyt jotenkin tähän Santa Klasun kirjan idiksiin:

https://www.weforum.org/about/the-fourth-industrial-revolution-by-klaus-schwab

The Fourth Industrial Revolution, by Klaus Schwab​

Ubiquitous, mobile supercomputing. Intelligent robots. Self-driving cars. Neuro-technological brain enhancements. Genetic editing. The evidence of dramatic change is all around us and it’s happening at exponential speed.

Professor Klaus Schwab, Founder and Executive Chairman of the World Economic Forum, has been at the centre of global affairs for over four decades. He is convinced that we are at the beginning of a revolution that is fundamentally changing the way we live, work and relate to one another, which he explores in his new book, The Fourth Industrial Revolution.

Previous industrial revolutions liberated humankind from animal power, made mass production possible and brought digital capabilities to billions of people. This Fourth Industrial Revolution is, however, fundamentally different. It is characterized by a range of new technologies that are fusing the physical, digital and biological worlds, impacting all disciplines, economies and industries, and even challenging ideas about what it means to be human.
 
Viimeksi muokattu:
Tämä Schwab on kuin nykyajan Karl Marx. Jälkimmäisen oppien seurauksena on tapettu tai kuollut vähintään 100 000 000 ihmistä. Kun olisi keinot joilla tuollaiset pysäytetään ennenkuin pääsevät edes vaikuttamaan mihinkään.

Perin ikävää että varsin moni suomalainenkin poliitikko on osallistunut kyseisen henkilön organisoiman järjestön tilaisuuksiin. Ikävä taho joka vieläpä kehuu sillä kuinka tätä pandemiaa voidaan käyttää omaisuuden ja vallan uusjakoon.
 
Back
Top