Koronavirus Suomessa

Kaikkihan on suhteellista. Entisaikaan poliisiksi pääsi suoraan kadulta, kunhan oli hyvämaineinen ja virkaan sopiva kansalainen. Nyt ollaan toista vuotta koulutuksessa ennen kuin edes päästään kentälle. Ajat muuttuvat ja hommat hoituvat paremmin kuin entisaikaan, mutta hoituivat ne ennenkin.

Poikkeukselliset olosuhteet vaativat poikkeuksellisia toimenpiteitä.

Esimies: Hyde Parkiin on laskeutunut avaruusolioita ja nyt jonkun täytyisi ottaa selvää, mitä ne haluavat.
Alainen: Avaruusolioita? Niiden kohtaamiseen tarvitaan rohkea mies.
Esimies: Niin. Valitettavasti sellaista ei löytynyt. Te saatte mennä.
Onko sulla muutes sairaanhoitoon liittyvää koulutusta? Sulla on välillä aina sellaisia postauksia, joissa näkyy lääketieteellistä tietämystä ja näkemystä, niin mietin vaan, että oletko ollut sairaanhoidollisissa työtehtävissä ainakin jossakin vaiheessa elämää?
 
Ei ole pistänyt silmään jotta salliiko laki Suomessa työantajan vaatia toimipisteessä työntekijältä koronarokotusta, hieman epäilen että ei. Jenkeissä tuo ymmätääkseni mahdollista. Vapaa maa ja yrityksilläkin suuremmat vapaudet. Olisiko tuo malli toimivampi?

Tänään keskustelin tutun yliopistosairaalassa työskentelevän hoitajan kanssa ja ainakin häneltä oli vaadittu myös tehosterokotus, jota menossa nyt ottamaan.
 

Onpa helvetin hieno tehoste, (varmistetuilla tapauksilla) nostaa riskiä joutua sairaalaan ja alle 50-vuotiaille nostaa kuolemanriskin kolminkertaiseksi sekä yli 50v. osalta 1,5 -kertaiseksi. Verrattuna siis vain 1.piikin ottaneisiin, joilla väh. 3 vk:a mennyt injektiosta. Tämähän rimmaa hyvin yhteen sen kanssa, mitä prof. Sukharit Bhakdi vaahtosi ja laitoin jakoon tuolla Epidemiat maailmalla -langassa.

Sen sijaan 1.piikki rules ok.

Saisiko tuohon vielä lähteen ja tiedon mistä rokotteesta on kyse.
 
Onko sulla muutes sairaanhoitoon liittyvää koulutusta? Sulla on välillä aina sellaisia postauksia, joissa näkyy lääketieteellistä tietämystä ja näkemystä, niin mietin vaan, että oletko ollut sairaanhoidollisissa työtehtävissä ainakin jossakin vaiheessa elämää?

Teille minä olen herra superkirurgi!


Olen katsonut useita tuotantokausia Inside Combat Rescue'tä ja Sykettä, joten olen todellinen ekspertti aiheessa. Muodollistakin koulutusta on kertynyt vuosien mittaan: Hyväksytysti suoritettu terveystiedon yo-koe rinnastetaan internetissä terveystieteiden maisterin papereihin ja EA1 osapuilleen lääketieteen kandidaatin tutkintoon. Lisäksi minulla on PhD googletustieteessä, mikä pätevöittää harjoittamaan kaikkia erikoisaloja.

Uskon, että jokaisella on oikeus maksuttomaan lääketieteelliseen mielipiteeseeni. Se on yksi perusarvoistani.
 
Teille minä olen herra superkirurgi!


Olen katsonut useita tuotantokausia Inside Combat Rescue'tä ja Sykettä, joten olen todellinen ekspertti aiheessa. Muodollistakin koulutusta on kertynyt vuosien mittaan: Hyväksytysti suoritettu terveystiedon yo-koe rinnastetaan internetissä terveystieteiden maisterin papereihin ja EA1 osapuilleen lääketieteen kandidaatin tutkintoon. Lisäksi minulla on PhD googletustieteessä, mikä pätevöittää harjoittamaan kaikkia erikoisaloja.

Uskon, että jokaisella on oikeus maksuttomaan lääketieteelliseen mielipiteeseeni. Se on yksi perusarvoistani.
Sitten minäkin olen lääketieteen ammattilainen. Oppi saatu armeijassa hammaslääkärin apulaisena. Olen lukenut satoja lääketieteellisiä artikkeleita Duodecim-lehdestä ja luonnollisesti Googlannut mitä pahempia sairauksia. Google varmaan olettaa selaushistorian perusteella, että sairastan saman aikaisesti kymmeniä vakavia sairauksia. Suosikkini on glioblastooma multiforme. ;)
 
Teiltä kaikilta on jäänyt kotikutoisen lääkärintutkinnon suorittamisen perusopinnoiksi vaadittavien teosten Suuri Lääkärikirja A-Ö (1984) ja Niilo Saksela: Suuri Lääkärikirja (1954) lukeminen välistä. Ilman noita ei kukaan itseoppinut voi väittää tuntevansa taudinmäärityksen saloja. Joten valitettavasti en voi hyväksyä suorituksianne.

K.o teokset antavat myös pontta vaatimuksillenne päästä asianmukaiseen hoitoon vaikka terveyskeskuslääkäri olisikin eri mieltä, sillä luultavasti hänkään ei ole lukenut teoksia ja ei siten tiedä mistä kaikista taudeista se oireilu voi johtua.
 
Lähettelin Jussi Sanelle sähköpostia, tässä vastaus;

''Kiitos viestistä. En oikein ehdi vastaamaan kaikkeen kansalaispostiin mutta vastaanpa nyt tähän:)



Korona ja influenssa ovat eri viruksia mutta toki jakavat tiettyjä hengitystieinfektioille tyypillisiä ominaisuuksia. Kuolleisuuden vertaaminen kausi-influenssan ja uuden pandeemisen viruksen välillä ei ole kovin yksiselitteistä sillä influenssaa vastaan on olemassa tiettyä taustaimmuniteettia ja näin ollen varsinaista rajua pandeemista leviämistä ei pääse syntymään vaan kyse on nimenomaan kausivaihtelun mukaisista epidemioista. Näin tulee todennäköisesti käymään myös koronan suhteen.



Yhden IFR-luvun käyttäminen sekä koronan että influenssan suhteen ei ole kovin järkevää koska riski on niin vahvasti riippuvainen iästä, koronan suhteen vielä selvemmin. On selvää, että korona on ollut merkittävästi vaarallisempi tauti yli 65-vuotiaille kuin kausi-influenssa mutta nuoremmissa ikäryhmissä ero on pienempi tai itse asiassa influenssan arvioitu IFR on korkeampi (lapset ja nuoret). Kun korona ns endemisöityy ja jää kiertämään monen muun hengitystieinfektion tavoin, mutta tilanteessa missä valtaosa väestöstä globaalisti on joko saanut rokotteen ja/tai sairastanut taudin, sen vakavuusprofiili myös muuttuu ja laskennallinen IFR voi tulla olemaan influenssaa pienempi.



Suomessa on aivan varmasti ollut enemmän koronatartuntoja kuin raportoitu tapausmäärä mutta kuinka paljon enemmän on epävarmaa. Tämä ns raportoitujen ja todellisten tartuntojen suhde vaihtelee maittain ja etenkin köyhemmissä Afrikan ja Aasian maissa kerroin on hyvin korkea (esimerkiksi Intiassa tuoreimpien tutkimusten mukaan noin 70% väestöstä on altistunut).



terv

Jussi'
 
Täällä on ollut tilastoja kuolemien ja sairaalaan joutuneiden määristä rokottamattomilla, yhden piikin saaneilla ja kahden piikin saaneilla.

Pienistä kuolleiden lukumääristä ei kannata vetää varmoja johtopäätöksiä kun satunnainen vaihtelu vaikuttaa suuresti laskettuihin prosentteihin.

Mutta tärkein huomio on se että kaikki riskiryhmäläiset kuuluvat kahden piikin saaneiden ryhmään. Ei siis mikään ihme että tässä vaiheessa rokotustilannetta kahden piikin ryhmässä olisikin eniten kuolemia. Tämä tietysti tasaantuu kun normaali terve väestö saa toisen piikin.

Edit. Kahden piikin saaneita on hyvin vähän sairaalassa. Voi olla puolustuskyky normaalia heikompi heikompi jos kahden piikin jälkeen joutuu sairaalaan tai kuolee.
 
Viimeksi muokattu:
Tässä piti alkaa ennustajaksi kauanko viime viikolla mainittu lenssun 4 aalto kestää.
Jonkun arvion kanssa on helpompi mennä eteenpäin.
Aiemmista aallot sen verta ymmärsi
kestivät noin pari kuukautta ja sen mukaan jos tämä. Kyllä hivusen osaa hivuttaa kun
googleen 4 korona norge näyttää laakealta ja suomessa Delta tuotu Ryssistä sanon minä.
 
Voi muuten rokottamattomilla olla onkaloiden kaiveluhetkiä edessä... ainakin maailmalla reissatessa. Huonolla tuurilla baaritkin joutuu jättämään välistä.

Johnsonin mukaan ne, jotka eivät ole täysin rokotettuja, eivät syyskuun lopusta lähtien saa mennä yökerhoihin.

– Todiste negatiivisesta koronatestituloksesta ei tule riittämään, Johnson sanoi Reutersin mukaan.
 
Tuo vähän kaksipiipuinen juttu.
Isossa sairaanhoitopiirissä voidaan työntekijä siirtää toisiin tehtäviin jos hän ei tee niin kuin halutaan. Saattaa tietysti käydä, että päädyt tekemään päivätöitä joiden vaativuusta aste on hyvin matala ja palkkasi alennetaan sopivaksi. Tehy ei asiasta rupea rettelöimään, joten koirakoululla on tehoa.
Mutta voit siis toki olla ottamatta:)
 
Olen tässä lomalla käynyt kotimaan kolkilla tutkailemassa ihmisten käyttäytymistä koronan kanssa. Selkeästi heikointa maskin ja etäisyyksien käyttöä on Kuhmon seudulla. Noin muuten hotelleissa suurta vaihtelua. Ne missä henkilökunta pitää maskeja tarttuu sama tapa asiakkaisiin. Elintarvikekaupoissa aika hyvä maskikuri.

Kuhmon seudulle ennustan sairaustapauksien kasvua edelleen.
.
 
Tuo vähän kaksipiipuinen juttu.
Isossa sairaanhoitopiirissä voidaan työntekijä siirtää toisiin tehtäviin jos hän ei tee niin kuin halutaan. Saattaa tietysti käydä, että päädyt tekemään päivätöitä joiden vaativuusta aste on hyvin matala ja palkkasi alennetaan sopivaksi. Tehy ei asiasta rupea rettelöimään, joten koirakoululla on tehoa.
Mutta voit siis toki olla ottamatta:)
Jotain tuollaista voi tosiaan odottaa.
 
Back
Top