Koronavirus Suomessa

USA:ssa on monenlaisia kokemuksia koronasta sekä rokotuksista,,
https://yle.fi/uutiset/3-12070112

Viruksen deltavariantti (jota eräät ovat vähätelleet aikaisempaa vaarattomammaksi) on kääntänyt tartuntaluvut moninkertaisiksi kaikkialla maailmassa. Samalla myös sairaalahoitoon päätyy yhä enemmän potilaita. Myös kuolleisuus on lisääntynyt.

Suomeen on saatu aikaisempaa suurempia määriä rokotteita. Viimeisimmät ennusteet ovat toiveikkaita että rokotusten/rokotettujen määrän lisääntyessä saadaan koronaan sairastuminen vähenemään. Siitäkin huolimatta että sairastuvuus on loppukesän aikana jopa hieman lisääntynyt nimenomaan uuden deltavariantin yleistymisen myötä.
- sairaalahoidossa on jatkuvasti n. 100 potilasta, myös kuolleisuus on hieman kohonnut aikaisemmasta.
- samalla yhä lisääntynyt sairastaminen johtaa suurempaan määrään erilaisia oheissairauksia (long covid) ja pitkäaikaista oireilua.
https://yle.fi/uutiset/3-11300232
Valehtelija.
 
Oheisena linkki josta näkee päiväkohtaisesti keskeisimmät luvut koronataudin sekä rokotusten osalta.
https://yle.fi/uutiset/3-11300232

Rokotuksista huolimatta, aiempaa herkemmin leviävä, covid-19 viruksen deltavariantti on pitänyt niin tartuntamäärät kuin sairaalahoidossa olevien määrän huomattavasti korkeampana kuin vastaavaan aikaan vuosi sitten. Sairaalahoitoon joutuvien sekä yhä lisääntyvien kuolemien määrä kertoo siitä ettei delta ole yhtään vaarattomampi kuin aikeisemmatkaan virukset.

Rokotusten osalta ollaan onneksi edistytty. Kaikissa vanhemmissa ikäluokissa kattavuus ensimmäisen (ja toisenkin) annoksen osalta on reilusti yli 70%:ia. Koululaisista (12-15 vuotiaat) ensimmäisen annoksen on saanut jo yli 50%:ia ja todennäköisesti heidänkin osaltaan päästään syyskuun alussa 70-90%:in kattavuuteen.
- toivottavasti ja todennäköisesti lisääntyvien 2. annosten sekä kokonaiskattavuuden parantuessa sairastuvuus ja erityisesti vakavan taudin määrä kääntyy laskuun.

Lienee kuitenkin selvää ettei koronaa saada vielä näillä toimilla kokonaan loppumaan. Rokottamattomat (ehkä ns. 10% kansalaisista) tulevet näkymään sairausluvuissa ja kuolemissa jatkossakin. Uutiset ja luvut kertovat että kaikki rokottamattomat tulevat saamaan tartunnan ja taudin. Kuka lievempänä ja kuka puolestaan saa huonomman "arvan". Lisäksi pieni määrä (varsinkin riskiryhmiin kuuluvia) saa jonkinlaisen tartunnan/sairauden rokotuksista huolimatta. Todennäköisesti tullaan jatkossa rokottamaan vielä nuorempia ikäluokkia.
- mutta ei tietenkään rokoteta niitä lapsia joiden vanhemmat kieltää rokotuksen.

Muutkin, täyden rokotuksen saaneet, voivat pikku hiljaa alkaa varautumaan kolmanteen piikkiin. Mahdollisesti tulevan kausi-inluenssarokotuksen ohella tai lisäksi. Eipä tässä muuta tällä kertaa ja sitä odotellessa.

P.S. Tästähän saattaa tulla rokotusten vastustajille varsin vilkas ja kiireinen syksy..kun on niin paljon vastustettavaa..
 
Viimeksi muokattu:
Koronakartan mukaan sairaaloissa taas 8 vähemmän koronan kanssa kuin eilen, vaikka tänään taas 619 uutta PCR:n kautta positiivista. Teholla 23 kpl koronaisia koko maassa.

https://experience.arcgis.com/experience/d40b2aaf08be4b9c8ec38de30b714f26

Samalla muista pohjoismaista Tanska ja Norja on ilmoitelleet että koronapandemia on tältä erää ohi ja Ruotsissa juuri kukaan ei enää jaksa kuolla koronaan ( https://www.google.com/search?q=cor...hUKEwiZyevI69PyAhVMQ_EDHayXDsYQ4dUDCA4&uact=5 ).

Joten eiköhän tätä voi tarkastella jo ilman suureempaa kiireen tuntua ja siirtyä veikkaamaan, mitä kivaa nuo mRNA-rokotteet vielä paljastavat olemuksestaan.

Israelista kuuluu kummia asiaan liittyen.
 
Viimeksi muokattu:
Koronakartan mukaan sairaaloissa taas 8 vähemmän koronan kanssa kuin eilen, vaikka tänään taas 619 uutta PCR:n kautta positiivista. Teholla 23 kpl koronaisia koko maassa.

https://experience.arcgis.com/experience/d40b2aaf08be4b9c8ec38de30b714f26

Samalla muista pohjoismaista Tanska ja Norja on ilmoitelleet että koronapandemia on tältä erää ohi ja Ruotsissa juuri kukaan ei enää jaksa kuolla koronaan ( https://www.google.com/search?q=cor...hUKEwiZyevI69PyAhVMQ_EDHayXDsYQ4dUDCA4&uact=5 ).

Joten eiköhän tätä voi tarkastella jo ilman suureempaa kiireen tuntua ja siirtyä veikkaamaan, mitä kivaa nuo mRNA-rokotteet vielä paljastavat olemuksestaan.

Israelista kuuluu kummia asiaan liittyen.

Norja on sikäli kiinnostava vertailukohta, että siellä epidemia on kehittynyt melko samalla tavalla kuin Suomessakin. Neljättä aaltoa pukkaa, joten vielä ei kannata kirjoittaa kirjaa "Miten Norja päätti voittaa koronan":

Norway records highest Covid-19 infection rate since pandemic's start

Health authorities, however, claim that the pandemic is under control despite the higher figures (August 27, 2021)

Norway on Thursday recorded the highest number of new coronavirus infections since the start of the pandemic, with 1,294 positive cases.

In the past two weeks, there have been 152 reported cases per 100,000 residents, the health authority said.

Numbers have skyrocketed - specially in cities like Oslo, Bergen and Trondheim - after the end of the summer holidays.

Viranomaisten mukaan homma on ns. hanskassa vaikka jäljitys onkin pahasti ruuhkautunut ja tartuntoja ennätysmäärä, sillä sairaaloissa on vielä hyvin tilaa...

Norjan aikuisväestöstä 62% on tuplarokotettuja mutta laumasuojasta ei ole vielä tietoakaan. Jutussa ei kerrota, mikä osuus sairaalaan päätyvistä koronapotilaista on rokottamattomia mutta niitä lienee suurin osa.

Tuoreen Norjalaisen tutkimuksen mukaan 56:sta sairaalahoitoon päätyneestä terveydenhoitoalan ammattilaisesta 2 oli kertaalleen rokotettuja ja loput olivat rokottamattomia.

Norwegian study on the benefits of COVID vaccination for residents and employees in nursing homes

The current study reported that around 56 HCWs (health care workers) were hospitalized with COVID-19, among which two candidates were partly vaccinated.

None of the fully vaccinated HCW candidates required hospitalization. This study reported VE (vaccine effectiveness) against COVID-19 hospitalization to be 81.7% for partly vaccinated HCWs in LTCFs.

Eli kaikkia työntekijöitä ei kannata rokottaa vaan ainoastaan ne, ketä halutaan pitää.
 
Puhuuko joku vielä oikeasti laumasuojasta? Briteissä tehtiin 2 piikkiä saaneille hoitajille tutkimus. He levittivät virusta 251 kertaa enemmän hengitysteistään verrattuna rokottamattomiin. Ja toisekseen Israelin sairaalat ovat nyt pullollaan nuoria 2 rokoteen saaneita. Ei pojat, ei ei...
Israelin tilanne antaa ikävän realiteetin nyt siitä että, luontainen immuniteetti ottaa kuin ottaakin piikeistä pahasti osumaa. Juuri kuten asiantuntijat jo yli vuosi sitten varoittivat. Jopa Hanna Nohinek vai mikä se oli puhui tästä mahdollisuudesta reilu vuosi sitten. Joku on jo verrannut piikkejä synteettisen HIV:n ruiskuttamiseen elimistöön. No talven mittaan tässä kassellaan miten homma etenee.
 
On hyvä kuunnella niitä jotka tietävät. Ei herkille!
https://rapsodia.fi/rokotetut-kuolevat-pian-dr-sean-brooks-2/

En jaksa kuunella mut jos toi linkin teksti pitää paikkansa ni koht ei ole ahdasta sit pallolla enää. Sit voi olla oikeasti pula työntekijöistä :D Mut ikävä kyllä joudun toteamaan et @Lalli Kirvesniemi voit joutua pettymään ja pahasti. Mut sitähän se yleensäkin on jos uskoo jokaista vitun hörhötarinaa mitä levitetään. Harvoin osuvat oikeaan. Joskus sit tuurilla osuu sinne päin mut liekkö 100% osumaan tullu koskaan tietyltä jengiltä ?
 
En jaksa kuunella mut jos toi linkin teksti pitää paikkansa ni koht ei ole ahdasta sit pallolla enää. Sit voi olla oikeasti pula työntekijöistä :D Mut ikävä kyllä joudun toteamaan et @Lalli Kirvesniemi voit joutua pettymään ja pahasti. Mut sitähän se yleensäkin on jos uskoo jokaista vitun hörhötarinaa mitä levitetään. Harvoin osuvat oikeaan. Joskus sit tuurilla osuu sinne päin mut liekkö 100% osumaan tullu koskaan tietyltä jengiltä ?

Tosiaankin! :ROFLMAO:

-- suomalainen tutkia, analyytikko Kalevi Korento kertoo siitä, miten hän on tutkinut mikroskoopillaan nyt koronarokotepulloista löytyneitä rokotteiden jäämiä ja löytänyt niistä mm. Ebolaa, adenovirusta ja rotavirusta --

Olisin hämmentynyt ja surullinen, jos AZ:n pulloista ei löytyisi adenovirusta, kun se on varsin olennainen osa rokotetta. Mahtaa muutenkin olla melkoinen mikroskooppi, kun sillä on määritetty eri virukset.

"Tutkia" selvästi kyseessä.
 
Koronakartan mukaan sairaaloissa taas 8 vähemmän koronan kanssa kuin eilen, vaikka tänään taas 619 uutta PCR:n kautta positiivista. Teholla 23 kpl koronaisia koko maassa.

https://experience.arcgis.com/experience/d40b2aaf08be4b9c8ec38de30b714f26

Samalla muista pohjoismaista Tanska ja Norja on ilmoitelleet että koronapandemia on tältä erää ohi ja Ruotsissa juuri kukaan ei enää jaksa kuolla koronaan ( https://www.google.com/search?q=cor...hUKEwiZyevI69PyAhVMQ_EDHayXDsYQ4dUDCA4&uact=5 ).

Joten eiköhän tätä voi tarkastella jo ilman suureempaa kiireen tuntua ja siirtyä veikkaamaan, mitä kivaa nuo mRNA-rokotteet vielä paljastavat olemuksestaan.

Israelista kuuluu kummia asiaan liittyen.

En tiedä, ymmärränkö postisi väärin, mutta...

Jos meillä on iso osa väestöä rokotettu ja lisää sairastuu, mutta sairaalakuormitus vähenee, niin mitä selityksiä sille on? "Laumasuoja sairastamalla" -strategia ei koskaan toteutunut Suomessa, joten se ei selvästikään selitä tilannetta. Vaihtoehtoisia selityksiä keksin äkkiseltään kolme:

1. Rokote toimii.

2. Virus on heikentynyt.

3. Koronapotilaiden hoito on kehittynyt.

Kakkoselle ei taida olla paljoa tukea eikä hoitokaan ymmärtääkseni ole kehittynyt viime kuukausina niin paljoa, että kolmonenkaan selittäisi tilannetta. Jäljelle jää siis ykkönen.

-----

Sitten siihen mitä tapahtuu Israelissa. Tilanne on tosiaan mielenkiintoinen ja tarkastelemisen arvoinen, mutta välttäisin vetämästä johtopäätöksiä rokotteen turvallisuudesta sen perusteella. (Tehokkuuden laimeneminen ajan mittaan on sitten toinen asia.) Rokotettujen ja rokottamattomien jakohan noudattelee käsittääkseni vahvasti uskonnollista vakaumusta. Onko mahdollista, että taudilla olisi yksinkertaisesti parempi mahdollisuus levitä [laajalti rokotetussa] maallisemmassa väestössä kuin [laajalti rokottamattomissa] ääri-ortodokseissa? Ääri-ortodoksithan välttelevät vahingossakaan koskemasta vieraaseen vastakkaisen sukupuolen edustajaan esimerkiksi julkisissa kulkuvälineissä eivätkä miehet ymmärtääkseni koske edes vaimoonsa tämän kuukautisten aikana. Siinä syntyy luonnollisesti sosiaalista etäisyyttä, ja ääri-ortodoksit noudattanevat muutoinkin uskonsa puolesta korkeampia hygieniastandardeja. Maallistunutta ei niin kiinnosta, syökö snägärillä pestyillä vai pesemättömillä käsillä. Ja jos uskontoa harjoittaa sosiaaliturvan varassa neljän seinän sisällä, niin kontakteja tulee luultavasti vähemmän kuin palkkatyössä käyvällä.
 
"En jaksa kuunnella" Ok ei siinä mitään. Mutta vastata pitää jotain "älykästä".
En toivo mitään muuta kuin että nuo ovat väärässä. Tähän astisen näytön valossa- eivät ole
 
Tosiaankin! :ROFLMAO:



Olisin hämmentynyt ja surullinen, jos AZ:n pulloista ei löytyisi adenovirusta, kun se on varsin olennainen osa rokotetta. Mahtaa muutenkin olla melkoinen mikroskooppi, kun sillä on määritetty eri virukset.

"Tutkia" selvästi kyseessä.
Vähänkö vielä "tutkii" niin rupee näkemään Thurnbermaisesti viruksia ilmasta.
 
Sairastin viime Marraskuussa lievän koronan. Silloin en ollut varma koska yskä puuttui kokonaan, mutta samaan aikaan oli elämäni ensimmäinen ja ainoa keuhkokuume, joka kuitenkin meni parissa päivässä ohi ja kuumekin oli lievä. Keuhkokuume ilmeni sillä että koko keuhkojen alueeella oli tuntuma, mutta ei mikään paha.
Tätä taustaaa vasten suojan pitäisi olla nyt kahden rokotteen jälkeen riittävä.
Jos korona tulee siitäkin vielä läpi niin todennäköisesti se on täysin harmiton.

Ottakaa rokotteet ja jättäkää hevoslääkkeet hevosille!
Nämä ovat näitä ”oljenkorsilääkkeitä”.

On olemassa tehokkaita lääkkeitä korona-tautiin mutta ne ovat kalliita ja eivätkä useimmat ole Suomessa saatavillakaan.
Ne pitäisi ottaa ennen happihoitoon joutumista.
Jos saisin tartunnan ja kuuluisin riskiryhmään niin ei ne niin kalliitaa ole etteikö lääkkeen voisi maksaa itsekin, jos siihen olisi mahdollisuus.
Lääkäri kirjoittaa reseptin ja läheisenne lentää hakemaan lääkkeen toisesta maasta!
Minkä takia mAb-koronalääkkeet (Monoklonal AntiBody) ovat niin kalliita?
Molekyyleissä saattaa olla tuhansia atomeja ja niitä valmistetaan biologisesti.

Suomessa tutkitaan kolmea lääkettä koronaan
”Toisessa vaiheessa selvitetään aluksi kolmen lääkkeen tehoa. Nämä ovat artesunaatti, joka on malarialääke, infliksimabi, jota käytetään immunologisissa sairauksissa, sekä imatinibi, joka on syöpälääke.”
Infliksimabia käytetään Suomessa yleisesti autoimmuunisairauksiin kuten reumoihin ja tulehduksillisiin suolistosairauksiin.
Tämän lääkkeen teho perustuisi sen immunireaktiota vaimentavaan vaikutukseen.
 
Eikös ole aika tylsää kun 3. annos antaakin melkein täydellisen suojan?
Mitähän rokotevastustajat sanoo? Maailmanloppua ei tullutkaan!

Amerikassa on suhteellisen yleistä antaa monoklonaalisia vasta-aineita koronataudin alkuvaiheessa riskiryhmille.
Varmasti niitä saa myös rahalla kuka haluaa.
Ne annetaan suonensisäisesti, koska suun kautta otettuna niitä ei saada perille.
On mahdollista myös injektoida niitä ihonalaiseen rasvakudokseen, mutta se vaatisi pidempää tuotekehitystä.

Mielenkiintoista että Suomessa näistä puhutaan hyvin vähän.
Tai sitten en vain käytä oikeita hakusanoja.
 
Israelissa ollaan koronarokotusten suhteen noin puolivuotta edellä Suomea. Siellä ryhdyttiin jakamaan 3. rokoteannosta heinäkuussa. Nyt on saatu ensimmäisiä tuloksia vähän reilun miljoonan potilaan otoksesta. Tulokset varmasti tarkentuu lähiviikkojen ja kuukausien aikana.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008226939.html
Tuore vertaisarvioimaton israelilaistutkimus tarjoaa tietoa kolmannen koronarokoteannoksen vaikutuksista. Kansallisesti toteutetun tutkimuksen mukaan Pfizerin rokotteen suojateho 12 päivää kolmannen annoksen jälkeen on jopa kymmenkertainen verrattuna kahden rokotteen antamaan suojaukseen.

Nyt julkaistuun tutkimukseen osallistui 1 144 690 yli 60-vuotiasta israelilaista. Tulosten perusteella 12 päivää tehosteannoksen saamisesta riski tartunnan saamiselle oli 11,4 kertaa pienempi ja riski vakavaan tautimuotoon yli kymmenen kertaa pienempi.

Tutkimuksen johtopäätöksenä todetaan, että kolmannen rokoteannoksen vaikutus sekä tartuntojen vähentämisessä että vakavan tautimuodon ehkäisemisessä on merkittävä myös maassa vallalla olevaa deltavarianttia vastaan. Toisin kuin aiemmissa tutkimuksissa, tällä kertaa pureuduttiin kasvaneiden vasta-ainetasojen sijaan ”oikean elämän” dataan koronavirustartunnoista.
Ainakin tämän perusteella viimeistään 3. rokotus antaa erittäin kattavan ja todennäköisesti myös pidemmän suojan koronatautia vastaan. Toki jo kahden rokotuskerran myötä saadaan kattavasti ehkäistyä pahimmat =kuolemaan johtavat tautimuodot. Samalla rokotus ehkäisee myös covid-19 viruksen oheissairauksia ja pitkittyneitä oireita.

Suomessa tilanne on rokotusten edistymisen myötä kääntymässä parempaan suuntaan. Kaikkein suurimmat tartuntaluvut ovat likimain jo puolittuneet. Sairaalahoidossa olevien määrä laskee ymmärrettävästi hitaammin, käytännössä noin 2-4 viikon viiveellä todettuihin tartuntoihin nähden.

Uusimmat virusvariantit ovat aikaisempaa herkempiä leviämän mikä tarkoittaa käytännössä sitä että kaikki rokottamattomat tulevat saamaan ja sairastamaan taudin. Tutkimukset osoittaa että sairastamisen myötä potilaat saa myös erittäin kattavan suojan taudin uusiutumista vastaan. Jopa paremman kuin rokotuksella.
- ikävä kyllä taudin sairastamiseen liittyy merkittävän suuri riski oheissairauksille, vakavaan ja pitkäkestoiseen koronatautiin sekä kuolemaan.

Tästä Ruotsi on erittäin ikävä esimerkki:
- heikosta väestön suojautumisesta on aiheutunut 1.200.000 todettua tartuntaa joista 15.000 on johtanut kuolemaan.
- vertailuna Suomen luvut 120.000 tartuntaa ja 1.000 kuollutta.

Eli hyvään suuntaan ollaan kuitenkin jo menossa. Jatkossa rokotteita saadaan maahan riittävästi.
- kaikki halukkaat ovat jo saaneet ja tulevat myös jatkossa samaan kattavan suojan vaarallisia kulkutauteja vastaan.
- suomalainen terveydenhuolto suosittelee rokotusten ottamista, perustelut siihen on meidän kaikkien tiedossa ja saatavilla.

Silti kenenkään ei ole pakko rokottaa itseään tai lapsiaan. Jokainen saa valita itselleen ja lapsilleen oman mielensä mukaisen toimintatavan koronan osalta. Hyvä niin.
- nekin jotka uskovat ja luottavat enemmän ulkomaisiin poliitikkoihin sekä kaikenlaisiin "puoskareihin" ja hämäräheikkeihin voivat olla tyytyväisiä omaan näkemykseensä.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008226759.html
https://www.verkkouutiset.fi/varoit...ksesta-tautirajahdys-festivaaleilta/#598788f4
 
Britanniassa on otettu juuri käyttöön sama ”ihmelääkettä”, jolla hoidettiin Trumpia.
Euroopassa se tuntee kauppanimen Ronapreve ja Amerikassa Regeneron.
Sitä annetaan Amerikassa jo tavallisille ihmisille.
Se annetaan tiputuksena suoneen ja maksaa 1000-2000 puntaa hoidolta.
Jos tämä vain säästää hengityskoneelta ja kuolemalta niin riskiryhmille hinta ei paha.
Näitä monoklonaalisia vasta-aineita koronaan on muitakin mutta tämä on ensimmäinen joka on rantautunut Eurooppaan.
En löytänyt EMA:n hyväksyntää sille, mutta Japanissa se on jo hyväksytty.

Tämä ei sitten ole missään nimessä rokotuksen korvaaja!

Suomessa on jostain syystä hiljaista tällä rintamalla.
Kun EMA hyväksyy niin sitä pitäisi saada käyttää Suomessa edellyttäen että lääkeyhtiö tuo sitä Suomeen.
Jota ennen on byrokraattien pitänyt määrätä hinta sille. Voihan sitä aina privaatisti tuoda Suomeen omaan tarpeeseensa.
Lääkeresepti siihen tarvitaan kuitenkin.

Jos muistatte kun Trump pääsi sairaalasta, niin hän oli yhtä aurinkoa, ikäänkuin koko tautia ei olisi kärsittykään.
Mielialan nousu taisi johtua annetusta kortisonista?
 
Tosiaankin! :ROFLMAO:



Olisin hämmentynyt ja surullinen, jos AZ:n pulloista ei löytyisi adenovirusta, kun se on varsin olennainen osa rokotetta. Mahtaa muutenkin olla melkoinen mikroskooppi, kun sillä on määritetty eri virukset.

"Tutkia" selvästi kyseessä.

Ainakaan tältä herra Korennolta ei puutu itseluottamusta.
 
Back
Top