Koronavirus Suomessa

Silloin kun naapurissa oli vanha valta siellä rajoitettiin liikkumista ihan muutenkin kuin terveys ja hygieniasyistä. Olihan siellä puomeja ja aitoja, mutta pääosin kontrolli tuli sisäisestä passista, jota ilman ei ollut asiaa kotikunnan rajojen ulkopuoelle.

Virossa on niitä checkpointeja edelleen näkyvissä maanteiden varsilla. Läpi ei ollut asiaa kuin oikean propuskan kanssa.
 
Pv:n kenttäsairaalakapasiteetti riittänee aika pitkälle, tosin sen käyttöönotto saattaa vaatia aika korkean tason päätöksen. Kuplateltat ja konttiyksiköt ovat suht. nopeasti käyttöönotettavissa, laajempi mobilisointi saattaa vaatia jälleen kerran noh, reserviläisiä...

Nekin on miehitettävä siviiliosaamisella. Ei pv:lla ole muuta kuin tavararesursseja. Ei ole kallioluolissa 1000 kpl teho-osaston henkilökuntaa valmiina odottamassa kovaa käskyä.

Virka-apu on Puolustusvoimien lakisääteinen tehtävä ja jos sairaanhoitopiirit (tai STM?) pyytää pikaista apua tuollaisen kaluston osalta, niin kyllä se sieltä liikkeelle lähtee. Olkoon sitten, että pitää jonkun kenraalin iltapäivärauhaa häiritä, mutta kun ylipäällikkö on jo nyt joukkojen kärjessä niin eiköhän se tohdita tehdä.
 
Kyllä se toimii joka tapauksessa. Ja poikkeus varmaan vahvistaa säännön. Jos esimerkiksi 10000 auton sijasta tietä pitkin menee tiesulun pystyttämisen jälkeen kaksi ja näistä on vielä tieto niin ollaan otettu iso askel oikeaan suuntaan.

Mikäli joudutaan tilanteeseen jossa näillä tiesuluilla aletaan esim. käydä tulitaisteluja niin se on vähän vakavampi paikka ja vastatoimet myös. Sitten paikalle tuodaan esim. Leo-2-joukkue eikä niiden aseet ole homosti taaksepäin...
Tuskin siellä aletaan tulitaisteluita käydä, vaikka siihenkin olisi hyvä varautua jakamalla kovat lippaisiin. Edelleen kannatan rimpuilijoiden takia patukkaa, etälamautinta, FN:n maalipyssyä, käsirautoja jne. joka puomille. Jos ruvettaisiin tarvitsemaan Leoja, niin olisi aivan sama julistaa LKP ja maa sotatilaan. Kas kun ei Hornettia parkkiin tielle.

Se yksi väkisin läpi päässyt voi olla se potilas No. 31. Mikäli tiesulut ja liikkumisrajoitukset otetaan käyttöön, on niiden myös pidettävä.

Voihan sitä laittaa kaksi puomia peräkkäin, ensimmäiselle pehmeä varustus ja pyynnöt sekä ohjeistukset. Toiselle sitten käskytys ja sellainen varustus että se ajoneuvo kanssa pysähtyy. Siitä kuljettajan matka jatkuukin putkaan.
 
Nyt olet pahasti väärässä; minkäänlaista vakuutuskorvausta ei ole odotettavissa vaikka hallitus määräisi ovet kiinni.

Korvausta voisi saada jos ovet määrättäisiin kiinni siksi, että tila on saastunut ja pitää siksi puhdistaa. Ennaltaehkäisevästi toimivat jäävät tässä asiassa tyhjän päälle ja pelkästään oman kassan ja hallituksen tukitoimien varaan.

LähiTapiolan sivuilla sanotaan näin - katso boldattu kohta. Eli ymmärränkö oikein, että jos hallitus määrää ravintolan ovet kiinni koronaviruksen takia, niin tällöin korvauksia on saatavissa? Mutta nimenomaan pitää olla kyseessä määräys eikä suositus välttää julkisia paikkoja, kuten tällä hetkellä tilanne on.


Yritykselläni on epidemiavakuutus. Korvaako se koronaviruksen aiheuttamaa liikevaihdon menetystä?
Pääsääntöisesti epidemiavakuutus ei tässä tilanteessa korvaa aiheutuvaa keskeytysvahinkoa, sillä todennäköisin syy liiketoiminnan keskeytymiseen on henkilökunnan sairastuminen, karanteeni tai yleisesti se, että vallitsevan tilanteen vuoksi liiketoiminta häiriintyy.

Epidemiavakuutus on tarkoitettu ravitsemustoimintaan ja elintarvikeliiketoimintaan kattamaan vahinkoja, jossa tartunta- tai eläintautilain perusteella terveydensuojeluviranomainen määrää tilat tarkastettavaksi ja puhdistettavaksi. Jos kuitenkin kävisi niin, että viranomainen antaisi kirjallisen määräyksen vakuutuksenottajalle keskeyttää tai rajoittaa tämän omaa liiketoimintaa koronaviruksen takia, tällöin epidemiakeskeytysvakuutus korvaisi vahingon. Kiellon olisi kohdistuttava juuri vakuutuksenottajan vakuutuspaikassa harjoittamaan liiketoimintaan eikä esimerkiksi yleiseen suositukseen välttää ulkona liikkumista tai julkisia paikkoja.
 
Eikös nuo vakuutusyhtiöiden vastuut ole laitettu edelleenvakuutukseen eri firmoille, hienoa nimeä en sille tiedä. Käykö tässä niin että kaikkialla muualla laitetaan paikat kiinni ja suomalaiset vakuutuksenottajat joutuvat maksamaan osin nekin mutta samalla pidetään meidän firmat auki ettei niille tarvitsisi maksaa keskeytyskorvauksia?
 
Tuskin siellä aletaan tulitaisteluita käydä, vaikka siihenkin olisi hyvä varautua jakamalla kovat lippaisiin. Edelleen kannatan rimpuilijoiden takia patukkaa, etälamautinta, FN:n maalipyssyä, käsirautoja jne. joka puomille. Jos ruvettaisiin tarvitsemaan Leoja, niin olisi aivan sama julistaa LKP ja maa sotatilaan. Kas kun ei Hornettia parkkiin tielle.

Se yksi väkisin läpi päässyt voi olla se potilas No. 31. Mikäli tiesulut ja liikkumisrajoitukset otetaan käyttöön, on niiden myös pidettävä.

Voihan sitä laittaa kaksi puomia peräkkäin, ensimmäiselle pehmeä varustus ja pyynnöt sekä ohjeistukset. Toiselle sitten käskytys ja sellainen varustus että se ajoneuvo kanssa pysähtyy. Siitä kuljettajan matka jatkuukin putkaan.

Mitään hermeettistä sulkua tuskin edes tavoitellaan joten en näe voimankäyttöä olennaisena asiana. Vaikka hyvällehän se tietysti tuntuisi jos joku käy änkyröimään :D
 
LähiTapiolan sivuilla sanotaan näin - katso boldattu kohta. Eli ymmärränkö oikein, että jos hallitus määrää ravintolan ovet kiinni koronaviruksen takia, niin tällöin korvauksia on saatavissa? Mutta nimenomaan pitää olla kyseessä määräys eikä suositus välttää julkisia paikkoja, kuten tällä hetkellä tilanne on.


Yritykselläni on epidemiavakuutus. Korvaako se koronaviruksen aiheuttamaa liikevaihdon menetystä?
Pääsääntöisesti epidemiavakuutus ei tässä tilanteessa korvaa aiheutuvaa keskeytysvahinkoa, sillä todennäköisin syy liiketoiminnan keskeytymiseen on henkilökunnan sairastuminen, karanteeni tai yleisesti se, että vallitsevan tilanteen vuoksi liiketoiminta häiriintyy.

Epidemiavakuutus on tarkoitettu ravitsemustoimintaan ja elintarvikeliiketoimintaan kattamaan vahinkoja, jossa tartunta- tai eläintautilain perusteella terveydensuojeluviranomainen määrää tilat tarkastettavaksi ja puhdistettavaksi. Jos kuitenkin kävisi niin, että viranomainen antaisi kirjallisen määräyksen vakuutuksenottajalle keskeyttää tai rajoittaa tämän omaa liiketoimintaa koronaviruksen takia, tällöin epidemiakeskeytysvakuutus korvaisi vahingon. Kiellon olisi kohdistuttava juuri vakuutuksenottajan vakuutuspaikassa harjoittamaan liiketoimintaan eikä esimerkiksi yleiseen suositukseen välttää ulkona liikkumista tai julkisia paikkoja.

Eli pitäisi olla yksilöity kirjallinen määräys viranomaiselta muiden edellytysten lisäksi. Onko näitä annettu yhtään?
 
Ryssät ja "avustusoperaatio" saa voimaan pahoin..

Toivotaan, ettemme pääty "avustuksen" kohteiksi. On nimittäin jäänyt kriisinhoidosta sellainen olo, että kypsä hedelmä odottaa kasak...poimijaansa.

Joka tapauksessa epäilemättä Putinille esitetään ainakin hallituksen voimas paheksunta siinä vaiheessa kun venäläiset vaunut pysähtyvät tavoitteeseensa itäisessä Suomessa. Ehkä jopa suositus ajaa vaunut takaisin omalle puolelleen :poop:.
 
Te puhutte koko ajan voimankäyttövaltuuksista.

Kunnon ruuhka on paljon tehokkaampi, poliittisesti siedettävämpi ja käytännössä toimivampi tapa rajata kieltojen uhmaajien yrityksiä kuin voimankäyttö. Ja tarkastuspisteruuhkan aikaansaaminen ei vaadi kovin isoa lainsäädännöllistä pöpertämistä.

Jokainen on taatusti nähnyt sen, että mitä jo tietyömaa voi saada noin liikkumisen rajaamisen suhteen aikaan. Ei siinä tarvita aseita ja panoksia piipuissa. Nuolikylttiperäkärry ja pari isoa ajoneuvoa sekä huomioliivityypit riittävät.
 
Rajavartiolaitoksella on reilut 10000 rajanvalvontaan erikoistunutta reserviläistä, jotka voitaisiin kutsua auttamaan. Helpompaa vielä kun RVL on sisäministeriön alla.

Jos maakuntien rajoja alettaisiin sulkea, niin olisiko RVL:n ressut valvontaan hyvä ratkaisu?
 
Pv:n kenttäsairaalakapasiteetti riittänee aika pitkälle, tosin sen käyttöönotto saattaa vaatia aika korkean tason päätöksen. Kuplateltat ja konttiyksiköt ovat suht. nopeasti käyttöönotettavissa, laajempi mobilisointi saattaa vaatia jälleen kerran noh, reserviläisiä...

Mistä tuohon Kenttäsairaala kapasiteettiin henkilökunta?
Se tarvittava reserviläisporukka on jo siviilissä töissä. Lääkärit,sairaanhoitajat. etc.
Ei sillä pvn lääkintämies kurssin käyneellä porukalla mitään kenttäsairaaloita tee.
 
Joo, kai tämäkin pitää nyt vielä mainita, että on ihan päivän selvää että mitään avustusoperaatiota Venäjältä Suomeen ei tule. Tai jos Venäjältä lähtee "avustuskolonnat" liikkeelle kohti Suomea, niin toivottavasti liikekannallepano on jo hyvällä mallilla.
 
Kyllä vain, mutta en edelleenkään ymmärrä miksi Kiina olisi buustannut psykoosia tahallaan koska se tulee iskemään sen omaan nilkkaa. Länsimaiden kysyntä kun nyt pysähtyy kuin seinään, niin ei käynnisty Kiinan oma tuotantokaan vaikka virus häviäsi omista nurkista täydellisesti. Mihin myyt kun ei ole tilaajia? Ja kuten totesin, tästä voi seurata hyvin arvaamattomia asioita Kiinan sisällä, siellä muhii melkoinen talouskupla!

Kiinan pitkän tähtäimen politiikka vs. muu maailma ja globaali talous on perustunut siihen, että se pystyy tekemään asioita, jotka eivät ole riippuvaisia kvartaaleista. Pitkän aikavälin strategia on sille kirkkain SE. Kvartaalit ovat oikeasti alisteisia strategialle.

Kiinan sisällä on talouskupla. Entäs muu maailma? Aivan. Ihan samanlainen kupla möhii muuallakin.
 
Back
Top