Koronavirus Suomessa

Uusi foorumilla, seurannut teitä kohta vuoden. Asiallista keskustelua. Päätin liittyä mukaan. :)

Tuohon maahanmuuttajien yliedustukseen koronaan sairastuneissa saattaapi selittyä yhdellä asialla: vesipiippu

Saksassa, Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Alankomaissa, Belgiassa jne. missä vain on tullut käytyä ja nähtyä lähiöitä, yöelämää ja paikallisia kauppoja maahanmuuttajien kansoittamilla asuinalueilla, niin kaikkialla on näkynyt vesipiippuja. Ringissä istutaan piipun ympärillä ja yskitään.

Yskitään siis normaalissakin tilanteessa letkun vaihtaessa imuttajaa. :unsure:
 
No puoli vuotta myöhemmin naiskollegani sai myös diagnoosin syövästä. Hän oli elänyt terveellistä elämään. Ei röökiä, ei alkoa vaan kasviksia ja liikuntaa. Ja ikää oli suunnillen sen verran kuin minulla nyt. Hänen tapauksessaan se oli kolme kuukautta ja kylmät jalat:(.

Niin se käy.
 
Uusi foorumilla, seurannut teitä kohta vuoden. Asiallista keskustelua. Päätin liittyä mukaan. :)

Tuohon maahanmuuttajien yliedustukseen koronaan sairastuneissa saattaapi selittyä yhdellä asialla: vesipiippu

Saksassa, Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Alankomaissa, Belgiassa jne. missä vain on tullut käytyä ja nähtyä lähiöitä, yöelämää ja paikallisia kauppoja maahanmuuttajien kansoittamilla asuinalueilla, niin kaikkialla on näkynyt vesipiippuja. Ringissä istutaan piipun ympärillä ja yskitään.

Yskitään siis normaalissakin tilanteessa letkun vaihtaessa imuttajaa. :unsure:

Tervetuloa.
 
- Kaksi kotimaista yritystä alkaa tehdä hengityssuojaimia. Tuotantoon päästään toukokuussa.
- THL aloittaa satunnaistestaamisen (löytääkseen jo sairastaneita / virusta kantavia)
- yrityksille rahaa lisäbudjetissa

Puoli ysin uutiset.
Itseasissa nyt on HELVETIN HYVÄ uutinen...vai piiloutuuko tuohon "lääketieteellinen"-sanaan vielä jokin konkelo ja tavara on jotain heikompaa kuin P3/N95?

Pian tasokkaita maskeja myös Suomesta
Maskien valmistus lääketieteelliseen käyttöön onkin alkamassa Suomessa.

Elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) mukaan valmistelut ovat jo pitkällä ja suojaimia alkaa valmistaa 2–3 yhtiötä toukokuun puolella. Tuotantotavoite on 200 000 kappaletta vuorokaudessa.

TEM:in alivaltiosihteerin Petri Peltosen mukaan näköpiirissä on jo kirurgisten suu-nenäsuojainten valmistaja sekä lasten hengityssuojaimen valmistaja. Yritykset kertovat itse nimensä julki jo tänään tai huomenna.

Lääkäri pukee hengityssuojainta

Lääkäri pukee hengityssuojainta.Pasi Takkunen / Yle

Suomessa ei aiemmin ole ollut omaan hengityssuojavalmistusta. MInisteriön selvityksessa löytyi kuitenkin kymmeniä kotimaisia yrityksiä, joilla on kiinnostusta ja edellytyksiä valmistaa joko hengityssuojaimia tai suojavaatteita.

Peltosen mukaan tuotanto saadaan vauhdilla käyntiin, koska niiden materiaalia – lääketieteelliset kriteerit täyttävää kangasta – on jo Suomessa. Lisäksi sitä saadaan tilattua lisää eurooppalaisilta valmistajilta.

Korkeatasoisen kankaan tuotantokin käynnistynee myöhemmin Suomessa.

Miksi sitä pitäisi pelätä? Siksi että se on ikävä tauti?

Onko korona pahempi kuin syöpä? Tai ALS? Tai alzhaimer?
Monet nuoret pelkäävät koronaa, koska eivät uskalla tavata esim. vanhempiaan tai isovanhempiaan pelätessään tartuttavansa heidät. Iäkkäämpi väestö ja riskiryhmät (astmaatikot, syöpää sairastavat jne.) pelkää konkreettisemmin myös omasta puolestaan.

Toki korona on usein kiduttava tauti myös nuoremmillekin. Media on ollut pullollaan esim. 30-50-vuotiaiden koronasta parantuneiden kertomuksia siitä, kuinka taudin potemisen aikana oli 1-2 viikkoa noin 38-39 asteen kuumeessa, vahvaa hengenahdistusta ja voimakasta keuhko- ja pääkipua. Fyysisten oireiden lisäksi vielä se psykologisesti haastava tilanne, kun ei tiedä, selviääkö rääkistä loppujen lopuksi hengissä vai ei. Ei sellaista kidutusta kukaan tervejärkinen itselleen haluaisi, vaikkei siihen lopputuloksena kuolisikaan.
 
Taas niin asenteella tehty juttu. Sanonpahan vain, että jos Boeing menee koronan takia konkkaan, niin sitä ennen menee Saab. Sitä mahdollisuutta kirjoittaja ei edes vihjaa. Tietenkään. Kun kommunistitoimittelijan mielestä mikä tahansa on hyvä vaihtoehto, kunhan ei ole amerikkalainen
Onko tuolle edes jotain perustetta? Mikä tekee Saabista enemmän haavoittuvan korona kriisille?

Boeingin murheet on hyvin tiedossa ja tämä kriisi on osunut erittäin hankalaan paikkaan heidän kannalta. Koko lentobisneksen näkymät muuttuu kertaheitolla. Tilauksia perutaan, uusia tilauksia ei tule, jo valmistuneet koneet seisoo kentällä. Tuollainen kolossaalinen yritys hörppää rahaa älyttömästi "lepotilassa".
Nythän sinne pumpattiin 17 miljardia pelastuspaketin turvin. (Pyysi 60 miljardia).

On tietysti totta että Boeing on liian iso firma päästettäväksi konkurssii kun työllistää 100 000 ihmistä ja alihankinta ketjujen kautta miljoona ihmistä, mutta ei tuo voi loputtomiin jatkua. Bisneksen pitää lähteä rullaamaan tai jostain pitää ruveta säästäämään. Veronmaksajien tuella tuskin loputtomiin pystyssä pidetään. (Se on sitä kommunismia)

Coronavirus could hurt Boeing more than the 737 Max crisis
https://www.cnn.com/2020/03/12/business/boeing-737-max-coronavirus/index.html

Boeing Mirrors the Economy. It Doesn’t Look Good.
https://www.nytimes.com/2020/03/17/business/economy/boeing-coronavirus-economy.html

Boeing Seeks $60 Billion Bailout For U.S. Aerospace
https://www.forbes.com/sites/jeremy...ng-seeks-60-billion-bailout-for-us-aerospace/
 
mitä jos laitettaisiin viina kortille? Ei kiellettäisi, mutta säännösteltäisiin. Esim. kaksi olutta per päivä per henkilö. Pysyisi kohtuullisena tissuttelu, mutta ihan kuivin suin ei tarvisi olla
Tämä on kyllä ihan ihme puuhastelua tämä viinasta mussuttaminen. Meillä on tarpeeksi tekemistä viranomaisilla ja kaupoilla ilman että tätäkin pitäisi vahtia.
 
Tämä on kyllä ihan ihme puuhastelua tämä viinasta mussuttaminen. Meillä on tarpeeksi tekemistä viranomaisilla ja kaupoilla ilman että tätäkin pitäisi vahtia.
Minä en ole kanssa yhtään ymmärtänyt (enkä kyllä seurannutkaan) mitä viina tähän korona-poikkeustilaan kuuluu. Koko ajan kumminkin puheissa näkyy pysyvän. Yhtä käsittämätön aihe kuin vessapaperikin.
 
Minä en ole kanssa yhtään ymmärtänyt (enkä kyllä seurannutkaan) mitä viina tähän korona-poikkeustilaan kuuluu. Koko ajan kumminkin puheissa näkyy pysyvän. Yhtä käsittämätön aihe kuin vessapaperikin.
Se kuuluu siten etä jotkut spekuloivat että kun istutaan kotona monta viikkoa niin on riski tissutella joka päivä kun on etätyötä tai työttömänä kun firma kiinni.
 
Taas niin asenteella tehty juttu. Sanonpahan vain, että jos Boeing menee koronan takia konkkaan, niin sitä ennen menee Saab. Sitä mahdollisuutta kirjoittaja ei edes vihjaa. Tietenkään. Kun kommunistitoimittelijan mielestä mikä tahansa on hyvä vaihtoehto, kunhan ei ole amerikkalainen
Mielestäni ihan hyvää pohdintaa.

Toimittajalta siis
 
Ihme kun (täällä) ei ole nostettu äläkkää ajan hengen mukaisesti siitä, että työmatkaliikenne saa tuoreella päätöksellä jatkua Korona-Ruotsiin (+Norja) entiseen malliin. Itselle tuli nyt sellainen kuva, että tilanne ei kuitenkaan ole oikeasti kauhean vakava. Uudenmaan eristyksen jatkaminen näyttäytyy kyseenalaisena.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/0128f4b0-80da-452b-9db6-0bae7176448b

Mielisairasta munattomuutta hallitukselta. Koko Suomi sidottu kaleeriorjiksi samaan laivaan, ja sitten perässä on tappi auki, ja sitä ei saa laittaa kiinni.
Jos vaikka Poseidonilta tarvitaan apua joskus tulevaisuudessa.
 
No, on meillä tuota maan sisäistäkin liikennettä Uudellemaalle ja sieltä pois kun tuo lasten tapaamisoikeus liikuttaa melkoisesti mm. lastensuojelusijoitettuja lapsia ja nuoria edes takaisin kotilomilla. Ja myös niitä sijoittamattomia kupeitten hedelmiä, joiden vanhemmat asuvat sulkurajan eri puolilla.

Ei se ole poka mikhän lockdown mishän.
 
Uudellamaalla. Mutta kyllä tämä meillä on elintasosairaus alun perin: sen toivat meille Alpeille menneet hiihtoloman viettäjät. Tuollainen lomailu vaatii pätäkkää ja Suomen oloissa sitä suhteellisesti on eniten pääkaupunkiseudulla. Maahanmuuttajia voi koittaa monesta asiasta syyttää, mutta Suomen koronaepidemiaan he ovat syyttömiä.

En toki maahantuonnista heitä syytäkään, mutta jos Ruotsin malli toistuu Suomessa, leviää tehokkaammin maahanmuuttajaväestössä yhteisöllisen perinteisen olemistavan vuoksi. Taas yksi peruste Uudenmaan rajaamiseen?
 
Ensin oli 9/11, lentoyhtiöitä nurin ja eivät tilanneet koneita. Sitten tuli Airbus ja vilkutti mennessään. Sitten 737 Maxit eivät pysy taivaalla ja Korona tuli ja kaatoi firman. Ei, se antoi viimeisen iskun. No ei se vielä ole nurin.
Vähän kun mennään pienenpään firmaan niin Stockmann. Ollut 10-15vuotta kuralla, ei saa kelkkaa käännettyä, tulee korona ja pam.
Ei noin kauan puotia tehnyt firma mene nurin noin nopeasti, jos olisi edellytykset pelastua. Ei ole minkkiturkki-mammaa puudelin kanssa ostamassa 70,- sillipurkkia enää niin montaa, pelastaisi Stockmaninn. Konsepti ei kannata, ikävä kyllä. Hienompi sinne olisi santaa kengissä viedä kuin Tokmannille, joka taas menestyy.
 
Stockmann antoi alkuvuodesta positiivisen tulosvaroituksen. Saivat ison laivan käännettyä. Toivotaan pelastumista. Helsinki ja Turku eivät olisi mitään ilman Stockmannia. Mansesta en tiedä.
 
Back
Top