Koronavirus Suomessa

Voitaisiin purkaa jotain rajoituksia ja samalla asettaa maskipakko joukkoliikenteeseen ja kaupassa asiointiin.
Näin tullaan tekemään Saksassa. Maskeiksi Saksassa kelpuutetaan huivit ja kaulaliinat. Kovinkaan yllättävä veto tämä ei ole, sillä Saksan tiedeakatemia suositteli maskipakkoa jo joku aika sitten. Saksalaista viisautta ihaillessa ei tarvitse ihmetellä, miksi Saksa on Euroopan mahtimaa.

Suomessa maskipakkoa julkiseen liikenteeseen on ehdottanut ainakin kokoomus.

"Kotimaisen kohinan jalkoihin on jäänyt mielenkiintoinen uutinen Saksasta. Osavaltiot ottavat käyttöön ensi maanantaina suojamaskipakon, jota pitää noudattaa julkisessa liikenteessä ja kaupoissa."

 
Sekopää saatiin kiinni.

Helsingin Kannelmäessä ehti useamman päivän ajan ihmisten päälle sylkeä ja koronapelkoa lietsoa polkupyörällä liikkunut mies. Nyt poliisi on napannut hänet.

– Hän hidastaa vauhtia, räkäisee naamaan ja huutaa, että hänellä on korona, nyt sait sen kanssa.



– Hän liikkuu pyörällä ja on aiheuttanut aikamoista paniikkia, koska hän etsii vähän heikompaa uhria, nainen sanoi ennen kuin tiedettiin epäillyn tekijän nappaamisesta.

Uhriksi joutui naisen viisivuotias tytär.

– Lapsi itki aivan hysteerisesti koko illan.

Nainen kertoo työskentelevänsä vanhusten parissa. Myös heihin sarjasylkijä on kohdistanut vimmaansa.

– Vanhukset muutenkin pelkäävät liikkua, niin tällainen sekopää aiheuttaa pelkoa.


Pakkohoitoon ja HETI!

Tuomio niin monesta törkeästä pahoinpitelystä kuin on tekokertoja.
 
Eli pääasia on se, että jokaisella on joku suojain. Okei. Mitä sillä ratkaisulla halutaan signaloida? Olen käpistellyt parin viikon aikana näitä konstantin kotivalmistus- suojaimia, sanoisin melko monia eri laatuja ja malleja. Menee kyllä ihan leikkimiseksi, jos kuvitelmat elävät sillä tasolla, että -iha ite valmistus- naamareilla saadaan aikaan mitään muuta kuin kivaa oloa joillekin ja karnevaalifiilistelyä.

Puolet valmisteista on laatua, jossa hengityskokemus on silkkaa helvettiä. Yksi osa on liian falskaavaa. Yksi osa on naurettavia. Joku osa on materiaalia, jonka läpi hengittäminen todennäköisesti tukkii keuhkot ilman viruksiakin.

Höpöhöpö. Konstantin kotivalmistus ei ole mikään ratkaisu.

Ei tässä paskassa ole kuin kusisia vaihtoehtoja. Nyt on kuitenkin lyöty uusimaa kuppasaartoon ja purettu lähes heti perään. Lopputuloksena sata estettyä turistia á 600 poliisin htp:tä. Kuitenkaan tätä kotiin lukkiutumistakaan ei voi tuomionpäivään asti tehdä ilman että kotimaan talous ottaa sellaisen pommin turpaansa että ysärin itsemurhat jäävät vertailussa historiaan kivana muistona. Toisaalta jos annetaan tilanne ohi - signaali ja lähdetään elämään kuten mitään ei olisi tapahtunutkaan niin kusessa ollaan. Käytännössä näiden ota tai jätä - vaihtoehtojan ulkopuolella ei kovin paljoa selkeitä hyviä peliliikkeitä ole, ellei jollain foorumijäsenellä satu olemaan 5 miljoonaa iso/nato/eu -sertifioitua kasvomaskia päivässä tuottavaa tehdasta ivalon korvessa piilossa.

Toisin sanoen. kotiovea raotetaan avataan koska muuta vaihtoehtoa ei ole, ja kansalle kerrotaan sama tarina mitä varusmiehille ydinlaskeuman kanssa. Kuusenoksalla pahimmat paskat pois ja 50 röntgenin tuntiannoksessa eteenpäin syöksyen, kyllä se siitä.
 
"Pahempi kuin WWI ja WWII yhteensä". Uskottavuus meni saman tien.
Lopussa ehdotus että bussikuskit voisivat jakaa suojaimia ja kaupas käydes olisi tarjolla suojain. Suosittelen kuuntelemaan Imitaattori Tammista tuon 55 minuuttisen videon tauolla jos kestävyys ja voima ei riitä.
 
Suomen kuolleisuus/miljoona on noussut huomattavasti.""
Suomessa on tähän iltapäivään mennessä tehty 74 500 koronatestiä. Positiivisia tuloksia on 4 395. Samankokoisessa (5,45 miljoonaa asukasta) Skotlannissa testejä on tehty 46 089, positiivisia tuloksia 9 697. Skotlannissa on ilmoitettu 1 184 koronakuolemaa, Suomessa 177.
Skotlannissa oli viime yönä 141 koronaan liittyvää tehohoitotapausta. Luku on pienenemään päin. Suomessa tehohoitotapauksia on 61, pienenemään päin tämäkin luku.
Tässä jälleen tämän iltapäivän tilanteet vertailumaista, jotka sijaitsevat lähistöllä, ovat kulttuuriltaan yleisesti aika samankaltaisia ja erityisesti sellaisia, joihin palataan talvilomilta Italiasta, Itävallasta ja Espanjasta. Tehdäänpä tästä lähtien myös niin, että lisätään mukaan kuolemantapausten suhteellinen muutos eilisestä:
Saksa
tapauksia/miljoona: 1 839; kuolleita/miljoona: 67 (+1,0%)
Britannia
tapauksia/miljoona: 2 113; kuolleita/miljoona: 287 (+4,1%)
Ruotsi
tapauksia/miljoona: 1 739; kuolleita/miljoona: 213 (+6,5%)
Tanska
tapauksia/miljoona: 1 417; kuolleita/miljoona: 70 (+2,3%)
Suomi
tapauksia/miljoona: 793; kuolleita/miljoona: 32 (+2,9%)
Norja
tapauksia/miljoona: 1 373; kuolleita/miljoona: 37 (+2,6%)
Viro
tapauksia/miljoona: 1 210; kuolleita/miljoona: 35 (+2,2%)
Täytyy tietenkin muistaa, että pikkumaiden kohdalla muutosdesimaalit ovat vähän harhaanjohtavia. Tänään on ilmoitettu kuolleeksi viisi suomalaista, viisi norjalaista ja yksi virolainen.



Jari-Pekka Vuorela
Vuonna 1955 syntynyt toimittaja, yhteiskuntatieteilijä ja isoisä. Jazz forever.
 
Moikka,

Seuraavien eduskuntavaalien tulos olisi täysin ennalta-aavistamaton, jos tämä toteutettaisiin Suomessa. Olisi uudenlaista ulinaa vanhojen levyjen tilalle.

Mitä se uusi olisi, en tiedä, mutta erilaista.


Simpauttaja
 
  • Tykkää
Reactions: e7i
Moikka,

Seuraavien eduskuntavaalien tulos olisi täysin ennalta-aavistamaton, jos tämä toteutettaisiin Suomessa. Olisi uudenlaista ulinaa vanhojen levyjen tilalle.

Mitä se uusi olisi, en tiedä, mutta erilaista.


Simpauttaja
Keskustan Kurvinen ehdottaa: viinipullo voitava myydä ruuan mukana kotiin – pienpanimoille mahdollisuus etämyyntiin

Kepu on valmis kaljan postimyyntiin. Itse fiilaisin alkoholilakia ehkä sitten, kun tilanne on hieman tasoittunut.
 
Niinhän se on:


Entä jos lentoasemien kautta olisi tullut vieläkin vaarallisemman viruksen tartuttaja? Yksilön etu tulla maahan miten tahansa ilman karanteenia, lakipykälien pilkuista kiistely vaiko kansalaisten oikeus elämään? Eikö jo tapaoikeus anna siihen vastauksen?

Totta. Ebolan ensimmäisen esiintymisen aikana minä olin äänekkäästi koko Afrikan täydellisen sulkemisen puolella. Ja vastustin sairastuneiden lääkärien tuomista eurooppaan hoitoon. Ero on siinä, että tämä tauti on nuha verrattuna Ebolaan. Ja asiaan täytyy suhtautua sen mukaisesti. Nuhaa ei voida tuhota atomipommilla samoin kuin ruttoa ei voida hoitaa yrttikääreellä.

Kyse on järkevästä suhteesta. Tämä tauti ei ole missään vaiheessa ollut mikään rutto. Se on ollut selvä numeroita katsoville koko ajan selvää. Samoin kuin esimerkiksi Ebolan vaarallisuus on ollut selvää alusta asti.

Nykyinen tilanne on somemökää. Ei todellista uhkaa, Eikä ole ollut sitä missään vaiheessa. Nykyreaktiot ovat puhtaasti poliittisia.

Jos ja kun tullaan todellisiin tappajatauteihin (jotka yleensä tulevat Afrikasta), niin toivon että toiminta olisi jotain muuta kuin Ebolan aikana. Nykyinen toiminta on puhdasta julkisuuspaniikia. Ruotsi osoittaa asian hyvin.
 
Paska puhetta. Tämä "KURJUUS" loppuu heti ja välittömästi siihen kun rokote kehitetään! Ja se 99,9rosenttisesti kehitetään.
Joten älä heittäydy paniikkiin

PS: on jämerää kun itseäni ei tämä koronavirus häiritse yhtään, pikemminkin olen löytänyt tästä coronasta paljon hyviäkin puolia.

Mua vituttaa tässä touhussa se, että ihmisten elinkeinoja ja toimeentuloa tuhotaan. Jos tätä venytetään kovin pitkään niin monilta menee tulevaisuus tässä, jos ei kokonaan niin pitkälle tauolle. Alppien viruslingot on taas kohta auki, täällä pohjolassa kukaan muu kuin ulosottovirasto ei kohta palkkaa uutta porukkaa.

Rokote tulee kun tulee ja sellaisena kun tulee. Ehkä toimivana, ehkä raakileena, tehottomana tai jotain muuta. Kohta luetaan taas narkolepepioista tai vastaavaa. Taisi sen sikainfluenssarokotteenkin uhrilista olla kymmenen kertaa pidempi kuin itse taudin. Mikään kaiken korjaava hopealuoti se ei ole.

Ja juu paljon hyvää tässä on löytynyt en sitä kiistä ja itsellä työt on hyvässä kuosissa. Sivullisia uhreja tässä vaan tulee koko ajan kun ympärilleen katsoo.

THL kertoo nyt uutta tietoa menehtyneistä.Kuolleista, joista on saatavilla tarkempia tietoja, että yli 90 prosentilla kuolleista on ollut yksi tai useampi pitkaikaissairaus.

Yleisesti voidaan sanoa, että vakavat tapaukset ja kuolemat ovat suhteessa hyvin harvinaisia nuoremmissa ikäryhmissä, THL:n johtava asiantuntija Jussi Sane kommentoi Iltalehdelle perjantaina 24. huhtikuuta.
 
Jatkan vielä avautumista. Halvemmaksi tämä yhteiskunnalle tulisi jos riskiryhmien huoltoon panostettaisiin ja annettaisiin elämien ja talouden pyöriä suunnilleen normaalia rataa. Vaikka työttömiä palkattaisiin viemään riskiryhmille ruokaa sen sijaan, että 100.000 menettää toimeentulonsa ja puolet näistä päätyy ulosottoon ja prosentti hyppää sillalta.

Minun puolidementikko mummoni ei ole hoivakodissa nähnyt yhtään tuttua kasvoa kohta kahteen kuukauteen. Jos vaikka lasiseinän takaa (ei taida tulla koska maksaa) pääsisi näkemään ja tutut ihmiset kertomaan, mistä on kyse. Saas nähdä tunteeko mummo enää ketään jouluna kun päästävät kylään, jos silloinkaan. Koronasta ei mummo selviäisi, mutta ei tämäkään meininki inhimillistä ole, vaikka kaikki sen nimissä on säppeen laitettukin.
 
Jatkan vielä avautumista. Halvemmaksi tämä yhteiskunnalle tulisi jos riskiryhmien huoltoon panostettaisiin ja annettaisiin elämien ja talouden pyöriä suunnilleen normaalia rataa. Vaikka työttömiä palkattaisiin viemään riskiryhmille ruokaa sen sijaan, että 100.000 menettää toimeentulonsa ja puolet näistä päätyy ulosottoon ja prosentti hyppää sillalta.

Minun puolidementikko mummoni ei ole hoivakodissa nähnyt yhtään tuttua kasvoa kohta kahteen kuukauteen. Jos vaikka lasiseinän takaa (ei taida tulla koska maksaa) pääsisi näkemään ja tutut ihmiset kertomaan, mistä on kyse. Saas nähdä tunteeko mummo enää ketään jouluna kun päästävät kylään, jos silloinkaan. Koronasta ei mummo selviäisi, mutta ei tämäkään meininki inhimillistä ole, vaikka kaikki sen nimissä on säppeen laitettukin.

Kyllä tämä tosiaan niin pitää kääntää, että riskiryhmät eristetään muun yhteiskunnan avustuksella. Halvemmaksi tosiaan tulee laittaa vaikka 100 000 ihmistä palvelemaan riskiryhmäläisiä.
 
Lääkäreiden ammattiliitto ahkeroi.
Joo, niinpä niin. Enpä aio kuolla tähän.Ei ehkä kannata selittä asiasta yhtään mitään ellei itse ole ihmisten kanssa iholla päivästä toiseen. Mutta jos oikeasti olet, ymmärrät varmaan mistä on kysymys. Olen yli 50 v. Kaikki otetaan mitään vastaan tulee. Ja joukko-osaston ensimmäinen kirjain alkaa R:llä.
 

Liitteet

  • image.jpeg
    image.jpeg
    1.5 MB · Luettu: 34
Mua vituttaa tässä touhussa se, että ihmisten elinkeinoja ja toimeentuloa tuhotaan. Jos tätä venytetään kovin pitkään niin monilta menee tulevaisuus tässä, jos ei kokonaan niin pitkälle tauolle. Alppien viruslingot on taas kohta auki, täällä pohjolassa kukaan muu kuin ulosottovirasto ei kohta palkkaa uutta porukkaa.

Rokote tulee kun tulee ja sellaisena kun tulee. Ehkä toimivana, ehkä raakileena, tehottomana tai jotain muuta. Kohta luetaan taas narkolepepioista tai vastaavaa. Taisi sen sikainfluenssarokotteenkin uhrilista olla kymmenen kertaa pidempi kuin itse taudin. Mikään kaiken korjaava hopealuoti se ei ole.

Ja juu paljon hyvää tässä on löytynyt en sitä kiistä ja itsellä työt on hyvässä kuosissa. Sivullisia uhreja tässä vaan tulee koko ajan kun ympärilleen katsoo.

Raa'asti sanottuna tästähän on nyt kyse. Uhrataanko koko yhteiskunta 80v+ vanhusten vuoksi? Demokratia? Talous? Kaikkien muiden terveys? Nyt jo syöpä- ja sydänpotilaat odottelevat ja lukemani mukaan kuolleisuus on pudonnut alle normin eristyksen takia monissa maissa. Sairaalat ovat oikeasti tyhjiä odottelemassa näitä kuviteltuja koronapotilaita.

Me olemme oikeasti kaatamassa asioita, joiden korjaamiseen voi mennä vuosikymmeniä kausiflunssan takia. Puhumattakaan siitä, että meitä kannustetaan luopumaan yksityisyydensuojasta jne. loputtomiin samasta syystä (asia, josta taistellessaan ovat monet henkensä antaneet).

Täydellistä hulluutta. Mutta tämä on vain allekirjoittaneen mielipide.
 
Alppien viruslingot on taas kohta auki, täällä pohjolassa kukaan muu kuin ulosottovirasto ei kohta palkkaa uutta porukkaa.

Tirolin viruslingot on jo avattu :ROFLMAO:


Satojen hiihtoturistien uskotaan tuoneen railakkaista after ski-bileistä kuuluisasta Ischglistä kotimaihinsa tuliaisiksi muutakin kuin Jägermeisteria.

Suomeenkin pienestä alppikylästä tuli koronatartuntoja. 17 Ischglissä yhteisellä hiihtoreissulla olleella Oulun yliopiston opiskelijalla todettiin koronatartunta.

Itävallan viranomaisten mukaan Ischgl oli maan pahin tartuntalähde. Yli 800 itävaltalaisen uskotaan saaneen siellä koronatartunnan, ulkomaalaisia sairastuneita oli kylässä arviolta noin 2 000.

Itävallan kuluttajansuojayhdistys (VSV) on nostamassa viranomaisia vastaan joukkokannetta.

VSV:n mukaan hiihtokeskusten annettiin olla auki liian pitkään kaupallisista syistä, vaikka taudin jo tiedettiin leviävän vauhdilla.
 
Back
Top