Koulutus 2017

SPR ja VAPEPA ovat hyödyllisiä harrastuksia, tuottavat yhteiskunnalle edullisen resurssin.
En ymmärrä miksi MPK:lle osoitettuja varoja käytetän sellaisten henkilöiden harrastustoimintaan, joita ei ole suunniteltu tehtävää isänmaatamme puolustavassa organisaatiossa.
Vähintään tuon KorpiSISSI:n postauksen linjassa, sotilaalliset kurssit vain sijoitetuille ja muu koulutus halukkaille heidän omalla kustannuksella.
Jos Suomen valtiolla olisi rajattomasti rahaa, voisi sillä pyörittää kaikkea harrastustoimintaa marttaseuroista maanpuolustuskoulutusyhdistyksiin.

Onko PV:llä oikeasti tarve kaikille MPK:n koulutustarjonnassa olevalle kursseille ja sille että niihin osallistuu myös sijoittamattomat?
Tuohon lisäisin että SIJOITETUILLE ja SIJOITUSKELPOISILLE.
MPK:n järjestämät sotilaalliset kurssit on hyvä tilaisuus katsastaa potentiaalisia esim. johtajatehtäviin.
Samoin tuleviin tehtäviin perehdyttämiseen MPK kurssi sopii hyvin, etenkin jos joukolle ei ole lähiaikoina suunniteltu omaa harjoitusta .
 
Viimeksi muokattu:

En minäkään ymmärrä harrastustoiminnan rahallista tukemista. En tosin ole esittänyt yhtään kysymystäkään siihen suuntaan, että yksilön tarve harrastaa olisi peruste tukea valtion rahoista. Mun mielestäni tämä ei edes kuulu koko tähän keskusteluun ainakaan PV:n edustajan esille ottamana. Se miltä isänmaatamme puolustava organisaatio näyttää jatkossa, on vielä ilmeisen auki, koska mediassa asiaa pyöritetään joukkojen määrän kasvuna.
Jostainhan ne ihmiset kai otetaan ja siihen yleisen käsityksen perusteella kuuluu reserviläiset, joita olisi ilmeisesti tarkoitus aktivoida lisää. Vai eikö tarvitse lisää?

Onko PV:llä oikeasti tarve kaikille MPK:n koulutustarjonnassa olevalle kursseille ja sille että niihin osallistuu myös sijoittamattomat?
Ei varmaan ole. Siksi olisikin suotavaa, että organisaatioita ja/tai koulutusta muutetaan vastaamaan PV:n tarpeita. Tästä kehittämisestä ei käydä isoa keskustelua kun aika kuluu nykyisten koulutusten arvosteluun.

Voitko esittää näkemyksesi siihen toisessa ketjussa sulle esittämääni kysymykseen (paikallisjoukot)?
Vaatii ehkä hieman joukkuetta laajempaa näkemystä, mutta toivottavsti sopii.

.
 
Tuohon lisäisin että SIJOITETUILLE ja SIJOITUSKELPOISILLE.
MPK:n järjestämät sotilaalliset kurssit on hyvä tilaisuus katsastaa potentiaalisia esim. johtajatehtäviin.
Samoin tuleviin tehtäviin perehdyttämiseen MPK kurssi sopii hyvin, etenkin jos joukolle ei ole lähiaikoina suunniteltu omaa harjoitusta .

Sijoituskelpoiset tulisi rajata sitten 20-30 vuotiaisiin, sitä vanhempaa tuskin sijoitetaan enää mihinkään, jos ei ole aikaisempaa sijoitusta ollut, poislukien MAAKK.
Jos tuon ikäisellä ei ole sijoitusta, niin silloin kannattaa katsoa peiliin ja miettiä hetki mistä sijoittamattomuus voi johtua.
Edelleen joka vuosi sijoitetaan joukkotuotannolla kaksi saapumiserää reserviin, jolloin henkilöstöä vapautuu niihin tehtäviin, joihin jatkosijoitetaan reserviläisiä. Vähän sama asia, kumman työnantaja mielummin valitsee, pitkään työttämänä olleen vai työelämässä olevan? Kaikki tietävät pitkäaikaistyöttömän työllistymismahdollisuudet.

Jos vaikka jääkä N.N. innostuu maanpuolustusharrastuksesta 21 vuotiaana ja käy vuosittain kaikki MPK:n kurssit joihin vaan pääsee, miten se vaikuttaa hänen "sotilasuraan"?
Ehkä saa korpin natsat. SA-yksikköön sijoitetut johtajat on koulutettu joukkotuotannossa, aukkoja tietysti tulee mutta sitä varten on varalisä.
Missä yksikössä johtajatehtäviin tarvitsee muuten vaihtaa henkilöitä, kuin että joku menettää sijoituskelpoisuutensa?

Jos SA-joukolle ei ole suunniteltu kertausharjoitusta, ei sille ole varmaan suunniteltu uutta tehtävääkään? Jos henkilö kuuluu "joukkoon", niin silloin hän on sijoitettu ja sellaisen henkilön koulutus on kannattavaa, kunhan koulutus palvelee hänen SA-sijoitusta. Veneenajokurssia on turha käydä valtion piikkiin, jos sijoitus on KT:n ammusmiehenä.
 
Viimeksi muokattu:
En minäkään ymmärrä harrastustoiminnan rahallista tukemista. En tosin ole esittänyt yhtään kysymystäkään siihen suuntaan, että yksilön tarve harrastaa olisi peruste tukea valtion rahoista. Mun mielestäni tämä ei edes kuulu koko tähän keskusteluun ainakaan PV:n edustajan esille ottamana.

ilmoitin kirjoittavani aiheesta VERONMAKSAJANA.
Minä en ainakaan edusta PV:a.

Se miltä isänmaatamme puolustava organisaatio näyttää jatkossa, on vielä ilmeisen auki, koska mediassa asiaa pyöritetään joukkojen määrän kasvuna.
Jostainhan ne ihmiset kai otetaan ja siihen yleisen käsityksen perusteella kuuluu reserviläiset, joita olisi ilmeisesti tarkoitus aktivoida lisää. Vai eikö tarvitse lisää?

Ei varmaan ole. Siksi olisikin suotavaa, että organisaatioita ja/tai koulutusta muutetaan vastaamaan PV:n tarpeita. Tästä kehittämisestä ei käydä isoa keskustelua kun aika kuluu nykyisten koulutusten arvosteluun.

Voitko esittää näkemyksesi siihen toisessa ketjussa sulle esittämääni kysymykseen (paikallisjoukot)?
Vaatii ehkä hieman joukkuetta laajempaa näkemystä, mutta toivottavsti sopii.
.

Onko sinulla tieto, että nuo "lisäjoukot" on päätetty koota sijoittamattomasta reservistä ja koulutetaan tehtävään kuten MAAKK:t?
 
..
Jos vaikka jääkä N.N. innostuu maanpuolustusharrastuksesta 21 vuotiaana ja käy vuosittain kaikki MPK:n kurssit joihin vaan pääsee, miten se vaikuttaa hänen "sotilasuraan"?
Ehkä saa korpin natsat. ..
On MPK-kurssien kautta edetty PV:n virkoihinkin :cool: Toki ne ovat toimineet enempi herätteinä uravalinnalle mutta siitä voi jatkaa esim. täydennyskoulutuksen kautta johtajakouluun, aliupseeriksi määräaikaiseksi ja hakeutuminen kadettikouluun. :D
Lukemattomat ovat ne, joille on tullut uusi sijoitus sa-joukkoon tätä tietä.
 
MPK:n kurssien kautta PV:n virkoihin? Yksikään MPK:n kurssi ei tuota mitään sellaista, joka on vaatimuksena PV:n virkaan pääsemiseen.
 
Samoin MPK:n kurssien jotka ovat olleet muotoa VEH ja KH:den kautta on jopa koko sijoitus vaihtunut vastaamaan hankittua ja näytettyä osaamista.

MPK:n kurssien kautta PV:n virkoihin? Yksikään MPK:n kurssi ei tuota mitään sellaista, joka on vaatimuksena PV:n virkaan pääsemiseen.
Nohoh elä nyt kehtaa nillittää ;), eikös tuo @KorpiSISSI jo vastannut viestissään. Ei vaatimuksena, mutta herätteenä :)
 
MPK:n kurssien kautta PV:n virkoihin? Yksikään MPK:n kurssi ei tuota mitään sellaista, joka on vaatimuksena PV:n virkaan pääsemiseen.
Tämä menee jo iltavapaiden puolelle :p Mutta kyllä sissikoulutuksesta on hyvä ponnistaa ja kun laittaa hakemuksia oikeisiin paikkoihin, voi ura aueta :cool:
Toki muillakin tekijöillä kuin MPK-kursseilla on merkityksensä :rolleyes:
 
Kovin olette jotkut mustavalkoisia mietteissänne, mutta se on ihan ymmärrettävää tällaisen asian ympärillä. Kerronpa teille esimerkin miksi asia ei ole mielestäni ollenkaan niin yksiniitinen kuin äkkiä voisi luulla. Otan pakasta esiin Cyber-kortin nimittäin... Halukas voi vaihtaa siihen radioamatöörin tai vaikkapa elektroniikka-harrastuksen jos tuo cyber tuntuu vieraalta. Eli meillä on "mattimöttönen" joka kävi intin nuorena poikana siinä kotikylän lähimmässä varuskunnassa, oli B-mies kun vähän heinäallergiaa ja "vauvakilotkin vaivasi" ja kuninkaallisena kirjurina kotiutui ilman sijoitusta tykkimiehenä. Intin jälkeen mies hakeutui IT-alalle jossa osoitti kykynsä verkkosalauksen yms parissa ja kiinnostui 35v iässä yhteiskunnallisista asioista siinä määrin että voisi tehdä omaa huippuammattitaitoaan Pro Bono yhteiskunnan hyväksi vapaaehtoisen maanpuolustuksen kautta. Eli meillä on cyberaisioiden huippuammattilainen ilman SA-sijoitus tai vaikkapa korpinjämiä jolla tehokasta työikää sellainen neljännesvuosisadan verran ja olette sitä mieltä että koska ei aiempaa sijoitusta niin näitä ei kannata kalastella ollenkaan? Vaikka itse olisit mikä veristä jääkäripuukkoa hampaiden välissä pitävä kylmäverinen superreservin nohevin kenttäkone, kannattaa muistaa että reserviläisarmeijassa on myös ressuillekin hommia aika laajalla skaalalla ja MPK käytännössä tehokkain kanava poimia niitä oman alansa huippuja mitkä eivät välttämättä intin kirjoissa ole juurikaan loistaneet aiemmin. PS. tämä ei ole minkään väsyneen kirjurin oman nohevuuden itkuinen nostatus, ainoastaan näkökulma jonka haluaisin ottaa esille tähän keskusteluun.
 
Nyt menee niin korkealta yli, ettei yletä ottamaan kiinni.
 
Viimeksi muokattu:
En ole koskaan osallistunut yhdellekkään MPK:n kurssille kurssilaisena, kaksi kertaa olen ollut valvojana.
Veronmaksajana minua ei kiinnosta MPK kurssien sisältö tai laatu, jos verorahat käytetään sellaisten henkilöiden kouluttamiseen, joiden koulutus ei ole maanpuolustuksen kannalta tarpeellista. Täysin oma mielipiteeni, joka ei siis edusta ketään tai mitään muuta. Minua kiinnostaa isänmaa ja sen puolustaminen, siksi haluan että siihen osoitetut verorahat myös käytetään 100% siihen toimintaan.
En halua että luopuu koulutuksesta, vaan että se koulutukseen käytetty resurssi kohdistuu SA-yksiköiden suorituskykyä ylläpitävään ja kehittävään toimintaan, ei yksilöiden harrastamiseen. Harrastamiseen löytyy maanpuolustuskiltoja ja -yhdistyksiä.

SPR ja VAPEPA ovat hyödyllisiä harrastuksia, tuottavat yhteiskunnalle edullisen resurssin.
En ymmärrä miksi MPK:lle osoitettuja varoja käytetän sellaisten henkilöiden harrastustoimintaan, joita ei ole suunniteltu tehtävää isänmaatamme puolustavassa organisaatiossa.
Vähintään tuon KorpiSISSI:n postauksen linjassa, sotilaalliset kurssit vain sijoitetuille ja muu koulutus halukkaille heidän omalla kustannuksella.
Jos Suomen valtiolla olisi rajattomasti rahaa, voisi sillä pyörittää kaikkea harrastustoimintaa marttaseuroista maanpuolustuskoulutusyhdistyksiin.

Onko PV:llä oikeasti tarve kaikille MPK:n koulutustarjonnassa olevalle kursseille ja sille että niihin osallistuu myös sijoittamattomat?

Mikäs kesäkessu se siellä spännaa vielä näin perjantaina iltapäivällä? Kaiken reserviläisten sotilaskoulutuksen keinotekoinen rajaaminen yksinomaan tällä hetkellä sijoitetuille olisi poikkeusolojen aikaisen henkilöstötarpeiden hoitamisen kannalta aika lyhytnäköinen ja muutenkin epämielekäs ratkaisu. Samoin dogmaattinen hirttäytyminen ainoastaan tämän hetkisiin sa-yksiköihin - niitä kun voidaan tarvittaessa muodostaa lisää, samoin kuin henkilötäydennyksiin ja rotaatioon tarkoitettuja vaihtomiehistöjäkin. Jos tällä hetkellä sijoittamatonta tai muuten täysin kertausharjoittamatonta väkeä pystytään keinolla, millä hyvänsä aktivoimaan ja pitämään edes jonkinlaisessa "koulutusputkessa" kiinni, niin se on kaikki kotiin päin ja siihen voi näillä pelimerkeillä olla aika tyytyväinen.

MPK-touhun tarkoitus ei muutenkaan ole joukkojen kouluttaminen, vaan tarjota kustannustehokkaasti erillisiin teemoihin keskittyvää koulutusta. Sen mielekkyydestä ja hyödyllisyydestä voidaan aina keskustella ja mielipiteitä löytyy eri suuntiin, mutta joka tapauksessa senkin toiminnan hyöty on merkittävästi suurempi kuin nolla. Viestissä peräänkuuluttamasi SA-yksiköiden suorituskyky sen sijaan rakennetaan PV:n kertausharjoituksissa, joihin ne saa koottua edes suurin piirtein kokonaisina. Sen varmasti tiedät itsekin. MPK ei vapaaehtoisen ja ehkä hieman marginaalisenkin luonteensa vuoksi kykene eikä tule koskaan kykenemäänkään tavoittamaan yhtä suurta yleisöä kuin täysin eri lähtökohdista toimivat PV:n kertausharjoitukset.
 
Kovin olette jotkut mustavalkoisia mietteissänne, mutta se on ihan ymmärrettävää tällaisen asian ympärillä. Kerronpa teille esimerkin miksi asia ei ole mielestäni ollenkaan niin yksiniitinen kuin äkkiä voisi luulla. Otan pakasta esiin Cyber-kortin nimittäin... Halukas voi vaihtaa siihen radioamatöörin tai vaikkapa elektroniikka-harrastuksen jos tuo cyber tuntuu vieraalta. Eli meillä on "mattimöttönen" joka kävi intin nuorena poikana siinä kotikylän lähimmässä varuskunnassa, oli B-mies kun vähän heinäallergiaa ja "vauvakilotkin vaivasi" ja kuninkaallisena kirjurina kotiutui ilman sijoitusta tykkimiehenä. Intin jälkeen mies hakeutui IT-alalle jossa osoitti kykynsä verkkosalauksen yms parissa ja kiinnostui 35v iässä yhteiskunnallisista asioista siinä määrin että voisi tehdä omaa huippuammattitaitoaan Pro Bono yhteiskunnan hyväksi vapaaehtoisen maanpuolustuksen kautta. Eli meillä on cyberaisioiden huippuammattilainen ilman SA-sijoitus tai vaikkapa korpinjämiä jolla tehokasta työikää sellainen neljännesvuosisadan verran ja olette sitä mieltä että koska ei aiempaa sijoitusta niin näitä ei kannata kalastella ollenkaan? Vaikka itse olisit mikä veristä jääkäripuukkoa hampaiden välissä pitävä kylmäverinen superreservin nohevin kenttäkone, kannattaa muistaa että reserviläisarmeijassa on myös ressuillekin hommia aika laajalla skaalalla ja MPK käytännössä tehokkain kanava poimia niitä oman alansa huippuja mitkä eivät välttämättä intin kirjoissa ole juurikaan loistaneet aiemmin. PS. tämä ei ole minkään väsyneen kirjurin oman nohevuuden itkuinen nostatus, ainoastaan näkökulma jonka haluaisin ottaa esille tähän keskusteluun.

Yksittäistapauksia toki on, mutta niissä on lähes kaikissa joku siviilosaaminen taustalla. Sellaiset henkilöt voivat itsekkin ilmoittaa asiasta aluetoimistoon, kuten reserviläisiä on käsittääkseni ohjeistettu tekemään.
 
Kyllä kyllä, tosin oma kokemuksieni ja kuulopuheet MPK:n kursseilta on tuoneet vaikutelman että ihmiset tulevat normaalisti ensin käymään jonkun kurssin sen sijaan että olisivat aktiivisesti yhteydessä aluetoimistoon. Mutta tuo edellä oleva tosiaan vaan ihan "omaa perstuntumaa" joka perustuu vain oman persauksen tuntumaan eikä mitenkään universaaliin faktaan.
 
Mikäs kesäkessu se siellä spännaa vielä näin perjantaina iltapäivällä? Kaiken reserviläisten sotilaskoulutuksen keinotekoinen rajaaminen yksinomaan tällä hetkellä sijoitetuille olisi poikkeusolojen aikaisen henkilöstötarpeiden hoitamisen kannalta aika lyhytnäköinen ja muutenkin epämielekäs ratkaisu. Samoin dogmaattinen hirttäytyminen ainoastaan tämän hetkisiin sa-yksiköihin - niitä kun voidaan tarvittaessa muodostaa lisää, samoin kuin henkilötäydennyksiin ja rotaatioon tarkoitettuja vaihtomiehistöjäkin. Jos tällä hetkellä sijoittamatonta tai muuten täysin kertausharjoittamatonta väkeä pystytään keinolla, millä hyvänsä aktivoimaan ja pitämään edes jonkinlaisessa "koulutusputkessa" kiinni, niin se on kaikki kotiin päin ja siihen voi näillä pelimerkeillä olla aika tyytyväinen.

MPK-touhun tarkoitus ei muutenkaan ole joukkojen kouluttaminen, vaan tarjota kustannustehokkaasti erillisiin teemoihin keskittyvää koulutusta. Sen mielekkyydestä ja hyödyllisyydestä voidaan aina keskustella ja mielipiteitä löytyy eri suuntiin, mutta joka tapauksessa senkin toiminnan hyöty on merkittävästi suurempi kuin nolla. Viestissä peräänkuuluttamasi SA-yksiköiden suorituskyky sen sijaan rakennetaan PV:n kertausharjoituksissa, joihin ne saa koottua edes suurin piirtein kokonaisina. Sen varmasti tiedät itsekin. MPK ei vapaaehtoisen ja ehkä hieman marginaalisenkin luonteensa vuoksi kykene eikä tule koskaan kykenemäänkään tavoittamaan yhtä suurta yleisöä kuin täysin eri lähtökohdista toimivat PV:n kertausharjoitukset.

"Kesäkessuillakin" on vuosilomaa :D
Esitin vain mielipiteeni VERONMAKSAJANA verorahojen käytöstä, niiden kohdentamisesta tuottavasti, eli resurssien käyttämisestä SA-yksiköiden kouluttamiseen yksilöiden harrastamisen sijasta.
SA-organisaatioon kuuluvat TST-koulutusyksiköt ovat sitä varten, että ne kouluttavat henkilötäydennykset, joukkojen rotatointiin tarvittavat resurssit ja mahdollisesti uudet perustettavat joukot.
Jos sijoittamattomalle reserville pitäisi varoiksi jotain koulutusta järjestää, niin sen pitäisi olla vm-peruskoulutuskauden asioiden kertausta, jotta henkilöt olisivat helpommin koulutettavissa johonkin tehtävään.
Jatkakaa rauhassa harrastamista, treenatkaa ja pitäkää itsenne sijoituskelpoisina. Toivottavasti isänmaa ei koskaan tarvitse teitä ase kädessä.
 
Sitäkin suuremmalla syyllä, jos on veronmaksajien kustantamalla vuosilomalla, niin ei pidä spännata, vaan korkki lattiaan, pullonpohja kattoa kohti ja rok! Siitä voi luistella mukavasti viikon ja loman loppua tai alkua kohti.

Jostain niiden TST-koulutusyksiköihinkin sijoitettujen reserviläiskouluttajien on ammattitaitonsa ja osaamisensa hankittava, minkä lisäksi sitä tarvitsisi myös jotenkin ylläpitää - jos halutaan näiden olevan oikeasti toimintakykyisiä tehtävässään. Vaikka toiminnan järkevyydestä voidaan olla montaa eri mieltä, niin kannattaa muistaa, että MPK:n kurssien kouluttaja- yms. tehtävät antavat reserviläisille kustannustehokasta harjoittelua, minkä tarjoaminen ei muuten olisi mahdollista. Kouluttamiseen harjaantuminen ja osaamisen hankkiminen vaatii pitkäaikaista tekemistä ja kokemusta, mikä on tehtävä jo nyt NO-aikana. Muussa tapauksessa tällaiset koulutusyksiköt ovat hienolta kalskahtavista nimistään huolimatta olemassa vain paperilla.

En itse ole MPK:n kanssa tekemisissä eikä sen osalta ole omaa lehmää ojassa, mutta siinä olen kyllä samaa mieltä, että monien heidän www-sivuillaan luettelemiensa kurssien sisältö näyttää vähän turhan korkealentoiselta parin päivän harjoituksiksi ja viittaa enemmän elämyshakuiseen sotilasturismiin kuin sotilaskoulutukseen. Pitäytyminen tiukasti maanpinnalla ja perusasioissa voisi olla enemmän kuin perusteltua.

Mitä useampi reserviläinen Suomessa saadaan aktivoitua ja pidettyä kiinni edes jonkinlaisessa koulutusputkessa ja kosketuksessa sotilaalliseen maanpuolustukseen, sen parempi. Näistä vieraannuttamisesta on jo kokemuksia kerättynä eikä se välttämättä palvele maan ja kansan etua.
 
ilmoitin kirjoittavani aiheesta VERONMAKSAJANA. Minä en ainakaan edusta PV:a.
Kyllä sä hyvin ponnekkaasti esität asioista perillä olevaa, viittauksella PV:n osaamiseen. Koska vaikutat olevan asioista perillä, niin sultahan sopii kysyä jotta itsekin oppisi.
Tosin vastauksesi sisällön perusteella en nyt enää olekaan niin varma, että onko kyseessä perilläoloa vai pelkkää länkytystä.

Onko sinulla tieto, että nuo "lisäjoukot" on päätetty koota sijoittamattomasta reservistä ja koulutetaan tehtävään kuten MAAKK:t?
Ei ole, mutta saatan sellaista olettaa. Siksi kysyn asiaan tarkennusta mm sinulta, koska kirjoitit, että olet asioista perillä. No mikset sitten vastaa yksinkertaisiin kysymyksiini?

.
 
Viimeksi muokattu:
En itse ole MPK:n kanssa tekemisissä eikä sen osalta ole omaa lehmää ojassa, mutta siinä olen kyllä samaa mieltä, että monien heidän www-sivuillaan luettelemiensa kurssien sisältö näyttää vähän turhan korkealentoiselta parin päivän harjoituksiksi ja viittaa enemmän elämyshakuiseen sotilasturismiin kuin sotilaskoulutukseen. Pitäytyminen tiukasti maanpinnalla ja perusasioissa voisi olla enemmän kuin perusteltua.

Mitä useampi reserviläinen Suomessa saadaan aktivoitua ja pidettyä kiinni edes jonkinlaisessa koulutusputkessa ja kosketuksessa sotilaalliseen maanpuolustukseen, sen parempi. Näistä vieraannuttamisesta on jo kokemuksia kerättynä eikä se välttämättä palvele maan ja kansan etua.

Voitko antaa näistä muutaman esimerkin, niin saan paremmin kiinni, mitä tarkoitat ja voin joko oikoa tai vahvistaa käsitystäsi?
 
LINKKI

HÄMEEN ILVES 2017 Koiranohjaajakursssi

Ajankohta 23.9.2017
Kesto 1
Kertausharjoitus-vuorokaudet 0
Ilmoittautumisaika 1.1.2017 - 7.9.2017
MPK kurssinumero 0100 17 12055

Tavoite
Kurssin tavoitteena on harjoitella koiraohjaajien ja koirien käyttöä ison harjoituksen mukana partiointi-, etsintä- ja jäljitystehtävissä.

Kohderyhmä
Koiranohjaamisesta kiinnostuneille reserviläisille ja koiranomistajille.

Suositeltavat esitiedot
Kurssi soveltuu erityisesti tiedustelu-, sissi- tai spol-koulutuksen saaneille reserviäisille.

Kurssi on tarkoitettu erityisesti sotakoiraohjaajan kurssin käyneille henkilöille, joilla on itsellä oma jäljestävä koira.
!!! Koiralla ja ohjaajalla pitää olla voimassaolevat vastuuvakuutukset.

Kurssi on päivän kestävä kurssi ja ohjaajalla pitää olla omalle koiralleen taukojen ajaksi tila esim. auto/häkki.
(Pv:n sisätiloihin koiria ei saa viedä).

Sisältö
Kurssilaiset ohjaavat omia koiriaan erilaisissa aluevalvontaan ja kohteen suojauksen liittyvissä; partiointi-, jäljitys- ja etsintätehtävissä.

Hinta
25,00 EUR

Alue
Hattula

Koulutuspaikka
Panssariprikaati, Parolannummi

Kysy lisätietoja
Kurssinjohtaja
Matti Pyykkönen
044-0168 227
[email protected]
Tuonne voinee lähettää vihreitä pukuja. Riekaleetkin kelpaa, kunhan hajua on jäljellä. Näytteet mielellään minigrip pusseihin pakattuna. Kannattaa toimittaa hyvissä ajoin että kuonon ehtii tottua. ;)
 
Sitäkin suuremmalla syyllä, jos on veronmaksajien kustantamalla vuosilomalla, niin ei pidä spännata, vaan korkki lattiaan, pullonpohja kattoa kohti ja rok! Siitä voi luistella mukavasti viikon ja loman loppua tai alkua kohti.

Jostain niiden TST-koulutusyksiköihinkin sijoitettujen reserviläiskouluttajien on ammattitaitonsa ja osaamisensa hankittava, minkä lisäksi sitä tarvitsisi myös jotenkin ylläpitää - jos halutaan näiden olevan oikeasti toimintakykyisiä tehtävässään. Vaikka toiminnan järkevyydestä voidaan olla montaa eri mieltä, niin kannattaa muistaa, että MPK:n kurssien kouluttaja- yms. tehtävät antavat reserviläisille kustannustehokasta harjoittelua, minkä tarjoaminen ei muuten olisi mahdollista. Kouluttamiseen harjaantuminen ja osaamisen hankkiminen vaatii pitkäaikaista tekemistä ja kokemusta, mikä on tehtävä jo nyt NO-aikana. Muussa tapauksessa tällaiset koulutusyksiköt ovat hienolta kalskahtavista nimistään huolimatta olemassa vain paperilla.

En itse ole MPK:n kanssa tekemisissä eikä sen osalta ole omaa lehmää ojassa, mutta siinä olen kyllä samaa mieltä, että monien heidän www-sivuillaan luettelemiensa kurssien sisältö näyttää vähän turhan korkealentoiselta parin päivän harjoituksiksi ja viittaa enemmän elämyshakuiseen sotilasturismiin kuin sotilaskoulutukseen. Pitäytyminen tiukasti maanpinnalla ja perusasioissa voisi olla enemmän kuin perusteltua.

Mitä useampi reserviläinen Suomessa saadaan aktivoitua ja pidettyä kiinni edes jonkinlaisessa koulutusputkessa ja kosketuksessa sotilaalliseen maanpuolustukseen, sen parempi. Näistä vieraannuttamisesta on jo kokemuksia kerättynä eikä se välttämättä palvele maan ja kansan etua.

Eipä ole lomalla pahemmin ehtinyt luistella, mutta kun kerran ehdotit, niin hain jallupullon :D
Ma takaisin sorvin ääreen...

En ole mielestäni ehdottanut MPK:n toiminnan lopettamista, lähinnä tuollaisen elämyshakuisen sotilasturismin lopettamista. Koulutuksesta pitää saada irti suorituskykyä ylläpitävää tai mielummin kehittävää vaikutusta koulutettavaan joukkoon.
Yksittäisen sotilaan perustaitojen ylläpitoa kummempaa on turha järjestää niille, joilla ei ole SA-tehtävää. TST koulutusyksikkö kouluttaa asiat sitten, jos henkilö siijoitetaan myöhemmin kriisin aikana.

Kyllä sä hyvin ponnekkaasti esität asioista perillä olevaa, viittauksella PV:n osaamiseen. Koska vaikutat olevan asioista perillä, niin sultahan sopii kysyä jotta itsekin oppisi.
Tosin vastauksesi sisällön perusteella en nyt enää olekaan niin varma, että onko kyseessä perilläoloa vai pelkkää länkytystä.

Ei ole, mutta saatan sellaista olettaa. Siksi kysyn asiaan tarkennusta mm sinulta, koska kirjoitit, että olet asioista perillä. No mikset sitten vastaa yksinkertaisiin kysymyksiini?

.
Julkista tietoa asiasta on se, että siitä on vasta poliittinen päätös selonteon tasalla, riittääkö?
Vastaan niihin kysymyksiin, joihin voin osoittaa vastauksen löytyvän julkisista lähteistä, toivottavasti ymmärrät?
 
Olisi mielestäni hyvä tietää johtaako mahdollisesti noihin MPKoon kursseille osallistuminen joihinkin muutoksiin sijoituksessa tai noteerataanko sitä mitenkään,vai onko osallistuminen pelkää toiminnan tukemista. Tarkoitan tällä tällaista vanhempaa ukkoa että jos ikä on jo sellainen ettei hommasta ole maanpuolustukselle mitään arvoa niin minusta olisi reilua että kurssin tiedoissa kerrottaisiin vähimmäis kuntovaatimukset tai ylin ikä. En meinaan käsitä miksi kukaan näihin osallistuisi jos ei olisi halukas osallistumaan tarvittaessa.

Lisäys: En tietenkään oleta että kaikki pitäisi hyväksyä toimintaan mukaan vaan niille jotka ampuvat itseään ensimmäiseksi jalkaan tai sammuvat jo puolilta päivin voi tietysti näyttää heti reilusti ovea.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top