KRP operaatio Turun saaristossa

Sotilasasiantuntija: Venäläisomistusten avoimuus on omituista – ”Ainoa hyöty olisi rauhan ajan vakoilu”
4e7ad99bdf9f4b57813c7995f3ce57b6.jpg

(KUVA: IS)
Julkaistu: 24.9. 7:10

Sotilasasiantuntijan mukaan saarien leimaaminen turvallisuusuhkaksi pelkän venäläisomistuksen vuoksi on perusteetonta. Puolustusvoimilta ostettu kuljetuslautta on käynyt läpi muodonmuutoksen.
Sotilasasiantuntija Arto Pulkki pitää hieman kaukaa haettuna ajatusta siitä, että Venäjä varautuu Itämeren kriisin varalle hankkimalla omistukseensa saaria ja ja kiinteistöjä Turun saaristosta. Hän ei usko minkään vieraan valtion hyötyvän rauhan aikana hankituista omistuksista, joista Suomi on tietoinen.

Viranomaiset voivat käyttää kaikki tarvittavia pakkokeinoja myös ulkomaisten omistuksissa oleviin kiinteistöihin, jos niitä epäillään käytettävän rikolliseen toimintaan, eivätkä ne ole diplomaattista koskemattomuutta nauttivia edustustoja. Siksi hankintoihin liittynyt avoimuus olisi Pulkin mielestä omituista, mikäli kaiken takana olisi Suomen puolustuksen ja huoltovarmuuden heikentäminen.

– Ei se pidä lainkaan paikkaansa, että venäläisomistuksen vuoksi me emme millään tavalla tietäisi, mitä siellä tapahtuu, Pulkki toteaa.

Keskusrikospoliisi on viikonlopun aikana tehnyt 17 kotietsintää Turun saaristossa tonteilla, jotka IS:n tietojen mukaan ovat Airiston Helmi -nimisen yrityksen omistuksessa. Päänimikkeenä tutkinnassa on törkeä rahanpesu. Sen lisäksi yritystä epäillään törkeästä kirjanpitorikoksesta ja törkeästä veropetoksesta.
70c9d8e780c848f6b6ced032be8c8cca.jpg

Airiston Helmi on kymmenen viime vuoden aikana ostanut useita saaria ja kiinteistöjä merkittävän kauppamerenkulun pääväylän lähistöllä. Omistustiedot ovat vuodelta 2014.
Vuonna 2014 yhtiön toimitusjohtaja ja sen hallituksen jäsenet olivat Venäjän kansalaisia. Vuodesta 2016 eteenpäin firman vastuuhenkilöiksi on merkitty on nimetty 63-vuotias italialaismies ja 46-vuotias Paraisilla asuva nainen.

Neljä vuotta sitten kansanedustajaSuna Kymäläinen (sd) ilmaisi huolensa venäläistaustaisen yrityksen omistamista alueista Turun saaristossa.

f249f86b7066456fbd0f5beff828ccb5.jpg

IS 22. syyskuuta 2014.

– Se on ainoa siinä saaristossa oleva syväväyläreitti, joten se on huoltovarmuusreitti. Eihän tällaisia asioita pohdita rauhan aikaan. Jos tilanteet kriisiytyvät, on asia sitten erilainen. Nämä ovat asioita, jotka olisi syytä ottaa huomioon, Kymäläinen sanoi IS:lle neljä vuotta takaperin.

Arto Pulkin mukaan ainoa potentiaalinen hyöty voisi olla rauhan ajan vakoilu, mutta alueelta saatavan tiedustelutiedon merkitystä hän pitää vähäisenä.

– Voisi tarkkailla ja arvioida liikennettä. Mutta Suomella on niin vähän merivoimien kalustoa, että niiden liikenteen seuraaminen on hyvin triviaalia ja onnistuisi tavallisesta huviveneestäkin käsin ilman vakoilulaitteistojakin. Meritiedustelusta voisi olla hyötyä sotilaallista kriisiä edeltävän harmaan vaiheen aikana, mutta kannattavampaa olisi laittaa tiedustelijat silloinkin saariin, joita kiinteistörekisteri ei kerro venäläisten omistamiksi, Pulkki toteaa.

Saarien leimaaminen turvallisuusuhkaksi pelkän venäläisomistuksen vuoksi on hänen mukaansa perusteetonta. Sen lisäksi, että niiden käyttö salassa on tiedustelua lukuun ottamatta vaikeaa, ne ovat hyödyttömiä ilman joukkoja.

– Vaikutukseen tarvitaan joukkoja ja asejärjestelmiä. Jollain tavalla ne pitäisi ensin siirtää paikan päälle. Olivat saaret suomalaisen, venäläisen tai ruotsalaisen omistamia, on asejärjestelmien ja joukkojen siirtäminen niille lähes yhtä haastavaa.

5c1cb408e3b04c9ba9c5187c12b5a2d0.jpg

Airiston Helmen päärakennuksen pihapiirissä on nukkeja, jotka on puettu näyttämään kaukaa päin vartijoilta.(KUVA: Tatu Lertola)

Saarille voitaisiin pyrkiä tuomaan pieniä väylätorjuntaohjuksia, joilla pyrittäisiin estämään väylien käyttöä ja siten esimerkiksi haitata Suomen kauppamerenkulkua. Pulkin mukaan saman voisi kuitenkin tehdä huomattavasti turvallisemmin aavalla merellä ampumalla meritorjuntaohjuksia, joiden kantama on useita satoja kilometrejä.

Saarien ja kiinteistöjen lisäksi yrityksen omistuksessa on myös aluksia. Uusi Suomi kertoi vuonna 2015, kuinka yritys oli ostanut Puolustusvoimien poistohuutokaupoista muun muassa Kala-luokan kuljetuslautan, jonka kannella mahtuu kuljettamaan raskasta ajokalustoakin.

Lue lisää: KRP:n suuretsintöjen kohteena oleva yritys tehnyt toistuvaa tappiota – ostanut Puolustusvoimien kalustoa huutokaupoista

Arto Pulkki kertoo, että kuvien perusteella kuljetuslautta on käynyt muodonmuutoksen. Alusta on muokattu voimakkaasti niin, että sen kuljetuskapasiteetti on pienempi ja se on nykyisellään sopivampi huvialuskäyttöön, esimerkiksi saaristoristeilyihin. Lauttaan on lisätty esimerkiksi sisätilat ja aurinkokansi.

c61f77bfea3343878fe9d9de3543920e.jpg

Airiston Helmen ostama Puolustusvoimien entinen Kala-kuljetuslautta on remontoitu niin, että se soveltuu paremmin ihmisryhmien kuljettamiseen.(KUVA: Miika Viljakainen)

Lautta on alunperin tarkoitettu työkoneiden ja muun raskaan kaluston siirtoon. Nyt kuljetuskapasiteetin rajoittamisen jälkeen aluksen kyytiin mahtuisi enää traktori, henkilöauto tai pieni kuorma-auto, arvioi Pulkki.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005838965.html
 
Katsokaapas ketjuun linkkaamani svenska ylen keskustelu, siinä Bettinan haastateltava on Hangon johtaja, joka ihan ymmärrettävästi selittää mikä on ongelma kaupunki/kunta vs. valtio näissä tapauksissa..

Ketjussa on pian kuusisataa viestiä. Nyt ehdin ennen hommiin lähtöä vilkaista taas tämän viimeisen sivun. Hangon johtaja saa jossain odottaa... Voitko parilla lauseella kiteyttää ongelman?
 
Rakennuslaki ja kunta vai valtio, kenen homma tämä maanoston valvonta oikeasti on.
Katso Pitäisikö venäläisten maakauppoja rajoittaa? Yle Areenassa:

http://areena.yle.fi/1-4276973
 
Venäläiset ovat ostaneet suomalaisia huolestuttavia kohteita tietäen että ,mikäli Itämerellä syntyy vakava kriisi, Suomi ottaa kyseiset alueet välittömästi hallintaansa. Tämä taas antaa Venäjälle oikeuden puolustaa kansalaisiaan Suomen rikollisia toimia vastaan tai joko vastavuoroisesti ottaa haltuun esim. Fortumin Venäjän sijoitukset tai ääritilanteessa iskeä suoraan saariston alueelle lamauttaen Suomen viennin. Operaatiota voi verrata Mainilan laukauksiin. Tykit on jo valmiina asemissa ja käytettävissä jos tarve vaatii.
 
Sotilasasiantuntija: Venäläisomistusten avoimuus on omituista – ”Ainoa hyöty olisi rauhan ajan vakoilu”
4e7ad99bdf9f4b57813c7995f3ce57b6.jpg

(KUVA: IS)
Julkaistu: 24.9. 7:10

Sotilasasiantuntijan mukaan saarien leimaaminen turvallisuusuhkaksi pelkän venäläisomistuksen vuoksi on perusteetonta. Puolustusvoimilta ostettu kuljetuslautta on käynyt läpi muodonmuutoksen.
Sotilasasiantuntija Arto Pulkki pitää hieman kaukaa haettuna ajatusta siitä, että Venäjä varautuu Itämeren kriisin varalle hankkimalla omistukseensa saaria ja ja kiinteistöjä Turun saaristosta. Hän ei usko minkään vieraan valtion hyötyvän rauhan aikana hankituista omistuksista, joista Suomi on tietoinen.

Viranomaiset voivat käyttää kaikki tarvittavia pakkokeinoja myös ulkomaisten omistuksissa oleviin kiinteistöihin, jos niitä epäillään käytettävän rikolliseen toimintaan, eivätkä ne ole diplomaattista koskemattomuutta nauttivia edustustoja. Siksi hankintoihin liittynyt avoimuus olisi Pulkin mielestä omituista, mikäli kaiken takana olisi Suomen puolustuksen ja huoltovarmuuden heikentäminen.

– Ei se pidä lainkaan paikkaansa, että venäläisomistuksen vuoksi me emme millään tavalla tietäisi, mitä siellä tapahtuu, Pulkki toteaa.

Keskusrikospoliisi on viikonlopun aikana tehnyt 17 kotietsintää Turun saaristossa tonteilla, jotka IS:n tietojen mukaan ovat Airiston Helmi -nimisen yrityksen omistuksessa. Päänimikkeenä tutkinnassa on törkeä rahanpesu. Sen lisäksi yritystä epäillään törkeästä kirjanpitorikoksesta ja törkeästä veropetoksesta.
70c9d8e780c848f6b6ced032be8c8cca.jpg

Airiston Helmi on kymmenen viime vuoden aikana ostanut useita saaria ja kiinteistöjä merkittävän kauppamerenkulun pääväylän lähistöllä. Omistustiedot ovat vuodelta 2014.
Vuonna 2014 yhtiön toimitusjohtaja ja sen hallituksen jäsenet olivat Venäjän kansalaisia. Vuodesta 2016 eteenpäin firman vastuuhenkilöiksi on merkitty on nimetty 63-vuotias italialaismies ja 46-vuotias Paraisilla asuva nainen.

Neljä vuotta sitten kansanedustajaSuna Kymäläinen (sd) ilmaisi huolensa venäläistaustaisen yrityksen omistamista alueista Turun saaristossa.

f249f86b7066456fbd0f5beff828ccb5.jpg

IS 22. syyskuuta 2014.

– Se on ainoa siinä saaristossa oleva syväväyläreitti, joten se on huoltovarmuusreitti. Eihän tällaisia asioita pohdita rauhan aikaan. Jos tilanteet kriisiytyvät, on asia sitten erilainen. Nämä ovat asioita, jotka olisi syytä ottaa huomioon, Kymäläinen sanoi IS:lle neljä vuotta takaperin.

Arto Pulkin mukaan ainoa potentiaalinen hyöty voisi olla rauhan ajan vakoilu, mutta alueelta saatavan tiedustelutiedon merkitystä hän pitää vähäisenä.

– Voisi tarkkailla ja arvioida liikennettä. Mutta Suomella on niin vähän merivoimien kalustoa, että niiden liikenteen seuraaminen on hyvin triviaalia ja onnistuisi tavallisesta huviveneestäkin käsin ilman vakoilulaitteistojakin. Meritiedustelusta voisi olla hyötyä sotilaallista kriisiä edeltävän harmaan vaiheen aikana, mutta kannattavampaa olisi laittaa tiedustelijat silloinkin saariin, joita kiinteistörekisteri ei kerro venäläisten omistamiksi, Pulkki toteaa.

Saarien leimaaminen turvallisuusuhkaksi pelkän venäläisomistuksen vuoksi on hänen mukaansa perusteetonta. Sen lisäksi, että niiden käyttö salassa on tiedustelua lukuun ottamatta vaikeaa, ne ovat hyödyttömiä ilman joukkoja.

– Vaikutukseen tarvitaan joukkoja ja asejärjestelmiä. Jollain tavalla ne pitäisi ensin siirtää paikan päälle. Olivat saaret suomalaisen, venäläisen tai ruotsalaisen omistamia, on asejärjestelmien ja joukkojen siirtäminen niille lähes yhtä haastavaa.

5c1cb408e3b04c9ba9c5187c12b5a2d0.jpg

Airiston Helmen päärakennuksen pihapiirissä on nukkeja, jotka on puettu näyttämään kaukaa päin vartijoilta.(KUVA: Tatu Lertola)

Saarille voitaisiin pyrkiä tuomaan pieniä väylätorjuntaohjuksia, joilla pyrittäisiin estämään väylien käyttöä ja siten esimerkiksi haitata Suomen kauppamerenkulkua. Pulkin mukaan saman voisi kuitenkin tehdä huomattavasti turvallisemmin aavalla merellä ampumalla meritorjuntaohjuksia, joiden kantama on useita satoja kilometrejä.

Saarien ja kiinteistöjen lisäksi yrityksen omistuksessa on myös aluksia. Uusi Suomi kertoi vuonna 2015, kuinka yritys oli ostanut Puolustusvoimien poistohuutokaupoista muun muassa Kala-luokan kuljetuslautan, jonka kannella mahtuu kuljettamaan raskasta ajokalustoakin.

Lue lisää: KRP:n suuretsintöjen kohteena oleva yritys tehnyt toistuvaa tappiota – ostanut Puolustusvoimien kalustoa huutokaupoista

Arto Pulkki kertoo, että kuvien perusteella kuljetuslautta on käynyt muodonmuutoksen. Alusta on muokattu voimakkaasti niin, että sen kuljetuskapasiteetti on pienempi ja se on nykyisellään sopivampi huvialuskäyttöön, esimerkiksi saaristoristeilyihin. Lauttaan on lisätty esimerkiksi sisätilat ja aurinkokansi.

c61f77bfea3343878fe9d9de3543920e.jpg

Airiston Helmen ostama Puolustusvoimien entinen Kala-kuljetuslautta on remontoitu niin, että se soveltuu paremmin ihmisryhmien kuljettamiseen.(KUVA: Miika Viljakainen)

Lautta on alunperin tarkoitettu työkoneiden ja muun raskaan kaluston siirtoon. Nyt kuljetuskapasiteetin rajoittamisen jälkeen aluksen kyytiin mahtuisi enää traktori, henkilöauto tai pieni kuorma-auto, arvioi Pulkki.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005838965.html

Pulkki miettii asian jo suurin piirtein ratkaisutaistelun kannalta eikä näe harmaan vaiheen etuja. Olisihan tuo hieno tukikohta sabotaasiryhmälle, jotka asettuvat hyvissä ajoin kohteiden läheisyyteen. Ajatelkaa mikä vaiva on tehdä pieniä maahanlaskuja, kun voisi lailisesti turistina asua ja juoda konjakkia, saunoa ja hakea sitten kellarista tavaraa, joka tuotiin siihen rekalla juuri. Kyllä tuo paikka nyt sentään teltan voittaa.
 
Kauppaa ei tosiaan ole juuri tehty - eikä suurempaa mielenkiintoa ole ilmeisesti edes ollut - mutta rahoitusta tulee vuodesta toiseen.

Helsingin Ilmalasta löytyy urheiluviihteeseen suuntautunut yhtiö, jonka talousluvut on vuodesta toiseen myös vahvasti pakkasella. Mielenkiintoista seurata, vaikuttaako
tämä isku mitään sen suunnan rahankäyttöön. Saahan toki tappiota tehdä, jos itse viulut maksaa.

Itse asiassa tappiotakaan ei saa tehdä osakeyhtiöissä. Osakeyhtiölaki velvoittaa tekemään tulosta. Ainakin tavallisten suomalaisten mölliköiden ollessa omistajina.
 
Kyllähän tuollaisille fasiliteeteille löytyy paljonkin käyttöä esimerkiksi tällaisen varsin käyttökelpoisen mutta pienellä säteellä toimivan aluksen tukikohdaksi.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Triton-NN

Jos pikagoogletus antaa yhtään oikean kuvan tuosta Triton-NN -härpäkkeestä, niin sen rakenne taitaa olla sellainen, että ylemmät, pintakulussa näkyvimmät ovat muutettavissa.

Jos tämä oletus/päätelmä pitää paikkansa, niin aluksen tunnistaminen ulkonäön perusteella voi olla vaikeaa.
 
Ai Pulkki ihmettelee venäläisten avoimmuutta??
Eikö nyt puhuta niistä samoista venäläisistä jotka tosiasiassa täysin avoimesti ovat huseeranneet sotilaillaan Ukrainassa vuodesta 2014? Eikö nämä samat venäläiset käyttäneet Britanniassa hermomyrkkyä ja kun jäivät siitä kiinni, marssittivat tyypit tv-ohjelmaan kertomaan että he ovat vain kirkkoharrastajia ja kävivät katsomassa Britanniassa pikaisesti yhtä hienoa kirkkoa?
Sikäläinen tapa näissä hommissa on toimia niin röyhkeästi ettei kukaan tahdo uskoa niin röyhkeätä toimintaa todeksi.
 
Ahvenanmaan operaation tukeminen hidastamalla sinne pääsyä mantereelta voisi myös olla tavoitteena. Raivausta merkittävästi haittaavaa materiaalia kyytiin ja tappi irti sopivassa kapeikossa. Merivoimat eivät ole riippuvaisia merkityistä väylistä, mutta ovatko nuo muut kiinteistöt siten sijoittuneet, että niiltä voi blokata vaihtoehtoisia reittejä? En tuolla ole veneillyt juurikaan, joten en tiedä kuinka paljon mahdollisuuksia löytyy.

Estämään kulkua ei pystytä, mutta päivien tai tuntien hidastaminenkin voi olla merkittävä operaation alkuvaiheissa.
 
Pulkkia tuntuu selvästi närästävän, kun ei suomalaisella logiikalla ymmärrä venäläistä logiikkaa. No onhan se kieltämättä tympeää, että venäläiset selvästi huseeraa, mutta meillä ei ymmärretä miksi ja mitä ne huseeraa.

Saarien leimaaminen turvallisuusuhkaksi pelkän venäläisomistuksen vuoksi on hänen mukaansa perusteetonta.

Tjaa, tuosta taitaa sitten tuntea asiantuntijan ja maallikon: tuntemattoman venäläistahon maanomistaminen maamme huoltovarmuuden kannalta elintärkeän väylän varrelta kattavasti ei ole asiantuntijan mukaan turvallisuusriski, mutta maallikon mielestä on. Ja Supon, koska se on seurannut tiiviisti mitä saarilla tapahtuu.
 
Pulkki miettii asian jo suurin piirtein ratkaisutaistelun kannalta eikä näe harmaan vaiheen etuja. Olisihan tuo hieno tukikohta sabotaasiryhmälle, jotka asettuvat hyvissä ajoin kohteiden läheisyyteen. Ajatelkaa mikä vaiva on tehdä pieniä maahanlaskuja, kun voisi lailisesti turistina asua ja juoda konjakkia, saunoa ja hakea sitten kellarista tavaraa, joka tuotiin siihen rekalla juuri. Kyllä tuo paikka nyt sentään teltan voittaa.

Kun ajatusta kahlitsee -kaikki mi jaksoi kalpaa käyttää- genre, niin pienemmät asiat tuntuvat, no, pieniltä. :cool:

En nyt väitä asiaa tuntevani, mutta vilkas mielikuvitukseni keksii moiselle matkailuyritykselle montakin käyttötapaa, jossa voidaan hinkata edellytyksiä toimia, eräänlainen modernisoitu malli etappi-mestasta.

Airiston Helmi tuskin on ainoa lajiaan Suomessa, jota voisi katsoa tästä näkökulmasta.

Pulkin esille nostamat tiedustelijat luodoilla sitten. Tiedustelijat, sabotöörit, maalarit, silmät, korvat jne. Täyttä tavaraa erityisesti luotaessa edellytyksiä ylläripyllärille.

No, virkakone näyttää toimivan varsin tarmokkaasti ja tuskin on sen väärti, että viitsii itse huolllestua aiheesta puutteellisin tiedoin varustettuna.

Mikä mietityttää minua? Viime päivien aikana ovat kykypuolueen monet teesit joutuneet vähintään erikoiseen valoon. Mykkäsen kaksoiskansalaisia koskeva virkakannanotto pani miettimään, että onhan kyseessä valeuutinen, onhan? Sisäministerin kanta yllätti minut perusteellisesti.

Atte Kalevan eräs viesti pani myös silmäluomeni vipattamaan.
 
Tjaa, tuosta taitaa sitten tuntea asiantuntijan ja maallikon: tuntemattoman venäläistahon maanomistaminen maamme huoltovarmuuden kannalta elintärkeän väylän varrelta kattavasti ei ole asiantuntijan mukaan turvallisuusriski, mutta maallikon mielestä on. Ja Supon, koska se on seurannut tiiviisti mitä saarilla tapahtuu.
Joo, tiedä häntä - meikäläinen puuhastelee paljon kansallista huoltovarmuutta alemmalla tasolla, mutta keksin helposti aika monta tapaa jolla voisin tehdä kyseisellä alueella melkoisesti kiusallista jäynää/ tehdä jopa isoa harmia ihan muualla maassa käyttäen kyseistä aluetta tukeutumisalueena.
En pidä edes Kärnän heittämiä ajatuksia sukellusvenehommista tuulesta temmattuma. Sukellusveneitä kun on hyvin monia muitakin tyyppejä ja kokoluokkia käyttötarkoituksineen kuin ydinsukellusveneet ballistisine ohjuksineen.
Ylipäätään minun näkemykseni mukaan kyseinen alue saaristossa on hyvin käyttökelpoinen monenlaiseen muualle Suomeen suuntautuvaan toimintaan, ei siis vain kauppamerenkulun häiritsemiseen. Ja kyllähän tuon alueen käyttö on tarkoitettu nimenomaan varsinaista perinteistä sotaa edeltävään toimintaan, kuten Pulkkikin kyllä toteaa.
 
Pulkki miettii asian jo suurin piirtein ratkaisutaistelun kannalta eikä näe harmaan vaiheen etuja.
Onhan Pulkki siinä oikeassa, että harmaassakin vaiheessa meillä on osoitteet joita pitää silmällä ja tiedustella. Vaikeampaa se olisi jos toiminta olisi sulautettu ja piilotettu yksittäisinä kohteina suomalaiseen omistukseen.
 
Jukupliut! kun minä lähdin työmatkalle oli Suomi mukamuka turvassa ryssän toimista, mutta kun tulin takaisin niin täällä oltiin pistetty ryssyköitä nippuun oiken kunnolla, taidan lähteä reissuun uudelleen jos siitä seuraa tälläistä:cool:

Lekki sikseen, kaverini joka on intohimoinen kalastaja kertoi ihmetelleensä noilla saarilla tapahtunutta liikehdintää samaan aikaan kun Venäjällä oli Itämerellä sotaharjoitus ja hän havaitsi samanlaista aikaisemminkin kun Venäjä harjoitteli Itämerellä, sattumaako tuskin.
 
Mikä mietityttää minua? Viime päivien aikana ovat kykypuolueen monet teesit joutuneet vähintään erikoiseen valoon. Mykkäsen kaksoiskansalaisia koskeva virkakannanotto pani miettimään, että onhan kyseessä valeuutinen, onhan? Sisäministerin kanta yllätti minut perusteellisesti.

Atte Kalevan eräs viesti pani myös silmäluomeni vipattamaan.

Dollarisuomettajiin taidamme suhtautua suurella epäluulolla, koska olemme nähneet jo punaisten vuorineuvosten ajan ja paljon muuta. Toivotaan, että kykypuolue jostain repäisee sellaisen vanhanaikaisen arvon, että on olemassa suurempia arvoja kuin raha. Enkä nyt tarkoita jotain abstraktia henkistä arvoa vaan maata. Isänmaata.
 
Jukupliut! kun minä lähdin työmatkalle oli Suomi mukamuka turvassa ryssän toimista, mutta kun tulin takaisin niin täällä oltiin pistetty ryssyköitä nippuun oiken kunnolla, taidan lähteä reissuun uudelleen jos siitä seuraa tälläistä:cool:

Lekki sikseen, kaverini joka on intohimoinen kalastaja kertoi ihmetelleensä noilla saarilla tapahtunutta liikehdintää samaan aikaan kun Venäjällä oli Itämerellä sotaharjoitus ja hän havaitsi samanlaista aikaisemminkin kun Venäjä harjoitteli Itämerellä, sattumaako tuskin.

Myös Putinin Suomenvierailun aikaan oli Airiston Helmessä näkynyt normaalista syvästä hiljaisuudesta poikeavaa toimintaa. Näin oli todennut lähistöllä asuva henkilö.
 
Viimeksi muokattu:
Ahvenanmaan operaation tukeminen hidastamalla sinne pääsyä mantereelta voisi myös olla tavoitteena. Raivausta merkittävästi haittaavaa materiaalia kyytiin ja tappi irti sopivassa kapeikossa. Merivoimat eivät ole riippuvaisia merkityistä väylistä, mutta ovatko nuo muut kiinteistöt siten sijoittuneet, että niiltä voi blokata vaihtoehtoisia reittejä? En tuolla ole veneillyt juurikaan, joten en tiedä kuinka paljon mahdollisuuksia löytyy.

Estämään kulkua ei pystytä, mutta päivien tai tuntien hidastaminenkin voi olla merkittävä operaation alkuvaiheissa.

Jotain tämän suuntaista minäkin mietin. On eri asia tehdä maihinnousu saarille harmaan vaiheen aikana kuin miehittää ne komppanialla ukkoja turisteina rauhan aikaan. ”Suomi kyllä ottaa alueet haltuunsa”, mutta hampaisiin asti aseistautunut komppania sitoo Suomelta pataljoonan rannikkojääkäreitä häätämiseen ja siinä palaa aikaa ja tupakkaa aika lailla. Samalla viholliselle virtaa tiedustelutietoa kaikesta alueella ja sen kautta tapahtuvasta toiminnasta ennen operaatiota ja sen aikana.
 
// Lukematta tätä lankaa yhtään //

Jos Airiston Helmi olisi parasta (salaisinta, ovelinta, tehokkainta) mitä Venäjän spec-op -porukka saa kasaan, niin ei heillä hyvin mene. Toiminta suorastaan huutaa, että tässä nyt on meillä pahat mielessä. Vain Venäjän lippu puuttuu katolta.

Olisiko sittenkin niin, että tämä on koepallo tai houkutuslintu, jolla saadaan meidän virnaomaisten suorituskyky selville tai sitten suunnataan kaikki huomio kohti jäävuoren huippua, ja ne olennaisimmat jutut jäävät piiloon?
 
Back
Top