Vierastan kyllä termiä yksityisarmeija aika vahvasti.
Nykyisinhän ei enää koota 60-luvun tyyliin jotain palkkasoturi joukkioita, vaan hommaa organisoimassa ovat suuret kansainvälisesti toimivat yritykset. Jos haluaa etsiä noita yrityksiä, niin Lontoosta löytyy jo isoja toimijoita. Enkä puhu jostain 80-luvun palkkasoturitoiminnasta missä oli toimisto ja pari miestä värväämässä porukkaa alan lehdistä pikkuilmoituksilla, vaan osa firmoista on pörsissä ja toiminta voi olla vain osa laajempaa turvallisuusbisnestä. Esimerkiksi G4S huseeraa sekä globaalisti toimivana turvallisuusfirmana että sotilasfirmana.
Ostaja voi sitten valikoida tarpeisiinsa melkein mitä vain. Pienimmät palkkasotilaille maksettavat kuukausipalkat ovat reilusti alle 1000 dollaria (esimerkiksi entisiä lapsisotilaita Afrikasta). Vain pieni osa on niitä erittäin korkeasti palkattuja entisiä länsimaisia erikoisjoukkosotilaita. Enkä usko, että logistiikka on se pullonkaula yksityisen puolen joukoilla. Esimerkiksi Irakissa paremminkin Yhdysvaltojen asevoimat on ollut riippuvainen firmojen toimittamasta huollosta. Monimutkaistenkaan järjestelmien huoltaminen ei ole välttämättä ongelma. Esimerkiksi Saudien ilmavoimissa on vaikka kuinka paljon ex-RAFilaisia yms. huoltamassa lentokoneita ja laitteita. On olemassa vahvoja epäilyksiä siitä, että ilman expatteja ei Saudit pysty lentotoimintaa edes kovin kauan pyörittämään.
Väitän, että melkein mitä tahansa on tarjolla kun vain rahaa löytyy, mutta ei kenelle tahansa. Esimerkiksi läntiset suurvallat kyllä pystyvät säätelemään omia sotilasyrityksiään, niin etteivät suurvallan ja firman asiakkaan intressit mene ristiin. Öljysporauslauttojen turvaaminen Nigeriassa onnistuu, varsinkin jos ostajana on tunnettu öljyyhtiö. Sen sijaan joku afrikkalainen pikku-despootti voi turhaan lähetellä sähköpostia brittien tai jenkkien sotilaspalvelu yrityksille. Eivät tule apuun vaikka tarjoaisit kuinka paljon rahaa tahansa. Ainakaan niin kauan kun firman isäntämaan hallitus katsoo, että sillä ei ole intressejä alueella.
Johtajienkaan löytäminen ei ole ongelma. Esimerkiksi eräällä amerikkalaisella sotilasalan yrityksellä oli 90-luvulla yli 10 000 evp:tä listoillaan. Toisaalta kannattaa muistaa, että ne paikat joissa yksityiset sotilasfirmat huseeraa eivät yleensä ole mitään suoraviivaisia rintamasotia. Tykistön everstin osaamiselle on huomattavasti vähemmän käyttöä kuin vaikka paikallista kieltä puhuvalla entiselle tiedustelu-upseerille tai vaikka olosuhteet tuntevalle eliitti tai erikoisjoukkojen aliupseerille.
Ala on kuitenkin kehittynyt huomattavasti jostain 2000-luvun alusta. Se vaihe jolloin värvättiin passin ja pulssin perusteella on mennyttä aikaa. Myös ne 10 000 dollarin kuukausipalkat ovat muisto vain. Esimerkiksi itse katselin erään jenkkiläisen firman työtarjouksia pari vuotta sitten. Kohteensuojauksesta maksettiin amerikkalaisille vaatimukset täyttäville miehille vain reilut 200 dollaria päivässä. Käskettiin varautumaan siihen, että töissä ollaan 10-12 tuntia päivässä ja kuusi päivää viikossa. Ilmeisesti tulijoita riittää noillakin palkoilla.
Toisaalta firmat ovat yhä enemmän kiinnostuneita ihmisistä jotka ovat valmiita kehittymään hommien mukana. Edes läntinen erikoisjoukkotausta ei ole suora tie suuripalkkaisiin hommiin. Eräs hommia tehnyt selitti haastattelussa, että ero samaa luokkaa kuin se, että poliisi menisi tekemään ostarin vartijan hommia. Monelle erikoisjoukkomiehelle suojaustehtävät AK kainalossa ovat tylsää kauraa, kun aiemmmin teit hyvin mielenkiintoista joskin vaarallista työtä. Entinen merijalkaväen force recon gunnery sergeant voi lähteä turvahommista maitojunalla kotiin ja sen homman ottaa sopeutumiskykyisempi chileläinen tai vaikka serbi.