Oripään kuntavaaliehdokas Santeri Salmellaon mittava rikostausta Turun seudulla. Perussuomalaisten ehdokkaan vakavin tuomio on vuodelta 2014, jolloin Salmi tuomittiin puolisonsa pahoinpitelystä ja tapahtumahetkellä noin puolivuotiaan lapsensa törkeästä pahoinpitelystä. Salmi puristi lasta voimakkaasti ja aiheutti hänelle kylkiluumurtumia. Lapsi kuoli pian pahoinpitelytuomion jälkeen.
Aiemmin Salmi syyllistyi 17-vuotiaana kolmeen varkauteen Paimiossa. Vuosina 2009 ja 2010 Salmi tuomittiin pahoinpitelystä. 2010 Salmi tuomittiin toiseen kertaan pahoinpitelystä sekä kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle ja liikennerikkomuksesta. 2011 hänet tuomittiin kaarinalaiseen ravintolaan murtautumisesta.
Ehdokassivullaan Salmi kertoo olevansa 32-vuotias yrittäjä ja kolmen lapsen isä. Hän nimeää ensisijaiseksi vaaliteemakseen lapset ja nuoret.
Oripään Perussuomalaiset ry:npuheenjohtaja Asmo Mikkola ei ole ollut tietoinen Salmen taustan yksityiskohdista. Mikkolan mukaan vanhoja tuomioita ei ole käyty kuntavaaliehdokkaiden kanssa läpi eikä Salmi ole niistä omasta aloitteestaan kertonut.
– Sen tiesin, että hänellä on ollut sekava tausta joskus nuorempana, Mikkola sanoo.
– En pidä tällaista hyväksyttävänä. Kohdistui se keneen vain, oli se oma lapsi tai kuka tahansa.
Salmi itse kertoo puhuneensa elämästään "ystäväpohjalla" paikallisyhdistyksen kanssa.
– On olemassa tietysti asioita, mitä itsekään ei haluaisi enää muistella. Kun on päässyt yli kuitenkin, kun on kokonaan uusi vaihe elämässä menossa, niin ei viitsisi hirveästi elää siellä menneessä, hän sanoo.
– [Tuomiot] eivät periaatteessa vaikuta nykyiseen minuun enää millään tavalla, Salmi korostaa.
Paikallisyhdistys aikoo keskustella tuomion salaamisesta ehdokkaan kanssa. Puheenjohtaja Mikkolan mukaan tieto vauvan pahoinpitelystä olisi voinut vaikuttaa Salmen ehdokkaaksi asettamiseen.
– Jos olisin tällaisen henkilökohtaisen taustan nähnyt, niin todennäköisesti asioita olisi puitu todellakin toisella tavalla, Mikkola sanoo.