Kuvia

Jos valita olisi saanut, niin tulenjohtaja olisi ohjannut patteriston tuli-iskun tuohon näkymään. Mutta kun ei ollut mahdollista tuolloin.
Niin kun rahat oli käytetty sulkemaan punalaivasto itämerenpohjalle.

1616919524575.jpeg
vesikko_starboard_05-1.jpg-1000x1000.jpg



Sopii tähänkin päivään.

Jos
images

on Forssassa niin siinä ei muutama fregatti auta yhtään.
 
Katso liite: 48498
Onkohan tuosts selvinnyt , onko lavastettu kuva.
Ilmeet näyttää jotenki autenttisen hämmentyneiltä. Hyvin on otos onnistunut , jos on lavastus.
Still-kuvien lisäksi tästä on myös filmiotos. Venäläisten hyökkäysjoukkojen perässä tuli heidän doktriininsa mukaiseti TK-ryhmä, joka lavasti taistelut uudelleen. Nyt ei tarvinu kaikkea lavastaa, sillä Viipurin kirjaston kellarista antautui taisteluja seuranneena päivänä vänr Eräsen joukkue, jota marssitettiin kaduilla kuvattavana. Yksi vatsaan haavoittunut ammuttiin ensin, sillä neukut otti aina vangeiksi ainoastaan kävelykykyisiä.

Tämä joukkue oli määrätty varmistamaan omien sotiladen vetämistä veden yli Pappilanniemestä. Se suoritti tehtäväänsä eikä koskaan saanut uutta käskyä joukkopaon alkaessa. Kun huomasivat ettei muita suomalaisia enää ollut lähimaillakaan, oli kaupunki jo venäläisiä täynnä. Piiloutuivat sitten kirjaston kellariin tilapäisesti miettimään tilannetta.
 
1616956284933.png
 

Ensimmäisen maailmansodan gif-kuvat paljastavat uusia puolia sodasta – tältä kokoelma näyttää​

Gif-kuvat paljastavat, miten sotilaat ja siviilit yrittivät tuoda inhimillisyyden esille rankoissakin tilanteissa.


Gif-kuvia ajatellessa mieleen voivat tulla ensimmäisenä erilaiset hassuttelut, mutta niitä voi käyttää myös moneen muuhun.
Kansas Cityn ensimmäisen maailmansodan museo on julkaissut kattavan gif-kokoelman, joka esittelee sotaa hieman eri kulmasta kuin yleensä.

Kokoelmaan kuuluu lyhyitä leikkeitä ihmisten jokapäiväisestä elämästä ensimmäisen maailmansodan ajalta.
Traagisen ajan keskeltä napattujen kuvien halutaan tavoittavan paremmin myös nuoremmat henkilöt.

– Tämä gif-kokoelma on loistava tapa lisätä odottamaton taso opetukseen ja saada mukaan uusi yleisö.
Olemme iloisia, kun olemme löytäneet videoita tätä projektia varten, jotka heijastavat yhdysvaltalaisten sekä ihmisten kokemuksia ympäri maailmaa, projektin kuraattori Lora Vogt kertoi tiedotteessa.

Projekti vaati yli 350 tuntia puolen vuoden aikana, kun videoleikkeitä käytiin läpi ja ne muutettiin gif-muotoon.

Tarjolla on yli 450 gif-kuvan upea kokoelma Giphy-palvelussa. Gifit ovat vapaasti katsottavissa ja jaettavissa.

Kuvia voi katsoa täältä:
 
JS-2 se siinä. Viipuriin ne tulivat kesäkuun 20. päivä 27. Kaartin raskaan panssarirykmentin "ajoneuvoina".
Yliluutnantti Borisovin JS- 2 n:o 424 ajoi lähelle suomalaisten asemia kirkonmäellä ja sai panssarinyrkin osuman tornin oikeaan sivuun, Vaunu syttyi tuleen ja miehistö kaatui.

Myös 30. Kaartin Panssarirykmentti oli varustettu JS-2 vaunuilla. Se eteni Viipurista pohjoiseen menettäen useita vaunuja. Se osallistui myös Ihantalan taisteluun.


is2_67.jpg

Js-2 oli alitehoinen vaunu jossa oli käytössä kaksiosainen latus (ruutipanos ja ammus lastattiin piippuun erikseen, hylsy puuttui). Ammuksia mahtui vaunuun vähän. Vaunun torni oli heikkolaatuista valuterästä, jopa 30% huonompaa kuin vastaavan paksuinen saksalainen valssattu teräs. Tykin panssariammuksen läpäisy oli hieman parempi kuin saksalaisten 88mm/l56, mutta heikompi kuin 75mm/l70 ja todella paljon heikompi kuin kuningastiikerin 88mm/l71. Optiikka oli myös heikompaa tasoa kuin saksalaisten. Vaunun teho/paino suhde oli 11hv/tonni kun se esim. Tiger 1 oli 12,5 ja pantherilla 15.

 
Viimeksi muokattu:
Myös 30. Kaartin Panssarirykmentti oli varustettu JS-2 vaunuilla. Se eteni Viipurista pohjoiseen menettäen useita vaunuja. Se osallistui myös Ihantalan taisteluun.
Tarkoitat varmaan 26. Kaartin raskasta panssarirykmenttiä. Se eteni 21.6. Tammisuon aseman seudulle, jossa se kohtasi puolustukseen ryhmittyneen suomalaisen 3.Prikaatin. Taistelussa rykmentti menetti 21:sta vaunustaan 17. Jalkaväkeä vastaan toimittaessa JS-2:n heikkouksiksi mainitaan myös hidas tulinopeus ja tornin hidas kääntyvyys.
 
Alimmainen kuva on muistaakseni Viipurinlahdelta kesältä 1944. Siipeensä saanut suomalainen tykkivene. Aluksen haavoittunutta päällikköä hyvästellään kädestä pitäen.
Ylimmäisessä kuvassa on aputykkiveneen 130mm sotasaalistykki. Aputykkiveneitä oli kaksi: Aunus ja Viena. Ne olivat entisiä troolareita, jotka oli aseistettu yhdellä 130mm tykillä ja keveällä it:lla. Aunus sai pahan pommiosuman Viipurinlahdella 1944.
 
Tarkoitat varmaan 26. Kaartin raskasta panssarirykmenttiä. Se eteni 21.6. Tammisuon aseman seudulle, jossa se kohtasi puolustukseen ryhmittyneen suomalaisen 3.Prikaatin. Taistelussa rykmentti menetti 21:sta vaunustaan 17. Jalkaväkeä vastaan toimittaessa JS-2:n heikkouksiksi mainitaan myös hidas tulinopeus ja tornin hidas kääntyvyys.
Aika kovat tappiot läpimurtojoukoilla, eliittiyksiköitähän nuo lienivät. Ei ihme että rupesi vauhti hyytymään. Paperilla panssaroinnit oli sitä luokkaa ettei Sturmilla olis pitäny pystyä kuin telat pätkimään.
 
Back
Top