Kysymys- ja vastaustopiikki

Jäsen @krd osui oikeaan.

Jokaisella tiedemiehellä oli huoneessaan Saturn-kantoraketin pienoismalli. Mitä korkeampi arvo, sitä suurempi pienoismalli. Wernher von Braunin huoneessa ollut "pienoismalli" oli niin suuri, että kattoon oli jouduttu tekemään reikä että kärkikartio mahtui mukaan:rolleyes:.

Oli mahtava kirja minkä luin opiskeluaikana syventävissä opinnoissa. Kuvaukset saksalaisesta laadunvalvonnasta ja jenkkien laadunvalvonnasta sukkulaohjelman aikana olivat hurjaa luettavaa. Esimerkiksi Challengerin räjähdyksen jälkeen läpivalaistiin kaikki hermeettiset polttoainesäiliöt. Löytyi mm. eväsrasia, 2 vasaraa, useita muita työkaluja, olutpullo ja paljon muuta. Sakuilla oli ollut hieman eri meininki...
 
Joskus veikkaus vaan onnistuu. :)
Nyt pikainen vähän aihetta sivuten.
Mitä "kuninkaallista" oli eniten kuolemia aiheuttaneessa V2 -raketin iskussa?
 
Juuri noin. Heti oikein. Joulukuussa -44. Melkein 600 kuoli ja 300 loukkaantui.
@inscout jatkaa.

Koetetaan.

Erikoisjoukkoja pidetään yleensä mahtavina uubertaistelijoina, jotka yksin tai pienessä ryhmässä tuhoavat vihollisarmeijoita. Dokumentit Rambo II ja Rambo III osoittavat tämän.

Mutta aina homma ei mene putkeen. Eräs erikoisjoukko on niittänyt kyseenalaista mainetta ainakin kahdessa eri terrorismitapauksessa. Mikä joukko-osasto on kyseessä ja mitkä olivat surulliset tapaukset?

Rajaan kysymystä sen verran, että kyseessä on nykyaika ja nykyisin toimiva joukko-osasta. Huomioon ei oteta myöskään täysimittaisen sodan aikana tehtyjen operaatioiden epäonnistumisia.
 
Spetsnaz/osnaz? Moskovan teatterikaappaus ja Beslanin kolukaappaus

Ei. Moskovan kaappaus oli onnistunut operaatio jossa virhe tehtiin jälkihoidossa. Beslan taas oli heikkoa toimintaa ja täynnä virheitä mutta siinä oli mukana eri yksiköitä ja kyseessä oli enemmänkin sodan kaltainen tilanne.
 
Jenkkien Delta- ja Ranger- erikoisjoukot.

Mogadishun taistelussa Yhdysvaltain ranger- ja delta-erikoisjoukot yrittivät pidättää sotapäällikkö Mohamed Farrah Aididin klaanin johtajia, joita syytettiin muun muassa ruoka-aputoimitusten kaappaamisesta. Pidätyksen piti olla pienehkö operaatio, mutta sen aikana kaksi UH-60 Black Hawk -helikopteria ammuttiin alas ja yhdysvaltalaisjoukot joutuivat veriseen katutaisteluun.
 
Hyvä veikkaus @Erkki mutta ei. Somali oli sotaa käyvä maa joten ei kelpaa. Eagle Claw olisi sopinut.

5 pisteen vihje. Kyseessä ei ole läntinen joukko eikä Venäjä.
 
Egyptin iskuryhmä 777. Kävivät neekeröimässä kyproslaisen koneen kaappauksen Kyproksella 1978 ilmoittamatta tulostaan kyproslaisille, jotka pitivät näitä terroristien vahvistuksina ja ampuivat 15 "kommandoa" siihen paikkaan kiitoradalle. 1985 yksikön mielestä paras tapa rynnäköidä kaapattuun lentokoneeseen oli räjäyttää panssarinmentävä aukko koneen kylkeen juuri panttivankien kohdalla ja juosta sisään sarjatulivaihde päällä ja ampua kaikkea liikkuvaa sumeilematta. Aiheuttivat kaikkiaan 57 panttivangin tappiot. Ansioluettelo on täysin kilpailukykyinen Egyptin sotamenestyksen kanssa Israelia vastaan - se saa italialaisten Afrikan sotaretket näyttämään suorastaan kunniakkailta.

https://en.wikipedia.org/wiki/Unit_777
 
Ja meillä on voittaja!

Tosiaan Unit 777 tai TF 777 toiselta nimeltään on tämä Rambo-ryhmä

@Samovarius jatkaa.
 
Sotateollisuus auttoi luomaan erään mediapersoonan uran. Kuka on kyseessä?
 
Sotateollisuus auttoi luomaan erään mediapersoonan uran. Kuka on kyseessä?

Tämä on varmasti väärin, mutta kun ei muita vastauksia kuulu, niin yritetään,

David Niven. Mies oli näyttelijä ennen sotaa, mutta varsinainen läpimurto tuli sodan jälkeen osittain myös kunniakkaan palveluksen takia. Hän palveli kommandoissa. Churchill sanoi herralle seuraavasti vuonna -40.

"Young man, you did a fine thing to give up your film career to fight for your country. Mark you, had you not done so − it would have been despicable."[
 
  • Tykkää
Reactions: EK
Norma Jeane Baker, eli Marilyn Monroe

Tässä on oikea vastaus. Norma Jeane Mortenson rakensi ilmatorjunnan maalilennokkeja Radioplane Munitonsin tehtaalla 1944-45. Siellä motivaatiofilmeja kuvannut David Conover tapasi hänet ja suositteli tälle mallin uraa, ja loppu on historiaa.

"While working in a radioplane factory in 1944 as part of the war effort, she was introduced to a photographer from the First Motion Picture Unit and began a successful pin-up modeling career. "
 
No jos muut ei laita niin kysyn helpon (en tiedä onko jo ollut).

Kuka yksittäinen henkilö on estänyt ydinsodan syttymisen?
 
  • Tykkää
Reactions: EK
No jos muut ei laita niin kysyn helpon (en tiedä onko jo ollut).

Kuka yksittäinen henkilö on estänyt ydinsodan syttymisen?
Tämä on helppo jopa lähteistä tarkistamatta. Se jenkkiläinen upseeri, joka määräsi tarkistuskoneet ilmaan protokollasta huolimatta, kun iso muuttolintuparvi näkyi tutkakuvassa ja ydinohjukset olisi proseduurin mukaan voinut jo laukaista.
 
Back
Top