Lääkintäkoulutus

[Heiksu]

Onkos kenelläkään kokemusta PV:n/MPK:n tarjoamasta lääkintäpuolen koulutuksesta reservissä?
Kiinnostus oman alan koviin tai pehmeisiin kertauksiin olisi suuri, mutta ainoat kurssit mitä olen aiheeseen liittyen nähnyt MPK:n sivuilla ovat olleet joko ensiapukursseja tai noita kenttälääkintäkursseja. Mitä mahdollisuuksia tällaisella reservin lääkintämiehellä oikeastaan edes on saada koulutusta?

Eli onko kenelläkään kokemusta lääkintäpuolen koulutuksesta/kursseista reservissä?
Minkälaisia kursseja on tarjolla?

 

[kimmo.j]

En tunne MPK;n tarjontaa, mutta sanoisin, etteivät ensiapukurssit ja kenttälääkintäkurssi mitään huonoja vaihtoehtoja ole.
Mitään avosyndänkirurgiaa noissa ei tietysti opeteta, mutta nimenomaan kertauksena ja päivityksenä palvelevat hyvin.

Liittymällä sitten SPR;n toimintaan voit saada lisää koulutusta. Samoin joissain sopimuspalokunnissa.

 

[JSP]

Onko sulla hoitoalankoulutusta siviilistä?
Lähinnä mieleen tulee että koeta liittyä johonkin maakuntakomppaniaan ja siellä lääkintäpuolelle. Muita vaihtoehtoja ei nyt oikein tule mieleen.
Itse olen käynyt kouluttamassa aikanaan kenttälääkintäkursseilla ja sitä kautta muutamassa kertausharjoituksessa. Noissa hommissa kun pyöri aikansa niin tuli sijoitus ja siirto lääkintäpuolelle joka vastasi siviiliosaamista.
Kannattaa käydä katsomassa noita mpk:n kenttälääkintäkursseja.

 

[Heiksu]

Sh:n siviilikoulutus on tässä työn alla juuri. Maakuntakomppania kuulostaa ihan hauskalta, mutta toisaalta kun vielä on tuo sijoitus muutenkin niin en sitä haluaisi muuttaa.

SPR:n toimintaan pitänee tutustua tarkemmin. Kiitos vastauksista!

 

[kimmo.j]

Jos olet tuleva alan ammattilainen tilanne muuttuu olellisesti.

PV on oikeasti kiinnostunut asiasta ja siirto vaativimpiin tehtäviin tulee varmasti. Sinun täytyy vain saada tieto valmistumisestasi PV:lle.
Jos akuuttihoito kiinnostaa, kehoitan paitsi hakeutumaan aihetta sivuaville kursseille siellä AMK;ssa ja tietysti pyrkimään mahdollisimman akuuttipainotteisiin harjoittelupaikkoihin, kuten ambulanssiin ja päivystyksiin.

 

[Heiksu]

Noniin, näillä mennään sitten. Täytynee olla aluetoimistoon yhteydessä heti valmistuttua. Minkähänlaisiin tehtäviin sairaanhoitaja-lääkintämies sitten siirretään? Tai onko kohtalona joutua entistä lähemmäs vai kauemmas etulinjasta?

 

[kimmo.j]

Vaihtoehtoja lienee niin paljon, ettei arvailu kannata.

 

[karvanalle]

Noniin, näillä mennään sitten. Täytynee olla aluetoimistoon yhteydessä heti valmistuttua. Minkähänlaisiin tehtäviin sairaanhoitaja-lääkintämies sitten siirretään? Tai onko kohtalona joutua entistä lähemmäs vai kauemmas etulinjasta?

Hanki lääkintäpuolen ammattitaito siviilipuolelta ja PV:lta muu reserviosaaminen. PV:lla ei ole edellytyksiä kovin kummoiseen lääkintäkoulutukseen, koska organisaatiolla ei ole todellista lääkintärutiinia vaativia tehtäviä olemassa. (Pl. kriha-tehtävien lääkintähommat joissa periaatteessa pitää perehtyä asiaan, mutta niitäkin hommia hoitaa käytännössä reserviläiset, siviilipuolelta hankitulla lääkintäalan ammattitaidolla.)

En tarkoita mollata PV:a, mutta niin se vaan on. Ainoa mahdollisuus Suomen rajojen sisällä oppia kenttälääkinnässä hyödyllisiä taitoja on siviilipuolen tehtävät joissa ko. taitoja tarvitaan oikeiden ihmisten hoidossa. PV voi sitten tarjota muuta hyödyllistä mitä reserviläinen tarvitsee toimintakyvyn ylläpitoon.

 

[vlad]

Sh:n siviilikoulutus on tässä työn alla juuri. Maakuntakomppania kuulostaa ihan hauskalta, mutta toisaalta kun vielä on tuo sijoitus muutenkin niin en sitä haluaisi muuttaa.

SPR:n toimintaan pitänee tutustua tarkemmin. Kiitos vastauksista!

Jos olet tuleva alan ammattilainen tilanne muuttuu olellisesti.

PV on oikeasti kiinnostunut asiasta ja siirto vaativimpiin tehtäviin tulee varmasti. Sinun täytyy vain saada tieto valmistumisestasi PV:lle.
Jos akuuttihoito kiinnostaa, kehoitan paitsi hakeutumaan aihetta sivuaville kursseille siellä AMK;ssa ja tietysti pyrkimään mahdollisimman akuuttipainotteisiin harjoittelupaikkoihin, kuten ambulanssiin ja päivystyksiin.

Alalle valmistuminen tuo varmasti huomattavaa etua ja sitten harjoittelupaikkojen kohdalla tietyillä valinnoilla (kuten @kimmo.j antaa ymmärtää) on merkitystä ja niiden avulla voi omia valmiuksiaan kohentaa huomattavasti. Selkeiden akuuttitoimien ohella eli ambulanssi ja ensiapupäivystykset suosittelisin kirurgista puolta (jokainen varmaan ymmärtää miksi) ja kirurgisilla osastoilla tulee ymmärrykseni mukaan hyvin usein eteen akuuttisluonteisia tehtäviä eli elvytystä tms. ja toisaalta niistä saa myös sellaista osaamista, jota sodassa tarvitaan sotilassairaaloissa ja kenttäsairaaloissa (missä määrin sellaisia sitten modernissa sodassa on ja etenkin millaisia ne ovat).

Mutta ehkäpä yleisesti juuri ambulanssi ja ensiapuosastot ja mahdolliset nopean vasteen osastot ovat sellaisia joista saa parhaan kokonaisvaltaisen hyödyn ja niissä tulee eniten eteen akuuttisluonteisia pikaisia päätöksiä ja paineensietoa vaativia tehtäviä - kirralla toiminta on ehkäpä hiukan toisenlaista ja kokonaisvaltaisempaa ja keskitytään hiukan toisiin asioihin mitä kentällä esim. ambulanssissa tai ensiavussa.

vlad.

 

[kimmo.j]

Kirran puolella on useita etuja, hoitajat ovat ns. huoliteltumpia(paksumpi pakkeli ja lyhyemmät hameet bileissä) ja niissä tehdään enemmän pieniä toimenpiteitä joita opiskelija pääsee tekemään. Elvytyksiä niissä ei kuitenkaan juuri ole, niitä löytää CCU;sta, tai vastaavista sydän puolen yksiköistä. Teholla esim saa kokemusta lääkkeistä. perushoidosta ja potilaan valvonnasta, mutta ei juuri itsenäisestä päätöksenteosta. Teholla potilas materiaali saattaa olla kovin yksipuolista, kaikilla saman tyyppinen vaiva. Korvapuolen leikkurissa intuboidaan paljon, jolloin opiskelijakin saattaa päästä putkittamaan. Kaikilla paikoilla on puolensa. Tulevaisuuden kannalta on järkevintä hankkia mahdollisimman laajaa kokemusta. Näin on helpompi löytää se oma lokero terveydenhuollon sokkelossa. Puolustusvoimilla on käyttöä monenlaisille terveydenhuollon ammattilaiselle, esimekiksi psyk.sh:lle. Jos akuuttihoito sitten kiinostaa sillekkin löytyy käyttöä PV;n leivissä.

Opiskelijan kannalta on tärkeä nähdä mahdollisimman paljon ja saada kokemuksia, myös niitä epämielyttäviä ja tylsiä. Mitä suurempi potilasmassa kulkee ns. käsien läpi, sitä enemmän on mahdollisuus oppia.
Tärkeää on olla uskomatta pöhköjä opettajia jotka kertovat, että Sh ei tee sitä, tai tätä, vaan on hoitotieteilijä. Hoitajan työ on käsityöammatti, jossa hoitotieteellä on hyvin vähän käytännön merkitystä. Luonnontieteet, kädentaidot ja latina kunniaan. Lähde siitä, että sinun pitää osata ja ymmärtää.

 

[gliooma]

Älä unohda harjoitteluissasi anestesiapuolta, se tuntuu monesti olevan väheksytty, mutta heidän hommansa aina keskittyy alkutilanteeseen sairaalassa.
cABC:ssä anelle kuuluu juuri ne isot kirjaimet ja vastaa sen jälkeen alkaa kirurgit ja instrumenttipuoli tekemään hommia. Eli juuri niitä taitoja, joita tarvitaan paljon henkeä pelastavassa toiminnassa kentällä. Itse ottaisin ryhmääni mielelläni kokeneen anestesiahoitajan taistelupelastajaksi tai lämäriksi, toivottavasti PV sijoittaa juuri anehoitajia komppania tasolle tulevaisuudessa.

 

[kimmo.j]

Luulen, että suurin osa PV;n käyttöön tulevista anestesia-hoitajista tarvitaan ihan sinne leikkausali työhön.
Taistelupelastajaksi Sh on ylikoulutettu, samoin joukkueen lääkintämieheksi. Poikkeuksen voisi muodostaa joku itsenäisempää toimintaa vaativa tehtävä.

 

[Heiksu]

Kiitos erinomaisista vastauksista kaikille!

Anestesiahommia olen päässyt koittamaan ja tykännyt oikein paljon. Olen tässä ollutkin sillä asenteella liikkeellä että kaikki opittu, vaikkei olisikaan ns. "oman alan" hommia, on kotiinpäin. Onneksi monesti lääkärit tykkäävät kun osoittaa kiinnostusta, ja pari kertaa olen heidänkin temppujaan päässyt kokeilemaan. Täytynee tässä opiskelun ohella pyrkiä työllistymään oman alan hommiin niin tulisi vielä vähän ekstrakokemusta.

Hienoa muuten huomata että täällähän on useampia "alan miehiä" (tai miksei naisiakin) paikalla.

 

[Jyrsae]

Maakuntakomppanioissa on aika usein lääk-auina ja lääkintämiehinä alan ammattilaisia. Riippuu alueesta onko rivit täynnä vai ei.

Taisteluensiapu on jännä, PV:n pitkälti jenkeiltä (TCCC) kopioima konsepti, johon tutustumista suosittelen lämpimästi tutustumista ainakin yhden kurssin muodossa. Vaikkei tietysti sairaanhoitajana kannatakaan kykkiä kärkiryhmän taistelupelastajana, niin MPK:lta löytyy nykyään myös kurssipolku TSTEA-kouluttajaksi asti, ja sellaiseksi sh:t on ihan kelpo tavaraa.

Muistelen sotilaslääketieteen aikakauslehdestä lukeneeni, että valmiusprikaatien lääkintämiehistä- ja -aliupseereista yli puolet olisi nimenomaan alan ammattilaisia, jotka ovat myös saaneet aikanaan lääkintäalan koulutuksen varusmiehenä. En usko että tämä on hirveästi muuttunut artikkelin kirjoittamisen jälkeen.

 

[vlad]

Opiskelijan kannalta on tärkeä nähdä mahdollisimman paljon ja saada kokemuksia, myös niitä epämielyttäviä ja tylsiä. Mitä suurempi potilasmassa kulkee ns. käsien läpi, sitä enemmän on mahdollisuus oppia.

Kiitos erinomaisista vastauksista kaikille!

Anestesiahommia olen päässyt koittamaan ja tykännyt oikein paljon. Olen tässä ollutkin sillä asenteella liikkeellä että kaikki opittu, vaikkei olisikaan ns. "oman alan" hommia, on kotiinpäin. Onneksi monesti lääkärit tykkäävät kun osoittaa kiinnostusta, ja pari kertaa olen heidänkin temppujaan päässyt kokeilemaan. Täytynee tässä opiskelun ohella pyrkiä työllistymään oman alan hommiin niin tulisi vielä vähän ekstrakokemusta.

Hienoa muuten huomata että täällähän on useampia "alan miehiä" (tai miksei naisiakin) paikalla.

Kuten kimmo.j toteaa - kannattaa olla ennakkoluuloton ja hakeutua myös niihin epämiellyttäviin ja mahdollisesti tylsiin töihin. Koskaan ei tiedä mitä kokemus poikii jatkossa ja millaisen hyödyn se voi tarjota, toisaalta sen kautta oppii sitten näkemään hoitotyön eri puolia ja toisinaan se epämieluisa ala/suuntaus voikin tuottaa yllätyksen tullessaan ja huomaa, että se onkin antoisampaa mitä olikaan kuvitellut.

Ja näyttäisi siltä, että sinulla on oikeaa asennetta ja halua kokeilla ja yrittää kaikkea, myös sellaista mikä ei varsinaisesti kuulu sh:n tehtävänkuvaan. Minulle opiskeluvaiheessa muutamat opettajat teroittivat sitä, että pyri harjoitteluperiodeilla mukaan kaikkiin mahdollisiin hoitotoimenpiteisiin ja osallistumaan niihin ja hankkimaan kokemusta niistä. Teoria on aina teoriaa mutta käytännössä sen vasta oppii kuinka asiat tehdään ja yksi onnistunut käytännönharjoite antaa paljon enemmän mitä useat teoriatunnit.

Kannattaa myös olla ennakkoluuloton ja olla aliarvioimatta omaa osaamista. Muistan kuinka valmistuttuani minuun otettiin yhteyttä ja kysyttiin halukkuutta lähteä mukaan ns. hoitorinkiin, jossa hoidettava oli tetraplegiapotilas (taustan jätän potilasturvallisuussyistä kertomatta). Aloittaessani työn olin todellakin vasta valmistunut (valmistuin kaksi päivää aiemmin) ja heittäydyin mukaan ryhmään, joka joutui todella vaativaan työhön ja sain kuulla, että ryhmään oli ollut todellisia rekrytointivaikeuksia, koska kokeneetkaan hoitajat eivät mielellään vaihtaneet tehtäväänsä ryhmään, koska ryhmän työtä pidettiin sen verran vastuullisena, päätöksentekoa hyvin itsenäisenä ja vastuuta suurena. Työssä huomattava osa ajasta oltiin kahden kesken potilaan kanssa ja käytännössä lähes kaikki hoitotoimenpiteet ja päätökset oli tehtävä yksin. Työ oli haastavaa, raskasta mutta todella antoisaa ja siinä jouduin tekemään paljon sellaisia hoitotoimenpiteitä jotka osasin tätä ennen vain teoriassa, käytäntö oli sitten aivan toista.

Ja toinen asia jonka olen alalla työskenneltyäni huomannut on se, että kannattaa opetella kohtaamaan kuolema. Asia voi tuntua simppeliltä ja monelle kuoleman kohtaaminen on omaistensa kautta tuttua (mutta kuitenkin etäistä), mutta kun kuoleman kohtaaminen on osa päivittäistä työtä asetelma muuttuu ja tuolloin näkee sen millaista kuoleman kohtaaminen työssä on. Olen huomannut, että monelle kokeneellekin (minua kokeneemmalle) kuoleman kohtaaminen on ollut lamaannuttavaa ja sinä hetkenä kun ihminen kuolee, järkevästi aiemmin toiminut hoitaja voi muuttua huomattavasti ja hänen kykynsä tehdä itsenäisiä päätöksiä ja konkreettisia havaintoja laskee.

vlad.

 

[BlackFox]

Suosittelen lämpimästi ensiapu taitojen harjoittelua intinkin puolelta
Eihän siellä läheskään kaikkea voida opetella mutta perusteetkin on hyvä osata.
Pahassa paikkassa ei aina ole aikaa odottaa että se lääkintämies tulee paikalle tyrehdyttämään verenvuotoa.

Jenkeissä on sanonta että jos opettelet ampumaan sinun pitää myös opetella paikkamaan.

Oma mielipide:
Myös lääkäreiden ym on hyvä kerrata taisteluensiapu.
Muutamien kanssa mitä olen ollut tekemisissä moni halusi alkaa tekemään liian vaikeita operaatioita kentällä.
Eli siis perjaate on että yritetään saada suojaa vähän ja pysäyttää verenvuodot tai ainakin hidastaa ja sitten siirretään potilas turvallisempaan paikkaan missä voidaan tehdä jatko toimenpiteet ja vaativammat hommat.

Meillä ainakin ryhmän mukana menee taistelupelastaja mikä yrittää hidastaa verenvuotoa, sen jälkeen siirretään osuman saannut turvallisempaan paikkaan missä lääkintämies odottamassa mikä voi sitten tehdä enemmän taikojaan ja sen jälkeen lähdetään kuljettamaan parempaan hoitopaikkaan

 

[kimmo.j]

Ihan kvalideilla tutkimuksilla on todettu vammapotilaan hyötyvän matalasti koulutetuista auttajista ensivaiheessa.
Lääkäri kohteessa, aikaa kuluu, koska lääkäri kykenee temppuihin jotka hyödyttävät, mutta eivät korjaa vammaa.
Hoitotason ensihoitoyksikkö, sama ongelma hiukan pienemmällä temppu kavalkaadilla.
Perustason ensihoitoyksikkö, valikoimassa sopivan vähän temppuja, joten scoop and run. Potilas pääsee korjaavaan hoitoon joka pelastaa.
Yhtälö on löydetty monista ensihoitojärjestelmistä ympäri maailmaa. Muutamat kokeneet ensihoitolääkäritkin ovat tunnustaneet ongelman. Asiaa painotetaan koulutuksissa, mutta sitä esiintyy silti.

Eli sen taistelupelastajan ei tarvitse ollakkaan mikään hoitamisen suuri guru. Tehtävä ja keinot siihen ovat rajoitettuja, mutta nopeasti suoritettuina ne ovat niitä tärkeitä.
Lääkäriä on turha työntää liian eteen koska siellä ei kuitenkaan kyetä hyödyntämään lääkärin potenttiaalia. Mikä oikea tasa on, on enemmänkin kysymys mille tasalle viedään sopivat välineet ja taata jonkinlainen toiminta rauha.

 

[proileri]

Eli sen taistelupelastajan ei tarvitse ollakkaan mikään hoitamisen suuri guru. Tehtävä ja keinot siihen ovat rajoitettuja, mutta nopeasti suoritettuina ne ovat niitä tärkeitä.
Lääkäriä on turha työntää liian eteen koska siellä ei kuitenkaan kyetä hyödyntämään lääkärin potenttiaalia. Mikä oikea tasa on, on enemmänkin kysymys mille tasalle viedään sopivat välineet ja taata jonkinlainen toiminta rauha.

Tämä on lie kotimaisessa lääkintäkoulutuksessa otettu huomioon, sillä ainakin vielä kymmenisen vuotta sitten meikäläinen lääkintämiehenä koulutettiin lähinnä nopeasti pistämään kaveri sellaiseen kuntoon että voitiin kuljettaa 15-30 min sisällä komppanian sidontapaikalle ja siitä mahdollisimman pikaiseen etiäppäin. Käytännössä tämä tarkoitti lähinnä siirtoon valmistautumista painesiteiden ja lastoituksien muodossa, shokin ehkäisyä sekä tilan seuraamista. Tietenkään tämä nyt ei ole huono malli, koska näin se menee pääosin siviilissäkin - aika hyvin voi olettaa, että henkilö on ammattilaisen käsissä alle puolessa tunnissa, jolloin ensiavun tarkoitus on pitää henkilö hengissä siihen asti.

Alkuperäiseen kysymykseen vastatakseni, SH:n koulutuksella voisi varmaan päästä au-kurssille ja lääk-AU:ksi. En tiedä onko sillä sijoituksen kannalta kauheana merkitystä, tosin, mutta ei siitä varmaan haittaakaan ole. Komppanian tasosta ylöspäin lääkintähuolto varmaan joka tapauksessa sumplii asiansa niin, että yksiköihin sijoitetut lääkintähenkilöt vaihdetaan sopiville paikoille sen mukaan mitä siviiliosaamista kenelläkin on, arvomerkkeihin katsomatta.

 

[Myöhäisherännäinen]

Jatkeena tähän ketjuun yks pv:n lääkintään liittyvä asia: Mitä eroa on sijoituksilla (res.kirje) Sairaanhoit(aja) >< Lääk(intä)mies?

 

[Sardaukar]

Eikös Lääkintämies ole joukkojen mukana kenttälääkinnässä ja Sairaanhoitaja sitten hoitoketjun sairaalan puolella?