Lännen taloussota Venäjälle ja sen seuraukset

Kotimainen kala on aliarvostettu, moni nykyajan ihminen ei osaa käsitellä/ kerkeä käsitellä kalaa. Myös pyynti paikat ovat kaukana.
Siksi moni sortuu helppo kalapuikkoon...
Minä en sortunut. Sitä on aika kun maistoin ne, totesin niin huonoksi että varantaisin aivojen endorfiinituotantoa. Sattaa olla että merkeissa eroa.
Mistähän Finduksen friteeratut kalapalat tulee, en löytänyt pakkauksessa mitään merkinta.

Sveitsiläinen pankki Credit Suisse jäädytti 19 miljardin dollarin arvosta Venäjän omaisuutta

Sveitsiläinen pankki Credit Suisse on jäädyttänyt Venäjän omaisuutta 19 miljardin dollarin arvosta. Asiasta kertoo Sonntags Zeitung -julkaisu.
Vain noin 4,3 miljardia dollaria kuuluu pakotteiden alaisena olevien tilien omistajille. Loput 14,7 miljardia dollaria kuuluvat ihmisille, joille on asetettu pakotteita muissa maissa. Pakotteet ulotettiin myös Venäjän federaation keskuspankin ja hallituksen varoihin.

Toivon todella että jäädytettyjä rahoja ohjataan suoraan Ukrainaan.
 
Venäläisten kulutus kotirintamalla laskenut ja vastaavasti Bakhmutissa Ukrainassa lisääntynyt kovastikin, siis mobikkien elinaika lyhentynyt...

Konstantinin videot ovat sisällöltään hyvin informatiivisia ja ryssän johdon toimia arvostelevia. Tuostakin jutusta hyvin käy ilmi miten huonossa jamassa Putlerin talous on. Vaikka kirjoitat Konstantinin olevan "kuplassa", niin ei kai lukijan ole tarpeen havaita teksissä ivaa?
Konsta on fiksuna ihmisenä tehnyt sen minkä itse on voinut mutta selkeästikään ei voi sille mitään miten isot pojat maata johtavat.
Tuskin pakolaisuus jossain Tashkentissa vai mikä se oli, mikään tavoite oli hänellekään. Fiksu ja ystävällisen tuntuinen mies.
.
Jorinoilla viittaan enemmän esitystapaan, kannattaa kuunnella jos on liikaa aikaa. Lyhyt ja ytimekäs ei tätä kuvaa.. Aikaisempia juttuja kuuntelin jo ennen erikoisen alkua ja eipä tuolla tullut paljoa esille se venäläinen enemmistö.
 
Käsittämätöntä vatulointia 👎
Kun kerran Venäjällä on varoja lännessä niin ilman muuta Ukrainan jälleenrakentamiseen ja puolustukseen. Järjestyksessä ensin Venäjän valtion varat, ja sitten oligarkkien mikäli eivät riitä.
Tämä aidosti nopeuttaa sodan päättämistä Venäjän rikkaiden ” ehkä ” jotain säästävistä toimenpiteistä.
Rahan voima on pitelemätön 👍🤑

Toi paatti sopisi ukrainalaisten sotaorpojen ja -invalidien kuntoutuskeskukseksi. 750 miljoonaa taalaa ja Wärtsilän koneet.

Ihan kun olen tänään täällä nähnyt jutun Timtchenkon kansalaisuudesta, en löytänyt enää. Missä se on? Jos on?

Muistan itse vuosien varrella ihmetellyt osaako mies edes suomea ja miten sai Suomen passin, mahtaisiko edes asua Suomessa, ja missä nyt asuu ylipäänsä.
Nyt kun tietoni laajeni, en ihmettele mitään. Kyllä kaikille korkean tason virkamiehille oli silloin selvä kuka Timtchenko on, Putten kanssa aloittaneet pensa asema bisnes,samoihin aikoihin Putte varasti ensimmäisen miljoonan Pietarin ruokaavustuksen rahoista, sitten Timchenkon kanssa bisnes meni öljyvientiin. Parhaita kavereita. Ei Suomen korkeatasoiset virkamiehet elää liisojen ihmemaassa, kun samoihin aikoihin tavalliset ihmiset näkee kaiken sen, mitä ei näkisi vain sokea ja hyvin laiska.

Nyt etsitään syyllisiä reunoilta, mutta taitaa käydä samalla tavalla kuten Hitlerin aikana kävi Leni Riefenstahlille, joka "seisoi" oikeudessa monet kerrat, eikä häntä mitenkään voitu tuomita, vaikka teki mainosta fashismille parempi kun kuka muu suurella lahjakkuudella ja tarmolla ja edesauttanut sen kukoistamista ja rikollista menoa. Ei onnistunut Lenin lähettäminen vankilaan: eli 100 vuotiaksi, sukelsi valtameriin vielä yli 80 vuotiaana kuvailemassa mereneläviä.
Timtchenkolla on 22 miljardia edelleen, vaikka Suomen miljardit takavarikoitu tai jäädytetty, kuten kaikkien vRottenbergien. Ja hyvä niin.
Kun luen tälläiset artikkelit niin pakosta ajattelen, entä sitten, mitä seuraavaksi tehdään. Otetaanko Timtchenkolla Suomen passi takaisin, vai potkitaaan hieman viimeisiä reunassa.
Timtchenkoa itkettaisi kovasti tämä asia,kun maailmassa on 25 maata, joka antaisi passin 2 miljoonasta ja kiittäisi päälle. Hänen sihteeri säilyttää kaikki Timtchenkon 20:t passit, ja who knows missä Timtchenko ylipäänsä asuu, jossain Sveitsissa tai sitten muualla. Tai Venäjällä, tai Maldiveilla. Rahavirta hänen tilleille ei ainakaan loppunut. Käydä oikeusprosessia miestä vastaan,jolla on 22 miljardia, joka maksaisi miljardin parhaille lakimiehille passin takavarikosta on tuhon tuomittu. Mutta minkä lain perustella?
Timtchenko on muuttanut Suomeen v.1991 muistaakseni. Perusti öljybisneksen. Fiktiivi suomalainen aviovaimo ei ikinä myönnä olevansa fiktiivi. Hänkin asuu (jos elää ylipäänsä) loistossa lopun asti jossain mukavassa ilmastossa. 8 vuotta oltuaan Suomessa (bisnes, miljoonien verot) jokaisella on oikeus hakea kansalaisuutta, jos halua. Timtchenko aloitti Suomen passista, tai hänellä oli jo muita taskussa. Ei ole rikos tämäkään. Abramovitch esim.on hankkinut Portugalian kansalaisuuden kun sai potkut Britannista, vei miljardit Israeliin, siirsi samassa tuokiossa, eikä ainutkaan lihas kasvoissa nykähtänyt. Abramovitch "löysi" muinaiset juutalaisuuret Portugaliassa. Ja asuu myös ties missä. Kukaan ei tietä missä.

En ole ihan varma oliko kielikoe enää tarpeellinen kaikille, kuten joskus aikanani. Minulta kukaan ei kysynyt mitään, muistaakseni. SUPOn kutsuttu ja puhuin vapaasti suomea, nyt ei kutsuta sinne, ja pitää olla päästä vialla ettei suoriutu yksinkertaisesta koesta tai oikeasti ja onnettomasti tyhmä.
Mutta öljybisnes miljardööri, ja hän oli sitä jo silloin, voinut helposti välttää kielikoetta, (jos sellainen oli silloin), koska se on aivan eri asia kun pa-tavisten. Kyynisesti ja valitettavasti. Mutta monet taviksetkaan ei saa kutsua SUPOn, miksi en tiedä. Oikeasti en edes tietä, onko SUPO jokaisen kansalaishakemuksen asiassa.
Hyvä tietenkin että asiasta kirjotettu YLEssa,hyvä että löydetty pääroiston, mutta Yle voisi kertoa rumemman totuuden saman tien, koska eläköön sanavapaus. Rikolliset tsekistit-kgb:schnikit tappajat rajan takaa kelpasivat Suomessa ja kaikialla ihan alusta alkaen, kgb:n rikollisuus päästänyt lonkeroita syvälle ja heistä pidättiin, siis heidän rahoista meinään, tuskin kukaan sitä Timtchenkon hapan silakan naamasta pitänyt. Eikä mafiasta paljon puhuttu. Nyt kun timchenkot ja putinit ja koko sakki on lihotettu koko maailman uhkaksi saakka, voisi etsiä syyllisiä eläkeellä olevista virkamiehistä, vaikka pääsyylisempi olisi vaikkapa Ahtisaari ja vielä liuta muita, mutta ennen kaikkia talous rikollisuuden liittyvä tiedustelu, veroihin liittyvä tiedustelupalvelu.. On tämä meno...
 
Viimeksi muokattu:
Ihan kun olen tänään täällä nähnyt jutun Timtchenkon kansalaisuudesta, en löytänyt enää. Missä se on? Jos on?

Muistan itse vuosien varrella ihmetellyt osaako mies edes suomea ja miten sai Suomen passin, mahtaisiko edes asua Suomessa, ja missä nyt asuu ylipäänsä.
Nyt kun tietoni laajeni, en ihmettele mitään. Kyllä kaikille korkean tason virkamiehille oli silloin selvä kuka Timtchenko on, Putten kanssa aloittaneet pensa asema bisnes,samoihin aikoihin Putte varasti ensimmäisen miljoonan Pietarin ruokaavustuksen rahoista, sitten Timchenkon kanssa bisnes meni öljyvientiin. Parhaita kavereita. Ei Suomen korkeatasoiset virkamiehet elää liisojen ihmemaassa, kun samoihin aikoihin tavalliset ihmiset näkee kaiken sen, mitä ei näkisi vain sokea ja hyvin laiska.

Nyt etsitään syyllisiä reunoilta, mutta taitaa käydä samalla tavalla kuten Hitlerin aikana kävi Leni Riefenstahlille, joka "seisoi" oikeudessa monet kerrat, eikä häntä mitenkään voitu tuomita, vaikka teki mainosta fashismille parempi kun kuka muu suurella lahjakkuudella ja tarmolla ja edesauttanut sen kukoistamista ja rikollista menoa. Ei onnistunut Lenin lähettäminen vankilaan: eli 100 vuotiaksi, sukelsi valtameriin vielä yli 80 vuotiaana kuvailemassa mereneläviä.
Timtchenkolla on 22 miljardia edelleen, vaikka Suomen miljardit takavarikoitu tai jäädytetty, kuten kaikkien vRottenbergien. Ja hyvä niin.
Kun luen tälläiset artikkelit niin pakosta ajattelen, entä sitten, mitä seuraavaksi tehdään. Otetaanko Timtchenkolla Suomen passi takaisin, vai potkitaaan hieman viimeisiä reunassa.
Timtchenkoa itkettaisi kovasti tämä asia,kun maailmassa on 25 maata, joka antaisi passin 2 miljoonasta ja kiittäisi päälle. Hänen sihteeri säilyttää kaikki Timtchenkon 20:t passit, ja who knows missä Timtchenko ylipäänsä asuu, jossain Sveitsissa tai sitten muualla. Tai Venäjällä, tai Maldiveilla. Rahavirta hänen tilleille ei ainakaan loppunut. Käydä oikeusprosessia miestä vastaan,jolla on 22 miljardia, joka maksaisi miljardin parhaille lakimiehille passin takavarikosta on tuhon tuomittu. Mutta minkä lain perustella?
Timtchenko on muuttanut Suomeen v.1991 muistaakseni. Perusti öljybisneksen. Fiktiivi suomalainen aviovaimo ei ikinä myönnä olevansa fiktiivi. Hänkin asuu (jos elää ylipäänsä) loistossa lopun asti jossain mukavassa ilmastossa. 8 vuotta oltuaan Suomessa (bisnes, miljoonien verot) jokaisella on oikeus hakea kansalaisuutta, jos halua. Timtchenko aloitti Suomen passista, tai hänellä oli jo muita taskussa. Ei ole rikos tämäkään. Abramovitch esim.on hankkinut Portugalian kansalaisuuden kun sai potkut Britannista, vei miljardit Israeliin, siirsi samassa tuokiossa, eikä ainutkaan lihas kasvoissa nykähtänyt. Abramovitch "löysi" muinaiset juutalaisuuret Portugaliassa. Ja asuu myös ties missä. Kukaan ei tietä missä.

En ole ihan varma oliko kielikoe enää tarpeellinen kaikille, kuten joskus aikanani. Minulta kukaan ei kysynyt mitään, muistaakseni. SUPOn kutsuttu ja puhuin vapaasti suomea, nyt ei kutsuta sinne, ja pitää olla päästä vialla ettei suoriutu yksinkertaisesta koesta tai oikeasti ja onnettomasti tyhmä.
Mutta öljybisnes miljardööri, ja hän oli sitä jo silloin, voinut helposti välttää kielikoetta, (jos sellainen oli silloin), koska se on aivan eri asia kun pa-tavisten. Kyynisesti ja valitettavasti. Mutta monet taviksetkaan ei saa kutsua SUPOn, miksi en tiedä. Oikeasti en edes tietä, onko SUPO jokaisen kansalaishakemuksen asiassa.
Hyvä tietenkin että asiasta kirjotettu YLEssa,hyvä että löydetty pääroiston, mutta Yle voisi kertoa rumemman totuuden saman tien, koska eläköön sanavapaus. Rikolliset tsekistit-kgb:schnikit tappajat rajan takaa kelpasivat Suomessa ja kaikialla ihan alusta alkaen, kgb:n rikollisuus päästänyt lonkeroita syvälle ja heistä pidättiin, siis heidän rahoista meinään, tuskin kukaan sitä Timtchenkon hapan silakan naamasta pitänyt. Eikä mafiasta paljon puhuttu. Nyt kun timchenkot ja putinit ja koko sakki on lihotettu koko maailman uhkaksi saakka, voisi etsiä syyllisiä eläkeellä olevista virkamiehistä, vaikka pääsyylismpi olisi vaikkapa Tarja Halonen, hänkin eläkeläismummo ja vielä liuta muita. On tämä meno...

Tuo palkkamurhaajien armeija, jonka Timtchenko on perustanut, pitäisi riittää syytteen nostamiseen Suomessa. Kansainvälinen haku päälle, niin sekin hankaloittaa ukon menemisiä. Kansalaisuuteen sisältyy myös velvoitteita, ei pelkästään hauskoja asioita.
 
Minä en sortunut. Sitä on aika kun maistoin ne, totesin niin huonoksi että varantaisin aivojen endorfiinituotantoa. Sattaa olla että merkeissa eroa.
Mistähän Finduksen friteeratut kalapalat tulee, en löytänyt pakkauksessa mitään merkinta.

...
Alaskanseitifile taitaa pääasiassa tulla pohjoiselta, koilliselta tai luoteiselta Tyyneltämereltä. Tuolla pyörii kaikenlaista kansaivälistä pyytäjää, mukaanlukien ryssät ja kiinalaiset. Jos kiinnostaa tarkemmin niin veikkaan että Finduksen webbisivulta löytyy tuotetiedot
 
Tuo palkkamurhaajien armeija, jonka Timtchenko on perustanut, pitäisi riittää syytteen nostamiseen Suomessa. Kansainvälinen haku päälle, niin sekin hankaloittaa ukon menemisiä. Kansalaisuuteen sisältyy myös velvoitteita, ei pelkästään hauskoja asioita.
Mitä palkkamurhaajien armeija Timtchenko perustanut? Minulta jäi varmaan huomaamatta..

Katsoin asken mielenkiintoinen videon Maria Pevtchikh ja Dud', englanti käännös.
Heräämässä sielläkin. Siellä jos missä heitä on kyypesä. Jos vielä vähän aika sitten huutaneet "lisää venäläistä rahaa", niin nyt hilja, se on suuri ongelma. Venäläiset siellä ovat vahingoksi maalle, ovat tuoneet vääristymään asuntohintoihin ja vaikka mitä.
Suosittelen videon, se on pitkä mutta hyvin informatiivinen.
Maria Pevtchikh on Navalnin tärkein yhdyshenkelö Lännessä.
 
Mitä palkkamurhaajien armeija Timtchenko perustanut? Minulta jäi varmaan huomaamatta..
 
Miksi tämän palkka-armeija ja suomen kansalaisuus ei nouse mediassa keskusteluun?
 
Jotenkin minusta tuntuu ettei Timchenkon Wagnerin rahoitusta tulee vaikea todistaa. Rahat joka tapauksessa ovat Venäjän budjetti rahoja, jotka omistavat (mm) kaikki venäläisetkin ( teoriassa), mutta todellisuudessa obstchak, putinia laitettu valvoamaan mafian rahoja, varastastamista omien ja valittujen keksken.
Näin olleen kaikki venäläisetkin rahoittaa Wagneria, jokin kopeika menee heiltäkin.
Näinkin voi nähdä asian.
Mutta jos Timchenkolla on todistetusti ja seurattavissa olevat siirrot Prigozhinille, mitä en sulje pois missään nimessä, niin miksei, passi pois vaan. Wagner pitää todeta terroristi järjestöksi Suomessakin, kuten USA tehnyt ja Suomessa arestissa olevat rahat, laittaa jo 100% ei palautettavaksi.
Voi olla kuitenkin että Timchenkon omaisuus Suomessa ei ollut kovin suuri, tai mistä sen tiedä.
Kaikki asiat julki rikollisista julki.
Nyt minulle vahvistettiin ettei mitään kielikoetta enää tarvittu 1991-1999 vuonna. Ja valitettavasti en osa sanoa katsoko SUPO edes kaikkien anomuksia lausuntoineen. Joitakin on kutsuttu keskusteluun ja sanoihin aikoihin joitakin ei kutsuttu. He eivät tienneet edes että koko SUPOsta ja että piti käydä siellä kutsusta. Totta kai Timchenkon kaltainen ei voinut olla SUPOn ignorin kohde.
 
Jännittävää, että Suomen virkamiehillä riittää aikaa, rahaa ja mielikuvitusta ainoastaan autovero-, tubakki- ja viina-asioissa, mutta tälläisiin kansalaisuusperseilyihin ei sitten yhtään. Panisi vaan noi putinistien passit bännilistalle ja sit ne voisi valittaa päätösestä ihan normi 20 vuoden käsittelyajoilla kuten ym. tapauksissa.
 
Jotenkin minusta tuntuu ettei Timchenkon Wagnerin rahoitusta tulee vaikea todistaa. Rahat joka tapauksessa ovat Venäjän budjetti rahoja, jotka omistavat (mm) kaikki venäläisetkin ( teoriassa), mutta todellisuudessa obstchak, putinia laitettu valvoamaan mafian rahoja, varastastamista omien ja valittujen keksken.
Näin olleen kaikki venäläisetkin rahoittaa Wagneria, jokin kopeika menee heiltäkin.
Näinkin voi nähdä asian.
Mutta jos Timchenkolla on todistetusti ja seurattavissa olevat siirrot Prigozhinille, mitä en sulje pois missään nimessä, niin miksei, passi pois vaan. Wagner pitää todeta terroristi järjestöksi Suomessakin, kuten USA tehnyt ja Suomessa arestissa olevat rahat, laittaa jo 100% ei palautettavaksi.
Voi olla kuitenkin että Timchenkon omaisuus Suomessa ei ollut kovin suuri, tai mistä sen tiedä.
Kaikki asiat julki rikollisista julki.
Nyt minulle vahvistettiin ettei mitään kielikoetta enää tarvittu 1991-1999 vuonna. Ja valitettavasti en osa sanoa katsoko SUPO edes kaikkien anomuksia lausuntoineen. Joitakin on kutsuttu keskusteluun ja sanoihin aikoihin joitakin ei kutsuttu. He eivät tienneet edes että koko SUPOsta ja että piti käydä siellä kutsusta. Totta kai Timchenkon kaltainen ei voinut olla SUPOn ignorin kohde.
Timtshenkolla on väitetysti oma palkka-armeija, Редут (Redut). Prigozhinin Wagneria saattaa rahoittaa, saattaa ei. Onhan Timtshenko kuitenkin yksi eniten omaisuutta haalineista Putinin kavereista joten velvollisuus rahoittaa sotaa on varmasti.
 
Back
Top