Lännen taloussota Venäjälle ja sen seuraukset

Venäjälle vuokrattujen lentokoneiden kansallistaminen etenee​

Venäjän hallitus ilmoitti torstaina tehneensä esityksen laista ulkomaisten lentokoneiden kansallistamiseksi.

Laki mahdollistaisi sen, että maan lentoyhtiöt voisivat rekisteröidä ulkomailta vuokratut lentokoneet yhtiön omaksi omaisuudeksi. Koneille myös luvataan venäläiset lentokelpoisuustodistukset.

Bloombergin mukaan venäläisyhtiöille on tällä hetkellä vuokrattuna yli 500 konetta, joiden arvo on yli 10 miljardia dollaria.

Venäjän hallitus kertoi Telegram-viestissään myös ehdotuksestaan rajoittaa ulkomaisten alusten pääsyä maan satamiin.

Eipä taida enää tämän jälkeen kovin monen maan yhtiöt sijoittaa pennin hyrääkään Venäjälle moneen moneen vuosikymmeneen.
 
Venäjällä voi olla pulaa äidinmaidonkorvikkeista ja soseista. Tuottajat ilmoittivat kauppaketjuille, että heillä oli raaka-aineita puolitoista viikkoa. He katsovat tämän johtuvan Euroopasta peräisin olevien toimitusten epäonnistumisesta. Jälleenmyyjät harkitsevat rajoituksia tavaroiden myyntiin yhdellä kädellä - analogisesti sokerin, viljan ja kasviöljyn kanssa

Venäjällä saattaa olla pulaa vauvanruoasta Euroopasta tulevien toimitusketjujen katkeamisen vuoksi, Kommersant kirjoittaa . Sanomalehtilähteiden mukaan ongelmia ilmeni maitojauheen ja hedelmäsoseen kanssa.

Venäjän TOP 10 rahtilentoyhtiön joukossa olevan Atranin lennonjohto lähetti lentäjille kirjeitä, joissa he ilmoittivat lentojen keskeyttämisestä sanktioiden ja varaosien puutteen vuoksi. Asiasta kertoo RBC .

Ottaen huomioon kaikki Venäjälle asetetut sanktiot, meitä on estetty käyttämästä kaikkia normaalin ja turvallisen olemassaolon resursseja B737:n (Boeing 737) operaattorina, sanotaan lentäjille tarkoitetun viestin tekstissä.

Todetaan, että neuvottelut vuokranantajan kanssa eivät ole tuottaneet tulosta.

Aluksen siirtäminen uudelleenrekisteröintiin Venäjälle on arvioitu turvattomaksi toiminnaksi, johon liittyy suuria turvallisuusriskejä.

Tämä oli syy siihen, että Atran LLC joutui keskeyttämään kaikki lennot.

10 % yhtiön työntekijöistä lomautetaan. 90 % lähetetään lomalle.
 
Eipä taida enää tämän jälkeen kovin monen maan yhtiöt sijoittaa pennin hyrääkään Venäjälle moneen moneen vuosikymmeneen.
Tämäntapaiset toimet, yhdistettynä jo ennen sodan kiihtymistä edeltävässä vaiheessa olleeseen taloudelliseen ympäristöön jossa omaisuuden turva on ollut länsimaisittain ajateltuna "mielenkiintoisessa" tilassa. Tulee todennäköisesti (ilman laajempaa vallanvaihtoa?), suurta kipua Venäjälle tuottamaan.

Investointihalukkuus Venäjälle on jo pidempään ollut laskussa (ehkäpä energiasektoria lukuunottamatta). Tulevien vuosien kerrannaisvaikutusten arviointi on taatusti haastavaa, mutta tuskin positiivisia signaaleja tuottavaa.

Etenkin, kun Venäjän teknologinen jälkeenjääneisyys ja talouden rakentuminen alhaisen jalostustason ympärille on tiedossa.
 
Eipä taida enää tämän jälkeen kovin monen maan yhtiöt sijoittaa pennin hyrääkään Venäjälle moneen moneen vuosikymmeneen.
Eikä yksikään kansallistettu lentokone lennä enää koskaan Eurooppaan, kun määräaikais tarkastukset ja huollot ovat tekemättä.
 
Eikä yksikään kansallistettu lentokone lennä enää koskaan Eurooppaan, kun määräaikais tarkastukset ja huollot ovat tekemättä.
Jonkun viikon niillä lentelee kunnes joku lentämisen kannalta kriittinen osa rikkoutuu eikä varastoissa ole enää varaosia jäljellä. Sen jälkeen niistä tulee isoja koristeita kiitoradoille.
 
"Putin "loved the concept of fortress Russia," Anders Åslund, a Swedish economist and professor at Georgetown University, told an Atlantic Council webinar on Thursday. “Now it turns out there’s no fortress at all. Russia has become uninvestable.”

The question now is whether Moscow can insulate its broader economy, or whether Putin's plan is, in fact, the opposite. Collapsing the economy and markets, while printing an unbacked currency, creates a historic opportunity to expropriate the oligarchs as a class when markets reopen and the companies trade as penny stocks. That would sap the power of Putin's potential rivals, while he remained protected by the security apparatus."

Osin melko huimapäistäkin, visiointia taloudesta ja Putinin taustavaikuttimista yllä.

Mitä enemmän aivonystyrälle hierontaa antaa, sitä mahdollisemmalta näyttää toteuma jossa kolossaalisen virhearvioinnin - Ukrainan suhteen - seurauksena Venäjä on pakotettu hyvinkin toisenlaisen roolin tulevassa maailmanjärjestyksessä omaksumaan. Tämä tilanne lisännee myös ennakoimattoman sotilaallisen toiminnan riskejä.
 
Puolijohteiden saatavuus on kriittistä Venäjälle, kuten kaikille teollistuneille valtioille. Ohi pakotteiden ja teknologiavientikieltojen, tätä tarvetta missään laajemmassa mielessä tuskin on mahdollista kiertää?
 
Iran, lue kolme viimeistä viestä Isku Iraniin ketjusta. He voivat helposti paikata pulan, mutta venäjä on laittanut kapuloita rattaisiin ja nyt myös jenkit vehkeilevät
Saas nähdä vaikuttaako viimeiset pari viikkoa millä aikajänteellä Venäläiseen alkoholin kulutukseen.
20 vuotta menty taaksepäin 2 viikossa.
Kristallipallosta ei näytä kovin ruusuiselta kevät.
Putingradiksi ehdotettu Arkangeliä .( Vitsi)
 
Ei länsimaisten matkustajakoneiden lentäminen Venäjällä lopu viikoissa, vähenee kyllä paljon ja ei välttämättä täytä enää valmistajan vaatimuksia. Osa koneista maadoitetaan ja kannibalisoidaan niistä varaosat lentäviin koneisiin. Isojen huoltojen välissä noihin vaihdetaan lähinnä renkaita ja jarruja satunnaisesti rikkoutuvien komponenttien lisäksi. Renkaita ja jarruja ehkä pystyvät itsekin valmistamaan. Isojen huoltojen tullessa vastaan, alkaa sitten kulumaan erilaista tiivistettä yms. tilpehööriö kun konetta puretaan, tarkastetaan ja huolletaan. Tällaisen materiaalin valmistus voi myös onnistua paikallisesti. Koneiden luotettavuus tulee toki tippumaan ja varahapen ym. parasta ennen -päivät saattavat paukkua.
 
Onneksi ovat olleet Venäjällä kaukaa viisaita ja ovat varautuneet tähän tekemällä tarpeeksi varakansalaisia.

Aiheeseen palatakseni, on kyllä sanottava että venäläisten operoiman lentokoneen "houkuttelevuus" henkilösiirtimenä nousee uusiin huippulukemiin sen jälkeen kun siellä siirrytään lentämään kalustolla jossa varaosat ovat käsipelillä paikallisessa nyrkkipajassa korjattuja. Tietysti jos siellä siivekkäitä alkaa tulemaan isommin tonttiin, niin tämähän johtuu varmasti NatoNatsien häirinnästä tai jotain muuta yhtä raflaavaa sekä päivittäiseen propagandaan istuvaa.
 
Tietysti jos siellä siivekkäitä alkaa tulemaan isommin tonttiin, niin tämähän johtuu varmasti NatoNatsien häirinnästä tai jotain muuta yhtä raflaavaa sekä päivittäiseen propagandaan istuvaa.
Ei ei, sehän johtuu tietysti terroristien saamista länsimaisista ilmatorjuntaohjuksista, joista jo kovasti yrittivät varoittaa.
 
WEF jäsenet vs Putin? Vai mikä tää energia sota on? Weffillä on uraanin tuottajat ja Putinilla kaasu, vilja ja öljy. Suomi pyrkii euroopan suurimmaksi uraanin tuottajaksi, joten kutsu weffiin oli taattu. Onko nato riski meille kansalaisille jos cia ja kgb alkaa säätään terrafamen ympärillä. Maidaneiden syntymiset ym kansan jakautumiset ja yhteenotot kuten Ukrainassa on ne realistiset riskit. Tähän sotaan kuuluu nyt jo moni maa, kuten Turkki josta on loppumassa vilja. Ens talvi on kylmä ainaki Saksassa. Mielenkiintosia aikoja..haiskahtaa vähän siltä että pyssyt voi paukkua monessa maassa. Joku vähän isompi diilihän tässä varmaan tulee, mutta millanen ja kuinka huono meille?
 
🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣
 
No jos saisin palkan ruplissa niin tuskin minäkään tuon kummempaa tekstiä jaksaisin eetteriin pistää.
 
Back
Top