Lännen taloussota Venäjälle ja sen seuraukset

Voipiolla että Zelenskyn vihjailu kunnon kostosta liittyy juurikin siperianrataan. Sen kun katkaisee niin ryssille tapahtuu kaksi asiaa: autot lakkaa kulkemasta ja alueet kaasuputkien ulkopuolella jäätyy. Se yleisin lämmitys kun on öljylämmitys ja se käyttää diiselin kanssa saman tyyppistä loppujalostustuotetta eli polttoöljyä. Jos ryssä ei kykene tuottamaan diiseliä niin ei tule kyllä sitä polttamiseen tarkoitettuakaan öljyä.

Tässä ei saa sekoittaa täkäläistä verotuserottelua, eli se mittarista tuleva on _moottoripolttoöljyä_ täällä.

Veikkaan että datsan öljysäiliön korkki kannattaa lukita hyvin tulevana talvena ryssänmaalla.
Eikä tässä vielä kaikki. Tavan venäläiselle oli jo ennen erikoista operaatiota taloudellisesti mahdoton tehtävä ostaa suomaisen normikäytännön mukaan säiliö täyteen löpöä syksyllä. Tapana on ollut hakea pitkin talvea sitä tavaraa sen minkä verran lompsan pohjalla sattuu olemaan ruplia polttoaineen hankkimiseksi. Kun lompsassa on vihdoinkin tammikuussa tukku ruplia, niin on juhlaa kun löpöä saa ainoastaan mustasta pörssistä. Kaalin ohella.
 
Kannattaa ehkä lukita täälläkin. Hankinta-asiamiehet saattavat ainakin yrittää. Rajanylityksistä en tiedä.
Bussit saa kulkea ainakin joten kohta nähdään busseja joissa on isot tankit, tankataan Suomessa ja trokataan Viipurissa. Traktorille sai sen verolapun pö ajelulle päiväkohtaisesti, onkos autoille samaa? Silloin bussit alkaa kulkea ryssänmaalle mpö:llä.
 
Turkkilaiset taas ostoksilla ryssiltä, tällä kertaa ostavat Ukrainan omaisuutta...
Ei hyvä!


Kymmeniä tuhansia tonneja Venäjän miehittämiltä alueilta Ukrainassa louhittua hiiltä on viety tänä vuonna Turkkiin.

Uutistoimisto Reuters tutki Venäjän tullitietoja ja havaitsi, että helmikuun ja kesäkuun välillä Turkkiin oli viety Donetskista ja Luhanskista noin 160 440 tonnia hiiltä.

Kolme tiedoissa nimettyä tuottajaa vahvisti Reutersille, että he olivat toimittaneet hiiltä Turkkiin. Yhteensä hiiltä toimitti Turkkiin ainakin kymmenen eri tuottajaa. Turkki oli tietojen mukana ylivoimaisesti suurin hiilen vientimaa, sillä 95 prosenttia kaikista toimituksista oli Turkkiin.

Hiiltä myyvät yritykset on rekisteröity Venäjälle tai miehitetyille ukrainalaisalueille. Hiiltä ostavat yritykset taas on rekisteröity muun muassa Hongkongiin ja Arabiemiraatteihin sekä Belizeen ja Britannian Neitsytsaarille. Mikään yrityksistä ei ollut rekisteröity Turkkiin, vaikka Turkki onkin lisännyt hiilen kulutusta tänä vuonna. Tuontihiilen osuus Turkin sähköntuotannosta nousi neljänneksellä tämän vuoden ensimmäisen kuuden kuukauden aikana verrattuna samaan aikaväliin vuonna 2022.

Donetskin nukketasavallan entinen pääministeri, nykyinen Venäjän Omskin alueen kuvernööri, Vitali Hotsenko sanoi viime vuoden marraskuussa, että alue toimitti hiiltä Turkkiin, josta sitä vietiin eteenpäin Lähi-itään ja Afrikkaan. Reuters ei kuitenkaan löytänyt tullitiedoista tukea väitteille vuodelta 2022 tai sitä, vietiinkö tänä vuonna Turkkiin kuljetettu hiili eteenpäin muualle.

Turkin viranomaiset eivät kommentoineet Reutersille tietoja eikä Reuters pystynyt vahvistamaan. Yhdysvallat ja EU ovat kieltäneet yrityksiään maahantuomasta tuotteita Venäjän hallitsemilta alueilta Donetskissa ja Luhanskissa, mutta Turkissa ei ole samanlaisia rajoituksia.
 
Veritimantit ei käy kaupaks Aasiassakaan

Key buyer in Asia refuses to buy Russian diamonds

India has announced that its market is overstocked with diamonds and asked the Russian diamond mining company ALROSA to temporarily stop supplying rough diamonds.

"This decision was made amid concerns about the decline in demand for diamonds in international markets, which leads to disruptions in the operation of granulation factories," the regulator said in a statement.
 
Veritimantit ei käy kaupaks Aasiassakaan

Key buyer in Asia refuses to buy Russian diamonds

India has announced that its market is overstocked with diamonds and asked the Russian diamond mining company ALROSA to temporarily stop supplying rough diamonds.

"This decision was made amid concerns about the decline in demand for diamonds in international markets, which leads to disruptions in the operation of granulation factories," the regulator said in a statement.
Tuttu ongelmahan on kyseessä, ryssän haju tarttuu ikävästi kaikkeen mihin koskevat. Eihän tuollainen tuote kelpaa varakkaalle ostajalle, virheetöntä pitää vaatia. Suomessahan tuo ongelma ratkottiin ryssältä otettujen tavaroiden kanssa Suojeluskuntamanttelilla taannoin. Nyt tuokaan ei taida riittää, sen verran pahan hajun tartunnasta on kyse.

Taitaa tulla puutelille yllätyksenä tämä nykymaailman hömpötys jossa LGBT suvaitsevat milleenial hipsterit ovat keksineet käsitteen vastuullisuus menestyvien yritysten toimintaan. Ryssän kannalta tämä yllätys kun koskaa kaikkia vähänkin varakkaampia massoja. Se vähän rajoittaa rahansaantia kun ryssän öljyjaloste kelpaakin vain Intian slummin skootteriin, varsinkin kun ostaja on vielä persaukinen ja varustettu vain rupioilla.
 
14336c38a285c000ff4c82a20ff275318d70185a73f98fb3efa25e649657d278._UY500_UX667_RI_TTW_.jpg

 
" Kortšinskaja lisää, että uudet säännöt herättävät kummastusta venäläisten keskuudessa.
– Rajoitukset tulivat puskista. On kuitenkin hyvä asia, että annetaan kuusi kuukautta aikaa viedä auto pois. Mutta silti en ymmärrä, kuinka Helsingissä kotini lähellä oleva autoni vaikuttaa Venäjän tilanteeseen, Kortšinskaja ihmettelee. "



Vai ei daami ymmärrä? heh...:rolleyes:

No kyllä kaikki oikeasti ymmärtää, että kyse on sanktioista joita on asetettu terroristisesti toimivalle ryssän valtiolle ja koskee kaikkia siellä asuvia kansalaisia ja ryssälle rekisteröityä tavaraa.
Voihan sitä sanoa ettei ymmärrä, mutta kannattaa sitten laajentaa ajatustaan niin se ymmärrys alkaa löytymään.
Mitä vähemmän Suomi on tekemisissä ryssän kanssa ja mitä vähemmän sen kansalaisia ja autoja näkyy Suomessa, sen parempi.

Opetelkoon ensin käyttäytymään ja sitten voidaan asioita katsoa uudelleen.
Putin on tehnyt ryssästä raunion.


.
 
" Kortšinskaja lisää, että uudet säännöt herättävät kummastusta venäläisten keskuudessa.
– Rajoitukset tulivat puskista. On kuitenkin hyvä asia, että annetaan kuusi kuukautta aikaa viedä auto pois. Mutta silti en ymmärrä, kuinka Helsingissä kotini lähellä oleva autoni vaikuttaa Venäjän tilanteeseen, Kortšinskaja ihmettelee. "



Vai ei daami ymmärrä? heh...:rolleyes:

No kyllä kaikki oikeasti ymmärtää, että kyse on sanktioista joita on asetettu terroristisesti toimivalle ryssän valtiolle ja koskee kaikkia siellä asuvia kansalaisia ja ryssälle rekisteröityä tavaraa.
Voihan sitä sanoa ettei ymmärrä, mutta kannattaa sitten laajentaa ajatustaan niin se ymmärrys alkaa löytymään.
Mitä vähemmän Suomi on tekemisissä ryssän kanssa ja mitä vähemmän sen kansalaisia ja autoja näkyy Suomessa, sen parempi.

Opetelkoon ensin käyttäytymään ja sitten voidaan asioita katsoa uudelleen.
Putin on tehnyt ryssästä raunion.


.
Ja voihan tuon auton vaihtaa Suomen kilpiin, sitten vain pitää maksaa verot ja vakuutukset tänne. Aikamoista rottailuahan tuo muutenkin on asua Suomessa ja pitää autoa muun maan kilvissä.
 
Vientitulot sakkaa tältä osin.

Syyt tuohon voi olla tosiaan moninaiset ja monen asian summa. Ulosviety kevyt öljy ja oma jalostamokapasiteetti lännessä ei siedäkkään raskasta uralssia. Ajettu jalostamoja liian raskaalla ja ne on nyt puhki, raska kun on syövyttävää. Ajettu jalostamot muuten loppuun kun ei saada varaosia tai huoltoa lännestä.

Täälläkin joku spekuloi että harmaatuonti ja kieltojen kierto onnistuu. Onnistuuhan se mutta jos jonkin teollisuus varaosan toimitusaika voi olla kuukausia ja sse valmistetaan mittatilauksena. Usein niin että osan valmistaja tietää mihin kokonaisuuteen se menee että osaa tehdä sen kustomoinnin oikein. Miten kierrät tässä ne pakotteet, kun pitää kertoa valmistajalle mihin osa lopulta päätyy, eli zenäjällä tehtaasen X. Lisäksi bulvaanin käyttö pidentää muutenkin todella pitkää toimitusaikaa ja samalla erityisesti jenkit kaivaa näitä bulvaaneja esille. Joku 3kk toimitusaika lisäkierrolla on äkkiä 6kk minkä aikaa sen bulvaanin pitää toimia ja pysyä pystyssä.

Monet osat vaatii myös ohjelmointia ja/tai configurointia valmistajan työkaluilla, monet työkalut on nykyään webbipohjaisia. Noihin on luotu varsinkin jenkkiomisteisten firmojen osalta geolokaatio ja blokki toiminnalle. Parhaimmillaan kierto tarkoittaa että osa pitää kiikuttaa ulos ryssälästä, säätää kuntoon jossain ja viedä takaisin ryssälään. Ja toivoa että tällä kierroksella osui tehtaan säätö kohdalleen.

Joo, yksittäisi salakuljetat mutta jos koko maan huolto menee tuollaisen salakuljetuksen varaan niin onnea yritykseen. Eiköhän se öljytuotepula vain pahene exponenttiaalisesti kun yhä useampi jalostamo ajetaan loppuun ilman huoltoja.
 
Back
Top