Lännen taloussota Venäjälle ja sen seuraukset

Olen muutaman vanhemman uutisen tai tilaston tänne tuonut luettavaksi, koska ne tuovat näkökulmaa missä ryssien kipupisteet ovat. Vuonna 2016 öljyn hinta oli keskimäärin noin 43 USD/bbl ja ryssälässä tehtiin kriisibudjetteja ja kerrottiin, että ongelma on öljyn hinta.

Siksi <60 USD/bbl nyt on lähes yhtä huono asia kun huomioidaan nousseet tuotantokustannukset (korkea inflaatio + 8 vuotta), huimasti pidentyneet kuljetusmatkat sekä putkella toimitettavien tonnien väheneminen, hiipunut kaasun kysyntä sekä kaikki muut menetetyt tulot. Lisänä vielä merkittävästi nousseet tuontituotteiden kustannukset erityisesti kun yrittävät kiertää pakotteita harmaan tuonnin avulla.

Eli vaikka kuinka väittäisivät, että talous on kestävällä pohjalla sanktioidulla öljyn hintatasolla niin se vain ei ole totta. Veden lämpö hiljalleen nousee kattilassa.

Eipä ihmekään, että Putler joutui hyppäämään koneeseen vaikka kuinka pelotti, kun tässä kuvaajassa on melkeinpä koko ryssälän tila.

Alamäkeä menee eikä jarruja ole.

Kun öljy sukeltaa tuonne alle 60 ja oikein mikään muukaan ei enään tuota valuuttaa niin kohta lähtee rupla hyvin rasvattuun liukumäkeen.

Bulgaria kyllä trollaa ryssiä aivan täysillä. Samaan aikaan kun Putler hikoilee lähi-idässä ja yrittää neuvotella muita mukaan öljyntuotannon leikkaamiseen Q1/2024 aikana niin Bulgaria ilmoittaa, että ovat sopineet takarajaksi maaliskuun 1. päivän jonka jälkeen heillä ei ole enään erivapautta tuoda pakotteiden alaista ryssien veriöljyä jalostamolleen. Eli hoitavat leikkaamisen ryssien puolesta. Keskimääräinen kulutus ei ole ollut mitään pientä, noin 100000 t tankkerilasti joka neljäs päivä vuoden ympäri. Eli luulis vituttavan, kun vievät saman määrän vaikkapa Intiaan niin siihen tarvii ainakin 5-6 kertaisen tankkerikapasiteetin etäisyydestä johtuen.

Viimeksi muokattu:
Koska tämä talouspuoli on vaivannut päätä sodan alusta lähtien ja olen tällä palstalla viettänyt lukemattomia tunteja aikaa, niin pakko se on tätäkin kautta purkaa niitä tuntemuksia.

Ei kannata ajatella mitään ”venäläistä veriöljyä”, koska se tarkoittaa sitä että maailmalla olisi olemassa joku ongelmaton öljymarkkina. Suurin osa maailman öljynviennistä rahoittaa roistovaltioita, joista kaksi merkittävää (Venäjä, Iran) on käytännössä suoraan ja moni muu epäsuoraan sodassa länsimaiden kanssa. Kaikki öljyn kysyntä on haitallista ja siitä pitää rimpuilla tavalla tai toisella irti.

Sodan alettua on keksitty boikotoida Teboilia ja Marabouta, koska ne on ihan naurettavan helppoja tapoja pestä kädet ja jatkaa elämää kuten ennenkin. Ihmettelen suuresti sitä miksi kukaan länsimainen johtaja ei ole ottanut asiakseen sanoa ääneen, että nämä ovat ihan yhtä tyhjän kanssa.

Venäjä on hauras talous koska se nojaa täysin fossiilisiin polttoaineisiin, joten miksi helvetissä sitä kysyntää ei voida saada laskuun?
Globaalisti fossiilisilla tuotetaan n. 80% primäärienergiasta. Meillä sähkö on jo aika puhdasta, mutta muualla kivihiili on yleisesti käytössä. Fossiilisia käytetään paljon muuhunkin ja 6 suurinta ongelmaa ovat:
- pitkät kuljetukset
- miljardin rautatonnin tuotanto, lähinnä koksi
- 4 miljardin sementtitonnin tuotanto
- 200 miljoonan ammoniakkitonnin tuotanto (lannoitteet)
- 300 miljoonan muovitonnin synteesi
- sisätilojen lämmitys (lähinnä maakaasu)

Muutakin pienempää käyttöä on lukuisia, esim. alumiini, kemikaalit, voiteluaineet jne. Paljon työtä ja kokonaan uusia innovaatioita tarvitaan, mutta kokoluokka on niin iso, että nopeasti ei fossiilista eroon päästä. Lähde kirja Vaclav Smil: Luvut eivät valehtele
 
Koska tämä talouspuoli on vaivannut päätä sodan alusta lähtien ja olen tällä palstalla viettänyt lukemattomia tunteja aikaa, niin pakko se on tätäkin kautta purkaa niitä tuntemuksia.

Ei kannata ajatella mitään ”venäläistä veriöljyä”, koska se tarkoittaa sitä että maailmalla olisi olemassa joku ongelmaton öljymarkkina. Suurin osa maailman öljynviennistä rahoittaa roistovaltioita, joista kaksi merkittävää (Venäjä, Iran) on käytännössä suoraan ja moni muu epäsuoraan sodassa länsimaiden kanssa. Kaikki öljyn kysyntä on haitallista ja siitä pitää rimpuilla tavalla tai toisella irti.

Sodan alettua on keksitty boikotoida Teboilia ja Marabouta, koska ne on ihan naurettavan helppoja tapoja pestä kädet ja jatkaa elämää kuten ennenkin. Ihmettelen suuresti sitä miksi kukaan länsimainen johtaja ei ole ottanut asiakseen sanoa ääneen, että nämä ovat ihan yhtä tyhjän kanssa.

Venäjä on hauras talous koska se nojaa täysin fossiilisiin polttoaineisiin, joten miksi helvetissä sitä kysyntää ei voida saada laskuun?
Kyllä se siirtymä uusiutuvaan energiaan ja öljyttömiin tuotteisiin on koko ajan käynnissä, mutta tuskallisen hitaasti. Tätä sotaa se tuskin ehtii ratkaista, mutta nykymenolla parin vuosikymmenen sisällä moskovalla ei ole enää kiinteää talouspohjaa.

moskova ja kumppanit varmasti tekevät kaikkensa ylläpitääkseen kysyntää ja murentamalla siirtymän legitimiteettiä, esim. tukemalla äänekkäita hörhöjä joka osaltaan vähentää kaikenlaisen "vihreän" vetovoimaa. Mitä vahvemmin uusiutuvan talouden tavoite kytketään näkyvästi yhteiskunnallisiin jakolinjoihin arvoista, identiteetistä jne., sitä heikommin sitä tuetaan. Myös ei-niin-roistovaltioistakin löytyy edelleen valtavasti fossilista teollisuutta jolla on paljon poliittista valtaa ja intressit pitää yllä toimintaansa. Fossiilinen sektori rakentuu valtavista pitkän aikavälin pääomasijoituksista joiden tuottavuudesta tietysti pidetään kiinni kynsin ja hampain.

Tosiasiahan on että uusiutuvat yhdessä ydinenergian kanssa muodostavat ennen kaikkea itsenäisemmän ja häiriönkestävämmän (vaikka ohjusisku yms.) energiaverkon, ja nimenomaan Suomelle esim. öljypohjaisten muovien korvaaminen metsäteollisuuden selluloosatuotteilla on huomattava mahdollisuus kuolevan paperiteollisuuden korvikkeeksi. Näin siis jo ennen mitään ilmastokysymyksiä jotka muodostavat paljon voimakkaaman jakolinjan. Mutta yritä nyt tätä selittää ihmisille hyväksi jos koko muutoksen keulakuvaksi ovat muodostuneet elokapinan joogahippiprotestoijat ja pitkän linjan vihreän liikkeen ydinenergian vastustajat (rahoitus ja arvokytkentä yleensä sylttytehtalta...)

Kuten @nore juuri mainitsi, fossiilisten suora käyttö teollisuuden prosesseissa on valtavaa, ja siirtyminen esim. sähköistettyyn terästuotantoon vaatii valtavia investointeja uusiin laitoksiin ja sähköntuotannon kasvatukseen. Sekä tietysti aikaa. Näiden muutosten täytyy viime kädessä tapahtua valtiojohtoisesti tukien ja vero- ja säädösmuutosten muodossa niin että yksityisillä tahoilla on sekä intressi että mahdollisuus tehdä valtavia muutoksia, samalla kun paikallisen teollisuuden täytyy pysyä taloudellisesti kannattavana. En kadehdi heitä jotka joutuvat näitä asioita suunnittelemaan.
 
Öljyn hintakäppyrä näyttää siltä, että ryssälän valtionvarainministeriössä silmukka kaulassa kiristyy. Tässä kun vielä huomioidaan, että monia muitakin pienempiä tulovirtoja (terästuotteet, alumiini, timantit, nikkeli, kaasu jne.) on pikkuhiljaa ehtymässä 2024 niin hyvä tästä tulee. Kulupuolella kaikki menot ovat kasvamassa koska on vaalivuosi jolloin Putlerin pitää kosiskella äänestäjiä kaikenlaisilla myötäjäisillä ja sodassa on jo se vaihe menossa, että varastot on käytetty mikä tarkoittaa että kallista uustuotantoa pitää löytyä tai tavaraa ostaa ulkomailta.

Screenshot_2023-12-09-11-07-09-55_40deb401b9ffe8e1df2f1cc5ba480b12.jpg

Toinen hyvin merkittävä asia pidemmälle aikajänteellä on ryssälän työvoiman määrä. Nykyisellään kun yksi ikäluokka, vaikkapa 62 vuotiaat siirtyvät pois työelämästä niin ikäluokan koko on noin 2 miljoonaa ja toisesta päästä ikäpyramidia siirtyy teoriassa 17 vuotiaiden ikäluokka työelämän käyttöön niin se on puoli miljoonaa ihmistä pienempi ikäluokka. Samaa kun jatkuu muutama vuosi ongelma on todella merkittävä. Kaiken huipuksi sodassa kuolee vuodessa suurinpiirtein Suomen, Norjan ja Ruotsin koko miespuolista ikäluokkaa vastaava määrä työikäistä miesväestöä. Sota näyttää vain jatkuvan ja tilanne siltä osin ryssillä vain pahenee.

Russia_Population_Pyramid.svg.png
 
Viimeksi muokattu:
On ehkä totaalisen ryssämäistä liisiä huolto- ja kunnossapitomääräyksistä öljynjalostamoilla, koska pakotteiden myötä varaosia ei ole saatavilla. Tästähän on varmasti hyviä seurauksia kun muutama jalostamo vuodessa lentää taivaalle. Tarvitsee vain huolehtia, että pakotteita edelleen kiristetään ja niiden toimeenpanoa valvotaan tarkasti.

Putler koetti viime vuonna saada ennen kaikkea Saksan sekaisin. Epäonnistui kun joku Venäjän sisäpiiristä vuoti viime hetkillä tiedon saksalaisille.

Onkos Saksassa(kaan) tehty mitään että ne tahot jotka ajoivat naama virneessä niin riippuvaiseksi venäjän energiasta tuotaisiin esille? Mitään todellista vastuuta ei tietenkään.

Kyllä sielläkin venäjän likainen raha on tehnyt paljon pahaa.
 
Lustraation pitäisi ennen kaikkea iskeä kiinni Merkeliin. Mutta tähän mennessä paskaa on saanut niskaansa lähinnä vain Schröder, joka nyt onkin oikea Putlerin lakeija.
 
Putler koetti viime vuonna saada ennen kaikkea Saksan sekaisin. Epäonnistui kun joku Venäjän sisäpiiristä vuoti viime hetkillä tiedon saksalaisille.

Jaa, nytkö siitä vasta tehdään uutinen? Reilu vuosi sitten venänäläinen Gazprom julkaisi videon: https://www.google.com/search?clien...ate=ive&vld=cid:892c56d0,vid:b5x4RzDL8ps,st:0
 
Putler koetti viime vuonna saada ennen kaikkea Saksan sekaisin. Epäonnistui kun joku Venäjän sisäpiiristä vuoti viime hetkillä tiedon saksalaisille.

Ryssän nerokas suunnitelma

Suunnitelman päämääränä oli tuottaa mahdollisimman suurta taloudellista vahinkoa ja nostattaa Saksassa Venäjälle myötämielistä liikehdintää.
 
Back
Top