Lännen taloussota Venäjälle ja sen seuraukset

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Heinrich
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Tästä TB/Lukiol:sta puheenollen. Omassa kuplassani en ollut jotenkin käsittänyt kuinka laaja ja kattava tämä ryssän polttoaine varastointi verkosto on Suomessa. Itse kun olen muistikuvani mukaan tankannut viimeksi TB:llä, Tupoksella vuonna 1991. Ohein kartta kuva saa vähän harjasniskan punoittamaan.
 

Liitteet

  • tb asemat.webp
    tb asemat.webp
    207.5 KB · Luettu: 71
Asiaa puitiin jo pellehermannit oikeudessa tyyliin kerran kun Suomenkansalainen Rottemberg kävi oikeutta pankkipalvelujensa puolesta. Lopputulos oli että ei palvella. Siellä ne rahat makaa edelleen tileille jäätyneinä eivätkä liiku mihinkään. Rottemberg ei ole Suomen tai EU:n pakotteiden piirissä, vaan USA:n pakotelistalla.

https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-145636

Kuten aikaisemmin jo Nordean kannan linkkasin, niin on ihan sama tuleeko pakotepäätös USA, UK, EU vai Suomen kautta niin tulos on sama. Palvelu päättyi siihen. Se on ihan sama mitä kunkin maan kansallinen laki sanoo, pankin on pakko noudattaa kaikkien maiden päätöksiä yhtäaikaa missä sillä on toimintaa. Jos ei noudata niin saa laittaa lapun luukulle, toiminta kun käy mahdottomaksi heti kun yhdenkin maan viranomaiset alkaa toimia. Tätä riskiä ei yksikään pankki ota. Detaljeja voi hiero oikeuden kautta ja tähän pankit ovat varautuneet. Kuuluu kansainvälisen pankkitoiminnan normaaleihin kuluihin.
En ole tästä lopputuloksesta kanssasi eri mieltä, noin siinä tulee käymään. Alkuperäinen kannanottoni kohdistui intoiluun varojen jäädyttämisestä/pankkitilien sulkemisesta, jotka ovat eri asia kuin maksuliikenteen pysäyttäminen. Tässä Finanssivalvonnan näkemys, toistaiseksi:
Yhdysvaltojen pakoteviranomainen (OFAC) on asettanut 22.10.2025 merkittäviä pakotteita Lukoil-yhtiölle ja sen suoraan tai välillisesti, yli 50 %, omistamille yhtiöille. Yhdysvallat on pakotepäätöksen yhteydessä todennut, että liiketoimiin, joissa on mukana pakotepäätöksen kohteena olevia yhtiöitä, liittyy toissijaisten pakotteiden riski (nk. secondary sanctions risk).

Yhdysvaltojen tekemän pakotelistausta koskien, on herännyt kysymyksiä siitä, miten pakotelistaus vaikuttaa Suomessa ja suomalaisiin yhtiöihin.

Finanssivalvonta korostaa, että sillä ei ole toimivaltaa tulkita Yhdysvaltojen pakotteita tai niiden soveltamista suomalaisiin yhtiöihin/valvottaviin.

Finanssivalvonta suosittaa valvottavia kuitenkin huomioimaan riskienhallinnassaan myös kolmansien maiden pakotteet niissä tapauksissa, joissa kyseisen kolmannen maan pakotteiden rikkominen voi aiheuttaa valvottavan maksuvalmiudelle tai vakavaraisuudelle huomattavan taloudellisen riskin.

Finanssivalvonta suosittaa, että mikäli valvottavan asiakas on Yhdysvaltojen pakotteiden kohteena, valvottavan tulisi huolellisesti selvittää ja arvioida, minkälaisen riskin asiakassuhteen perustaminen tai jatkaminen aiheuttaa valvottavalle.

Finanssivalvonta huomauttaa, että Yhdysvaltojen pakoteviranomaiset ovat myös julkaisseet pakotepäätöstä koskien poikkeuksia tiettyihin tarkemmin määriteltyihin liiketoimiin, joita pakotepäätös ei lähtökohtaisesti koske. Kyseinen poikkeuspäätös on Yhdysvaltojen pakoteviranomaisten mukaan voimassa 21.11.2025 saakka.

Finanssivalvonta suosittaa valvottavia huomioimaan, että joissakin tapauksissa kolmansien maiden pakotteisiin voi olla mahdollista saada poikkeuslupa pakotteet asettaneen maan pakoteviranomaiselta. Lisäksi Finanssivalvonta suosittaa, että silloin kun valvottava arvioi Yhdysvaltojen pakotteisiin liittyviä riskejä, valvottava kiinnittää erityistä huomiota siihen, onko kyse palveluista, joiden tarjoamiseen valvottavalla on lakisääteinen velvollisuus. Lakisääteinen palveluiden tarjoamisvelvollisuus voi perustua esimerkiksi velvollisuuteen tarjota tiettyjä lakisääteisiä vakuutuksia.

On vääjäämätöntä että ulkomaan maksuliikenne menee kiinni - menikö jo, paha sanoa, mutta kuukauden kuluessa menee varmasti. Vaikka jollakin maksulla olisikin teoreettinen mahdollisuus päästä läpi jonkin poikkeusluvan perusteella, käytännössä sen läpimeno jenkkien OFAC'in tarkistuksista kestää niin kauan että siellä jo valmiiksi prosessissa oleva hillo ja nämä uudet tapaukset purkautuvat seuraavan ... sadan vuoden aikana - ellei pakotteita pureta jostain syystä kokonaan. Ja siis yhdelläkään suomalaisella pankilla ei ole varaa jättää noita pakotteita huomiotta - se on eksistentiaalinen kysymys pankille.

Korttimaksuliikenne muodostuu kahdesta keskeisestä osasta, maksunvastaanottamisesta jossa kortin myöntäjä tarkistaa että kaikki on ok. Ja maksun tilittämisestä vastaanottajalle. Jälkimmäinen on se jossa osapuolena on suomalainen yhtiö, osa on tebis-frankkareita ja sitten yhtiö itse. Nämä ovat siinä mielessä eri asemassa että TB on 100% Lukoilin omistama ja frankkari taas on todennäköisesti suomalaisen yrittäjän omistama suomalainen yhtiö, jolla ei ole todennäköisesti muuta kiinnikekohtaa sanktioihin kuin sopimus TB:n kanssa (mitä se sitten sisältääkään).

Korttimaksujen hyväksymisessä sensijaan mukana on pankki/issuer ja korttiyhtiöt .. visa, mc ja amex, jos amerikkalaisia luetellaan. Jos/kun lukee tuon US Treasuryn tiedonannon, voi miettiä että mitähän tapahtuu. Oletan että tuolta se hana menee kiinni ensiksi - ja eipä siinä muuta tarvitakaan. Miten käy frankkareiden .. ehkä toiminta voi jatkua tuon kuukauden että ehtivät vaihtaa sopmuskumppania.
 
En ole tästä lopputuloksesta kanssasi eri mieltä, noin siinä tulee käymään. Alkuperäinen kannanottoni kohdistui intoiluun varojen jäädyttämisestä/pankkitilien sulkemisesta, jotka ovat eri asia kuin maksuliikenteen pysäyttäminen. Tässä Finanssivalvonnan näkemys, toistaiseksi:


On vääjäämätöntä että ulkomaan maksuliikenne menee kiinni - menikö jo, paha sanoa, mutta kuukauden kuluessa menee varmasti. Vaikka jollakin maksulla olisikin teoreettinen mahdollisuus päästä läpi jonkin poikkeusluvan perusteella, käytännössä sen läpimeno jenkkien OFAC'in tarkistuksista kestää niin kauan että siellä jo valmiiksi prosessissa oleva hillo ja nämä uudet tapaukset purkautuvat seuraavan ... sadan vuoden aikana - ellei pakotteita pureta jostain syystä kokonaan. Ja siis yhdelläkään suomalaisella pankilla ei ole varaa jättää noita pakotteita huomiotta - se on eksistentiaalinen kysymys pankille.

Korttimaksuliikenne muodostuu kahdesta keskeisestä osasta, maksunvastaanottamisesta jossa kortin myöntäjä tarkistaa että kaikki on ok. Ja maksun tilittämisestä vastaanottajalle. Jälkimmäinen on se jossa osapuolena on suomalainen yhtiö, osa on tebis-frankkareita ja sitten yhtiö itse. Nämä ovat siinä mielessä eri asemassa että TB on 100% Lukoilin omistama ja frankkari taas on todennäköisesti suomalaisen yrittäjän omistama suomalainen yhtiö, jolla ei ole todennäköisesti muuta kiinnikekohtaa sanktioihin kuin sopimus TB:n kanssa (mitä se sitten sisältääkään).

Korttimaksujen hyväksymisessä sensijaan mukana on pankki/issuer ja korttiyhtiöt .. visa, mc ja amex, jos amerikkalaisia luetellaan. Jos/kun lukee tuon US Treasuryn tiedonannon, voi miettiä että mitähän tapahtuu. Oletan että tuolta se hana menee kiinni ensiksi - ja eipä siinä muuta tarvitakaan. Miten käy frankkareiden .. ehkä toiminta voi jatkua tuon kuukauden että ehtivät vaihtaa sopmuskumppania.
Kaivelin juttu Teboil yrityksistä ja ilmeisesti osa asemista on Teboilin omistuksessa ja yrittäjä pitää pelkkää kahvilaa ja/tai authuoltoa. Polttoainemyynti on kylmäasematyyppisesti Teboililla itsellään. Osalla asemista lienee yrittäjällä myös polttoainemyynti ja taasen kylmäasemat kaikki on ilmeisesti Teboililla itsellään.

Kylmäasemat ja "kylmäasemat" kaffilan pihalla on varmaan pian vaikeuksissa. Koko toimintaa pyörittävät yrittäjä saanee edelleen ihan Nesteeltäkin polttoaineet kun on eri y-tunnus ja omistus kuin Teboililla itsellään. Nesteellehän se on silloin "penan-huoltsikka" joka vuokraa Teboil kylttiä.
 
Koko toimintaa pyörittävät yrittäjä saanee edelleen ihan Nesteeltäkin polttoaineet kun on eri y-tunnus ja omistus kuin Teboililla itsellään. Nesteellehän se on silloin "penan-huoltsikka" joka vuokraa Teboil kylttiä.
Hinta voi olla sellainen, että ei kannata.

Voi katsoa mitä SEO:lla maksaa bensa..

Huoltiksensa omistavan vilenin ainoa pelastus löytyy jos pääsee siirtymään Nesteen tai St1:n ketjuun.

Näitähän on sodan aikana jo iso joukko siirtynytkin.
 
Kaivelin juttu Teboil yrityksistä ja ilmeisesti osa asemista on Teboilin omistuksessa ja yrittäjä pitää pelkkää kahvilaa ja/tai authuoltoa. Polttoainemyynti on kylmäasematyyppisesti Teboililla itsellään. Osalla asemista lienee yrittäjällä myös polttoainemyynti ja taasen kylmäasemat kaikki on ilmeisesti Teboililla itsellään.

Kylmäasemat ja "kylmäasemat" kaffilan pihalla on varmaan pian vaikeuksissa. Koko toimintaa pyörittävät yrittäjä saanee edelleen ihan Nesteeltäkin polttoaineet kun on eri y-tunnus ja omistus kuin Teboililla itsellään. Nesteellehän se on silloin "penan-huoltsikka" joka vuokraa Teboil kylttiä.
Nyt olisi teboil-yrittäjillä semmonen momentum, että jos ei aiemmin ole tajunnut mistä kana kusee, nyt kannattaisi ottaa se soppari syliin, sieltä kappale Force Majeure, lukea se ajatuksella ja soittaa juristille. Teboilista kannattaa hankkiutua kerralla mahdollisimman pitkälle. Jos haluaa alalla pysyä, ... saattaa olla että uusi sopimuskumppani kannattaa etsiä jostain lännestä - tai keski/etelä-euroopasta. Suomalaiset "kollegat" sensijaan voi hyvinkin vain taputtaa selkään ja työntää alas portaista.

Mutta joillakin niistä näyttäisi istuvan ryssä olkapäällä kuin purkka tukassa.
 
Tästä TB/Lukiol:sta puheenollen. Omassa kuplassani en ollut jotenkin käsittänyt kuinka laaja ja kattava tämä ryssän polttoaine varastointi verkosto on Suomessa. Itse kun olen muistikuvani mukaan tankannut viimeksi TB:llä, Tupoksella vuonna 1991. Ohein kartta kuva saa vähän harjasniskan punoittamaan.
Eikös Teboililla yhteen aikaan ollut aivan helvetinmoiset polttoainevarastot pitkin itärajaa? Paistoi kauas se fakta, että ne oli tarkoitettu ryssän moottoroituja joukkoja ja taisteluvaunuja varten, kun joskus hyökkäävät rajan yli.
Muistaakseni sittemmin nolona purettu nuo varastot. Saatan muistaa väärinkin.

EDIT: Juu. Kyllä oli. Aivan sikamainen ryssäfirma koko Teboil.
1960-luvulla yhtiö laajensi toimintaansa tavalla, joka herätti huomiota. Se rakensi pieniin, muutaman traktorin käsittäviin kyliin huoltoasemia, joissa oli valtavat dieselpolttoainetankit. Asemat herättivät paikallisissa lähinnä huvittuneisuutta, mutta Suomen puolustusministeriössä pantiin huolestuneena merkille, että yhteistä noille, tuolloin Neuvostoliiton omistuksessa olleen yhtiön asemille, oli itärajan läheisyys. Spekuloitiin, että suuriin dieseltankkeihin olisi varattu polttoainetta esimerkiksi Neuvostoliiton panssarivaunuille mahdollistaen nopeamman etenemisen mahdollisessa sotatilanteessa.

 
Nyt olisi teboil-yrittäjillä semmonen momentum, että jos ei aiemmin ole tajunnut mistä kana kusee, nyt kannattaisi ottaa se soppari syliin, sieltä kappale Force Majeure, lukea se ajatuksella ja soittaa juristille. Teboilista kannattaa hankkiutua kerralla mahdollisimman pitkälle. Jos haluaa alalla pysyä, ... saattaa olla että uusi sopimuskumppani kannattaa etsiä jostain lännestä - tai keski/etelä-euroopasta. Suomalaiset "kollegat" sensijaan voi hyvinkin vain taputtaa selkään ja työntää alas portaista.

Mutta joillakin niistä näyttäisi istuvan ryssä olkapäällä kuin purkka tukassa.
Eiköhän nuo Force Majeure -pykälät ole luettu tarkkaa jo siinä vaiheessa kun hyökkäys alkoi ja Teboilin omistuspohjasta oli ensimmäinen isompi kohu. Minut yllätti se, kuinka moni ei tiennyt koko firman taustaa, huolimatta siitä että Teboilin toteemissa luki Lukoil.
Eikös Teboililla yhteen aikaan ollut aivan helvetinmoiset polttoainevarastot pitkin itärajaa? Paistoi kauas se fakta, että ne oli tarkoitettu ryssän moottoroituja joukkoja ja taisteluvaunuja varten, kun joskus hyökkäävät rajan yli.
Muistaakseni sittemmin nolona purettu nuo varastot. Saatan muistaa väärinkin.

EDIT: Juu. Kyllä oli. Aivan sikamainen ryssäfirma koko Teboil.


Näistä isoista maanpäällisistä diesel-tankeista jossain ketjussa kommentoinkin. Yksi vanha evp-ukko noista totesi, että olivat hyvin tiedossa ja maalitettu valmiiksi.
 
Ei muutenkaan Kremlissä tiedotus vedä yhtenäistä linjaa uusista pakotteista. :D

Putinin mielestä epäystävällinen teko mutta pikkujuttu: https://www.hs.fi/maailma/art-2000011532246.html
Samaan aikaan Medvedev hyperventiloi, että kyseessä on sodanjulistus: https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011579711.html

Selvää on kuitenkin se, että jos nämä pakotteet tullaan pitämään, on sillä merkittävä vaikutus Venäjän talouteen.
Tässä on kuitenkin taas se sama muuttuja, että nyt Trump on tätä mieltä. Huomenna tai ensi viikolla voi linja olla taas jotain ihan muuta.

Sitä olen monesti pohtinut, että mitä Putin oikeasti tästä kaikesta ajattelee. Onko Vladimirilla illalla nukkumaan mennessä sellainen fiilis, että kyllä tämä tästä, ihan hyvään lopputulokseen päädytään ihan lähivuosina? Ja että tänäänkin oli hyvä ja tuottelias päivä, kaikesta huolimatta?
 
On tämäkin. Kazanin lentokonetehdas on saanut yhden Tu-214:n valmiiksi sodan alkamisen jälkeen ja senkin kasaaminen on alkanut jo 2019. Nyt on sitten ihan kohtsillään valmistumassa toinen, mutta kriittisiä osia puuttuu vielä.

Ja ensi vuodeksi suunnitellaan viittä konetta jonka tietävät itsekin epärealistiseksi tavoitteeksi.

Ne on kulut melko suuret per kone kun tuolla tahdilla niitä askartelevat, ei varmasti myyntihinta kata kustannuksia, mutta kukapa ei haluaisi osuuskauppahengessä noita kasailla.

 
Lukoil bisnes Suomessa on noin 10 % siitä mitä sen eurooppalainen pääkonttori Wien'issä. Molemmat toimittavat voiteluaineita.
En tiedä sitä onko Teboil polttoainebisnes Lukoil Suomen vai Lukoil ryssän alla suoraan.

Wienissä menee iso laitos vaikeuksiin. Suomessa jokunen työtön lisää.
Suomen Teboil on Itävallan-Lukoilin alla olevan sveitsiläisyhtiön alla.

Puu. Onneksi ryssät eivät ole oikein tajunneet mihin kaikkeen tuota voi käyttää sotataloudessa.
Päin vastoin, taisivat jo Stalinin aikana tajuta, kun rosvosivat meiltä Enson paperitehtaat, vaikka ne olivat yli kilometrin sovittua linjaa (Stalinin karttaan piirtämän viivan keskilinja, joka sovittiin demarkaation peruslinjaksi) lännempänä. Niiden selluntuotanto kun oli tarkoitus valjastaa tykistöruutien selluraaka-aineeksi.
 
On tämäkin. Kazanin lentokonetehdas on saanut yhden Tu-214:n valmiiksi sodan alkamisen jälkeen ja senkin kasaaminen on alkanut jo 2019. Nyt on sitten ihan kohtsillään valmistumassa toinen, mutta kriittisiä osia puuttuu vielä.

Ja ensi vuodeksi suunnitellaan viittä konetta jonka tietävät itsekin epärealistiseksi tavoitteeksi.

Ne on kulut melko suuret per kone kun tuolla tahdilla niitä askartelevat, ei varmasti myyntihinta kata kustannuksia, mutta kukapa ei haluaisi osuuskauppahengessä noita kasailla.

Niin kauan kun saadaan näyttämään, että tehdään tehdään, niin ei ehkä olla ensimmäisinä saamassa YH-kutsua ja siihen liittyviä muita herkkuja.
 
Suomen Teboil on Itävallan-Lukoilin alla olevan sveitsiläisyhtiön alla.


Päin vastoin, taisivat jo Stalinin aikana tajuta, kun rosvosivat meiltä Enson paperitehtaat, vaikka ne olivat yli kilometrin sovittua linjaa (Stalinin karttaan piirtämän viivan keskilinja, joka sovittiin demarkaation peruslinjaksi) lännempänä. Niiden selluntuotanto kun oli tarkoitus valjastaa tykistöruutien selluraaka-aineeksi.
Kyllähän noille valmis etanoli tehdas kelpaisi mutta jos joku rakentaa tuollaisen Uralin taakse niin se takavarikoidaan jollekin Putlerin kaverille.
 
Norilsk Nickelillä on käytännössä kaikkien tuotteiden volyymit laskutrendillä. Hyviä selityksiä löytyy, mutta eiköhän kyse ole siitä että pakotteiden myötä tuotantoa on vaan vaikeampi ja vaikeampi pyörittää ja erilaisia katkoksia tulee milloin mistäkin syystä. Työvoiman saatavuus ja osaaminen ovat varmasti aitoja ongelmia.

Samalla laskusuhdanteella kyllä heikkenee kannavuuskin hyvää vauhtia ja ryssälän verotulot.



 
Koko toimintaa pyörittävät yrittäjä saanee edelleen ihan Nesteeltäkin polttoaineet kun on eri y-tunnus ja omistus kuin Teboililla itsellään. Nesteellehän se on silloin "penan-huoltsikka" joka vuokraa Teboil kylttiä.
Ei taida kelvata. Oli oma ly tai ei, mutta jos toiminta on Lukoilin varainhoitoa, franchaising sopimuksin Teboil tuotemerkin alla niin jenkkien banni puree eikä pankit tai luottoyhtiöt uskalla olla tuossa toiminnassa mukana.

Se on oltava kytkökset Teboiliin katkaistuna muuten liiketoiminta estyy.
 
Back
Top