Lännen taloussota Venäjälle ja sen seuraukset

Yleltä bongattu uutinen jonka mukaan Venäjän bkt laskee 11%, Ukrainan 45%, ja itä-euroopan 30%
Melko harhaanjohtavaa ellei tajua, että Ukraina on itä-euroopan luvuissa mukana.

Maailmanpankin ennuste: Ukrainan talous kutistuu 45 %
Maailmanpankin arvion mukaan Ukrainan talous kutistuu sodan vuoksi tänä vuonna 45 prosenttia.

Yritykset ovat sodan vuoksi kiinni Ukrainassa, tehtaita ja muuta infrastruktuuria on tuhottu. Suuri osa Ukrainan työvoimasta on joutunut joko pakenemaan maasta tai työtätekevät ovat taistelemassa.

Maailmanpankin mukaan Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa aiheuttaa itäisessä Euroopassa suurempia taloudellisia vahinkoja kuin koronapandemia. Itä-Euroopan maiden bruttokansantuote supistuu Maailmanpankin arvion mukaan yli 30 prosenttia

Laajojen pakotteiden kohteeksi joutuneen Venäjän talouden ennustetaan supistuvan puolestaan 11 prosenttia.
Vittu mitä paskaa taas.
Lukaisin tuon lähteenä olleen raportin ja selvisi, että itä-eurooppa koostuu Ukrainasta, Moldovasta ja Valkovenäjästä.
 
Välissä sitä saa lukea, kuinka venäjä rikastuu jokaisella barrelilla, minkä myyvät. Ihan kuin öljy tulisi jostain hanasta ilman mitään tuotantokustannuksia. Kyllä sekin pitäisi huomioida, että koko alaan liittyvän infran ylläpitäminen, tuotanto ja henkilöstön palkat synnyttävät jatkuvasti kuluja. Tuontirajoitukset nostavat väkisinkin kunnossapidon kustannuksia merkittävästi. Pala palalta tuo ketju alkaa rasittamaan venäjän taloutta entistä enemmän.
 
Näimpähän tämä menee vale-emävale-tilasto. Mikään ei ole enemmän vääräänjohtavaa kuin se että katsoo tilastoa sopivasti "väärin".

Venäjän luvut tulee pääosin ulkomaisillekkin toimijoille Venäjältä. Joten kannattaa luke vaikka IMF:än lukuja sitten siltä kantilta.

Ruplan osalta EKP:n kanta on edelleen tämä:
EUR/RUB-markkinan tämänhetkisen kaupankäyntiaktiviteetin vuoksi Euroopan keskuspankki (EKP) ei voi asettaa valuuttakurssia, joka kuvastaisi vallitsevia markkinaolosuhteita. EKP on näin ollen päättänyt toistaiseksi keskeyttää Venäjän ruplan euromääräisen valuuttakurssin noteerauksen. Viimeisin EUR/RUB-noteeraus julkaistiin EKP:n verkkosivuilla 1.3.2022.

Siitä huolimatta ruplan vaihtokurssiin perustuvia lukuja esitetään valideina kuvaamaan Venäjän taloustilannetta. Vaikka kurssi on olemassa vain Venäjän keskuspankin ilmoittamana. Joten ne Venäjän talousluvut on yhtä tukevalla pohjalla kuin sikäläisen TV:n uutiset.
1649789625725.png
MICEX on siis ruplapohjainen Moskovan pörssin indexi. Kun huomio että rupla ehti puolittaa arvonsa ennen kuin Venäjä kielsi rupla->usd vaihdon kansalaisilta niin MICEX indeksi USD arvosta haihtui siis sen 3/4 osaa. Ja tämäkin sillä että myös osakkeiden myynti on rajusti rajoitettu.
 
Välissä sitä saa lukea, kuinka venäjä rikastuu jokaisella barrelilla, minkä myyvät. Ihan kuin öljy tulisi jostain hanasta ilman mitään tuotantokustannuksia. Kyllä sekin pitäisi huomioida, että koko alaan liittyvän infran ylläpitäminen, tuotanto ja henkilöstön palkat synnyttävät jatkuvasti kuluja. Tuontirajoitukset nostavat väkisinkin kunnossapidon kustannuksia merkittävästi. Pala palalta tuo ketju alkaa rasittamaan venäjän taloutta entistä enemmän.
Niinpä!

Toki vanja tekee sen halvemmalla kun työntekijät ovat olennaisesti halvempia, ympäristönormeista ei niin väliksi jne. Toisaalta jokainen porras varastaa välistä oman osuutensa.
 
Venäjän talous ei itse tuota juuri muuta kuin raaka-aineita. Kulutustavarat tulee ulkoa. Näin se koko talous on ikäänkuin tuon raaka-ainepuolen ohessa pyörivää. Kun jalostusarvo on matala niin kansantalouden tuottokin on matala. Tämä vähäinenkin tuotta häviää nopeasti kun ulkomaiset lähtöaineet tai tavarat puuttuu.

Merkittävä huomio on myös se korruptio, jos ulkomaanviennin tuloista 1/4 meni korruptionn niin nyt kun vain energiaa viedään niin kaikki se tulo menisi korruptioon. Varsinaisiin tuotantokuluihin ei jää sitten mitään, eihän eliitti nyt ilman voitelurahojaan jää. Lisäksi pitää kustantaa miliisit, turvallisuuspalvelut ja Putten oma 500000 henkikaarti. Kyllä siellä tulee pula kelvollisesta valuutasta, tuskin nuo pamputtajat nyt pysyy tyytyväisinä pelkillä ruplilla.

Öljyn tuotantokustannuksista nyt tarvitse välittää, olemassaolevat välineet on maksettu, työkulit ruokitaan setelipainon ruplilla ja uutta välineistöä ei saa ostettua.
 
Asiakaskunnasta 60 prosenttia on Jakupovin mukaan ”VIP-ihmisiä” eli sellaisia, joita sanktiot eivät millään tavalla koske.

”On olemassa joukko ihmisiä, jotka ovat tottuneet tällaisiin elintarvikkeisiin. Minä en periaatteessa pysty enää syömään muuta. Tunnemme maun. Venäläisiin makkaroihin minä en koske”, Jakupov sanoo.

Ukrainan tapahtumista hän sanoo olevansa kauhuissaan, mutta lännen pakotteet eivät hänestä osu oikeaan kohteeseen eli päättäjiin, vaan tavalliseen kansaan.

”Jos länsi ajattelee, että tämä aiheuttaisi jonkinlaisia poliittisia muutoksia Venäjällä, niin epäilen.”
 
Elintarvikkeet on tuskin sellainen tuoterymä, jossa pakotteet näkyvät muutoin kuin valikoiman muuttumisena ja hintojen nousuna. Toisaalta pakotteiden kiertämisen on aivan selvää. Kuinka mahdollisuus kiertoon saatavissa tukkoon? Korkeamman teknologian tuotteiden osalta luulisi pakotteiden vaikutuksen toimivan paremmin - toki Kiinassa valmistetaan noista merkittävän osa.
Itse näkisin että hiilivetykaupan lopetus, rahaliikenteen täydelllinen sulkeminen länteen (Kiina ja Intia tulevat vuotamaan, näille pitäisi pystyä tekekemään jotain) ja kaiken Venäläisen lännessä olevan omaisuuden takavarikointi olisi ne alueet johon syytä keskittyä.
 
Ruotsi aneli vuosina 2018–2019 Yhdysvaltoja lieventämään venäläisoligarkki Oleg Deripaskaa koskevia pakotteita, paljastaa yleisradioyhtiö SVT.

SVT:n mukaan Ruotsin hallitus kävi ”laajaa vaikuttamiskampanjaa” Washingtonin suuntaan ulkoministeri Ann Linden ja silloisen elinkeinoministeri Mikael Dambergin johdolla. Ministerit lähettivät muun muassa kirjeitä USA:n ulkoministerille Mike Pompeolle ja tekivät vierailuja Washingtoniin.

Tässä taas esimerkki mukavuudenhaluisista svenssoneista, joille oma elämänlaatu ja jokunen työpaikka menee sen yli, että idän roistovaltiota vastaan käytettäisiin kunnon vastatoimia.
 
Elintarvikkeet on tuskin sellainen tuoterymä, jossa pakotteet näkyvät muutoin kuin valikoiman muuttumisena ja hintojen nousuna. Toisaalta pakotteiden kiertämisen on aivan selvää. Kuinka mahdollisuus kiertoon saatavissa tukkoon? Korkeamman teknologian tuotteiden osalta luulisi pakotteiden vaikutuksen toimivan paremmin - toki Kiinassa valmistetaan noista merkittävän osa.
Itse näkisin että hiilivetykaupan lopetus, rahaliikenteen täydelllinen sulkeminen länteen (Kiina ja Intia tulevat vuotamaan, näille pitäisi pystyä tekekemään jotain) ja kaiken Venäläisen lännessä olevan omaisuuden takavarikointi olisi ne alueet johon syytä keskittyä.

Tärkeintä on kohdistaa pakotteet eliittiin eli niihin ihmisiin joilla on vaikutusvaltaa ja osalla ihan henkilökohtainen suhde Putiniin. Pakotteita on jo kohdistettu myös Putinin lähipiiriin mutta tuskin riittävästi. Energiakauppa on edelleenkin se keskeisin asia johon pitää iskeä lujaa. Putin rahoittaa sillä sotansa mutta vielä tärkeämpää on että energiakauppa länsimaihin ja erityisesti Saksaan on se rahasampo jolla Putin ostaa liittolaisensa ja säilyttää sitä kautta valta-asemansa. Tämä on nyt muuttumassa mutta edelleenkin liian hitaasti ja EU:ssa on maita jotka eivät todellakaan halua lopettaa energiantuontia Venäjältä...ei nyt eikä tulevaisuudessa.

Kansaa kurittamalla ei saavuteta Venäjän kaltaisessa kleptokratiassa mitään jos kansa ei marssi Kremliin ja hirtä Putinia lähimpään puuhun. Sellaisia merkkejä ei ole ilmassa ja tuskin on jatkossakaan kun Putinilla on ihan omat raskaasti aseistetut joukot estämässä sellaiset temput.
 
Kansaa kurittamalla ei saavuteta Venäjän kaltaisessa kleptokratiassa mitään jos kansa ei marssi Kremliin ja hirtä Putinia lähimpään puuhun.

Kyllä se monin tavoin jouduttaa Venäjän koko talouden matkaa kohti konkurssia tai ainakin sellaita pistettä että "erityisoperaation" jatkaminen nykyiseen malliin muuttuu mahdottomaksi. Esimerkiksi työttömyys on kasvamassa Venäjällä koska firmat joutuu laittamaan väkeä ulos länteen suuntautuvan ulkomaankaupan hirtettyä kiinni. Sen sijaan että nämä ihmiset toisivat lännestä rahaa valtiollekin he ovat nyt ylimääräinen kuluerä. Se että jokainen venäläinen joutuu maksamaan yhä enemmän ruoasta tarkoittaa että yhä enemmän rahaa tulee ainoastaan syötyä. Mikä vähentää muiden tuotteiden/palvelujen kysyntää. Mikä aiheuttaa lisää työttömiä.
 
Ne työttömät voidaan syöttää Ukrainan lihamyllyyn. Voittoa? No ei todellakaan.
 
Välissä sitä saa lukea, kuinka venäjä rikastuu jokaisella barrelilla, minkä myyvät. Ihan kuin öljy tulisi jostain hanasta ilman mitään tuotantokustannuksia. Kyllä sekin pitäisi huomioida, että koko alaan liittyvän infran ylläpitäminen, tuotanto ja henkilöstön palkat synnyttävät jatkuvasti kuluja. Tuontirajoitukset nostavat väkisinkin kunnossapidon kustannuksia merkittävästi. Pala palalta tuo ketju alkaa rasittamaan venäjän taloutta entistä enemmän.
Eikä tässä vielä kaikki. Läntiset yhtiöt, kuten Halliburton, toimitti paljon resursseja öljyinfran pyörittämiseen. Kaverit läksi välittömästi sodan alettua jättämättä mitään heippalappua. Siinä on Igorilla ihmettelemistä, miten saavat nuokin hommat hoidettua osaamisen häivyttyä.
 
Tärkeintä on kohdistaa pakotteet eliittiin eli niihin ihmisiin joilla on vaikutusvaltaa ja osalla ihan henkilökohtainen suhde Putiniin. Pakotteita on jo kohdistettu myös Putinin lähipiiriin mutta tuskin riittävästi. Energiakauppa on edelleenkin se keskeisin asia johon pitää iskeä lujaa. Putin rahoittaa sillä sotansa mutta vielä tärkeämpää on että energiakauppa länsimaihin ja erityisesti Saksaan on se rahasampo jolla Putin ostaa liittolaisensa ja säilyttää sitä kautta valta-asemansa. Tämä on nyt muuttumassa mutta edelleenkin liian hitaasti ja EU:ssa on maita jotka eivät todellakaan halua lopettaa energiantuontia Venäjältä...ei nyt eikä tulevaisuudessa.

Kansaa kurittamalla ei saavuteta Venäjän kaltaisessa kleptokratiassa mitään jos kansa ei marssi Kremliin ja hirtä Putinia lähimpään puuhun. Sellaisia merkkejä ei ole ilmassa ja tuskin on jatkossakaan kun Putinilla on ihan omat raskaasti aseistetut joukot estämässä sellaiset temput.
Itse asiassa siihen eliittiin on sattunut ja lujaa. Kaikki täysjärkiset ovat roudanneet rahaa niin paljon länteen kun ikinä ovat vaan pystyneet. Heillä on ollut muutama luotettu asinaajotoimisto tekemässä duunia. Noiden kavereiden omaisuuden putsaus on vasta käynnistymässä. Eka vaiheessa lähti jahdit ja kiinteistöt. Seuraavassa vaiheessa jäädytetään se omaisuus, joka löytyy. Todennäköisesti löytyy ihan mukavasti kavereiden eläkevarallisuutta.
 
Ujutus etenee.
Matkustelevalle keskiluokalle puolestaan ehkä hoidetaan hampaat Suomessa.
 
Kyllä se monin tavoin jouduttaa Venäjän koko talouden matkaa kohti konkurssia tai ainakin sellaita pistettä että "erityisoperaation" jatkaminen nykyiseen malliin muuttuu mahdottomaksi.
Mutta mitä tulee konkurssin jälkeen. Osittain katkeroitunut kansakunta kuten hävityn sodan ja 20-luvun hyperinflaation jälkeen Saksassa? Nyt roiskitaan talouden sarjatulta vaikka minun mielestäni pitäisi ampua tarkkoja tähdättyjä laukauksia ja välttää sivullisia uhreja koska niitä tulee vähitellen täällä lännessäkin. Ei pidä ampua tunteet pinnassa vaan jättää tunteet taustalle.

Olisi nyt vaan jätetty ostamatta kaasut ja öljyt sekä estetty kaikki tekniikan toimittaminen muttei mökätty siitä että miksi joku leipomo, pullapuoti tai pikaruokaketju rohkeneekin toimia vielä Venäjällä. Kaasuputkien sulkemisella olisi ollut suuri vaikutus.
 
Viimeksi muokattu:
Kansaa kurittamalla ei saavuteta Venäjän kaltaisessa kleptokratiassa mitään jos kansa ei marssi Kremliin ja hirtä Putinia lähimpään puuhun. Sellaisia merkkejä ei ole ilmassa ja tuskin on jatkossakaan kun Putinilla on ihan omat raskaasti aseistetut joukot estämässä sellaiset temput.

Kylla saavutetaan, kansan kurittaminen Venajan talouden kurittamisen sivuvaikutuksena on valttamaton paha kun venajan kykya varustautua ja kayttaa sotilaallista voimaa halutaan rajottaa pidemmallakin tahtayksella...

Taa on vahan semmonen Max ja Moritz realisaatio: 'Pojat joit ei saatu hyviks jauhettu on jyviks.'

Oli miten oli noi firmat eivat niikaan lahde suoraan niihin kohdistuneiden pakoteuhkien ajamina vaan varmaankin pikemminkin esmes, mainehaitan, heikkenevan omaisuuden suojan, ja rahaliikenneongelmien takia....
 
Viimeksi muokattu:
Mutta mitä tulee konkurssin jälkeen. Osittain katkeroitunut kansakunta kuten hävityn sodan ja 20-luvun hyperinflaation jälkeen Saksassa? Nyt roiskitaan talouden sarjatulta vaikka minun mielestäni pitäisi ampua tarkkoja tähdättyjä laukauksia ja välttää sivullisia uhreja koska niitä tulee vähitellen täällä lännessäkin. Ei pidä ampua tunteet pinnassa vaan jättää tunteet taustalle.

Olisi nyt vaan jätetty ostamatta kaasut ja öljyt sekä estetty kaikki tekniikan toimittaminen muttei mökätty siitä että miksi joku leipomo, pullapuoti tai pikaruokaketju rohkeneekin toimia vielä Venäjällä. Kaasuputkien sulkemisella olisi ollut suuri vaikutus.
Mutku Tavja sai kissinki...
 
Back
Top