Lännen taloussota Venäjälle ja sen seuraukset

Minen näe mitään ongelmaa siinä että pakotteet osuvat myös tavallisiin venäläisiin.
- Ukrainassa sota kohdistuu koko kansaan. Käytännössä tuhoaa maan.
- enemmistö venäläisistä kannattaa operaatiota.
- Sotilaat tulevat kansan syvistä riveistä, ei eliitin lapsia joudu kuraportaaseen. CCR:kinn laulaa että ’aint no senators son’.
- Lavrov nauraa pakotteille lausuntonsa mukaan. Tukehtukoot nauruunsa.
- signaali Kiinalle, joka kuikuilee Taiwaniin.
- Venäjä maalaa nyt isolla pensselillä. Niin sitten länsikin.
Pakotteet eivät muuta kansan mielipidettä, pikemminkin voimistavat. Silti.
 
Venäjän kansan ei suhtautumisessaan pakotteisiin varmaankaan täysin hahmota syy- ja seuraussuhteita.

Silti kun sota loppuu, niin Ukrainan talous tulee ottamaan samankaltaisen loikan eteenpäin kuin mitä Puola on nyt tehnyt. Tästä seuraa, että elintasoero Venäjän ja Ukrainan välillä tulee kasvamaan, mikä lisää tyytymättömyyttä Venäjän sisällä.

Ei se silti asioita välttämättä muuta. Pohjois-Korean ja Etelä-Korean välillä on myös iso ero elintasossa, mutta Raketti-Kimin valta pysyy.

Jotta Venäjän hallinto voi pitää näissä olosuhteissa valtaa, se tulee vaatimaan paljon tiukempaa oman kansan kontrollia. Kontrollin kiristäminen taas ehkä onnistuu, ehkä ei.
 
Välissä sitä saa lukea, kuinka venäjä rikastuu jokaisella barrelilla, minkä myyvät. Ihan kuin öljy tulisi jostain hanasta ilman mitään tuotantokustannuksia. Kyllä sekin pitäisi huomioida, että koko alaan liittyvän infran ylläpitäminen, tuotanto ja henkilöstön palkat synnyttävät jatkuvasti kuluja. Tuontirajoitukset nostavat väkisinkin kunnossapidon kustannuksia merkittävästi. Pala palalta tuo ketju alkaa rasittamaan venäjän taloutta entistä enemmän.
Eikös tässä ole todettu, että venäjä käytännössä päättää itse ruplan arvon. Nehän voi painaa ruplia lisää ihan niin paljon kuin haluavat. Käytännössä siis ei tarvitse maksaa mitään. Juu aiheuttaa hyperinflaation. Mutta tuskin ne tuota julki tuo. Mutta ei yhtään yllättäisi jos noin tekevät Ruplat ei ryssältä lopu.
Länsi rahaa virtaa kokoajan lisää vaan.
 
Kylla saavutetaan, kansan kurittaminen Venajan talouden kurittamisen sivuvaikutuksena on valttamaton paha kun venajan kykya varustautua ja kayttaa sotilaallista voimaa halutaan rajottaa pidemmallakin tahtayksella...

Taa on vahan semmonen Max ja Moritz realisaatio: 'Pojat joit ei saatu hyviks jauhettu on jyviks.'

Oli miten oli noi firmat eivat niikaan lahde suoraan niihin kohdistuneiden pakoteuhkien ajamina vaan varmaankin pikemminkin esmes, mainehaitan, heikkenevan omaisuuden suojan, ja rahaliikenneongelmien takia....
Loppujen lopuksi läntisten firmojen poistuminen Venäjältä sattuu kaikkein eniten. Juttelin parin tutun kanssa, jotka molemmat kertoivat, että läntiset yhtiöt ovat tiedostaneet Venäjältä poistumisen olevan nyt selvä juttu. Kyse on vaan aikataulusta ja miten sen hoitaa. Igorin tilanne menee erittäin huonoksi noilla päätöksillä.
 
Joo. Öljyntuotantoprosessia en tunne mutta mineraalinkäsittelystä jonninmoinen käsitys löytyy, nimenomaan huoltopuolelta. Kuluvia osia menee ko sudelta paskaa, eikä niitä tuoteta Venäjällä. Ulkomaiset (myös suomalaisten) varaosavarstot on kirjattu tappioiksi, eikä täydennyksiä lähetetä. Onnea Venäjä! ( Hitaalla Stressman- äänellä).
 
Tässäkin pohdittavaa🤔 Maailma on nykyään niin verkottunut paikka että hyökkäily ja uhkailu sinne tänne ei enää toimi, mutta jos tietotaito on Neuvostoliitosta niin eipä varmaan mopolla mahdottomia....
 
Ei nyt suoraan liity Lännen taloussotaan Venäjää vastaan, mutta relevantti Saksan kannalta: Neuvostoliiton öljy mahdollisti Natsi-Saksan hyökkäyssodan Puolaan. Ranskaan, sekä ilmasodan Iso-Britanniaa vastaan. Nyt Saksan öljyraha mahdollisti ja edelleen mahdollistaa Venäjän hyökkäyssodan Ukrainassa.

 
Tulihan se sieltä :ROFLMAO:

Venäjän presidentti Vladimir Putin lupasi, että venäläisen maakaasun toimitukset Itävaltaan on turvattu ja maa voi maksaa kaasun vanhaan tapaan euroissa, Itävallan kansleri Karl Nehammer kertoo uutistoimisto Apalle.

Nehammerin mukaan Putin antoi lupauksen maanantaina, kun osapuolet tapasivat Moskovassa.

Nehammer ei aiemmin kertonut, että tapaamisessa käsiteltiin Itävallan kaasutoimitusten turvaamista. 80 prosenttia Itävallan käyttämästä maakaasusta tulee Venäjältä. Maa on vastustanut vaatimuksia katkaista energiakauppa Venäjän kanssa.


Putin vaati aiemmin, että epäystävällisten maiden on maksettava kaasunsa jatkossa ruplissa, mutta on sittemmin vetäytynyt vaatimuksesta.

Ukraina?

Mikä Ukraina ?
 
Ei nyt suoraan liity Lännen taloussotaan Venäjää vastaan, mutta relevantti Saksan kannalta: Neuvostoliiton öljy mahdollisti Natsi-Saksan hyökkäyssodan Puolaan. Ranskaan, sekä ilmasodan Iso-Britanniaa vastaan. Nyt Saksan öljyraha mahdollisti ja edelleen mahdollistaa Venäjän hyökkäyssodan Ukrainassa.

Ei se eräs tyyppi tyhjänpäiten antanut sakuille valkoista lippua. Nyt ei voi sanoa, etteikö olisi varoitettu.

Mutta kun asia on niin kuin on, että mikään valtio ei pysty leikkaamaan energiastaan 40%, yhdessä yössä. Toki pari (ruplalla) ostettua tutkijaa on sanonut, ettei se tuntuisi missään, mutta näitähän on nähty jo korona-lockdown huuteluista lähtien.

---

Ja noin sivuhuomautuksena: Bidenin hallinto (ja Kanada) ei ole vieläkään tehnyt merkittävää elettä, että turvattaisiin Euroopan energiansaanti. Sielläkin on samat vihreät vallassa, jotka jarruttaa.

Jonkun putken purkamisen (en muista tarkkaan, Michigan) on Biden jäädyttänyt, mutta nyt ovat pahasti vihreässä ansassa. Nämä ovat Yhdysvaltojen sisäpoliittisia juttuja, niin helpotusta on näillä näkyvin luvassa vasta välivaalien jälkeen.
 
Vaan mitäpä kertoisi vanha viisaus - Follow The Money.
Jari Kurri osti Jokerit venäläisiltä https://www.iltalehti.fi/jaakiekko/a/f757d782-4f0b-4b3e-8809-fd493616f042
Seuraavaksi Kurrin on myytävä seura. Suomen kiekko ei kaipaa venäjän sätkynukkea. Eikä Jokerien nimi puhdistu, jos Kurri jatkaa. Toivottavasti yksikään sponssi ei lähde mukaan ja siihen on hyvät perusteet. Faneille kuittailaan ryssistä pitkään, mutta se ei vähene koskaan, jos Kurri on mukana. Ei mitään eroa Ahoon tai Lipposeen. Myi itsensä.
 
Tässäkin pohdittavaa🤔 Maailma on nykyään niin verkottunut paikka että hyökkäily ja uhkailu sinne tänne ei enää toimi, mutta jos tietotaito on Neuvostoliitosta niin eipä varmaan mopolla mahdottomia....
Tnx. Jälkimmäisellä puoliskolla yksi parhaita ja selkeimpiä esityksiä siitä, miten haavoittuva Venäjän öljylogistiikka on.
 
Seuraavaksi Kurrin on myytävä seura. Suomen kiekko ei kaipaa venäjän sätkynukkea. Eikä Jokerien nimi puhdistu, jos Kurri jatkaa. Toivottavasti yksikään sponssi ei lähde mukaan ja siihen on hyvät perusteet. Faneille kuittailaan ryssistä pitkään, mutta se ei vähene koskaan, jos Kurri on mukana. Ei mitään eroa Ahoon tai Lipposeen. Myi itsensä.
Kenen rahoilla Kurri pelaa? Siitähän tässä on kysymys.
 
Tässä unohtuu nyt yksi tärkeä asia, eli se mitä Venäjän sisällä tapahtuu. Vientituloista se energia on vain 25%, loput on kaikkea muuta. Tuo kaikki muu on nyt poissa pääsääntöisesti. Eli rahaa tulee sisään 1/4.
Ei ole.
25% on raakaölynvientiä. Mutta sitten on öljyjalosteet,raakaineet, kaasut,metallit ja sun muuta.
Suurinosa sellaisia joille ostaja, löytyy todennäköisesti jatkossakin.


Screenshot_20220414-191158.jpg
 
Back
Top