Lännen taloussota Venäjälle ja sen seuraukset

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Heinrich
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Kujanjuoksu käy jatkuvasti ahtaammaksi ja öljyä kertyy melkoisesti tankkereihin, joista kaikilla ei ole ainakaan määränpäätä. Hinnat ovat myös laskeneet pakotetason alapuolelle.

Vaikutus voi olla väliaikainen tai pysyvämpää sorttia vähän riippuen siitä miten tiukasti noudattamista valvotaan.

Toisaalta Venäjän iso riski on siinä, että väliaikainenkin ratkaisu esimerkiksi Turkin osalta voi jäädä pysyväksi tai se joutuu edelleen laskemaan myyntihintaa saadakseen vanhat asiakkaansa takaisin.

Kerosiini, eli suomeksi petroli on voiteluominaisuuksiltaan huomattavasti "kuivempaa" kuin diesel, joten veikkaan että tulevana talvena alkaa uudempi venäläinen diesel-kalusto harvenemaan, kun korkeapainepumput kärsivät voitelun puutteesta.

Vanhemmissa jakaja- ja rivipumpuissa liikkuvien välykset olivat "vain" tuhannesosamillejä ja ruiskutuspaine 200 - 300 bar. Uudemmissa korkeapainejärjestelmissä (CDI, HDI, TDI jne) järjestelmäpaine on luokkaa 1 500 -3 500 bar ja osien välykset mikrometrien luokkaa. Tässä kohtaa alkaa olla hyvinkin tarkkaa, että polttoaine pystyy voitelemaan osia tarpeeksi.
 
kolmannes ryssäyritysten tuloksesta menee lainanhoitokuluihin ja neljänneksellä yrityksistä on lainamaksut myöhässä. Konkurssi-tsunamia odotellessa - ja pankkikriisiä.
Russian economic collapse update: companies now spend >36% (!) of profits on loan servicing, an all-time record high.​
Almost 25% of loans have overdue payments, and company profits are down even before inflation is factored in.​
Expect a massive wave of bankruptcies, soon.​

Toivottavasti ryssän kikkailut eivät ihan tuosta vaan mene läpi.

Suomalaisen huoltoasemaketju Teboilin kohtalo on ollut vaakalaudalla siitä asti, kun Yhdysvallat asetti pakotteita Teboilin venäläiselle emoyhtiölle Lukoilille.

Pakotteiden julkistamisen jälkeen Lukoil ilmoitti siirtävänsä ulkomaiset omistuksensa Sveitsissä päämajaansa pitävälle monikansalliselle Gunvor-öljynvälitysyhtiölle.
Bloombergin lähteiden mukaan monet alan toimijat olivat yllättyneitä siitä, kuinka nopeasti kauppa julkistettiin. Se tapahtui vain viikko sen jälkeen, kun Yhdysvallat oli asettanut Lukoilia koskevat pakotteet.

Useat suuret energiayhtiöt ottivat yhteyttä Lukoiliin ja tarjosivat ostotarjouksen sen ulkomaisista omaisuuseristä, mutta saivat kieltävän vastauksen.

Kauppa nostaisi Gunvorin öljyntuotannon jättiläiseksi ja lähes nelinkertaistaisi sen jalostuskapasiteetin.

Toteutuakseen kauppa vaatii Yhdysvaltojen hallituksen hyväksynnän sekä ”Washingtonin hyvän tahdon”, kertoo Bloomberg.
 
Toivottavasti ryssän kikkailut eivät ihan tuosta vaan mene läpi.

Tässä pelissä on mukana vähän isompaakin kun Suomen TB, Irak ei käsittele jalostamoissaan kotimaista öljyä siltä kentältä, jonka omistaa 75 % Lukoil. Tuotanto on n. 400000 tynnyriä päivässä mikä ei olekaan ihan nappikauppaa, 23-24 miljoonaa dollaria päivässä syntyy lisää kelluvaa varastoa. Tankkerit maksavat lisäksi sen 75000-150000 dollaria päivä kun odottelevat uusia ohjeita ja niitä tulee äkkiä useita täyteen kun Itämeren ja Mustan meren satamissa on sama tilanne.

Venäjän viljanvienti laski n. 20% verrattuna viime vuoteen. Vehnää ostavien maiden määrä vuosi sitten oli 50 ja nyt enää 30. Vehnän vienti laski 14,2%, ohran vienti puolittui.

RGU: Number of countries purchasing Russian wheat fell from 50 to 30​

Russian grain exports fell by 20% in October 2025, Elena Tyurina, director of the analytical department of the Russian Grain Union (RGU), told Interfax. According to her, Russia initially shipped approximately 8 million tons of grain abroad in October 2024, but this volume has now fallen to 6.454 million tons. Meanwhile, wheat exports fell by 14.2%, to 6.024 million tons.

The number of countries purchasing Russian wheat fell from 50 to 30. Egypt remains the largest buyer, but even there, purchases decreased by 16.3%, to 1.307 million tons. Turkey ranks second, almost doubling its imports to 883,000 tons. Purchases from Iran also increased significantly, by 4.8 times to 545,000 tons; from Bangladesh, by 1.7 times to 495,000 tons; from Libya, by almost three times to 290,000 tons; and from Saudi Arabia, by five times to 153,000 tons.

At the same time, exports of other grain crops fell sharply. Barley shipments, for example, more than halved, from 695,000 to 310,000 tons; corn, by almost three times to 120,000 tons; and peas, by 2.4 times to 111,000 tons. The range of agricultural crops exported decreased from 26 items in October 2024 to 9 in October 2025.
https://www.kommersant.ru/doc/8180655
 
Tässä pelissä on mukana vähän isompaakin kun Suomen TB, Irak ei käsittele jalostamoissaan kotimaista öljyä siltä kentältä, jonka omistaa 75 % Lukoil. Tuotanto on n. 400000 tynnyriä päivässä mikä ei olekaan ihan nappikauppaa, 23-24 miljoonaa dollaria päivässä syntyy lisää kelluvaa varastoa. Tankkerit maksavat lisäksi sen 75000-150000 dollaria päivä kun odottelevat uusia ohjeita ja niitä tulee äkkiä useita täyteen kun Itämeren ja Mustan meren satamissa on sama tilanne.

USA on toistuvasti varoittanut ryssänöljyyn koskemisen vaaroista. Pakotteissa on nyt kyse nimenomaan ryssän öljynvinnin tukkimisesta jota lukoil on nimenomaan hoitanut. Se että lukoilin läntisten osien oistus vaihtuu ei muuta sitä faktaa että pääosa bisneksestä on ryssän öljynvientiä. Kokonaisuuden kannalta kaikki muu lukoilin ympärillä ollut toiminta on pisara meressä.

Joten en usko että lukoilin kauppa muuttaa mitään, siellä on sitten seuraavaksi ne tytäryhtiöt yksittäin pakotelistalla. Samalla taatusti seurataan nykyisiä rhavirtoja, esim Teboilin maksuihin käytetään ihan taatusti ryssän harmaan talouden toimijoita. Ne kun saa rahat liikkeelle toisin kuin länsipankit. Olisi mielenkiintoista tietää mitä korttimaksun saajasta kerrotaan maksutapahtuman yhteydessä. Ja miten kauan pankit tuon sallii.
 
Venäjän viljanvienti laski n. 20% verrattuna viime vuoteen. Vehnää ostavien maiden määrä vuosi sitten oli 50 ja nyt enää 30. Vehnän vienti laski 14,2%, ohran vienti puolittui.

https://www.kommersant.ru/doc/8180655
Noista kun vielä poistaisi Ukrainalta varastettu vilja niin pieniksi jäisi...

"Ukraine estimates that Moscow has stolen 15 million tons of grain since 2022. It is mixed with Russian grain and exported."

Ja kas näin Puola uutena itäisen Euroopan mahtimaana kampeaa Slovakiaa irti ryssien kaasusta omilla keinoillaan. Sopivasti keppiä ja porkkanaa niin homma etenee.

Hyötyjänä luonnollisesti myös USAn energiayhtiöt.

Jos joku vielä epäili, etteikö Venäjää tässä vakaasti ja päättäväisesti kaadeta talous edellä niin kannattaa seurata mitä toimia sen ympärillä tehdään.

Saudi-Arabia laskee Aasiaan lähtevän öljyn hintaa eli nostaa panoksia kilpailussa samalla kun ryssillä kulut mm. tankkereista nousevat. OPEC kokous ei tainnut tuoda sitä lopputulosta mitä saudit olisivat halunneet niin tässä on sitten suunnitelma B eli kamppailu volyymeista kiristyy jokatapauksessa heidän omilla ehdoillaan.

Tälläiset tarinat eivät varsinaisesti edistä venäjän ja Intian välistä kauppaa.
Aman kuvasi videon, jolla hän pyysi apua pääministeri Modilta ja Intian hallitukselta. Videon lähettämisen jälkeen Amanin puhelin ja rahat takavarikoitiin. Hänen perheensä ei tiedä, missä hän on tai onko hän edes elossa. Venäjän ulkoministeriö ei ole juurikaan auttanut heitä.
 
Yli neljäsosa lähti öljytuloista lokakuussa verrattuna vuodentakaiseen ja Rosneftin sekä Lukoilin pakotteet eivät tuohon vielä ehtineet vaikuttaa ollenkaan. Marras-joulukuussa lähennellään todennäköisesti kolmasosan leikkausta viime vuotiseen ja paljon muitakin tuloja on hävinnyt matkan varrella.

Trumpilla on viiden Keski-Aasian maan johtajat vierailulla tällä viikolla ja siellä tehdään kynät sauhuten mineraali-, infra- sekä energiadiilejä. Euroopan itälaidalla ml. Ukraina, Syyriassa, Kanadassa, Australiassa ja Eteläisessä-Amerikassa vähän samanlainen meno.

Ryssää kangetaan ulos tuolta omalta takapihaltaan aika vahvalla otteella.

Bulgaria todennäköisesti kansallistaa ja myy uudelleen Lukoilin jalostamon maassa, jotta polttoaineen valmistus ei pysähdy pakotteisiin. Kansallisen turvallisuuden nimissähän tuo on tehtävissä muuallakin. Näyttää ihan hyvää esimerkkiä miten ryssät potkitaan helvettiin tärkeistä bisneksestä.

Hitaasti pyörähtää mutta kun on saatu liikkeeseen niin inertiaa on.
 
Venäjän hiiliteollisuus tuottaa valtavia tappioita ja leikkaa tuotantoaan vähentämällä työvoimaa, sulkemalla kaivoksia sekä koksaamoja. Täysin saattohoidossa koko ala kun enemmistö ei koko vuonna pysty toimimaan voitolla ja tulevaisuus on vielä synkempi.

Ironista kyllä samaan aikaan Kazakstanin hiilibisnes kukoistaa ja se vie ennätysmääriä ulkomaille, käyttäen luonnollisesti Venäjän rataverkkoa sekä satamia koska niissä on jostain syystä tyhjää kapasiteettia.

Venäjä on käärme joka syö omaa häntäänsä.

Viimeksi muokattu:
Jätän tämän vain tähän

Edit. Jätän myös tämän tähän

Viesti tuli selväksi, eli ryssän hiilivetykaupustelu on sitten läntiseen maailmaan loppu. Kaikki tähän liittyvä bisnes on arvoltaan nolla tai negatiivinen omistajalleen. Käytännössä tämä tarjoaa kotimaisille Teboil yrittäjille kahta reittiä: konkurssi tai sitten valtion tekemä kansallistaminen. Armonaikaa on tämän kuun 21. päivään asti, sitten tulee se harakka tervatullakatolla efekti: ensin tarttuu jalka, sitten toinen, seuraavaksi pyrstö ja lopulta nokkakin. Muutaman päivän päästä sen raadon saa käydä leikkaamassa puukolla irti.

On erittäin suuri riski että 21. päivän jälkeen Lukoilin omistusten kanssa kauppaa tekevät päätyvät myös itse USA:n pakotelistalle. Tässä mielessä pankit suojelevat Teboil kauppiaita laittamalla rahaliikenteen seis, näin sieltä ei tule suoraan raportoitavaa bisnestä Lukoil-groupille. Näin täkäläisille yrittäjille jää edes vähän aikaa hankkiutua eroon kaikesta Lukoil-bisneksestä ennen kuin saa pakotepesäpallomailasta ihan suoraan omaan nenään. Tässä on siis noin 10 päivää aikaa järjestää Teboil huoltiksensa konkurssiin ellei halua lopunikäistä pakote palloa jalkaansa. Tietysti voi ottaa asenteen että kyllä putleri hoitaa mutta toistaiseksi vatnikin kohtalo on ollut aika karu tämän zaarin alaisena.

Efektiivisesti USA:n valtionvarianministeriön lausunto tarkoittaa kauppasaartoa ryssän öljybisneksille.
 
Viimeksi muokattu:
Venäjän hiiliteollisuus tuottaa valtavia tappioita ja leikkaa tuotantoaan vähentämällä työvoimaa, sulkemalla kaivoksia sekä koksaamoja. Täysin saattohoidossa koko ala kun enemmistö ei koko vuonna pysty toimimaan voitolla ja tulevaisuus on vielä synkempi.

Ironista kyllä samaan aikaan Kazakstanin hiilibisnes kukoistaa ja se vie ennätysmääriä ulkomaille, käyttäen luonnollisesti Venäjän rataverkkoa sekä satamia koska niissä on jostain syystä tyhjää kapasiteettia.

Venäjä on käärme joka syö omaa häntäänsä.

Ikävä kyllä ryssän on tätä jotenkin pidettävä pystyssä kun vaan 64% sähköstä tuotetaan kaasulla/kivihiilellä. En tiedä suhdetta kaasun ja hiilen suhdetta, muuta jos toi ois vaikka 40 % hiili, loput kaasu ja hiili loppuu. Niin koko ryssälän kapasiteetistä tuottaa sähköä lähtee karkeeesti 25 pinnaa.
 
Kappas kun mahdottomasta tulee mahdollinen ihan noin vain. Unkarille alkaa kelvata muukin kuin veriöljy.

Ja samalla reissulla tuli jo kaupat amerikkalaisesta ydinpolttoaineesta.
Odotellaanpa vielä sitä vajaan miljardin euron vuosittaista LNG diiliä josta oli alkuviikosta huhuja.

https://oilprice.com/Latest-Energy- News/World-News/Hungary-Makes-Historic-Switch-to-American-Nuclear-Fuel.html
 
Back
Top