Lapset kotona epidemian vuoksi

Pihatonttu

Respected Leader
EDIT: Muutin 18.3.2020 otsikkoa koska asia muuttui.

Jatkossa varmaan turistaan siitä miten kotona olevien lasten kanssa menee.

Aika moni asia viittaa siihen suuntaan että koronatestaaminen on Suomessa täysin alimitoitettua. Lisäksi todettujen tai epäiltyjen kotikaranteeneja ei ole aina asetettu koko perheelle - ainakaan ajoissa.

Se tarkoittaa, että epidemia voi olla hyvin paljon laajempi kuin viralliset numerot väittävät. Tällöin myös tartuntariski esim kouluissa voi olla paljon korkeampi kuin tiedämme.

Tähän asti viranomaistiedotus on ollut kaunistellen sanottuna epäluotettavaa. Ilmeisesti siinä on nyt tapahtunut pieni tai jopa keskisuuri parannus.

Kaikki nämä yhteenlaskettuna tässä joutuu eri ikäisten lasten isänä pohtimaan sitä, että päästääkö lapset kouluun vai ei?

Meillä vanhin lapsi ilmoitti itse, ettei halua mennä maanantaina sinne pilailuyskivien poikien ja oikeasti oireilevien tyttöjen sekaan. Isänä ei todellakaan tee mieli pakottaa.

Mututuntumalla hämmästyisin jos koulut eivät sulkeutuisi yleisemminkin lähiviikkoina tai -kuukausina. Joten lapsi tuskin jäisi paljoakaan ikätovereista jälkeen jos jäisi aiemmin opettelemaan asioita kotona.

Kuinka moni muu pohtii itse ja itsenäisesti tätä asiaa edes jonkin verran tosissaan?
 
Viimeksi muokattu:

Juttelin eilen opetusalalla toimivan kaverin kanssa. On hyvin yleinen ilmiö, kouluissa suhtaudutaan ymmärtävästi. Paikkakunnallamme odotellaan päätöstä, katsotaan sunnuntaina jos ilmoitan lasten olevan poissa. Koulukirjat on jo pitänyt kantaa kotiin.
 
Täällä myös miettinyt haenko tyttären ensiviikoksi ”lomalle” äidin luota/päiväkodista, itsellä mahdollisuus lorvia kotona etätöissä. Päiväkoti ei ole tiedottanut mitään missään vaiheessa koronasta.
 
Meillä lapset ovat kotikoulussa maanataista alkaen. Homma sovittu jo eilen rehtorin kanssa. Ei mitään ongelmaa koulun johdon puolelta. Läksyt tulevat wilman kautta. Kouluja itsessään ei ole suljettu.
 
Normaaliin työkuvaan verrattuna etätyö on lorvimista, kaikki on suhteellista...

Normaaliin itsenäiseen työskentelyyn verrattuna työpaikkatyöskentely on pakotettua lorvimista.

Kotona tekee yksinään neljässä tunnissa sen, mitä jossain työpaikassa saa aikaan parissa päivässä.

Mutta jos jätettäisiin ne työpaikkoina tunnetut aikuisten päivähoitopaikat toisiin keskusteluihin ja palattaisiin takaisin aiheeseen eli mukuloihin ja niiden mukeltamiseen.
 
Tässä Yalen professori Christakis vastaa koulujen sulkemiseen liittyviin kysymyksiin. Hänen näkemyksensä proaktiivisista koulujen sulkemisista, eli koulujen sulkemisista ennen kuin tartunnat leviävät kouluissa, on tämä:

"Proactive school closures—closing schools before there’s a case there—have been shown to be one of the most powerful nonpharmaceutical interventions that we can deploy."

Monet tutut, aika yllättävätkin nimet (koronavitsejä vääntäneet) ovat sosiaalisessa mediassa ja wappiringeissä ilmoittaneet jättävänsä lapsensa pois koulusta.
 
Meillä jää lapset kotiin. Pienin ei päivähoidossa ole koskaan ollutkaan ja nyt maanantaista jää koululaiset kotiopetukseen.

spinningin jätin pois jo pari viikkoa sitten, kauppaankaan ei tartte mennä niin siinähän sitä karanteenia sitten on.
 
Perjantaina oli jo lapset vähentyneet kouluissa ja meidänkin lapset jää kaikki kotiopetukseen maanantaista alkaen. Wilma viestillä jo kerrottiin että kaikki kirjat otettiin perjantaina mukaan varmuuden vuoksi.
 
Mites se ohisalo jugend nyt kasvatetaan, jos penskat ei mene kouluun?

Koti täyteen Isoveljen valvontavehkeitä ja penskoille läppärit kouraan. Jos mikrofooni nappaa talteen, että vanhemmat yrittävät ujuttaa vääränlaista materiaalia lasten korvien väliin niin tästä luonnollisesti seuraa vuoden pakkotyö Talvivaaran louhoksella.
 
Tässä Yalen professori Christakis vastaa koulujen sulkemiseen liittyviin kysymyksiin. Hänen näkemyksensä proaktiivisista koulujen sulkemisista, eli koulujen sulkemisista ennen kuin tartunnat leviävät kouluissa, on tämä:

"Proactive school closures—closing schools before there’s a case there—have been shown to be one of the most powerful nonpharmaceutical interventions that we can deploy."

Vähän jokaisen tutun paikkakunnilla on jo tällä viikolla käsketty alakoululaisten kuskata kirjat kotiin. Ei varmaan tarvitse pitkään odotella että Suomessakin koulut ovat kiinni.
 
Koti täyteen Isoveljen valvontavehkeitä ja penskoille läppärit kouraan. Jos mikrofooni nappaa talteen, että vanhemmat yrittävät ujuttaa vääränlaista materiaalia lasten korvien väliin niin tästä luonnollisesti seuraa vuoden pakkotyö Talvivaaran louhoksella.
Talvivaara ei käy, vaan joutuu rahtaamaan rumihia ilman suojia :cool:
 
Puhuin tällä palstalla jos joskus iät ja ajat sitten siitä, että epidemiavarautumiseen pitäisi kuulua luokkaruokailuihin siirtyminen kouluissa.

Ainakaan täällä ei ole vielä tehty edes noin alkeellista ja tarpeellista uusien rutiinien käyttöön ottamista.

Tästä syystä vähintään joku määrä perheen lapsista jää maanantaista lähtien pois koulusta. Jos koulut eivät varaudu ajoissa, niin vastuu päätöksistä siirtyy automaattisesti vanhemmille, on minun kantani. Koulut ja niitä koskeva normatiivinen ohjaus voi säilyttää asemansa vain jos ne toimivat ajoissa, vastuullisesti ja vakavasti otettavan tiedon eikä minkään THL-perseilyn varassa.

Päiväkodin suhteen asia on yhä harkinnassa.

(Ilmeisesti WHO ja THL ovat nyt pikkuhiljaa siirtymässä aiemmasta paskan puhumisesta vastuullisempaan suuntaan. Liian myöhäistä. Uskottavuus ja auktoriteetti on jo mennyt. Eikä se palaa sillä että lakkaa toistamasta tähänastisia virheitä.)
 
Back
Top