Lapset kotona epidemian vuoksi

Yksi tapaus:
Ala-asteikäisille anottiin lomaa. Rehtorilta tuli vastaus: "loma-anomus hylätty". Kerrottiin kiertoilmaisulla, että yläpuolelta on tullut käsky hylätä kaikki loma-anomukset. Lopuksi jopa hiukan tunteellisella tavalla ilmaistiin, että vanhemman on syytä käyttää omaa harkintaa ja toimia sen mukaan.

Onpa hassu rehtori. Täysin lainvastaista. Mitähän aluehallintovirasto sanoisi, jos hakemus on perusteltu?
 
Ajatus tai oikolukuhäiriö tullut edelliseen viestiin.
(rikoksestaanpa) kohdalla pitäisi lukea:" olen vaikka vapaaehatoinen rokotetestiin". Jaa´a olisiko googlen virustorjunta näin tehokas?:)
 
ainakin vantaa mainittu, ainakin yhden niistä mainituista kouluista sen reksin tuntien en edes epäile etteikö olis totta.

Vantaan tapauksen voin arvata, kommunisti kuten tämä opetusministerikin, ohisalolaisia vihreitä tai muuten vaan järjeltään köyhä laskutaidoton sosiaalidemokraatti rehtorina, säälittävää. Millaistahan on Alppilassa?

Muutamissa kunnissa perusteluksi kotiin jäämiseen riittää flunssa, myös perheenjäsenten flunssa - sekä (kuulemma, voiko olla totta?) perheessä järjestetyt juhlat. Nyt kaikki juhlimaan koulujen avaamista.

Kouluissa tehtiin suuria onnistumisia etäopetuksen kanssa. Tässä maassa on todella suuri määrä rehtoreita ja opettajia jotka tekivät todella mahtavaa työtä. Todellinen digiloikka. Sitten on valitettavasti myös niitä ideologiselta pohjalta toimivia änkyrämätämunia jotka lähtevät pilaamaan tilannetta vain kahden vajaatehoisen kouluviikon vuoksi.
 
Viimeksi muokattu:

Tästä kahdesta kouluviikosta kiitos kuuluu kyllä Marinille ja muille hallituksen jäsenille.
 
Lasten poissaololle koulusta on (poikkeuksia lukuunottamatta) kaksi perustetta:
1) Sairaspoissaolo. Meillä yli kolmen päivän yhtäjaksoisesta sairaspoissaolosta pitää olla lääkärintodistus.
2) Huoltajan anomus luvalliselle poissaololle.

3) Koti- tai muuhun korvaavaan opetukseen siirtyminen.

Suomessahan on oppivelvollisuus eikä koulupakkoa. Jos oppivelvollisuus täyttyy muulla tavoin kuin koulua käymällä, niin sitten se täyttyy.
 
3) Koti- tai muuhun korvaavaan opetukseen siirtyminen.
Suomessahan on oppivelvollisuus eikä koulupakkoa. Jos oppivelvollisuus täyttyy muulla tavoin kuin koulua käymällä, niin sitten se täyttyy.

Mutta onko tämän kevään seuraus koulupakko - Ruotsin mallin mukaan tietysti sekin. Hyvinkin jos vasemmisto jatkaa vallassa vielä vuosia.
 
Kirjoitin lapsen loma-anomuksen eilen illalla, myöntävä vastaus perusturvakeskuksen edustajalta tuli tänään aamulla klo 8:07. Eli täällä homma hoitui oikein mallikkaasti. (y)
 
Koulupakon ajaminen - edes median tuella - voisi olla sitä ajaville puolueille poliittinen itsemurha.
En usko. Jos perustellaan sillä, että uskonnolliset(kristilliset) ihmiset haluavat sitä ja vain varakkailla on mahdollisuus siihen, niin menee läpi.
 
Heippa,

Liittyen koulujen avaamiseen toukokuussa.

Tällaisessa tilanteessa on vaikea nähdä, että ratkaisu avata koulut on puoluepoliittinen tai puolueista riippuva teko. On selvää, että tämä ei ole minkään puolueen etu enkä itse lähtisi huohottamaan että mikään puolue ajaa tässä kyseisessä asiassa jotain linjaa. Loppujen lopuksi hallitukset aina päättävät sen perusteella, mitä heidän käyttämät asiantuntijaorganisaatiot heille linjaavat. Kaikki hallitukset, kaikki ministeriöt.

Joku juttu tässä on takana, joka liittyy todennäköisesti perusteltuihin epäilyihin, että Suomen on yhteiskuntana parempi tehdä tarkistus siitä, miten lapset henkisesti ja fyysisesti tänä keväänä voivat. Onko tätä päätöstä tukeva asiantuntijamielipide tullut poliisilta, sosiaalityöntekijöiltä, työterveyshoidosta, alueelliselta terveydenhuollolta, opettajilta itseltään vai työnantajilta, se jää tässä kohtaa arvailuksi. Joskus tulevaisuudessa se tulee esille.

Joka tapauksessa joku viesti on tullut jossa hallitukselle annettuna suosituksena on ollut avata koulut kahdeksi viikoksi ja hallitus on niin lähtötietojen perusteella päättänyt. Opetuksellisesti tällä parin viikon rupeamalla ei ole merkitystä.

Simpauttaja
 
...
Loppujen lopuksi hallitukset aina päättävät sen perusteella, mitä heidän käyttämät asiantuntijaorganisaatiot heille linjaavat. Kaikki hallitukset, kaikki ministeriöt.
...
Kuka valitsee oikeat asiantuntijatahot? Kuka heidät palkkaa? Kenen lauluja laulat jne... tai et laula lainkaan.

Olen 100% varma että hallitus olisi saanut samalla varmuudella ilmoitettua myös toisenlaisen ratkaisun. Jos olisivat halunneet.
 
Palkan näille asiantuntijoille maksaa suomalainen veronmaksaja. Asiantuntijat, jotka ovat virkansa puolesta antamassa selvityksiä ja ohjeistusta vastaavalle ministerille, ovat jokaisen ministeriön johtavat virkamiehet.

Yksi sana: Nerg
 
Ihan väärä ketju, koska oma tytär on ollut takaisin eskarissa jo useamman viikon. Hän on varovaisena/ arkana lapsena hoitajien mukaan nauttinut hiljaisesta eskarista.
Pari viikkoa oltiin kotona, mutta sitten jouduin tärkeällä kiireellä mukamas kriittisiin hommiin. Optimi minulle olisikin, että muut pitäisi lapsensa kotona ja minä eskarissa :)
 
Pilttien kääriminen pumpuliin, kaikkinainen hypeturvallistaminen, kätkeminen kaninkoloon jne. johtaa ööö.....poikkitieteellisen käsitykseni mukaan ei mihinkään hyvään. En millään osaa nyt pitää epidemiatilannetta sellaisena, että lasten kätkemiselle on aiheellista syytä. Jos, iso JOS, tilannekuva muuttuu negatiivisemmaksi, on selvää, että kaninkolot kutsuvat. Ja silti jäisin pohtimaan, että onko se oikea ratkaisu?

Asiallinen kasvatus ja huolenpito on ilman muuta jees, hyperturvallistaminen ei kuulu kasvatukseen ja huolenpitoon.

Kiitos ja anteeksi. On mentävä eteenpäin ja katsottava miten epidemia etenee? Se etenee kyllä riippumatta siitä, mitä poliitikot tai myöhäissyntyinen ruotsalaisfreudenthalikko-terveyspolitrukki yrittävät kertoa.

Minä en mihinkään absoluuttisen -tukahduttamiseen- usko, kun emme asu hermeettisessä pullossa, josta positiivisen testituloksen napannut yksilö voitaisiin sulkea ulos.
 
Onko tätä päätöstä tukeva asiantuntijamielipide tullut poliisilta, sosiaalityöntekijöiltä, työterveyshoidosta, alueelliselta terveydenhuollolta, opettajilta itseltään vai työnantajilta, se jää tässä kohtaa arvailuksi. Joskus tulevaisuudessa se tulee esille.

Tulee moni muukin asia vielä esille. Arvauksia on että asia liittyy "haasteellisiin alueisiin". Muuten ei olisi lähdetty aiheuttamaan lisäkuluja noin lyhyen avaamisen vuoksi. Muuten olisi laitettu kaikki paukut syksyyn.

Toki tässä kuplassani kysellen etäkoulut ovat sujuneet erinomaisen hyvin ellei jopa paremmin kuin paikan päällä, jotkut rohkeat sanovat että jos noin saisi toimia laajemminkin niin nuorethan suorittaisivat peruskoulun ei 9 vuodessa vaan kuudessa tai seitsemässä vuodessa - tai aikaa jäisi keskittyä kieliin niillä joilla on matematiikka vahva - ja matematiikkaan joilla on muut aineet vahvat. Valitettavasti liian nopea peruskoulun käyminen ei kuulu vasemmistolaiseen ajatusmaailmaan - paitsi jos kyseessä on läpsyttelijä - nehän käyvät koko peruskoulun kahdessa vuodessa - ainakin median mukaan. Peruskoulu toi aikanaan hyvää mutta se vaatisi jo remonttia. Nyt on tehty digiloikka, kiitos siitä opettajien venymiselle mutta pitäisi jatkaa.

Suomi erottui Euroopan huippuna opetuksen ja työnteon hajauttamisessa (väistettiin joukolla vihollista). Kokemuksia joista voi vielä olla suurtakin hyötyä. On opittu että osa voi tehdä töitä sitoutumatta tiettyyn paikkaan.
 
Viimeksi muokattu:
Heippa,

Liittyen koulujen avaamiseen toukokuussa.

Tällaisessa tilanteessa on vaikea nähdä, että ratkaisu avata koulut on puoluepoliittinen tai puolueista riippuva teko. On selvää, että tämä ei ole minkään puolueen etu enkä itse lähtisi huohottamaan että mikään puolue ajaa tässä kyseisessä asiassa jotain linjaa. Loppujen lopuksi hallitukset aina päättävät sen perusteella, mitä heidän käyttämät asiantuntijaorganisaatiot heille linjaavat. Kaikki hallitukset, kaikki ministeriöt.

Joku juttu tässä on takana, joka liittyy todennäköisesti perusteltuihin epäilyihin, että Suomen on yhteiskuntana parempi tehdä tarkistus siitä, miten lapset henkisesti ja fyysisesti tänä keväänä voivat. Onko tätä päätöstä tukeva asiantuntijamielipide tullut poliisilta, sosiaalityöntekijöiltä, työterveyshoidosta, alueelliselta terveydenhuollolta, opettajilta itseltään vai työnantajilta, se jää tässä kohtaa arvailuksi. Joskus tulevaisuudessa se tulee esille.

Joka tapauksessa joku viesti on tullut jossa hallitukselle annettuna suosituksena on ollut avata koulut kahdeksi viikoksi ja hallitus on niin lähtötietojen perusteella päättänyt. Opetuksellisesti tällä parin viikon rupeamalla ei ole merkitystä.

Simpauttaja

Olisi syytä alkaa harjaamaan ihan kunnolla, ketkä Suomessa määräävät. Ketkä lobbaa ja ketkä antaa määräyksiä ja vahvoja viestejä. Kenen talutusnuorassa Suomi on?
 
Olisi syytä alkaa harjaamaan ihan kunnolla, ketkä Suomessa määräävät. Ketkä lobbaa ja ketkä antaa määräyksiä ja vahvoja viestejä. Kenen talutusnuorassa Suomi on?

Kaikissa valtiossa, joilla parlamentilla/eduskunnalla on vähintään niin paljon valtaa, mitä Suomessa on, valtaa ohjaa korkeimmat virkamiehet. Hallitukset ja puolueet hallituksissa tulevat ja menevät, mutta suurin osa virkamiesjohdosta säilyy.

Kansanedustaja, joka on taustaltaan joko laulaja, missi, sahansoittaja tai muuten vaan kansan sympatiaa herättänyt alkoholisti, ei voi vaatia, että hän olisi kyvykäs edes kysymään kaikkea tietoa kattavasti. Kansanedustajaksi riittää, että saa räävittyä kasaan about 10000 ääntä. Sillä irtoaa paikka perustuslakivaliokunnassa tai vastaavassa.

Mitä populistisempi ja protestihenkisempi eduskunta ja hallituspuolueet ovat, sitä enemmän virkamiesjohto hallitusta ohjaa.

Simpauttaja
 
Viimeksi muokattu:
Omat lapset jäävät kotiin. Toisten lapset saavat osallistua tähän ainutlaatuiseen kansanterveyteen liittyvään kokeeseen. Lapset tartuttavat siinä missä aikuisetkin. Puheet että eivät tartuta on joko irroitettu asiayhteydestään tai muuten oiottu.

Mutta yksi asia on pistänyt esiin terveysalan puheissa viimepäivinä kahdenvälisissä keskusteluissa. Kaikki odottavat että nyt se tauti tulee. Pääkaupunkiseutua ja Torniota lukuunottamatta sitä ei käytännössä ole ollut. Yksittäisiä tapauksia vain. Nyt tuntuu mielikuva olevan sama, että nyt se tulee jos on tullakseen. Ihan varma ei voi asiasta olla mutta aika odottava tunnelma.
Juttelin viime viikolla erään suuren kaupungin edustajan kanssa. Ovat saaneet suojajakelun myös yksityisille toimijoille sujumaan ja olettivat myös että olemme vasta alussa. Tunnelma on odottava ja vähän hölmökin. Että mitä varten tässä on tehty erityistoimenpiteitä ja poltettu rahaa jos se nyt tulee kuitenkin. Ihan kuin aloittaisi alusta taas. Mutta aika näyttää.
 
Back
Top