Lemmenjoen "kertausharjoitukset", viinaa, vittuilua ja rikossyytteitä

Kustaanmiekka

Kenraali
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/91bc79ce-36d6-4b27-92c7-eb7e7cedf33c

KSML: Jussi Niinistön mukaan upseerien rikosepäilyt lokaavat Puolustusvoimien mainetta

Ministeri Niinistö kuitenkin painottaa, että julkisuudessa olleet rikosepäilyt ovat yksittäistapauksia, kertoo Keskisuomalainen.

Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin) kommentoi keskiviikkona Keskisuomalaiselle upseerien rikosepäilyiden olevan haitaksi Puolustusvoimien maineelle.

– Rikosepäilyt varmasti kannustavat Puolustusvoimain koko henkilökuntaa käyttäytymään yhä tarkemmin ja lain kirjainta noudattaen, Niinistö totesi Keskisuomalaiselle.

Tiistaina uutisoitiin, että Ilmavoimien komentajaa, kenraalimajuri Sampo Eskelistä vastaan on nostettu syyte palvelusrikoksesta. Lisäksi Eskelisen alaista, Karjalan lennoston ex-komentajaa, eversti Markus Päiviötä syytetään muun muassa esimiesaseman väärinkäyttämisestä.

Myös keskusrikospoliisilla on tutkinta kesken rikosepäilystä Ilmasotakoulussa ja Merivoimissa.

Puolustusministeri Niinistön mukaan hänellä ei ole mennyt luotto korkeimpaan upseeristoon ja heidän kykyynsä hoitaa tehtäviään.

– Puolustusvoimiin ei ole sentään pesiytynyt mitään hyvä veli -verkostoa tai mafiaa, vaan korkeiden upseerien rikosepäilyt ovat olleet yksittäistapauksia, Niinistö kommentoi Keskisuomalaiselle.
 
https://yle.fi/uutiset/3-10589816

Syyttäjä harkitsee esiselvitystä Puolustusvoimain komentajan toiminnasta Karjalan lennoston ex-komentajan tapauksessa

Lännen Media uutisoi keskiviikkona komentaja Lindbergin tienneen Lemmenjoen tapauksesta kuukausia ennen tutkintaa.

Puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindbergin toiminnasta Karjalan lennoston ex-komentajan tapauksessa harkitaan esiselvityksen aloittamista.
Asiasta kertoo Valtakunnansyyttäjänviraston neuvotteleva virkamies Sampsa Hakala STT:lle.

Hakala kertoo, että asia tuli harkittavaksi keskiviikkoisen Lännen Median uutisen (tässä Kainuun Sanomien verkkosivuilla (siirryt toiseen palveluun)) myötä.
Lännen Media kertoi, että Lindberg sai tietoa Lemmenjoen vapaaehtoisen kertausharjoituksen rikosepäilyihin johtaneesta tapauksesta kuukausia ennen esitutkinnan aloittamista.

Syytteessä esitutkinnan aloittamisen viivyttelystä on Lindbergin alainen, mutta Hakalan mukaan Lindbergin osuutta ei ole asiassa tutkittu.
Esitutkinnan rikosepäilyissä teki Puolustusvoimat. Lindberg ei ole kommentoinut asiaa STT:lle.

1547110364539.png
 
https://yle.fi/uutiset/3-10589816

Syyttäjä harkitsee esiselvitystä Puolustusvoimain komentajan toiminnasta Karjalan lennoston ex-komentajan tapauksessa

Lännen Media uutisoi keskiviikkona komentaja Lindbergin tienneen Lemmenjoen tapauksesta kuukausia ennen tutkintaa.

Puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindbergin toiminnasta Karjalan lennoston ex-komentajan tapauksessa harkitaan esiselvityksen aloittamista.
Asiasta kertoo Valtakunnansyyttäjänviraston neuvotteleva virkamies Sampsa Hakala STT:lle.

Hakala kertoo, että asia tuli harkittavaksi keskiviikkoisen Lännen Median uutisen (tässä Kainuun Sanomien verkkosivuilla (siirryt toiseen palveluun)) myötä.
Lännen Media kertoi, että Lindberg sai tietoa Lemmenjoen vapaaehtoisen kertausharjoituksen rikosepäilyihin johtaneesta tapauksesta kuukausia ennen esitutkinnan aloittamista.

Syytteessä esitutkinnan aloittamisen viivyttelystä on Lindbergin alainen, mutta Hakalan mukaan Lindbergin osuutta ei ole asiassa tutkittu.
Esitutkinnan rikosepäilyissä teki Puolustusvoimat. Lindberg ei ole kommentoinut asiaa STT:lle.

Seuraavaksi varmaan tutkitaan Saulin tekemiset...
 
Seuraavaksi varmaan tutkitaan Saulin tekemiset...
Syytäkin olisi. COLLUSION!!!!!

Helsingin Sanomat uutisoi tiistaina Yhdysvaltojen pakotelistalle joutuneen liikemies Kai Paanasentukeneen useiden suomalaispoliitikkojen vaalikampanjoita.
Lehden mukaan Paanasen omistama Venäjän öljy- ja kaasutuotteiden jakeluyhtiö SET Petrochemicals on tukenut keskustan puoluesihteerin Timo Laanisen, ex-kansanedustajan ja nykyisen Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n toimitusjohtajan Jyri Häkämiehen(kok) sekä presidentti Sauli Niinistön (kok)kampanjoita.



Paanasella on yhteyksiä Timtsenkoon,jolla taas on suora yhteys Kremliin.
Tässä haisee kaalisoppa.


Tässä pitäisi ehdottomasti käynnistää virasta erottamis prosessi.
 
Onko kellään mitään käryä, mitä siellä Lemmenjoella ihan aikuisten oikeasti väitetään tapahtuneen?:confused:

Itse mietiskeli ihan samaa.
Että mitä ihmettä siellä Lemmejoella on oikein tapahtunut (ettei vaan ole Lemmiskelty kun harjoitukseen osallistui myös naisia ja paikan nimi melkeinpä usuttaa moiseen ;) )

Tällainen löytyi mutta tässäkään ei kerrota mitä tarkalleen ottaen on tapahtunut:

https://yle.fi/uutiset/3-10255819

15.6.2018 Esitutkinta Karjalan lennoston entisen komentajan toimista valmistui – epäillään käyttäytyneen sopimattomasti vapaaehtoisessa harjoituksessa Lapissa

Eversti Markus Päiviön epäillään syyllistyneen esimiesaseman väärinkäyttämiseen ja palvelusrikokseen.

Karjalan lennoston entisen komentajan, eversti Markus Päiviön epäillään syyllistyneen esimiesaseman väärinkäyttämiseen ja palvelusrikokseen, tiedottaa pääesikunta.

Pääesikunta on juuri saanut päätökseen tapauksen esitutkinnan.
Lisäksi yksi asianomistajista oli tehnyt poliisille rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta.
Pääesikunta on suorittanut esitutkinnan myös tästä tapauksesta poliisin pyynnöstä.
Juttu on siirretty syyttäjälle syyteharkintaan.

Päiviön epäillään käyttäytyneen sotilaalle sopimattomalla tavalla ja käyttäneen väärin esimiesasemaansa Karjalan lennoston järjestämän vapaaehtoisen harjoituksen yhteydessä Lapissa Inarin Lemmenjoella syyskuun lopulla.

Lennoston komentajana tapahtumien aikaan toiminut Päiviö oli kolme päivää kestäneen harjoituksen johtaja.
Harjoitukseen osallistui puolustusvoimien palkattua henkilöstöä ja reserviläisiä.
Pääesikunta kuuli esitutkinnan aikana epäillyn lisäksi kahtatoista asianomistajaa ja kahdeksaa todistajaa.

Tutkinnanjohtaja ei avaa epäiltyjen tekojen sisältöä tarkemmin

Tutkinnanjohtaja, sotilaslakimies Jouni Pulkkinen pääesikunnasta ei avaa epäiltyjen tekojen sisältöä tässä vaiheessa tämän tarkemmin.
Pulkkisen mukaan Karjalan lennoston järjestämään harjoitukseen osallistui noin 30 ihmistä, noin puolet heistä oli reserviläisiä. Harjoituksessa oli sekä miehiä että naisia.

– Koko harjoitus on ollut virallista ohjelmaa. Kyse on ollut sidosryhmätoimijoiden välisestä yhteistyöharjoituksesta ja valmiuden kehittämisestä Karjalan lennoston ja sidosryhmien välillä.

Pääesikunta sai Ilmavoimien esikunnalta Päiviötä koskevan tutkintapyynnön viime vuoden joulukuussa.
Ilmavoimat tiedotti asiasta tämän vuoden helmikuussa.
Samalla se kertoi Päiviön siirtyvän Ilmavoimien esikuntaan erityistehtävään.
Karjalan lennoston komentajaksi määrättiin Päiviön jälkeen eversti Timo Herranen.

Päiviö ehti toimia Karjalan lennoston komentajan tehtävässä vain reilut puoli vuotta.
Siilinjärvellä toimiva Karjalan lennosto on Ilmavoimien suurin joukko-osasto, jossa työskentelee 500 palkattua työntekijää ja 250 varusmiestä.
 
Uusin uutinen tästä Lemmenjoen hässäkästä on tällainen:

https://yle.fi/uutiset/3-10590021

Rikosepäilyyn johtanut kertausharjoitus järjestettiin Ilmavoimien mökillä Lapissa

Tapahtumista toissa syksyn harjoituksen aikana ei ole juuri kerrottu julkisuuteen.


Ilmavoimien upseereja koskevan rikostutkinnan keskiössä oleva harjoitus järjestettiin Ilmavoimien Lapinmajalla Lemmenjoella, vahvistaa Puolustusvoimien viestintä STT:lle.
Kyse oli Puolustusvoimien mukaan kolmipäiväisestä vapaaehtoisesta kertausharjoituksesta.

Lemmenjoen kansallispuiston välittömässä läheisyydessä sijaitsevan 2,8 hehtaarin maa-alueen rakennuksineen omistaa Ilmavoimien Lapinmaja -säätiö.
Maja on varattavissa Ilmavoimien henkilökunnan virkistyskäyttöön.
Maja on käytössä myös harjoituksiin, neuvottelu- ja koulutustilaisuuksiin, työhyvinvointitapahtumiin ja vip-vierailuihin.

Valtakunnansyyttäjänvirasto tiedotti tiistaina nostaneensa syytteet Ilmavoimien komentajaa Sampo Eskelistä sekä Karjalan lennoston ex-komentajaa Markus Päiviötä vastaan.
Eskelistä epäillään palvelusrikoksesta, Päiviötä esimiesaseman väärinkäyttämisestä, palvelusrikoksesta ja kunnianloukkauksesta.

Rikosepäilyt saivat alkunsa Päiviön toiminnasta syyskuussa 2017 Lapinmajalla järjestetyssä harjoituksessa.
Paikalla oli ainakin toistakymmentä muuta ihmistä, sillä esitutkinnan aikana jutulla kerrottiin olevan 12 asianomistajaa ja 8 todistajaa.
Siitä, mitä Päiviön epäillään tehneen, ei ole toistaiseksi kerrottu julkisuuteen.


Tavoitteena maanpuolustushengen kehittäminen
Vapaaehtoisia harjoituksia ja sidosryhmävierailuja ovat Lapinmajalla järjestäneet Puolustusvoimien viestintäjohtaja eversti Sami Nurmen mukaan eri ilmavoimien joukko-osastot ja Ilmavoimien johto.

– Vapaaehtoisten harjoitusten ja sidosryhmävierailujen yleisinä tavoitteina on ollut kehittää osallistujien maanpuolustushenkeä, perehdyttää Puolustusvoimien, Ilmavoimien ja joukko-osaston ajankohtaisiin
asioihin, sekä kehittää sotilaan perustaitoja ja fyysistä kuntoa erämaaolosuhteissa, Nurmi vastaa sähköpostitse STT:lle.

Hän ei kommentoi erityisesti rikosepäilyn keskiössä olevaa harjoitusta, mutta kertoo, että vapaaehtoisilla harjoituksilla on yleensä erityisteema.

– Tällaisia teemoja ovat viimeisimmissä harjoituksissa olleet muun muassa valmius, yhteistyöhön liittyvät asiat, viranomaisyhteistyö, ilmavoimien tutkimustoiminnan kehittäminen ja johtaminen
digitalisoituneessa, 100-vuotiaassa Suomessa.

Erämaaoloissa tapahtuvaa pelastautumiskoulutusta
Säätiön säännöissä kerrotaan, että sen tarkoituksena on edistää erityisesti ilmavoimien lentävän henkilöstön erämaaoloissa tapahtuvaa pelastautumiskoulutusta huolehtimalla majasta, jota kutsutaan säännöissä pelastautumisharjoitustukikohdaksi.

Maja ei ole ensimmäistä kertaa julkisuudessa.
Se nousi esiin rikostutkinnassa vuosituhannen alussa, kun kävi ilmi, että majaa lämmitettiin lentokonekäyttöön soveltumattomalla jätepetrolilla.
Petroli on ilmavoimille verotonta.

Syyttäjä jätti syytteen nostamatta jutussa, vaikka pitikin veron maksamatta jättämistä arveluttavana.
Ilmavoimat kertoi vuonna 2004 uusineensa jutun seurauksena polttoaineohjeistuksensa ja kertoi maksavansa jatkossa käyttämästään aineesta verot.
 
Eli on saunottu, otettu viinaa ja eversti sitten sanoi jotain ja vastapuoli tykkäsi siitä huonoa? Ja asiaa ei voitu hoitaa seuraavan aamun kohmelossa keskenään puhumalla vaan siitä piti nostaa jälkikäteen oikeusjuttu. Komentaja ei torunut everstiä ja sai syytteen myös.

Tai joku on liikuttuneessa mielentilassa vähän horjahtanut ja tukea ottaessaan tarrannut vahingossa tissistä...:eek:
 
Tai joku on liikuttuneessa mielentilassa vähän horjahtanut ja tukea ottaessaan tarrannut vahingossa tissistä...:eek:
Ei täsmää syytteet siihen, kyllä toi haiskahtaa että on vedetty viina harjoituksessa = palvelusrikos, sit on vittuiltu alaisille ihan päin näköä yms = kunnianloukkaus ja sit esimiesasemanväärinkäyttö voisi olla että on käsketty jotain, mitä ei saisi käskeä.
Sit valitettu ILMAV komentajalle, joka on kuitannut pojat on poikia ja sattuuhan näitä, kunnes homma räjähti silmille kun joku on tehnyt rikosilmoituksen siitä...
 
Varsinaista vapaaehtoista maanpuolustusta taas...
VEH status on tarvittu siihen, että sidosryhmäryyppäjäisiin on haluttu esim rynkkyammunta.

Prkle.. Ei ole enää oikein 2019 vuoden toimintaa tuollainen. Ja vuonna 2017 olisi voinut jäädä tekemättä.

Omaltakin kohalta saa vakkuutella että viinaan ei kosketa noilla reissuilla. Ja että toiminta on ammattimaista.

Sitten isot herrat sössii maineen mennen tullen. Kokeile siinä ite pikkusena ressuna pittää kulisissa pystyssä.

Ps. Toivottavasti avautu edes aiheesta

PPS. Sen verran olen juonut ilmasia viinoja että tiedän että ne ei juomalla lopu. Ja sen verran olen isännöinyt ilmasen viinasen juottamista, että tiijän että monesti tekisi mieli avvautua.
 
Viimeksi muokattu:
Eli on saunottu, otettu viinaa ja eversti sitten sanoi jotain ja vastapuoli tykkäsi siitä huonoa? Ja asiaa ei voitu hoitaa seuraavan aamun kohmelossa keskenään puhumalla vaan siitä piti nostaa jälkikäteen oikeusjuttu. Komentaja ei torunut everstiä ja sai syytteen myös.

Eli reserviläisen syytä kun ei ymmärrä asemaansa kännisen everstin edessä?
 
Ei täsmää syytteet siihen, kyllä toi haiskahtaa että on vedetty viina harjoituksessa = palvelusrikos, sit on vittuiltu alaisille ihan päin näköä yms = kunnianloukkaus ja sit esimiesasemanväärinkäyttö voisi olla että on käsketty jotain, mitä ei saisi käskeä.
Sit valitettu ILMAV komentajalle, joka on kuitannut pojat on poikia ja sattuuhan näitä, kunnes homma räjähti silmille kun joku on tehnyt rikosilmoituksen siitä...

Syytteistä Kunnianloukkaus on tapahtunut harjoituksen jälkeen siviilissä. Eli eversti on jatkanut asian käsittelyä epäasiallisesti vielä harjoituksen jälkeenkin.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Ilta-Sanomat kirjoitti:
Viimeisimmissä harjoituksissa teemoina ovat olleet muun muassa valmius ja yhteistyöhön liittyvät asiat, viranomaisyhteistyö, kokonaismaanpuolustus alueellisella tasolla, Ilmavoimien tutkimustoiminnan kehittäminen ja tekoälyn ja koneopin hyödyntäminen modernissa sodankäynnissä sekä johtaminen digitalisoituneessa 100-vuotiaassa Suomessa.

Siltä tosiaan vaikuttaa. Onkohan tommoset ryyppäjäiset sidosryhmille verorahoilla missä paikalle mennään kuljetuskoneella enää tätä päivää? Eivät meinaan oikein lisää kansalaisten luottamusta johtoa kohtaan.

Edit: Ai niin, tuli tämä vanha juttu mieleen:

normal_ryyppyreissu.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top