Liekinheitin


Palaminen kuoliaaksi kauhistutti jokaisen armeijan sotilaita Liekinheitinmies oli maali numero yksi

Suomalaiset liekinheitinmiehet eivät ole paljon kertoneet sotakokemuksistaan, joka on ymmärrettävää. Ase oli yksinkertaisesti epäinhimillinen.

Suomalaiset joutuivat tutustumaan liekinheittimiin talvisodassa Summan lohkolla ja muutenkin Kannaksella.

Yleinen venäläisratkaisu oli ajaa vaunu suomalaisen linnakkeen ampuma-aukkojen eteen ja puhaltaa niistä palavaa naftaa sisään. Kylmässä ilmassa sytytinlaitteet eivät aina toimineet, ja onnellisimmat suomalaiset selvisivät kylmällä öljysuihkulla. Huono-onnisempien palaneet ja kuolontuskissa vääntyneet ruumiit olivat niin kammottavia nähdä, että esimerkiksi rintamalääkäri Pauli Suhonen kehotti asettamaan tuhottujen linnakkeiden sisäänkäynneille erityiset vartiot, etteivät sotilaat pääsisi näkemään palaneiden aseveljiensä ruumiita, ennen kuin ne ehdittäisiin korjaamaan pois.


Suomalaiset joukot saivat käyttöönsä ennen jatkosotaa italialaisia liekinheittimiä ja heti jatkosodan alussa sotasaaliina venäläisiä ROKS-2 –liekinheittimiä. Jälkimmäiset olivat suositumpia. Venäläisten liekinheitinten säiliö oli naamioitu tavallisen repun näköiseksi eikä paljastanut aseen tyyppiä ja aiheuttanut sen kantajan maaliksi joutumista. Jokaisessa pioneeripataljoonassa oli liekinheitinjoukkue, jossa oli kuusi taistelijaparia heitintä kohden.
 
Top