Liikkuvuus vastaan kaikki muu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Second
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
setämies kirjoitti:
Se että syöksyminen näyttää juuri tuolta Secondin mainitsemalta jaloilleen, askel, kaatuminen -suoritukselta voi johtua siitä, että yksikertaisesti jerkku jaloista loppuu pirun nopeasti tuollaisessa suorituksessa.

Minäpä väitän, että se johtuu juuri tuosta mitä mainitset: jerkku loppuu jätkiltä nopeammin kuin moni suostuu edes uskomaan!
Tietysti tämä on hiukan ikuisuuskysymyskin, mutta yhä edelleen löytyy valitettavan monta sotilasta, reserviläistä, varusmiestä ja ammattisotilaita, jotka eivät suostu myöntämään taistelun vaativan IHAN OIKEASTI KOVAA FYSIIKKAA!
Asiaa on vuosien mittaan koetettu määritellä monellakin tavalla ja yksi usein esilläolleista määritelmistä on ollut se, että jalkaväen tapaan taistellessa maksimaalisen hapenottokyvyn pitäisi olla se noin 50-55ml/kg/min, joka siis vastaan noin 3000m Cooper-suoritusta.
Koska kehtaan väittää asiasta jotain jopa tietäväni ja ymmärtäväni, väitänkin että tuo on jokseenkin ehdoton MINIMIVAATIMUS sotilaan fysiikalle, jotta hänellä oikeasti on mahdollisuus jaksaa taistelutilanteessa toimia riittävällä intensiteetillä riittävän pitkään.
Olenpa joskus erääseen tutkimukseen liittyenkin mittaillut, analysoinut ja sen perusteella määritellyt taistelun fyysisiä vaatimuksia. Tietysti otanta ei ollut "maailmanlaajuinen", mutta kuitenkin riittävän laaja, jotta johtopäätöksiä voidaan vetää. Näyttääkin siltä, että taisteleminen (jalkaväen) tapaan on oikeasti todella raskasta ja fyysisesti vaativaa. Laktaattitasot nousevat nopeasti vastaamaan tasoa, joka vastaa 800m kilpajuoksua..erona kasin juoksemiseen kuitenkin se, että suoritus jatkuu taistelussa pidempään ja/tai toistuu hyvin usein.
Jos asiaa halutaan konkretisoida ymmärrettävästi, niin taistelua voisi verrata suoritukseen, jossa 400m - 800m lähes maksimivauhtiset vedot toistuvat vaihtelevin palautuksin hyvin monta kertaa 30-40min aikana.
Palautukset näyttäisivät vaihtelevan joistakin minuuteista muutamaan kymmeneen sekuntiin..ja sitten on taas pystyttävä menemään täysillä.

Tästä taas johtopäätös on se, että mitä paremmassa kunnossa sotilas/ sotilasjoukko on, sitä paremmin se taistelusta todennäköisesti selviää...2800-3000m Cooper-tason ollessa käytännössä taistelutehokkuuden kannalta se "alin hyväksytty taso", eikä siis missään tapauksessa "oikein hyvin riittävä..jopa kiitettävä taso", kuten asia mielellään joissakin piireissä halutaan nähdä. 3000m tasohan halutaan useimmiten mieltää "kiitettäväksi"..vaikka se tosiassa pitäisi siis nähdä alimpana hyväksyttävänä, eli "välttävänä".

Tottakai asiaan vaikuttaa moni muukin asia, kuten kehonhallinta, voimaominaisuudet jne jne, mutta pointtini onkin nyt oikeastaan se, että se fysiikkataso mikä on "riittävä", on tosiasiassa siis "alin hyväksytty", eikä näinollen sotilaan pitäisi koskaan tyytyä siihen, että kuntotaso on "riittävä", koska sen parantaminen parantaa aina merkittävästi myös sotilaan tehokkuutta taistelussa. Liian hyvää fysiikkaa ei sotilaalla voi olla..siksi sitä on aina pyrittävä kehittämään.
 
setämies kirjoitti:
Pitää kuitenkin muistaa että syöksyminen on tosiaan vain yksi tapa liikkua kohti vihollista (tai pois tulen alta). Todellisuudessa on aivan turha nostaa päätä ylös, jos pystyy etenemään ryömien, kontaten tai kyyryssä maaston suojissa. Tällöin taistelija näkyy viholliselle ainoastaan tähystäessään tai vastatessaan tuleen.

Syöksymisellä pyritäänkin lähinnä etemään maastossa jossa suojia on vähän ja harvassa. Tällöin maassa makaamalla ollaan mahdollisimman pieni maali, kuten on opetettu. Samalla hyödynnetään niitä pieniä epätasaisuuksia, jotka tavallinen maasto tarjoaa. Tämä siis silloin kun maasto ei ole naapurin takapihan nurmikko tai takkulan golfkentän greeni. Toinen tärkeä elementti syöksymisessä on vihollisen painostaminen. Nopealla liikkeellä vihollista kohti pakotetaan vihollinen reagoimaan sen sijaan, että se odottaisi asemissa ammuskellen kaikkea esiin nousevaa.

Vielä 90-luvun alussa jalkaväen hyökkäys suoritettiin ketjussa syöksyen ja viimeiset 50 metriä rynnäköitiin pistin tanassa ja kauheasti karjuen. Ohjesäännöt ovat kuitenkin muuttuneet, mutta vanhemmat reserviläiset muistavat varmasti kuinka hyökkäämistä harjoiteltiin jäätyneellä suolla tai jopa järven jäällä varusmiesaikana. Vääpeleiden kunnia-asiana oli saada hyökkäysryhmitys pysymymään suorassa ketjussa... Hyökkäystapana se oli melkoisen mekaaninen ja vihollinen olisi kyllä tajunnut tilanteen muutamassa sekunnissa hyökkäyksen alettua. Ilmeisesti kuitenkin luotettiin siihen, että vastustaja olisi kypsytetty epäsuoralla?

Ei siinä mitään kyllä tuollainen toimintapa on joissain olosuhteissa ihan hyväkin. Esimimerkiksi jos vihollinen pääsee väijyttämään marssilla olevan osaston ja selän takana on vesistö.

Se mitä Setämies sanoi maaston käytöstä pitää varmasti paikkansa. Ylipäätänsä pitäisi opettaa miehet käyttämään huomattavasti enemmän maastoa. Harjoituksissa on käynyt kyllä ilmi, että on mahdollista piiloutua "tasaiseen" maastoon esim. kanervikkoon nopeastikkin kun ryhmää ajetaan takaa. Myös suojapaikkojen tai poteroiden rakentamisessa se oikean paikan löytäminen näyttelee jopa tärkeintä osaa.
 
Mosuri kirjoitti:
setämies kirjoitti:
Pitää kuitenkin muistaa että syöksyminen on tosiaan vain yksi tapa liikkua kohti vihollista (tai pois tulen alta)....

Se mitä Setämies sanoi maaston käytöstä pitää varmasti paikkansa. Ylipäätänsä pitäisi opettaa miehet käyttämään huomattavasti enemmän maastoa. Harjoituksissa on käynyt kyllä ilmi, että on mahdollista piiloutua "tasaiseen" maastoon esim. kanervikkoon nopeastikkin kun ryhmää ajetaan takaa. Myös suojapaikkojen tai poteroiden rakentamisessa se oikean paikan löytäminen näyttelee jopa tärkeintä osaa.

Ainakin itse koin, että maastossa liikkumiseen kiinnitettiin paljon huomiota heti peruskoulutuskaudesta lähtien. Viimeistään KASI-simulaattori opetti kun ylipitkän syöksyn ja pamahduksen jälkeen kuunteli loskassa maaten "osuma, pää, vakava" -kommentointia liivistä.

Kapiaselta muuten rautaista tekstiä taistelijan kunnon merkitysestä. Ne omakohtaiset kokemukset joita itse olen saanut, ovat käytännössä samoja kun hänelläkin. Vetojen pituus verrattuna epäsäännölliseen palautumiseen rasittaa fysiikkaa pirullisesti ja sitä voi hoitaa lähinnä parantamalla yleiskuntoa.
 
setämies kirjoitti:
Ainakin itse koin, että maastossa liikkumiseen kiinnitettiin paljon huomiota heti peruskoulutuskaudesta lähtien. Viimeistään KASI-simulaattori opetti kun ylipitkän syöksyn ja pamahduksen jälkeen kuunteli loskassa maaten "osuma, pää, vakava" -kommentointia liivistä.

Kyllä sitäkin porukkaa löytyy joka osaa käyttää maastoa ja soveltaa oppimiaan taitoja erilaisiin tilanteisiin. Väittäisin kuitenkin ettei keskimääräisen suomalaisen reserviläisen taito ja kyky käyttää maastoa ja liikkua päätä huimaa. Erityisen hyvin ilmiö on tullut ilmi kun vastapuolella on esim. harjoitettu reserviläisporukka joka hallitsee esim. taistelemisen jonkinlaisissa erikoisolosuhteissa.

Tietysti voidaan aina keskustella mikä riittävä taso osaamisessa. Kapiainenhan kirjoitti hyvin suslarissa siitä, että ihmisillä on hieman hämärtynyt käsitys siitä mitä se "osaaminen" jalkaväkitaistelun osalta tarkoittaa...
 
Niin, liikkuminen taistelussa on loppujenlopuksi aika haastava asia, vaikkei tarkasteltaisi sitä kuin etenemistavan valitsemisen kannalta.
Syöksymistä on painotettu varusmieskoulutuksessa paljon varmaankin sen takia, että se on eräänlainen "yleishyvä" tapa liikkua..eli kun syöksyt lyhyitä syöksyjä teet todennäköisesti keskimäärin oikein.
Se on siis kuitenkin vain "keskimäärin oikea" tapa. Siksi sotilaan osaamista pitäisi kehittää entistäkin enemmän siihen suuntaan, että hän pystyy valitsemaan oikean etenemistavan oikeassa hetkessä. Tarkoitan siis sitä, että etenemistavan valinta riippuu hyvin paljon tilanteesta ja se etenemistapa mikä sekunti sitten oli paras mahdollinen, ei välttämättä enää sekunnin - kahden päästä olekaan sitä....ja taas muutaman hetken päästä optimaalinen etenemistapa muuttuu toiseksi.
Jossain hetkessä voi olla paras ja tehokkain tapa ryömiä..tilanne voi hetkessä muuttua siten, että sotilaan olisi tehokkainta juosta 50m mahdollisimman nopeasti eteenpäin...
Keskimäärinhän tuokin tilanne menee "oikein", kun koko matka syöksytään lyhyin syöksyin, lopputuloksen kannalta maksimaalinen teho sotilaasta saataisiin jos hän osaisi lukea tilannetta (+maastoa) oikein ja valita etenemistavan sen mukaisesti ja ennenkaikkea muuttaa sitä nopeasti toiseksi.
Yksinkertainen esimerkki siitä mitä ajan takaa:
Taistelija etenee, hänen edessään on vastustajan KK kelvollisessa tuliasemassa. Sotilas joutuu siksi ryömimään painanteessa, muuten ei pysy hengissä. Jossain vaiheessa KK-mies kaatuu, haavoittuu tai aseeseen tulee häiriö/vyökannun vaihdossa tulee jotakin häslinkiä - tulitus taukoaa. NYT kun taistelija noteeraa tämän, hän pystyy hyödyntämään sen lyhyen, todennäköisesti joidenkin kymmenien sekuntien mittaisen aikaikkunan - ja juoksee nopeasti sen 50m - ja pääsee pureutumaan vastustajan ryhmitykseen - ja näinhän ne taistelut useimmiten ratkeavat..yksittäisten miesten hyviin tai huonoihin suorituksiin.

Syöksyminen on siis keskimäärin hyvä, mutta tehokkuuden kannalta pitäisi koulutuksella pyrkiä tehostamaan sotilaiden kykyä lukea mahdollisimman hyvin tilanteita ja maastoa. Ratkaisuun johtavat "ovet" aukeavat taistelussa useimmiten yllättäen..ja ovat "auki" vain lyhyen hetken. Ne hetket pitäisi pystyä hyödyntämään, jotta taistelu kääntyisi voitokkaaksi.
Eli:
Ympäristön havainnointi, tilannetietoisuus, nopeat tilanteenarviot ja johtopäätökset - ja kun SE hetki on, on ymmärrettävä/ uskallettava salamannopeasti muuttaa etenemistapaa toiseksi.

Tästä päästäänkin sitten fysiikkaan:
Jokainen meistä tietää, että kun hapenkulutus on maksimissaan, veren laktaatti huitelee huipussaan..ei ympäröivän maailman havainnointi, saati johtopäätösten teko ole kovin helppoa.
Tätä voi kokeilla jokainen vaikka urheilukentällä. 1000m juoksua täysillä ja yrittää siinä samalla ratkaista vaikkapa helpohkoa matikkaprobleemaa..ei nimittäin onnistu.. Mutta kun juoksee sen 1000m esim 75% teholla, alkaa onnistumaan ongelmienratkaisukin ihan toisella tavalla.
Sama pätee siellä taistelukentällä: mitä kovemmassa kunnossa sotilas on, sitä helpompi hänen on käyttää myös aivojaan taistelussa.

Simulaattoriavusteinen taistelukoulutus on noiden asioiden koulutuksessa erinomainen apukeino, joka myös siis, ainakin Amerikkalaisten mielestä, korreloi erittäin voimakkaasti taistelussa menestymisen kanssa.
 
Kyllähän se niin on, että asevelvollisten kouluttamisessa usein tyydytään vähän sellaisiin "one size fits for all" tyyppisiin ratkaisuihin. Muistan kuinka meillä aikoinaan korostettiin alokasaikana ryömimistä etenemistapana aivan suhteettoman paljon. Ja kyllä porukat saatiin myös käyttämään sitä ryömimistä harjoituksissa myös sellaisissa tilanteissa joissa ryömiminen ei ollut se oikea ratkaisu.
 
Mosuri kirjoitti:
Kyllähän se niin on, että asevelvollisten kouluttamisessa usein tyydytään vähän sellaisiin "one size fits for all" tyyppisiin ratkaisuihin.

Onhan se noinkin..ja turhan usein tyydymme siihen/ selitämme omaa huonosti tekemäämme työtä sillä.
Tosiasia kun kuitenkin on, että jos tarkastellaan jääkärin koulutusta, niin eihän sen kaverin tarvitse sen 6kk:n aikana oppia juuri mitään muuta kuin noita tässä keskustelussa esitettyjä asioita.
Aseenkäsittelyä, "tappamista sadalla eri tavalla", maaston- ja tilanteiden lukemista, tilanteenarviontia ja sen perusteella tehtyjä yksinkertaisia johtopäätöksiä (mm. etenemistavan valitsemisen suhteen)

6kk kyllä riittää, jos tehdään riittävällä intensiteetillä oikeita asioita.

Se on sitten jo oma kysymyksensä, pitäisikö jääkäreiden valintaan kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. Meitähän rasittaa yhä edelleen jossain määrin se VÄÄRÄ ajatusmalli, että "eihän jääkärin tarvitse miettiä kuin sitä miltä puolen puuta ampuu" ja viitataan tällä lähinnä RK:n viritintapin sijaintiin!

Tottahan se on, että jääkäri pärjää aika hyvin jo sillä, että tietää kummalta puolen puuta ampuu...mutta sepä ei olekaan ihan niin yksinkertainen asia kuin jotkut uskovat!

Harrastin joskus sellaista, että laitoin harjoituksessa aselajimiehiä etenemään kohti vihollista (maalimiestä/miehiä) ja niinhän se meni, että 9 kertaa 10:stä kaverit ampuivat väärältä puolen puuta tilanne huomioiden. Jokaisesta suorituksesta annoin palautteen..ja kyllähän siinä aselajimies joutui vähän tuumimaan, onko se sittenkään ihan niin helppoa se jääkärin homma.
Monestihan joku viestimies uskoo olevansa älyllisesti niin pirun haastavassa tehtävässä, että katsoo voivansa ylenkatsoa jääkäriä. Onhan se hankalaa miettiä tekeekö sillä parikaapelilla ylityksen vai alituksen..
No, kärjistyshän tuo toki on, mutta valitettavasti vähän liiaksi todellisuutta/ ajatusmalleja kuvaavaa.

Jalkaväen rivimiesten valintaan pitäisi siis ehkä kiinnittää enemmän huomiota..siinä kun tarvitaan oikeasti kovaa fysiikkaa yhdistettynä oikealla tavalla suuntautuneeseen älylliseen kyvykkyyteen. Nythän yhä edelleen jääkäriksi laitetaan tietoisesti he, keiden ei katsota oikein mihinkään muualle kelpaavan..ja SE ON VÄÄRIN!!
 
Nuo kuntovaatimukset tarkoittavat tänä päivänä, että jalkaväkeen pitäisi kelpuuttaa suunnilleen urheileva osa nuorisoa. Samasta osasta nuorisoa tietysti kilpailee kaikki aselajit.

Jos kapiaisella olisi kaksi vaihtoehtoa perustaa jv-komppania vaativiin tehtäviin(josko helppoja olisi edes tarjolla)

perustat komppanian normi ra-ajan varusväestä, palvelleet jo kuusi kk, oletus on, että tositoimeen joutuu 3 kk kuluttua plus

tai joudut perustamaan komppanian "kylmistä" ukoista, mutta saat ottaa pojat kilpasuunnistajista, mailereista, jalkapalloilijoista, jääkiekkoilijoista ja uimareista, hiihtäjistä.... näiden rasitteena on 0-koulutus. Tiedät, että aikaa on 3 kk kouluttaa hyvä jv-komppania.

Kumman ryhmän kanssa alkaisit mieluummin taiteilla?
 
baikal kirjoitti:
Nuo kuntovaatimukset tarkoittavat tänä päivänä, että jalkaväkeen pitäisi kelpuuttaa suunnilleen urheileva osa nuorisoa. Samasta osasta nuorisoa tietysti kilpailee kaikki aselajit.

Jos kapiaisella olisi kaksi vaihtoehtoa perustaa jv-komppania vaativiin tehtäviin(josko helppoja olisi edes tarjolla)

perustat komppanian normi ra-ajan varusväestä, palvelleet jo kuusi kk, oletus on, että tositoimeen joutuu 3 kk kuluttua plus

tai joudut perustamaan komppanian "kylmistä" ukoista, mutta saat ottaa pojat kilpasuunnistajista, mailereista, jalkapalloilijoista, jääkiekkoilijoista ja uimareista, hiihtäjistä.... näiden rasitteena on 0-koulutus. Tiedät, että aikaa on 3 kk kouluttaa hyvä jv-komppania.

Kumman ryhmän kanssa alkaisit mieluummin taiteilla?

Eikö tuosta kannattaisi perustaa ihan oma ketju?:nettikytta:
 
Rajasissi kirjoitti:
Tuossa videossa on suurimmaksi osaksi kuvattu henkilöitä jotka kuljettavat kohdehenkilöä suojaan ja he liikkuvat pidempiä matkoja samalla kun muut tiimin jäsenet pitävät vihulaista matalalla ampumalla vimmatusti, sitten heidän liikkuminen on lyhyemmissä spurteissa.
Totta on myös se että mielellään tahtoisi edetä pidemmälle, mutta kun lyijyä sataa niskaan niin kannattaa olla näkyvissä mahdollisimman lyhyen aikaa.
Sitten vielä kun ruvetaan raahaamaan melkein 90 kiloista haavoittunutta mukana, niin tulee kyllä hyvää kunto jumppaa.
Meillä oli muuten sellainenkin motivaattori tuolla koulutuksessa että jos alkoi mennä syöksyt liian pitkäksi niin siitä tyypistä tuli haavoittunut ja ryhmä joutui raahaamaan häntä mukana. Yhden sellaisen jälkeen ei kukaan halunnut olla haavoittunut ja syöksyt pysyivät parempina kaikilla.

Juu itsekin olen pari kertaa syyllistynyt ylipitkään syöksyyn siten että siitä pääsi vastapuoli rokottamaan.

Tuo on varmasti erittäin hyvä idea että väärin toiminnasta sakotetaan ihan kunnolla. Omalla kohdallani jäi vain "häpeään". Ehkä sitä oppi, ehkä ei. :D
 
setämies kirjoitti:
Se että syöksyminen näyttää juuri tuolta Secondin mainitsemalta jaloilleen, askel, kaatuminen -suoritukselta voi johtua siitä, että yksikertaisesti jerkku jaloista loppuu pirun nopeasti tuollaisessa suorituksessa. Itse pitäisin tuollaista hivenen lyhyttä suoritusta jopa parempana kuin liian pitkää pystyssä oloa. Voihan kaveri syöksähtää kohti suojaa ja ryömiä ne metrit jotka jäävät vajaaksi. Kyllä syöksymisen aikanakin pitää käyttää pelisilmää ja hyödyntää maastoa.

Tuo on totta että silmää pitäisi käyttää ennen jokaista syöksyä. Itselläni paha ongelma on juuri mitään ajattelematon ryntäily. Kun älysin että voi sitä välillä kontata/ryömiä niin myönsin itselleni papukaijamerkin tammenlehvillä :a-laugh: Enää pitäisi oppia ajattelemaan :cool:

Kuinka raskas muuten on modernin Suomi-taistelijan kantamus? Omana aikana se lähti kiväärimiehellä siitä 14 kilosta, KK ja sinkomiehellä karkeasti sellainen 25 kiloa. Itse taistelu ei mielestäni ollut raskasta, ainakaan en osaa yhdistää sitä mihinkään Kapiaisen mainitsemiin 800 metrin vetoihin kovilla sykkeillä, jolloin tosiaan alkaa ajatus pätkiä jo ihan selvästi. Itse kuitenkin kuljin aika paljon kiväärimiesten mukana AUK:ssa kun Apilasmiehen hommia osana jääkärijuokkuetta harjoiteltiin... No aika kultaa tunnetusti muistot ja minunkin intti-muisteluni kuuluvat jo ruutivaari osastolle, missä aurinko paistoi päivät pitkät ja paidatta korsi huulilla käyskenneltiin kasarmin laitoja ja katseltiin tyttöjä. Joutaisi heittää helvettiin koko muistelot. :gasmask: :maija:

Ehkäpä ne joilla nuo asiat on paremmin muistissa oikovat meikäläisen vinoutuneita käsityksiä. Odotan innolla :a-smiley:

Ps. Onhan noita "taistelukokemuksia" viime vuosiltakin MPK-kursseilla ja kyllä pari kertaa on ollut meikäläinenkin aika huonossa hapessa kun on ensin juosten taitettu joku puolisen kilometriä ja sitten pitäisi lähteä saman tien hyökkäykseen. Piti siinä jokunen tovi vetää henkeä. Eli ehkäpä intti-muistojen kohdalla aika todellakin on kullannut muistot! Ruutivaari siis.
 
Tässä keskustelussa on tullut kaikki tärkeimmät ominaisuudet mainittua. Mutta törkkäämpä oman lusikkani soppaan.

Itse olen viimeaikoina päässyt useasti ampumaan taistelijaparin/partion hyökkäysammuntoja. Todellisuus on lyönyt vasten kasvoja, kun ollaan hyökätty. On täytynyt havannoida maaleja (janttereita), eikä niiden liikettä välttämättä näe kuin vilaukselta tai itse on sijoittunut katveeseen josta ei maalia pysty havainnoimaan. Maaleilla on ollut maastotakki päällä tai ne on sijoitettu niin ovelasti, ettei niistä näy muutakuin "headi" ja kaiken päälle pulssi voi olla aerobisen sykealueen yläpäässä ja hyökkäyksen pitää jatkua.
Ihan pirun vaikeaa.
Moni varmasti ajattelee, että Jantterit eivät ammu takaisin jne. kyllä sitä huomaa missä vihulainen on, kun se ampuu kohti. Ehkä huomaa, mutta ei välttämättä ottaen huomioon oikean taistelun melskeen.
Taistelussa tärkeiden ominaisuuksien (Fysiikka, maastolukeminen, tilannetietoisuus ja havainnointi sekä aseen käsittelytaidot) lisäksi nostaisin taistelijaparin/partion sisäisen kommunikoinnin. Silloin saadaan laajennettua tilannekuvaa ja pystytään ajoittamaan esim syöksyn aloittamishetki jne.
 
Second kirjoitti:
Kuinka raskas muuten on modernin Suomi-taistelijan kantamus? Omana aikana se lähti kiväärimiehellä siitä 14 kilosta, KK ja sinkomiehellä karkeasti sellainen 25 kiloa. Itse taistelu ei mielestäni ollut raskasta, ainakaan en osaa yhdistää sitä mihinkään Kapiaisen mainitsemiin 800 metrin vetoihin kovilla sykkeillä, jolloin tosiaan alkaa ajatus pätkiä jo ihan selvästi. Itse kuitenkin kuljin aika paljon kiväärimiesten mukana AUK:ssa kun Apilasmiehen hommia osana jääkärijuokkuetta harjoiteltiin... No aika kultaa tunnetusti muistot

Varustuksesta sen verran, että luojan kiitos nykyisin hyväksytään jo lähes varauksetta se periaate, että sotilaan varustus muokataan kuhunkin tehtävään sopivanlaiseksi/ kaikki turha jätetään pois. Mukana kulkee vain se mitä taistelussa/ meneillään olevassa tehtävässä tarvitaan. Enää ei tule huutoa ja kiukuttelua esimiesten toimesta jos joukolla ei olekaan TST-vyö varustepusseineen ja kaikkine mahdollisine vaihtovaatteineen päällä, vaan se onneksi siis hyväksytään että varustus saa ja pitääkin olla tehtävän mukaan muokattu.

Sitten vielä pari sanaa tuosta fyysisestä rasituksesta. Nyt kun asiaa on tutkittu ja rasituksia mittailtu, on pystytty helposti erottamaan kaksi asiaa:
Rasitustaso silloin kun sotilas/sotilaat toimivat niinkuin he HALUAVAT toimia ja rasitustaso silloin kun sotilas/sotilaat toimivat siten kuin heidän PITÄISI toimia. Kun suoritusteho nousee suureksi, muuttuu myös olo varsin epämukavaksi..joka aiheuttaa nopeasti sen, että toiminnan teho laskee sellaiselle tasolle, jolla kehon tuntemukset ovat siedettäviä tai jopa miellyttäviä. 800m kovavauhtiset vedot epätasaisin väliajoin eivät ole miellyttäviä ja jos niistä voi alkaa lintsaamaan/ tehoa laskemaan ilman, että siitä seuraa yksilölle oikeastaan mitään, alkaa teho nopeasti laskemaan.
Toisinsanoen useimmille sotilaille käy niin, että rauhanajan harjoituksessa teho lasketaan nopeasti mukavuusalueelle, koska motivaatio ei riitä riittävän kovaan pinnistelyyn/ ei ole mitään pakottavaa tarvetta pitää kovaa tehoa yllä. Se vaikuttaa kuitenkin hyvin nopeasti joukon taistelun tehokkuuteen ja toiminnan tuloksellisuuteen.
KUKAAN urheilijakaan ei juokse huvikseen kovia 800m vetoja, vaan siinä motivaatio syntyy kilpailullisista tavoitteista. Tämä motiivi puuttuu rauhanajan harjoituksissa ja siksi siis teho laskee hyvin helposti.
Taistelutilanteessa tilanne on toinen. Tietysti sielläkin voi jäädä piiloon passiivisena makaamaan..kuten osa sotilaista 100% varmuudella tekeekin..mutta suurimmalla osalla on taistelussa riittävä motivaatio yrittää parhaansa..on pakkokin, koska viime kädessä selviytyminen edellyttää sitä.

Eli fyysisen rasituksen osalta on havaittu selkeä ero rauhanajan harjoituksissa silloin kun sotilaat saavat toimia siten kuin he haluavat verrattuna siihen kun kouluttajat "pakottavat" sotilaita toimimaan siten kuin heidän pitäisi taistelun tuloksellisuuden kannalta toimia.
 
Leppis kirjoitti:
Moni varmasti ajattelee, että Jantterit eivät ammu takaisin jne. kyllä sitä huomaa missä vihulainen on, kun se ampuu kohti.

Pikkulinnut jostain päin maailmaa ovat laulaneet, että ei sitä vastustajaa huomaa kovinkaan helposti mistä se ampuu, ei edes pääpiirteistä suuntaa..vaikka se kovastikin kohti ampuu.
 
Kuten aiemmin tulikin esille ei syöksyminen ole ainoa tapa liikkua, mutta varmaankin yksi parhaista jos tarvitaan nopeaa ja turvallista siirtymistä vihollisen tulen alla, avoimessa maastossa joka ei anna muuta suojaa.
Tottakai taistelijan tulee käyttää pälliään ja yrittää pistää mahdollisimman paljon ballistista suojaa itsensä ja vihollisen väliin silloin kun se on mahdollista.
Mitä pystymmässä pystyy turvallisesti kulkemaan sitä nopeammin ja kevyemmin matka taittuu. Jos taas ei ole hirvittävä kiire, niin silloin taas ryömiminen saattaa olla se paras tapa liikkua.
Eli toimitaan tilanteessa sen vaatimalla tavalla, käyttäen maastoa ja muuta materiaalia liikkeen suojana silloin kun se on mahdollista.
 
Muuten vähän offtopikkia, mutta noista janttereista tuli mieleen se että meillä oli todella hyviä reakoivia maalitauluja viimeisessä harjoituksessa.

Yllätykseksi taulujen taakse oli kiinnitetty XBMEpzN0oy8[/media] panoksia. Tanneriitti räjähtää kiväärin luodin osuessa siihen. Kouluttajien mukaan meillä käytössä olleet panokset vastasivat noin pötköä dynamiittiä. :a-cool:
 
Last edited by a moderator:
Rajasissi kirjoitti:
Muuten vähän offtopikkia, mutta noista janttereista tuli mieleen se että meillä oli todella hyviä reakoivia maalitauluja viimeisessä harjoituksessa.

Yllätykseksi taulujen taakse oli kiinnitetty XBMEpzN0oy8[/media] panoksia. Tanneriitti räjähtää kiväärin luodin osuessa siihen. Kouluttajien mukaan meillä käytössä olleet panokset vastasivat noin pötköä dynamiittiä. :a-cool:

Voi vähän yllättää kun "vihollinen" katoaa kunnon pölähdyksen saattelemana. :D (tarvitaan selkeästi sienipilvihymiö jostain...?!)

Sen verran vielä syöksymisestä, että kun on riittävän paljon yhdessä toiminut taistelijapari, ei juuri enää huudella milloin syöksytään, vaan homma menee melkeen automaationa. Siihen asti tuetaan kunnes kaveri on tasalla tai suorittanut oman syöksynsä eteen ja sen jälkeen itse sama. Vihollinenkin löytyy useimmiten syöksyn suunnasta, joten huutelu lähinnä hidastaa etenemistä.

Eniten aikaa meni yleensä siihen, että tukeva kk saatiin takaisin ryhmän tasalle ja ryhmitys pidettiin riittävän leveänä. Lähinnä noissa levittävissä hazardisyöksyissä joutui kommunikoimaan lähiukkojen kanssa ja siihenkin kehitettiin oma käsimerkki joukkueen sisällä, koska huutaminen ei koskaan mennyt perille.

Se mitä tilanne vaatii on päänkääntelyä, jotta pitää oman tilannetietoisuutensa ajan tasalla.
 
Last edited by a moderator:
Rajasissi kirjoitti:
Muuten vähän offtopikkia, mutta noista janttereista tuli mieleen se että meillä oli todella hyviä reakoivia maalitauluja viimeisessä harjoituksessa.

Yllätykseksi taulujen taakse oli kiinnitetty XBMEpzN0oy8[/media] panoksia. Tanneriitti räjähtää kiväärin luodin osuessa siihen. Kouluttajien mukaan meillä käytössä olleet panokset vastasivat noin pötköä dynamiittiä. :a-cool:

Tuossa videossa huomasin erään informatiivisen sanan. "Binary". Kuinkas muutenkaan...
 
Last edited by a moderator:
setämies kirjoitti:
Vihollinenkin löytyy useimmiten syöksyn suunnasta, joten huutelu lähinnä hidastaa etenemistä.

Eniten aikaa meni yleensä siihen, että tukeva kk saatiin takaisin ryhmän tasalle ja ryhmitys pidettiin riittävän leveänä. Lähinnä noissa levittävissä hazardisyöksyissä joutui kommunikoimaan lähiukkojen kanssa ja siihenkin kehitettiin oma käsimerkki joukkueen sisällä, koska huutaminen ei koskaan mennyt perille.

Jeps. Kommunkointikin voi mennä liiallisuuksiin. Toki kotimaassa kumpikin osapuoli käyttää yhteistä kotimaista ja se taas vääristää esim lähitasitelussa kommunnikoinnin vaarallisuutta. Taistelutunnusten käyttö kääntyy hyvin pian vastaan samoin syöksymis ilmoitusten ja tuki pyyntöjen huutelu kostautuu hyvin helposti, yleensä ainakin koko ryhmää tms koskeva irtaantumis käsky on pidetty "koodi-sanana" että vihollinen ei suoraa osaa lähteä takaa-ajoon. Toimitaan niin lyhyillä etäisyyksillä (+- 30 metriä) että äänen perusteella voidaan paikantaa aika helposti.

Mitäs tämä ryhmityksen levittäminen oikein tarkoittaa? Sitäkö vain että porukkaa sumppuuntuu järin helposti (esim KK-mies palaa ryhmän yhteyteen). Voi liittyykö tämä jotenkin noihin tukevien ajoneuvojen tulialueisiin. Eli takana tukeva BMP:n putken edestä siirrytään pois, jotta se pääsee tukemaan tulellaan. Nuo mek.tst.osastojen taistelutekniikat on minulla aika tuntemattomia.

Se mikä itsellä kiinnittää huomiota noissa virallisissa käsimerkeissä on että viholliselle ei ole omaa "hiljaista" käsimerkkiä, tuo vahvennettu käsimerkkikin tuntuu jotenkin hankalalle käyttää. Itse tosin olen oppinut muiden opettamana käyttämään nyrkkiä suun edessä ja siirtänyt sitä "perintönä" eteenpäin.
 
Back
Top