Ruotsi on konsensushakuinen maa. Ruotsalainen kulttuuri ja tapa hoitaa asioita on konsensushakuinen. Käytännössä se tarkoittaa, että Ruotsi on maa, johon mahtuu vain yksi mielipide kerrallaan.
Ensin se mielipide oli monta vuosikymmentä sosialidemokratia. Sitten tilalle astui SJW-henkinen kansalaisyhteiskuntaideaali. Nyt se on kärsimässä haaksirikon. Jotain muuta tulee tilalle.
Ruotsissa on käytännössä menossa erittäin matalan intensiteetin intifada ruotsalaisia vastaan. Kyllä ne sen siellä huomaavat ja näkevät - eivät kaikki, mutta yhä useampi ja useampi.
Tässä tilanteessa eteen alkaa tulla sitä, että moraali- ja logiikkajärjestykset vaihtuvat. Turvallisuustarpeet ja lähesisyysperiaate alkavat astua utooppisen sonnan tilalle. Tästä kääntymisestä on nyt nähty alkeita. Löfven puhuu edes vähän totta. Poliisipäälliköt avautuvat. Ruotsin Vihreiden kannatus harjoittelee syöksylaskua. jne. jne. jne.
Odottakaas huviksenne. Nuivuudesta voi tulla nopeastikin ensin hyväksytty ja sitten hyveenä pidetty asia. Ja kun on kyse maasta, johon mahtuu kerrallaan vain yksi mielipide, niin edessä voi olla todella jyrkkä käännös.
En yhtään hämmästy jos Ruotsissa aletaan nähdä israelisoitumisen merkkejä lähivuosina.
Enkä hämmästyisi sitäkään jos Löfvenin hallitus kaatuisi ennen aikaansa ja puna-viher -blokki ei muodostaisi seuraavaa hallitusta.
Erittäin asiaa.
Itse olen sitä mieltä, ja olen tämän jo monesti sanonutkin, että Ruotsia ei pelasta enää mikään. Ei ainakaan siten, että se olisi tunnistettavissa sellaiseksi Ruotsiksi johon olemme tottuneet. Vaihtoehdot ovat kaikki jonkinasteisia dystopian versioita.
Jos aletaan synkemmästä päästä, niin joko Ruotsalaiset alistuvat kohtaloonsa ja maa islamisoituu jonkinlaiseksi pohjolan Persläveksi. Etninen ja uskonnollinen väkivalta ja syrjintä muodostuu systeemiseksi, Ruotsin lain korvaa sharia-laki, hallitusmuoto ja -valta siirtyy islamilaisille puolueille ja mullaheille, white flight muodostuu todelliseksi etnisten ruotsalaisten diasporaksi, ja ne jotka päättävät silti Ruotsiin jäädä tai eivät muuten kykene pakenemaan, saavat tottua elämään hylkiöinä, kuffareina ja ali-ihmisinä.
Toinen dystopian ääripää on sitten täysi sisällissota, ja niistähän tiedetään miten niissä käy. Etnisiä puhdistuksia, joukkohautoja, pakolaisleirejä, romahtanut valtio ja savuavat rauniot. Jälleenrakennus kestää ja haavat paranevat hitaasti.
Näiden kahden dystooppisen ääripään väliin mahtuu paljon harmaita alueita. Israelisoituminen on yksi, Libanonisoituminen toinen. Maa saattaa hajota osiin, islamisoituneisiin ja kantaväestön enklaaveihin, joiden välillä on parhaassakin tapauksessa hyvin herkästi leimahteleva, haavoittuva rauhantila.
Ruotsin valtio saattaa luovuttaa suosiolla, käytännöllisen sotatilan välttääkseen, osan pinta-alastaan muualta tulleelle väestölle, mahdollistaen autonomisen, erillisen valtion muodostumisen oman maansa sisälle. Tässäkin tapahtuisi rauhattoman rauhantilan positio.
Ruotsi saattaa härkäpäisesti jatkaa nykypolitiikan tilaa, jolloin taloudelliset ja sisäisen turvallisuuden realiteetit huononevat tasaisesti kunnes jälleen ollaan tilanteessa että jotain on pakko tehdä tai toinen osapuoli pakottaa tekemään.
Ruotsi saattaa yrittää ryhtiliikettä, mutta se vaatisi käytännössä poliisin militarisoimista ja armeija osallistumista poliisin rinnalla, ja olisi varsin riskialtis vaihtoehto koska vastapuoli ei epäröisi raskaimman käytettävissä olevan voiman käyttämistä. Ja taas oltaisiin sisällisodan tai ainakin konfliktin kinetisöitymisen tiellä.
Ruotsi voi yrittää taloudellisia keinoja, rahan syytämisen lopettamista tai ainakin rajua vähentämistä, mutta lihapatoihin tottuneet tulijat tuskin katsoisivat tätä hyvällä, ja taas oltaisiin lisääntyvän väkivallan tiellä. Karkoituksia voidaan nostaa potenssiin kymmenen, mutta jälleen lopputulos olisi se sama.
Näitä mahdollisia tulevaisuudenkuvia voisi piirtää vielä lisääkin, mutta mitäpä suotta. Kaikkien niiden lopputuloksena on väkivallan, yhteiskunnan kurjistumisen ja jopa romahtamisen tie. Ainoa mikä ei tule tapahtumaan, on onnellinen loppu. Tai ehkä, tarpeeksi kauas katsottaessa, onnellinen loppu saattaa löytyä jostain äärimmäisen väkivallan ja sen jälkeisen jälleenrakentamisen tuolta puolen.