Maahanmuutto ja sen vaikutukset Ruotsissa: uutiset ja keskustelu

Älähän nyt, kun viisaat kertoo, ettei kyseistä dataa ole saatavissa ruotsissa ja alkuperäinen julkaisualusta on valemediaa, kertoo HBL:n haastattelema henkilö.
Sarnecki on 70-luvun kriminalipolitiikkaa kuolemaansa asti ajava jäärä. Kaikki on yhteiskunnan syytä oli aikanaan teoria, mutta se koske vain socioekonomista asemaa ja muilla ei ole mitään merkitystä Sarneckin edustaman ajatussuunnan mukaan.

Ammattimaista tutkimusta ei ole tehty Ruotsissa, dataa on sen sijan.
 
Sarnecki on 70-luvun kriminalipolitiikkaa kuolemaansa asti ajava jäärä. Kaikki on yhteiskunnan syytä oli aikanaan teoria, mutta se koske vain socioekonomista asemaa ja muilla ei ole mitään merkitystä Sarneckin edustaman ajatussuunnan mukaan.

Ammattimaista tutkimusta ei ole tehty Ruotsissa, dataa on sen sijan.

Tuntuikin perin omituiseselta, mikäli lainvoimaiset päätökset eivät kelpaa lähdemateriaaliksi. Tosin niitähän voi tietenkin käyttää väärin..
En seurannut Höblän kirjoittelua sen pitempään, oliko se Sarnecin kertoma ns. virallinen totuus?
 
Tuntuikin perin omituiseselta, mikäli lainvoimaiset päätökset eivät kelpaa lähdemateriaaliksi. Tosin niitähän voi tietenkin käyttää väärin..
En seurannut Höblän kirjoittelua sen pitempään, oliko se Sarnecin kertoma ns. virallinen totuus?
Sarneckin ja vastaavien ajatusmaailma on pitkälti ollut pohjana ruotsalaiselle kriminologialle viimeiset vuosikymmenet. Tuossa Optulan tutkimuksessa on huomioitu sosioekonomiset seikat kuten sosiaaliluokka ja koulutus, ikä ja asuinpaikaa kun vertailulukuja vedetään eri alueilta tuleville. Norjassa ja käsittääkseni Tanskassa on tehty vastaavanlaista tutkimusta ja siellä ei salailla lukuja. Ruotsissa aikanaan myytiin lehtiä tällaisella persutaktiikaalla otsikolla "En finne igen!". Sen jälkeen alettiin siivoamaan diskurssia ja lopulta pimentämään faktoja.

Aikanaan kouluttamattomat suomalaismiehet jotka tulivat maaseudulta ja tienasivat tehtailla hyvin tai eivät tappelivat puukolla kännissä, ja siitä tehtiin isoja uutisia.

Tämän sosiaalisen kontrollin puuttuessa tulee kaikenlaisia ilmiöitä. Ei se meillekään ole tuntematonta. Vodkaturismi Leningradissa ja örvellysreissut Tallinnan tai Tukholmaan ovat meillä näkyvä osa tällaista. Tuossa SVT:n ohjelmassa oli mielenkiintoinen kohta jossa se afgaanitaustainen entinen poliisi kysyi nuorilta afgaanimiehiltä minkälainenseuraus tyttöjen ahdistelusta seuraisi heidän kotiseudulla. Vastaus oli: sinut tapettaisiin. Ja tämä siis ei ole poliisi tai oikeuslaitos joka tappaisi.

Nyt kuitenkin kaiken tämän mässäilyn jälkeen pitää muistaa että suurin osa tulijoista ei ole raiskaajia ja rikollisia, vaikka näiden osuudet eri tyyppisistä rikoksista olisi korkeampi kuin kantaväestön.
 
Tuleeko jollekin muulle mieleen, että yllä olevassa on ehkä tärkein syy Ruorin raiskauslainsäädännön muuttamiseen. Saadaan taas yksi katko tilastosarjoihin, että kammottava kehitys ei näkyisi niin selvästi.

”Uuden lainsäädännön vaikutuksia ei voida vielä arvioida.... nuo luvut ovat ajalta enne lainmuutosta, joten ne eivät ole vertailukelpoisia...”
 
https://www.suomenuutiset.fi/ruotsi...poliisi-erittain-niukkasanainen-tapahtumista/
elokuu 28, 20181:09
Ruotsidemokraatin autoa tulitettiin, poliisi erittäin niukkasanainen tapahtumista

Ruotsin turvallisuuspoliisin suojelussa olevaa valtiopäiväedustajaa tulitettiin ilmeisesti pistoolilla viime viikonloppuna lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Poliisi on Expressen-lehden mukaan erittäin niukkasanainen tapahtumista Törebodan kunnassa Etelä-Ruotsissa. Asiasta kertoi Expressen.

Turvallisuuspoliisin vahvistaa kuitenkin, että tulituksen kohteeksi joutui – muiden muassa – ruotsidemokraattien valtiopäiväedustaja, joka on ehdolla myös syyskuun vaaleissa.
Tapahtumat alkoivat, kun poliitikko oli matkustajana bussissa kahden tuttavansa kanssa. Bussi kolaroi henkilöauton kanssa, josta avattiin tuli kohti linja-autoa. Kukaan bussissa olleista ei loukkaantunut eikä bussin saamista mahdollisista osumista ole tietoa.
Poliisin mukaan kyseessä on ollut vakava uhkatilanne eikä se tässä vaiheessa kerro lisää asiasta. Tapahtumilla ei poliisin mukaan ole kytkentää politiikkaan saatikka vaaleihin. Turvallisuuspoliisi ottaa tapauksen tutkinnan itselleen tarpeen vaatiessa.
Ruotsalainen media on raportoinut tapahtumasta niin ikään erittäin niukkasanaisesti. Tapahtuman saama mediahuomio on kovin vähäistä siihen nähden, että parlamenttivaaleihin on jäljellä enää 12 päivää.
SUOMEN UUTISET
 
Vaalien ennakkosuosikki ruotsidemokraatit veisi vankeja muihin EU-maihin
15:13
pic_5_4068603_k3419857_651.jpg

Niilo Simojoki, Helsinki/Tukholma
Ruotsin vaalien suurimmaksi voittajaksi povattu ruotsidemokraatit esitteli keskiviikkona sadan miljardin kruunun (10 miljardin euron) lupaukset sisältävän vaaliohjelman. Lisää rahaa olisi luvassa terveydenhuoltoon ja vanhustenhoitoon, minkä lisäksi puolue lupailee reiluja veronalennuksia. Säästöjä ruotsidemokraatit hakisivat muun muassa maahanmuuton rajoittamisesta ja ympäristötukien karsimisesta.
Tärkeä painopiste on rikollisuuden vastaisessa taistelussa. Puolue haluaa lisää virkoja ja palkkaa poliiseille – ja rikollisille puolestaan kovempia rangaistuksia.
Viimeksi mainittu merkitsi sitä, että ruotsalaisista vankiloista voisi loppua tila. Ratkaisuksi ruotsidemokraatit ehdottaa sellien vuokraamista muiden EU-maiden vankiloista, joissa puoluejohtaja Jimmie Åkessonin mukaan tilaa kuulemma on.
– Vankiloiden ylläpito muissa EU-maissa on myös huomattavasti halvempaa, Åkesson perusteli.
Autoilijoita puolue yrittää puhutella pienellä alennuksella bensan ja dieselin hintaan höllentämällä vaatimusta niihin sekoitettavasta biopolttoaineesta.
Ruotsin valtiopäivävaalit pidetään ensi viikon sunnuntaina, ja jos gallupit pitävät paikkansa, eniten kannatustaan lisäävät ruotsidemokraatit. Puolue saattaa jopa nousta valtiopäivien toiseksi suurimmaksi puolueeksi ohi maltillisen kokoomuksen.
Kokoomuksen kannattajat lähimpänä ruotsidemokraatteja
Ruotsin radion kyselyn mukaan juuri näiden kahden puolueen kannattajat ovat lähimpänä toisiaan. Ruotsidemokraattien kannattajista joka toinen pitäisi kokoomusta toiseksi parhaana äänestysvaihtoehtona. Kokoomuksen kannattajista joka neljännelle kelpaisivat ruotsidemokraatit.
– Jos äänestäjät alkavat liikkua, kuten tällä vaalikaudella on nähty, on hyvä arvaus, että liikettä tapahtuu näiden kahden puolueen välillä, arvioi professori Henrik Ekengren Oscarsson Göteborgin yliopistosta Ruotsin radiolle.
Sosiaalidemokraatit näyttäisi säilyttävän vaaleissa tappiosta huolimatta suurimman puolueen aseman. Vakaan hallituksen muodostamisesta tulee vaikeaa, sillä kukaan ei halua yhteistyöhön ruotsidemokraattien kanssa eikä kumpikaan puolueblokki – punavihreät tai porvariallianssi – näytä saavan tarvittavaa enemmistöä.
Vaalien lähestyminen on kiihdyttänyt vaikutusyrityksiä sosiaalisessa mediassa. Ruotsin puolustusvoimien tutkimuslaitoksen (FOI) mukaan Ruotsin politiikkaa käsittelevät automatisoidut Twitter-tilit ovat lisääntyneet selvästi. Näiden häirikkötilien eli niin kutsuttujen bottitilien määrä liki kaksinkertaistui heinäkuun ja elokuun välisenä aikana.
FOI:n mukaan aitoihin Twitter-tileihin verrattuna häirikkötilien viesteissä ilmaistiin useimmin tukea ruotsidemokraateille, ja arvostelu taas kohdistui yleensä sosiaalidemokraatteihin.
http://www.ts.fi/uutiset/maailma/40...otsidemokraatit+veisi+vankeja+muihin+EUmaihin
 
 
Laitetaan tämä nyt vaikka tänne.

Ruotsissa islamistit ovat usein vaikuttaneet paikallisten vihreiden piiristä. Joitakin on potkittu ulos, mutta niitä näyttää riittävän Tässä paikallinen vihreä pomo oli luvannut seurakuntansa äänet kokoomukselle (moderaateille, eli Moderat Samling), jos nämä lupasivat että hänen seurakuntansa saa rakennusluvan moskeijalle keskeiselle paikalle kunnassa. Kunta on siis Botkyrka, joka on Tukholman eteläpuolella ja hyvin maahanmuuttajavoittoinen.

Uppdrag granskning, selvitti vähän aikaa sitten myös ulkomaalaisten tekemiä raiskausrikoksia. SVT:llä on tapahtunut selkeä linjanmuutos kun näitä nyt sallitaan.

Tämä paikallinen pomo on nyt saamassa potkuja vihreitä. Ei ihme kun lupaa ääniä toiselle puolueelle. Mutta mitä sitä ihminen ei tekisi moskeijan takia?

Videossa tämä paikallispomo selittää puhelimessa miten tämä menisi.

https://www.svt.se/nyheter/granskni...t-fa-mosketomt-miljopartist-bjod-in-till-mote
Edit:
Ali Khalilin sivu Miljöpartietin kotisivuilla tällä hetkellä :ROFLMAO:

Screenshot 2018-09-07 at 12.40.50.png
Edit 2:

Ja oli ehtinyt jo suomeksikin:

https://yle.fi/uutiset/3-10392236
 
Viimeksi muokattu:
Laitetaan nyt vaikka tähän mutta aika asenteellinen juttu Ilta Sanomilta. Otsikointi facebookissa:Kysyimme ruotsinsuomalaisilta, mitä he ajattelevat huomisista Ruotsin vaaleista. Sitten vastaajina opiskelija, diakoni, toimittaja ja kaksi professoria,jotka kaikki haukkuvat ruotsidemokraatteja. Yrittäjän tai duunarinkin mielipide olisi ollut mielenkiintoista kuulla.https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005820505.html
 
Vaalien alla saa suomalaisesta mediasta eri kuvan kuin aiemmin .
Maakuntien äänestystulokset oikeastaan ainoa kiinnostava tieto
, tuskin tulee sopuhallitusta veikkaus.
Onhan ruotsin suosituin pienpanimo olut laitilasta kertoo mediajulkaisu.
 
Kohteet alkaneet muuttua näillä sattumuksilla? Vääräuskoiset viranomaiset on vaihtuneet vääräuskoisiin..
 
Kohteet alkaneet muuttua näillä sattumuksilla? Vääräuskoiset viranomaiset on vaihtuneet vääräuskoisiin..

Vielä toistaiseksi tuo on sellaista harrastelijoiden sähläämistä. Kunhan saavat vähän ryhtiä ja osaamista touhuun mukaan, niin alkaa meno olla samanlaista kuin vaikkapa kopteja vastaan Egyptissä. Siinä on sveduilla sitten ihmettelemistä kun kirkoissa alkaa itsemurhapommittajat paukkumaan ja uhrien lukumäärät nousevat kymmeniin kerrallaan.
 
Back
Top