Maahanmuutto ja sen vaikutukset Ruotsissa: uutiset ja keskustelu

Ruotsin kansalaisuuden omaavasta sosiaalitukia väärinkäyttävästä Irakin puolustusministeristä paljastuu yhä inhottavampia piirteitä. Mies on harrastanut Ruotsissa uhkailua ja pahoinpitelyjä. Uutisessa on myös hyvin monien "uusruotsalaisten" suvaitsevaisuudesta kertova kommentti itse ministeriltä:

"Irakilaisministeri vihjailee tiedotteessaan, että häneen kohdistuvan uutisoinnin taustalla olisi juutalaisten salaliitto."

Muutenkin kertoo todella karua kieltä tämä juttu Ruotsin maahanmuuttopolitiikan epäpätevyydestä, väärällä nimellä Saddamin armeijassa palvellut mahdollinen sotarikollinen sai nopeasti kansalaisuuden, etujen vaivaton väärinkäyttö ilman mitään kiinnijäämisen pelkoa, rötöstelyä maassa oleskellessaan ja asialle ei tehdä mitään.

Isis-veteraanit kaitsevat edelleen lapsia ruotsalaisessa muslimikoulussa

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Terroristi-640x320.jpg

Kesäkuussa Expressen kertoi ainakin neljän epäillyn Isis-veteraanin työskentelevän Göteborgin Tiedekoulussa. Vielä syyskuussa koulun viranomaisille lähettämässä henkilöstöluettelossa oli kolmen Syyriasta palanneen henkilön nimet.

Myös Suomen Uutiset on kertonut aiemmin muslimikoulun kuvioista, Expressenin ja tutkivan Doku-toimittajaryhmän kirjoituksiin viitaten. Tarina jatkuu siten, että Tiedekoulun omistanut ja valtion turvallisuusuhkaksi määrittelemä Abdel Nasser El Nadi on myynyt opinahjonsa eteenpäin. Entinen Tiedekoulu on nyt Safiirikoulu.

Ristiriitaiset kertomukset
Expressen ja Doku kertovat, että kolme neljästä epäillystä Isis-yhteistyöläisestä on edelleen Safiirikoulun henkilöstöluettelossa. Lista jätettiin viranomaisille 17. syyskuuta. Kaksi heistä on listassa määritelty opettajiksi.

Koulun johtaja Sven-Erik Bergin mukaan ainakin yksi kolmesta epäillyistä henkilöistä työskentelee edelleen opettajana koulussa. Pitkien keskustelujen jälkeen rehtori ja opettaja ovat päätyneet siihen, että heillä on yhteinen arvopohja.

Rehtorilla selkeä linja

Koulutarkastusviraston edustajat tekivät visiitin muslimikouluun syyskuussa. Siinä yhteydessä tarkastajat tiedustelivat koulun johdolta, mihin toimenpiteisiin nämä aikoivat ryhtyä henkilökunnan mahdollisten Isis-kytkentöjen takia.
– Jos ei ole tuomittu, voi olla töissä, vastasi rehtori Aysenur Dogan virkamiesten uteluun.

Ruotsissa on noin 800 itsenäistä vapaakoulua, jotka ovat osa oppivelvollisuusjärjestelmää ja siten valtionavun piirissä. Tiedekoulu/Safiirikoulu on saanut 275 miljoonaa kruunua (26 miljoonaa euroa) veronmaksajien rahaa vuodesta 2009.

Näitä sattuu ja tapahtuu sitä vauhtia Ruotissa, ettei taida ketään edes kiinnostaa. Ja kyllä, veikkaatte oikein.

Tähän mennessä etsinnöissä on löytynyt vain palanut kenkäpari ja takki, jotka saattavat kuulua Anderssonille.

Isis-veteraanit kaitsevat edelleen lapsia ruotsalaisessa muslimikoulussa

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Terroristi-640x320.jpg

Kesäkuussa Expressen kertoi ainakin neljän epäillyn Isis-veteraanin työskentelevän Göteborgin Tiedekoulussa. Vielä syyskuussa koulun viranomaisille lähettämässä henkilöstöluettelossa oli kolmen Syyriasta palanneen henkilön nimet.

Myös Suomen Uutiset on kertonut aiemmin muslimikoulun kuvioista, Expressenin ja tutkivan Doku-toimittajaryhmän kirjoituksiin viitaten. Tarina jatkuu siten, että Tiedekoulun omistanut ja valtion turvallisuusuhkaksi määrittelemä Abdel Nasser El Nadi on myynyt opinahjonsa eteenpäin. Entinen Tiedekoulu on nyt Safiirikoulu.

Ristiriitaiset kertomukset
Expressen ja Doku kertovat, että kolme neljästä epäillystä Isis-yhteistyöläisestä on edelleen Safiirikoulun henkilöstöluettelossa. Lista jätettiin viranomaisille 17. syyskuuta. Kaksi heistä on listassa määritelty opettajiksi.

Koulun johtaja Sven-Erik Bergin mukaan ainakin yksi kolmesta epäillyistä henkilöistä työskentelee edelleen opettajana koulussa. Pitkien keskustelujen jälkeen rehtori ja opettaja ovat päätyneet siihen, että heillä on yhteinen arvopohja.

Rehtorilla selkeä linja

Koulutarkastusviraston edustajat tekivät visiitin muslimikouluun syyskuussa. Siinä yhteydessä tarkastajat tiedustelivat koulun johdolta, mihin toimenpiteisiin nämä aikoivat ryhtyä henkilökunnan mahdollisten Isis-kytkentöjen takia.
– Jos ei ole tuomittu, voi olla töissä, vastasi rehtori Aysenur Dogan virkamiesten uteluun.

Ruotsissa on noin 800 itsenäistä vapaakoulua, jotka ovat osa oppivelvollisuusjärjestelmää ja siten valtionavun piirissä. Tiedekoulu/Safiirikoulu on saanut 275 miljoonaa kruunua (26 miljoonaa euroa) veronmaksajien rahaa vuodesta 2009.

Ruotsalaisessa yhteiskunnassa on äärimmäisen vakava valuvika. Sitä voisi kuvata niin, että täysin vailla hyveitä olevat ihmiset ovat koittaneet tuottaa valheellista mielikuvaa hyveellisyydestään hyvesignaloinnin kautta.

Nyt kun ei voi olla huomaamatta, että hyvesignalointiin perustuvalla sosiaalisen ja yhteiskunnallisen vallan käytöllä on rakennettu lähinnä pahuutta, ei näillä teeskentelijöillä ole kasvonsa säilyttäen perääntymismahdollisuutta. Niinpä iso osa niistä on mieluummin valmiita syöksemään maansa tuhoon kuin myöntämään, että se, mitä he liputtivat hyvänä on pahuutta ja se mitä he demonisoivat pahuudeksi onkin itse asiassa hyveellistä eikä yhtään sellaista, millaiseksi he ovat sitä koko ajan koittaneet valehdella.
 
Kadonneen 17-vuotiaan Wilman poikaystävä esitettiin vangittavaksi murhasta..

Anderssonin poikaystävä kävi peruskoulunsa ja lukionsa Länsi-Ruotsissa. Osa hänen opettajistaan ja luokkatovereistaan luonnehtii poikaystävää mukavaksi, joka oli aina iloinen.

Ja pitäähän se isin nyt auttaa sit ruumiin hävittämisessä....
 
Uppsalan Facebook-raiskauksesta tuomittua epäillään nyt murhasta
25.11.2019 19:08
Petri Saarela
Uppsalan käräjäoikeus vangitsi maanantaiaamuna 27-vuotiaan ulkomaalaismiehen elokuussa Uppsalassa tapahtuneesta murhasta epäiltynä. Mies on aiemmin tuomittu niin kutsutusta Facebook-raiskauksesta, jossa kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi naisen ja striimasi koko tapahtuman Facebookiin.
SVT kertoo Uppsalan käräjäoikeuden vanginneen tänään ulkomaalaismiehen epäiltynä 35-vuotiaan miehen murhasta elokuussa Eriksbergissä Uppsalassa. Uhri löydettiin 3. elokuuta yöllä portaikosta vakavasti vammautuneena, ja hän menehtyi sairaalassa.
Viime torstaina pidätetty, murhasta epäilty 27-vuotias mies on tunnustanut teon. Hän oli pidätettäessä henkisesti heikossa tilassa, joten poliisi vei miehen hoitoon.
27-vuotias on saanut aiemmin tuomion niin kutsuttuun Facebook-raiskaukseen liittyen. Facebook-raiskaus nousi otsikoihin kesällä 2017, jolloin kolme Lähi-idästä lähtöisin olevaa miestä raiskasi naisen ja striimasi seksuaalirikoksen Facebookiin.
Mies sai neljän kuukauden vankeustuomion raiskauksen kuvaamisesta. Hän on tuomion jälkeen vaihtanut etu- ja sukunimensä.
Korjattu 25.11 klo 22:56. Poliisi pidätti miehen viime viikolla, Uppsalan käräjäoikus vangitsi maanantaina.

Uppsalan ”Facebook-raiskauskohu” paisuu
27.1.2017 11:07
Johan Berg

Ruotsissa on herättänyt valtavaa kohua viime viikonloppuna tapahtunut epäilty raiskaustapaus, joka lähetettiin suorana live-lähetyksenä Facebookissa.
Kolme nuorukaista olivat juhlimassa ruotsalaisen naisen kanssa, joka sammui. Kun nainen makasi tiedottomana sängyllä, livelähetyksen perusteella ainakin yksi miehistä raiskasi naisen kahden muun kuvatessa tapahtumaa. Lisäksi filmillä esiteltiin käsiasetta.
Live-lähetyksen näki Facebookissa noin 200 henkeä. On mielenkiintoista, että raiskauksen aikana Facebookista otetuissa
khndvaq-182x300.png
kuvakommenteissa useat arabitaustaiset miehet kehoittivat raiskaajia jatkamaan touhua kunnolla loppuun saakka. Uhri häpäistiin siis perusteellisesti. Katsojien joukossa oli myös tavallisia ihmisiä, jotka järkyttyivät tapahtumasta, ja pyysivät tekijöitä lopettamaan touhunsa. Monet alkoivat jäljittämään tapahtumapaikkaa, ja useat ihmiset soittivat tapahtumasta poliisille.
Yksi tekijöistä antoi lähetyksessä puhelinnumeronsa naispuoliselle katsojalle, joka soitti suoraan lähetykseen. Tuolloin uhri oli jo herännyt, mutta ei tokkuraisena tajunnut, mistä on kyse. Nainen kertoi puhelimessa uhrille, että hänet on raiskattu, ja kehoitti uhria poistumaan asunnosta. Myös miehet pilkkasivat naista, että tämä on raiskattu. Uhri itse ei uskonut näin tapahtuneen. Julkisuuteen levinneellä tallenteella arabitaustainen mies pilkkaa naista, että ”sinut on raiskattu”. Kohta tämän jälkeen poliisi saapui paikalle, ja sammutti lähetyksen.
Tapahtuma on herättänyt valtavaa raivoa tavallisissa ihmisissä. Valtamedia on käyttänyt kaiken kekseliäisyytensä piilottaakseen tekijöiden taustat ja miedontaakseen tapahtumakulkua. Suurin ongelma valtamedian mielestä on nyt se – vaikka filmin näki livenä noin 200 henkeä – että poliisilla ei ole itse tapahtumien kulkua videolla. Sen vuoksi esimerkiksi Aftonbladetin mukaan on kyseenalaista, onko tapahtumaa itseasiassa tapahtunut ollenkaan. Sen toimittajien mukaan koko tapahtuma on keksitty, koska he eivät ole saaneet käsiinsä nauhoitettua filmiä. Myös poliisi myöntää, että heillä ei ole tapahtumasta nauhoitusta, mikä tekee tapahtumien kulun todistamisen ongelmalliseksi.
Ne valtamedian edustajat jotka uskovat tapahtumien tapahtuneen, ovat keskittyneet taivastelemaan, miten ruotsalaisten nuorten kasvatus näyttää epäonnistuneen täysin. Aftonbladetin kolumneissa on hurskasteltu, että nuorilla on hukassa käsitys oikeasta ja väärästä, ja aikuisilla on hukassa kyky kasvattaa lapsistaan kunnon kansalaisia, jotka ymmärtävät raiskauksen olevan väärin.
Kaikki tekijät ovat lähtöisin Lähi-Idästä. Yksi epäillyistä on tullut maahan vuosi sitten.
 
Ruotsin rikosseuraamuslaitos Brån mukaan
-toisen sukupolven maahanmuuttajien rikollisuus on suurempaa kuin ensimmäisen sukupolven
-maahanmuuttajataustaisten ihmisten rikollisuutta eivät selitä sosioekonomiset muuttujat
-Ruotsin väestöstä alle 25% on maahanmuuttajataustaisia, mutta nämä tekevät yli 50% rikoksista

Toisen sukupolven maahanmuuttaja on maahanmuuttajien lapsi, joka kuitenkin on itse asunut koko elämänsä Ruotsissa. Erityisesti tähän toisen sukupolven sopeutumiseen tulisi kiinnittää huomiota Suomessakin.

Ruotsi ei ole kyennyt kotouttamaan maahanmuuttajiaan. Surullista.
 
Viimeksi muokattu:

Surullista on että joku vielä luulee kotouttamiseen.
Kyllä fakta on että oikeasti hädänalainen turvapaikanhakija kotoutuu ja täten hänen jälkeläisetkin kotoutuu. Mutta nämä disco läpsyttelijät eivät kotoudu koskaan kunnolla.
 
Ruotsin rikosseuraamuslaitos Brån mukaan
-toisen sukupolven maahanmuuttajien rikollisuus on suurempaa kuin ensimmäisen sukupolven
-maahanmuuttajataustaisten ihmisten rikollisuutta eivät selitä sosioekonomiset muuttujat
-Ruotsin väestöstä alle 25% on maahanmuuttajataustaisia, mutta nämä tekevät yli 50% rikoksista

Toisen sukupolven maahanmuuttaja on maahanmuuttajien lapsi, joka kuitenkin on itse asunut koko elämänsä Ruotsissa. Erityisesti tähän toisen sukupolven sopeutumiseen tulisi kiinnittää huomiota Suomessakin.

Ruotsi ei ole kyennyt kotouttamaan maahanmuuttajiaan. Surullista.

Toi taitaa mennä saman kaavan mukaan suunnilleen kaikissa Euroopan maissa. Toisen ja kolmannen sukupolven integroitumattomat maahanmuuttajataustaiset ovat rikostilastoissa pahimipia.

Tästä tietenkin syytetään niitä jotka ovat asiassa täysin syyttömiä: yhteiskuntaa, lihaa syövää maahanmuuttokriitikkoa ja työssä käyvää ihmistä joka ei jaksa vetää mokutusteatteria.

Oikeastihan asia menee niin, että se integroituu joka haluaa integroitua ja ne eivät integroidu jotka haluavat pitää hajurakoa siihen yhteiskuntaan, jossa heidän ylisukupolviset juurensa eivät ole.
 
Lapsimurhan tilannut huumekauppias Malmössa: ”Hyödylliset idiootit tekevät likaisen työn”

”Aasi”, ”hyeena”, hyödyllinen idiootti”, ovat palkkamurhaajien lempinimiä Malmössä. Ihmisiä tapetaan, koska huumekaupassa vain rahalla on merkitystä. Lapset tekevät likaiset työt siksi, että aikuiset rikolliset voisivat pysyä piilossa poliisilta.

Malmön nuorimmat tappajat ovat Kvällspostenin erikoisraportin mukaan 15-16 -vuotiaita.
– He vetävät huumeita kunnes eivät edes tiedä, missä asuvat, lukivammaiset aasit. Mutta jos idiootteja ei olisi, poliisi vainoaisi meitä, huumekauppias ”Samir” selvittää.
– Nämä tyypit tekevät paskatyöt ja ampuvat porukkaa hengiltä Malmössa.

”Hyeenat pyörivät ympärillä”
Nelikymppinen ”Samir” viettää kaksoiselämää ja on päivätöissäturvallisuusalalla”. Hän kertoo Kvällspostenille olevansa ainakin yhden 15-vuotiaan pojan murhan takana. Hän ei todellakaan ammu itse, vaan palkkaa lapset tappamaan lapsia. Omatunto ei kolkuta.
– Ympärilläni pyörivät ahnaat hyeenat ja minä olen se, joka olen näitä syöttänyt. Tilaisuuden tullen he myyvät vaikka äitinsä tai isänsä. Siksi minun on oltava Hitler. Minä en unohda koskaan ja jokainen petturi saa rangaistuksensa, huumepomo uhoaa.

”Sossu kusettaa”
Huumekauppa on kiehtova vaihtoehto, jos ankea seitsemästä neljään -arki ei maistu ja talous on tiukalla:
– Systeemi on mennyt kovemmaksi ja sossu kusettaa. Helpoin vaihtoehto on kaupustella, myydä hieman huumeita itse. Leipää täytyy saada pöytään, tilittää ”Samir” rikollisten yleisistä motiiveista.

Malmö on maantieteellisesti mainio paikka huumeiden maahantuonnille ja siksi alan rikollisuus on keskittynyt sinne. Taloustieteitä taitava konna puhuisi tuotteen lisäarvon maksimaalisesta kasvattamisesta. Kannabis taasen on jokaisen kansanluokan käyttötavaraa ja katumurhien päämotiivi. Sen käyttöä ei pidetä niin vakavana, kuin kovien huumeiden piikittämistä.

”Kaikki käyttävät”
Poliisin mukaan huumekauppa ja väkivaltarikollisuus kulkevat käsi kädessä ja työllistävät tukevasti virkavaltaa.
– Kaikki yhteiskuntaluokat ostavat huumeita. Käyttäjät eivät todellakaan ole katujen kerjääviä kurjimuksia. Kaikki käyttävät, sanoo paikallispoliisin päällikkö Andy Roberts Kvällspostenille.

Viimeisimpien ampumisten jälkeen Malmön poliisi on saanut käyttöönsä poliisin valtakunnalliset resurssit. Se ei huumekaupan ammattilaista pelota.
– Malmön poliisi pysäyttelee autoja jo öisin joten miettikääpäs, miksi me siirrämme tavaramme päivisin, ”Samir” kysyy.
He voivat tulla tänne vaikka armeijan kanssa, mutta mikään ei muutu.

Ruotsissa puolueet vaativat kiristyksiä työperäiseen maahanmuuttoon – ”Jokainen ymmärtää, ettei se yhtälö toimi”
28.11.201913:40päivitetty 28.11.201913:53
7ccfa76d-4761-5b43-8838-6e5ecc54bc11

Löyhä politiikka. Ruotsin kansalaisuusvaatimukset ovat Pohjoismaiden ja Euroopan kevyimmästä päästä. Myös maahanmuuton tulorajat ovat alhaisia.KUVA: CARSTEN REHDER

Maahanmuutosta ja Ruotsin kansalaisuudesta on puhjennut kova keskustelu. Viisi puoluetta haluaa kiristää työperäisten maahanmuuttajien toimeentulovaatimuksia. Kohu Irakin puolustusministeristä puolestaan on nostanut tapetille vaatimukset kansalaisuuden perumisesta.

Lukuaika noin 2 min

Ruotsissa enemmistö maan valtiopäiväpuolueista vaatii uusia toimeentulovaatimuksia työperäisille maahanmuuttajille.

Tulorajoja vaativat ruotsidemokraatit, moderaatit, kristillisdemokraatit, keskusta ja nyt viimeisimpänä liberaalit, kertoo Sveriges Radio.

Lue koko juttu
TILAAJILLE

Onneksi Suomessa tilanne ymmärretään paremmin ja täällä työperäistä maahanmuuttoa halutaan nopeasti lisätä, jotta koneinsinöörit, moniosaajat ja muut tulevat akavalaiset saadaan nopeasti paikkamaan huutavaa työvoimapulaa ja maksamaan eläkkeemme alkaen ehkä jo vuodesta 2060.
 
Viranomaiset ehtivät jo pidempään epäillä Wilman joutuneen henkirikoksen uhriksi. Ruotsalaislehti Expressenin mukaan poliisi pidätti 22-vuotiaan miehen Anderssonin murhasta epäiltynä jo muutamaa päivää katoamisen jälkeen. Sittemmin Wilman ruumista on haettu laajoissa maastoetsinnöissä, joihin on osallistunut jopa 5 000 vapaaehtoista ja Ruotsin armeijan sotilaita.

Torstai-iltana poliisi löysi maastosta tytölle kuuluvan ruumiinosan, joka poliisin mukaan vahvistaa tytön kuolleen. Aftonbladet kertoo tytön vanhempien olleen mukana etsinnöissä saadessaan musertavan uutisen perjantaina iltapäivällä.

Yksi ruumiinosa, joka vahvistaa kuoleman? Nyt taitaa olla enemmän kuin sormen pari niveltä.
 
Back
Top