MAAK tänään

Sanotaan näin, että kateellisena kuunnellu minkälaista toimintaa etelässä on ollu. Aluetoimistoon tuli uusi päällikkö joka ällistyneenä kuunteli minkälaista toimintaa täälläpäin on ollut. Kuulemma tulee muutosta, mutta uskon vasta ko nään.
Edit: Kaiken huippuhan on se, että pv:n henkilökunta minua kosiskeli mukaan komppaniaan.
Löytyy hyviä maakuntakomppanioita, joille annetaan paljon realistista koultusta, mutta paljon on myös niitä komppanioita joissa koulutus on vain virka-apukoulutusta normaalioloihin tai pelkkää kuntotestiä ja varustarkastusta.

Eli kysykää ja ottakaa selvää ennen kuin liitytte!

Kannattaa muistaa, että powerpointit on "pelkkää paperia" eikä mitään sitovia lupauksia. Toki puolustusvoimissa osattiin tuo homma jo analogisina aikoina, muistan kuinka varusmiehet kiehui raivosta kun niille esitettiin kalvoja joita oli korjattu pyyhkimällä alkuperäinen teksti spriillä pois ja kirjoittamalla "korjaukset" käsin tulostettuihin kalvoihin. Upseerit kehtasivat vielä väittää, että piirtoheitinkalvot oli samoja mitä oli esitetty muutama kuukausi aiemmin!:rolleyes:
 
tulikomento

Greatest Leader
Kertokaapa te, jotka asiasta enemmän tiedätte, että ihan tarkalleen ottaen minkälaiset kuntovaatimukset ja testit maakuntajoukkoihin pyrkivälle asetetaan ? Perusjutut googletin jo itse. Erityisesti kiinnostaisi tietää vähän enempi noista lihaskuntovaatimuksista, paljonko niille laitetaan painoarvoa ?

Ikää itselläni on vähän päälle kolmekymmentä. Ja sanoisin olevani ihan kohtalaisessa kunnossa. Cooperissa menee tällä hetkellä semmoset 2500 metriä, ehkä ihan karvan verran alle huonompana päivänä.
 
KorpiSISSI

Kenraali
VC's got a point! Kovin paljon tuon paremmin ei asiaa voisi edes kiteyttää.

PV julkaisi tämmöisen videon tänään:

Tässä lisää vastauksia aiheessa esiintyneisiin keskusteluihin ja pohdintoihin.
Tuttua juttua osa ;) Taisi olla viime syksyltä. Eikä muuten ollut minun koira, joten muuallakin on "marttakerhoja ja marjanpoimijoita" ;)
 
KorpiSISSI

Kenraali
Kertokaapa te, jotka asiasta enemmän tiedätte, että ihan tarkalleen ottaen minkälaiset kuntovaatimukset ja testit maakuntajoukkoihin pyrkivälle asetetaan ? Perusjutut googletin jo itse. Erityisesti kiinnostaisi tietää vähän enempi noista lihaskuntovaatimuksista, paljonko niille laitetaan painoarvoa ?

Ikää itselläni on vähän päälle kolmekymmentä. Ja sanoisin olevani ihan kohtalaisessa kunnossa. Cooperissa menee tällä hetkellä semmoset 2500 metriä, ehkä ihan karvan verran alle huonompana päivänä.
Minä mittään tiijä, mutta.. Tavoite on taulukon mukaan pisteytyksessä "HYVÄ" tai "KIITETTÄVÄ" kaikissa testeissä. Painoarvo riippuu suunnitellusta tehtävästä. Aloitettaessa ei taida olla testitulos karsiva missään MAAKK:ssa mutta ellei parane vuosien varrella tai pysy edes samassa, testi voi olla karsiva. Luonnollisesti jos joukon mukana ei pysy, ei suoriudu annetuista tehtävistän ja on muutoinkin "heikoin lenkki". Kutsuttuna jää toistuvasti pois harjoituksista (vaikkakin olisi VEH), töppäilee niin että joutuu viranomaisten kanssa tekemisiin tms. niin henkselit vedetään yli. Itse olen ollut mukana alusta asti ja homma jatkuu hamaan loppuun saakka koiralla tai ilman, ellen itse, sairastu tai muuten sekoa enempää kuin nykysin. Koirakin saa jatkaa kun osaamista, terveyttä ja kuntoa riittää halläkin (uusi harkinnassa kasvamaan ja oppimaan nykyisen rinnalle).
Sitten kun jään iän myötä (tai muista syistä) reservistä pois, voinkin aloittaa värvärinä sekä reservikoirien ja ohjaajien reenauksen vaikkapa "harrastuksena" :D Tuoreempia tekijöitä ja innokkaita oppijoita värvään jo nyt; koiralla tai ilman.
 
Viimeksi muokattu:

Benelli

Respected Leader
Toinenkin rekry video:
 
vezuri

Kersantti
No mekin saimme viime harjoituksessa ampua vain 62 patruunaa per ukko.
Olenko mä outo sitten, mutta mä sanoisin, että en tule kurkkusalaattiharjoituksiin (mpk, veh, maak, etc) harjoittelemaan ampumataitoa. Ne määrät ei kuitenkaan riitä mitä on mahdollista realistisesti ammuttaa (pitäis ammuttaa ainakin se 5k laukausta / vuosi). Ampumataito omatoimisesti, SRA on mainio tapa kouluttaa itselleen nopeuden ja riittävän tarkkuuden yhdistelmää. Kurkkusalaattiharjoituksista muut sotilastaidot, yhteistoiminta, yms.

Varsinkin paukkupatruunat suorastaan vituttaa kun sotkevat pyssynkin ilman mitään hyötyä.

Intti vois tukea harjoituksia toimittamalla tarpeeksi simulaattoreita käyttöön. Se on ainoa tapa treenata kaksisuuntaisella radalla. Siihen kun SRA ei oikein taivu (harrastajamäärät tippuis nopeasti :)).
Noita ennemmin kuin paukkua. Sitä saa kaupasta itsekin.

Toki jos valtio olis rikas niin voisin mä ottaa itselleni intin toimittamaa paukkua ihan niin paljon kuin on tarjolla.

Tjaa, toiseen suosikkiaiheeseen liittyen... Sitä intin torrakkoa en tarvii laisinkaan. Sarjatulelle on niin vähän käyttöä, että ainakin alkuun pääsen ihan omalla res.kiväärillä. Mutta lapualaiset patruunat toivotan tervetulleeksi!

Miksi ihmiset haaveilee siitä intin aseesta? Eikö ilmainen ampumatarvikehuolto palvelis paremmin kuin torrakko ilman paukkuja/oikeutta käyttää kaappiin pölyttymään :)
 
KIM

Eversti

Samaa mieltä ampumisesta ja rynkystä niiden osalta joilla on omat aseet. Aseettomille on ihan hyvä, että pääsee edes joskus ampumaan.

Kyllä paukkupatruunat on harjoituksissa yleensä ihan ok. Simulaattorit vie ihan hirveästi aikaa esim. viikonlopun harjoituksessa ja ei minulla koskaan edes toimi. Jos se rynkyn laseri liikkuu jo asetta kallistaessa pari milliä ni ei osu vahingossakaan ja sekös hyvää miestä harmittaa.

Itse käyn intin ampumaratapäivissä ehkä eniten sen takia kun siellä on muutkin. Siinä omaa pötkötysammuntavuoroa jonottaessa on hyvä tehdä tovereiden kanssa operatiivista suunnittelua ja pistää ulkopolitiikka uusiksi. Ampumista en ratapäivillä pidä tärkeänä. Sekin ehkä harmittaa niissä kun joutuu ampumaan avotähtäimellä. Minun silmäni ominaisuudet eivät enää sovellu avotähtäimen kanssa kuin keskinkertaiseen tulokseen. Vaikeaa ampua kun silmän tarkennuksen syvyysetäisyys on niin lyhyt.

Maakuntakomppanioissa on ukoilla yleensä niin paljon aseita kotona, ettei niille kannata rehvastella jos ei itsellä ole vähintään kahta panssarivaunua. (terveisiä vaan tutuille ).
 
vezuri

Kersantti
Aseettomille on ihan hyvä, että pääsee edes joskus ampumaan.

Kyllä paukkupatruunat on harjoituksissa yleensä ihan ok. Simulaattorit vie ihan hirveästi aikaa esim. viikonlopun harjoituksessa ja ei minulla koskaan edes toimi. Jos se rynkyn laseri liikkuu jo asetta kallistaessa pari milliä ni ei osu vahingossakaan ja sekös hyvää miestä harmittaa.
Totta, hyvä että pääsee joskus ampumaan. Mutta sitten ei saa kehittää itselleen sitä illuusiota, että olis oikeasti hyvä ampumaan. Lisäksi ainakin yhtä tärkeää olisi harjoitella liikkuminen, suojan käyttö, yms hyvin. Noihin asioihin en ole törmännyt MPK:n harjoituksissa, mutta se on onkin oma rajoittunut näkemykseni (Helsingin kotu järjestää hyviä taktisia kursseja kyllä, mutta se ei minun mielestä ole ihan yleinen MPK tyyli. Olen todennäköisesti väärässä kyllä).

Jaa, minä luulin että ne simulaattorit on kehittyneet/huollettu. En oikeasti ole itse käyttänyt, mutta muistan että 2000 -luvun alkupuoliskolla inttiaikoihin kivääri/jääkäripuolella olleet käytti niitä paljon ja kehuivat (varauksin, kuten TM:ssä sanottaisiin sillä kyllähän ne edesauttaa "väärää suojankäyttöä"). Jos ne on paskoja niin ei niillä sit mitään tee, mutta sitä suuremmalla syyllä: Kaksisuuntaista harjoitusta pitäisi kehittää. Ampumaratapäivä on sosiaalinen tapahtuma, olen täysin samaa mieltä, ei kenttäkelpoisuutta yllä pitävä. Sen varaan harjoittelua ei voi jättää. (tarkoitan perinteistä 100/150m diciplinepäivää).

Ja pahoittelut jos ase-asiasta jäi retostelun maku (viimeinen lauseesi @KIM). En tarkoittanut sillä mielellä, pointti oli vain ampumatarvikkeen tärkeydessä.
 
KorpiSISSI

Kenraali
Tässä video Paikallispataljoonan (Kanta-Häme) pilotointiharjoituksesta VANAJA 2014 viime syksyltä.
 
KorpiSISSI

Kenraali
Jos tarkoitat ammoista CV-avautumista niin kaikki muuthan ovat marjanpoimijoita paitsi pari ps-pataljoonaa. :rolleyes:
Joo ;) ei niitä marjoja ehdi varsinaisesti poimimaan, mutta mukava niitä on maastossa suuhunsa napsia jos se aika on.
Eikä niistä ps-pataljoonista haittaakaan ole, koirakin tottunut jytinään ja maan tärinään.
Muinaisessa Maanvyöry 2009 -harjoituksessa otti nokoset pitkän työrupeaman jälkeen, kun odoteltiin n.5m tienposkessa MEK-kärjen menoa.
 
Viimeksi muokattu:

Benelli

Respected Leader
Olenko mä outo sitten, mutta mä sanoisin, että en tule kurkkusalaattiharjoituksiin (mpk, veh, maak, etc) harjoittelemaan ampumataitoa. Ne määrät ei kuitenkaan riitä mitä on mahdollista realistisesti ammuttaa (pitäis ammuttaa ainakin se 5k laukausta / vuosi). Ampumataito omatoimisesti, SRA on mainio tapa kouluttaa itselleen nopeuden ja riittävän tarkkuuden yhdistelmää. Kurkkusalaattiharjoituksista muut sotilastaidot, yhteistoiminta, yms.

Varsinkin paukkupatruunat suorastaan vituttaa kun sotkevat pyssynkin ilman mitään hyötyä.

Intti vois tukea harjoituksia toimittamalla tarpeeksi simulaattoreita käyttöön. Se on ainoa tapa treenata kaksisuuntaisella radalla. Siihen kun SRA ei oikein taivu (harrastajamäärät tippuis nopeasti :)).
Noita ennemmin kuin paukkua. Sitä saa kaupasta itsekin.

Toki jos valtio olis rikas niin voisin mä ottaa itselleni intin toimittamaa paukkua ihan niin paljon kuin on tarjolla.

Tjaa, toiseen suosikkiaiheeseen liittyen... Sitä intin torrakkoa en tarvii laisinkaan. Sarjatulelle on niin vähän käyttöä, että ainakin alkuun pääsen ihan omalla res.kiväärillä. Mutta lapualaiset patruunat toivotan tervetulleeksi!

Miksi ihmiset haaveilee siitä intin aseesta? Eikö ilmainen ampumatarvikehuolto palvelis paremmin kuin torrakko ilman paukkuja/oikeutta käyttää kaappiin pölyttymään :)
Se määrä voi olla realistisesti 2k 2 päivässä jos vedetään vain ammuntaa. Tietysti tämä edellyttää että varikolta on soitettu ja kysytty että halutaanko ampua pois X erä vai laitetaanko monttuun?
Sitten on myös hyvä harjoitella vähän siviilissä harvinaisemmilla aseilla kuten KK:lla.
 
Jos näin jossakin oikeasti tapahtuu niin aivan loistavaa! Kannattaa olla tyytyväinen ja hiljakseen asiasta. Se kel onni on, onnen kätkeköön :)

Omilla rahoilla toi 2k 2 päivää alkaa olla jo useasti toistettuna aika kovat panostus. Jos tällä hetkellä saa 7.62x39:a hintaan hieman alle/hieman yli 200€/1k, niin 10k/vuosi alkaa vaatimaan jo ihan omistautumista asialle, saati sitten 2k/kk tahti.
 
Victor Charlie

Kapteeni
Lahjoittaja
Pelkkä laukausmäärä ei ratkaise osaamisen tasoa. Harva ammattiarmeijoiden sotilaskaan ampuu useita tuhansia laukauksia vuodessa. Riittävä osaamisen taso on saavutettavissa huomattavasti pienemmälläkin laukausmäärällä, kunhan a-harjoittelu on riittävän monipuolista ja siihen liittyy myös aseenkäsittelyä ja kylmäharjoittelua ilman patruunoita. Tietyn tason jälkeen laukausmäärän kasvattaminen parantaa sotilaan ampumataitoa vain hyvin vähän. Rauhan ajan a-harjoittelussa ei kuitenkaan voida simuloida esim. taistelun aikana syntyvää stressiä kuin hyvin rajoitetusti. Suurien laukausmäärien vaarana on mielestäni se, että keskitytään liikaa erilaisiin ampumateknisiin hifistelyihin stressitilanteissa toimivien "apinamallien" sijasta. Toiseksi ampumataito on vain yksi tekijä muiden joukossa. Jos paahtaa 5000 laukausta vuodessa a-radalla, niin jääkö aikaa vaikka johtamis-, ea- tai pimeätoiminnan harjoittelemiselle?

Toki ammuntaa(ampumaurheilua) saa omilla rahoillaan harrastaa niin paljon, kuin sielu sietää. En kuitenkaan usko, että alle 5000 ls vuodessa ampuvat olisivat jotenkin kyvyttömiä toimimaan sotilaina. SRA-velhot ja erikoisjoukkojen ammattilaiset on sitten oma lukunsa.
 
Kuten mainitsin tuon 5000 voi ampua 5 päivässä jos haluaa ja paukkuja on, eli ajan käyttöä tuo ei käytännössä rajoittaisi vuodessa enempää kuin itse haluaa ja tottakai kannattaa ampua myös pimeällä ja johtamis suorituksia voi myös ottaa tuohon. Ampumataidon ja rutiinin kehittyessä otetaan kaikkea muuta mukaan että päästään siihen että taso säilyy häiriöistä huolimatta lähempänä samaa.
Kustannukset ovat käytännössä ainoa syy laukausmäärän rajoittamiselle.
 
Samses

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Oma veikkaukseni on, että lähivuosina maakuntajoukkojen toiminta tulee rajusti muuttumaan kun komppanioiden "parhaimmistoa" johtajien osalta sijoitetaan paikallisjoukkojen muihin yksiköihin. Aivan varmaa on, että jos kriisi alkaa huomenna, niin huomattava osa nykyisistä maakuntakomppanioista hajoitetaan muihin paikallisjoukkoihin johtajiksi ja avaintehtäviin.

Tavallaan maakuntajoukot ovat samassa asemassa kuin suojeluskunnat 1930-luvun lopussa. Suojeluskuntalaiset harjoittelevat yhdessä ja heillä on oma henki. Kuten historiasta tiedämme aika harva suojeluskuntayksikkö palveli omana yksikkönään ja suojeluskuntalaisten tehtäväksi tuli toimia erikoistehtävissä, johtajina ja esitaistelijoina kenttäarmeijassa sekä kotirintamalla.
Monesta asiasta tuossa majavan viestissä olen samaa mieltä. Yllä olevat väittämät eivät kuitenkaan pidä paikkaansa.
 
Samses

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Onko palstan MAAKkilaiset mielestään mukana enemmän reipashenkisessä ulkoiluharrastuksessa vai aatteellisemmin osana turvallisuuskoneistoa, yhtenä rattaana?
Kyllä ainakin minulle MaakK on aina ollut Puolustusvoimien sodan ajan yksikkö, vain ja ainoastaan. Se että toimintaa on jo rauhan aikana, on välttämätöntä harjoittelun vuoksi, mutta makkaranpaistoleirit ovat erikseen. Oma kokemukseni on ollut, että niitä "reippailua ulkoilmassa ja makkaranpaistoa" - tyyppisiä leirejä on joskus ollut MPK:n puolella (ei PV:n tilaamat kurssit) mutta kaikki MaakKin harjoitukset ja PV:n tilauksesta tuotetut MPK:n leirit ovat olleet täyttä asiaa.
 
Top