(Ollaan menossa varsin OT:ksi ketjun aiheesta, pahoittelen)
Joskus olen miettinyt, miksi joidenkin kapiaisten suhtautuminen on niin nuivaa reserviläisiin ja vapaaehtoiseen maanpuolustukseen. Tämä teema toistuu vuosien ja tahojen läpi (esim Irtoviiksimies Timo Liene ei paljoa varusmiehiä tai ressuja kirjassaan arvostanut). Vaikka jokaisella on omat vaikuttimensa, keittiöpsykologiani on tuottanut ajatuksen: kyse on ammattimaisuudesta. Tai oikeastaan sen puutteesta.
Reserviläinen ei taidoiltaan vastaa ammattisotilasta - miten voisikaan, koska reserviläinen käyttää paljon vähemmän aikaa maastopuvussa olemiseen, sotilastaitojen kartuttamiseen ja johtamiseen kuin ammattilainen. Kun kertauksiin tulee 40 v yliluutnantti, 28 vuotias kanta-yliluutnantti näkee hänessä samantasoisen sotilasarvon muttei samantasoista osaamista. Kanta-yliluutnantti on viettänyt viimeiset 8 vuotta hioen sotilastaitojaan, hän johtaa joka päivä, hän tekee liki viikottain asioita mitä 40 v ressu-yliluutnantti tekee ehkä kaksi-kolme kertaa vuodessa. Vaikka ikäeroa olisi 20 vuotta, niin ammattilaisella voi silti olla kertynyt 8 vuodessa paljon enemmän tunteja alle kuin reserviläisellä. Tämä ehkä korostuu upseerien ja aliupseerien kohdalla - miehistöä nyt muutenkin käy paljon vähemmän kertaamassa, ja eipä kukaan heidän oleta edes osaavan mitään muutenkaan (/s).
Varusmiehet eroavat tässä ehkä siinä, että heidän ei oletetakaan osaavan mitään - he ovat tyhjä taulu, josta voi muokata mieleisensä. Heiltä ei tarvitse poisopettaa vanhoja tai vääriä tapoja. He ovat hyväkuntoisia, nuoruuden innolla mukana. Kouluttaja muokkaa heistä mieleisensä. Vanhempien kapiaisten kohdalla tämä taas voi johtaa jo väsymiseen - aina kun olet saanut varusmiehet sotakomppaniassa valmiiksi, he lähtevät ja koko ruljanssi alkaa alusta. Ja mitä vanhemmaksi kapiainen käy, sitä enemmän varusmiesten myöhäisteiniys voi alkaa ärsyttää. Aina ne holtittomat räkänokat pitää muokata sotilaiksi ja juuri kun ne alkaisivat olla valmiita, ne lähtevät.
Veikkaan, että jos ammattisotilaan pitäisi valita ottaako komentoonsa komppanian ammattisotilaita vai reserviläisiä, kaikki ottaisivat mieluusti ammattilaisia. Toisena vaihtoehtona varusmiehiä. Mutta eivät ressuja. Ammattilainen on kuitenkin ammattilainen. En minäkään haluaisi palkata hitsaria joka on viimeisen 20 vuoden aikana pari kertaa vuoteen vääntänyt kiinanpaskalla murupiirakkaa ja kutsuu sitä hitsisaumaksi. Mieluummin otan sen 28 vuotiaan ammattihitsarin.
Mutta Suomella ei ole varaa 280 000 sotilaan ammattiarmeijaan. Meillä olisi varaa hyvä jos 10 000 sotilaan ammattiarmeijaan, jos kaksi kertaa suuremmalla Ruotsilla on 20 tuhanteen. Ja vaikka ammattilainen on parempi kuin varusmies, ja paljon parempi kuin reserviläinen, niin ei ammattilainenkaan vastaa sentään 28:ä ressua. Ehkä 15:ä.
Tässä tällainen kieli poskessa keittiöpsykologia, kiitos ja anteeksi.
Ernst Jünger käsitteli näitä samoja kysymyksiä jo aikoinaan Teräsmyrskyssä-kirjassaan. Muistini on huono, koska luin kirjan joskus yläasteikäisenä, mutta muistaakseni nähdessään ensimmäiset peltikypärät hän totesi, että sodan romantiikka ja urhoollisuus on kuollut, ja on siirrytty uuteen, teollisen tappamisen aikakauteen.
