Maakuntakomppaniassa hälytys - Pohjois-Pohjanmaalla

Asioista mitään tietämätöntä kummastuttaa, että näinkin paljon eroja maakuntakomppanioiden välillä on. Jossakin asiat on hyvin ja toisaalla sitten vähemmän hyvin. Yksikin tuntemani kapiainen manaili sitä, että innokkaat reserviläiset eivät saa riittävän hyvää koulutusta.
Miten paljon vaikutusta koulutuksen sisältöön ja tasoon on alueen MPK:lla/varuskunnilla/aluetoimistolla/maakuntakomppanialla itsellään? Onko MAAKK täysin aluetoimiston näpin alla?
Eroja on PV:n mahdollisuuksista tukea alueiden maakuntakomppanioita. Ainakin niillä alueilla, joissa ei ole varuskuntien tukea tajolla eikä sopivia harjoitusalueita, on vaikea tuottaa riittävää koulutusta.
Toki on eroja eri alueiden komppanioille suunnitelluissa tehtävissäkin ja siitä johtuen tarvitaan erilaisia koulutuskokonaisuuksia. Rannikolla rannikon touhuja, sisämaassa sisämaan. Rajan pinnassa reenataan ja koulutetaan omanlaisiaan taitoja. Suurempien kaupunkien alueilla omat kuvionsa ja maaseutuvaltaisessa omansa. KAIKKIA TARVITAAN... Jollain alueillaon Valimiusprikaati tukemassa, jossain Panssariprikaati. Ilmavoimilla on omat tarpeensa ja tukiresurssinsa kuten vesiväelläkin. Lääni/Aluetoimistot hoitaa tarpeiden mukaisen suunnittelun ja käskyttää tarvittavat toimenpiteet. Jossain MPK kykenee tarjoamaan koulutusta, jossain varuskunnan henkilöstö ja jossain komppania kouluttaa itse itsensä. Muotoja on monia, kuten tarpeitakin. Käsittääkseni päälliköllä ja muilla johtohenkilöillä on suuri valta ja vastuu oman komppaniansa koulutuksesta, etenkin sen suunnittelusta. Aluetoimisto luo raameja, asettaa suorituskykyvaatimuksia ja MAHDOLLISTAA, resurssiensa mukaan.

PS. Nämät omia arvelujani ja päätelmiä. Tietoa saanee kysymällä asioista asianomaisilta henk.koht.
 
Viimeksi muokattu:
Olemme siinä onnellisessa asemassa että PV:n tuki on parasta mahdollista laatua. Panssaripataljoona tai komppania varusmiestaistelijoineen on tullut vastaan useammassa reenissä ja KASI_liivit käytössä säännöllisen usein. Eipä ole tarvinnut arvuutella vaan on saanut oppia ihan suoraan lihasmuistiin :D

Näinhän se pitäisi mennä. Meíllä tuki ei ole parasta mahdollista, mutta on TUKEA sentään. Tämäkin tuki kulminoituu yhteen, NAAPURI aluetoimiston henkilöön joka ikävä kyllä jää eläkkeelle tänä vuonna. Pelkään pahinta mitä tapahtuu sen jälkeen. Kunnon konu pullon kapteeni on kyllä ansainnut. Ilman ko herraa moni kurssi ja VEH olisi jäänyt toteutumatta. Oman aluetoimiston uusi kaveri antoi kyllä valtuutuksen mennä toisten tontille hänen mandaatilla ruinaamaan VEH ja maaliosastokeikkoja, mitä nyt sitten onneksi saatiin sovittua. Muuten ko herrasta ei vielä ole ollut vapaaehtoisen maanpuolustuksen tähdeksi puolustusvoimissa. Toisaalta kaveri myönsi että hänen kokemuksensa ressuihin rajoittuu täysin pariin KH:seen. Eli niillä mennään vuoden loppuun..

Mielestäni MAAKKit ovat täysin aluetoimistojensa koulutusupseerien näköiset. Ihan surutta. En tiedä, antoiko PV:n komentaja aikoinaan käskyssään maakuntajoukkojen perustamisen yhteydessä liian lavean mittarin. Eli riittää kun osut RKlla lehmännahkaan ja osaat onkia mummon suosta, kun toisaalla on ollut " tunnetko ryhmän etenemismuodot rakennetulla alueella, osaatko käyttää RK:n optiikkaa (Aqoc), osutko TA kiväärillä liikkuvaan maaliin, miten toimit ajoneuvojen kanssa" tyylin koulutusta. Näin ollen ne erotkin on valtavat Maakkien kesken. Mutta niin kuin edellisessä postissi mainittiin, kaikkia tarvitaan. Jopa sitä penaalin tylsintä kynää, tai sitä puoliksi hukkunutta inkkaria sieltä kanootista..

Se Maakk missä on ns hyvä tyyppi joka tajuaa nykyaikaisen sodan päälle jotain on asiat yleensä hyvin. Sitten taas jos on henkilö joka odottelee pääsyä EK:lle majurinjämien toivossa niin heikolla ovat asiat. Nuoret helposti lähtevät PVllä byrokratian rattaisiin eikä sitten mikään onnistu. Kaikki on niin saatanan vaikeeta. Aina. Mutta itse olen huomannut sen että jos olet yritysmaailmassa missä jonkinlaisena osana sidosryhmänä on PV/ POLIISI/RAJA/ PELASTUSLAITOS / yms, niin kyllä homma toimii. En viitsi sanoa että ikävä kyllä, koska henk koht palveluani se on helpottanut pirusti. Eli ne kuuluisat henkilösuhteet.. Silloin tällöin kun antaa viranomaisille siimaa ja lainaa tilojaan ja maitaan harjoitteluun voi itsekkin välillä kysyä että mitenkäs niiden ampumaratavuorojen laita nyt on??
 
Mitä Herrat tarkoittavat "tuella"? Miettikää vastausta.
 
Asioista mitään tietämätöntä kummastuttaa, että näinkin paljon eroja maakuntakomppanioiden välillä on. Jossakin asiat on hyvin ja toisaalla sitten vähemmän hyvin. Yksikin tuntemani kapiainen manaili sitä, että innokkaat reserviläiset eivät saa riittävän hyvää koulutusta.
Miten paljon vaikutusta koulutuksen sisältöön ja tasoon on alueen MPK:lla/varuskunnilla/aluetoimistolla/maakuntakomppanialla itsellään? Onko MAAKK täysin aluetoimiston näpin alla?

On napin alla - aluetsto on se joka ohjaa toimintaa, tämän sanominen ei paljasta punaleimatietoa sillä asian voi lukea intin weppisivuiltakin. Asiasta aluetstossa vastaavan upseerin henkilölläkin on merkitystä, kuten cranen viestistä saimme lukea. Luojan lykky että meidän porukalla on aluetstossa hyvä vastuu-upseeri, jota maakkihomman kehittäminen ja mielekkäät harjoitukset kiinnostavat.

Semmoinen ikävä aavistus minulla on, että jotkut aktiiviupseerit saattavat pitää tehtävää aluetstossa vähempiarvoisena kuin jotain muuta postia, ja se saattaa näkyä motivaatiossa jos tämmöinen tehtävä on ko. henkilölle kohdalle napsahtanut.
 
Mitä Herrat tarkoittavat "tuella"? Miettikää vastausta.

ASEET/ASEJÄRJESTELMÄT, AJONEUVOT, KALUSTO (tväl, pion, viesti..), HARJOITUSALUEET/AMPUMARADAT, VALVOJA (pvn aseet), AMMUNNANJOHTAJA (kovapanos), KOULUTTAJAT (aselaji yms vaativampi)..... ja MUONITUS!
..ja VARUSMIEHISTÄ muodostetut vastaosastot ;)

Iso osa perus-kalustosta ja materiaalista löytyy "omista varastoista" mutta ei koulutukseen ja harjoitteluun liittyvää.
Tätähän sää kysyit?

PS. En minä mikään "herra" ole enkä mittiny vastausta :)
 
Viimeksi muokattu:
Mitä Herrat tarkoittavat "tuella"? Miettikää vastausta.

Minä näkisin tuen vähän samanlailla kuin KorpiSISSIkin, mutta ennen kaikkea taloudellisena tukena. Eli rahojen kohdentamisena. Minusta esim ei ole mitään järkeä, ammuttaa heittimiä jos niillä ei ole vapaehtoisesti ressuampujia. Ja sitten kapiukot ja muut aktiiviressu kouluttajat ampuvat ne kranaatit kenraalin katsoessa vieressä. Ei älkää käsittäkö väärin minusta heittimiä tulee ammututtaa mahdollisimman paljon ja aina, mutta jos siihen porukkaan ei ole tulijoita kun kaiken pitää olla takticoolia hat hattia tänä päivänä, niin miksi vitussa ei? Riitää kun yksi änkyrä istuu rahakirstun päällä virastossaan ja päättää että nyt pidetään RASIn renkaanpaikkaus KH: ja käsketään sinne mahdollisimman paljon reserviläisiä. Sitten siellä pönöttää viikon verran ressuja katsomassa kun rasiin vaihdetaan rengas. Kerran hyvällä tuurilla pääset ampumaan niihin lehmännahkoihin..Okei sori räikeä kärjistys, mutta tunnen tuon firman niin hyvin että semmoistahan se saatana on. Niin kuin on monessa muussakin valtion lafkassa. Myös edustamassani firmassa..

Ampumavuorot, aseet, ajoneuvot, majoitusmahdollisuus, muonat, noilla päästään jo pitkälle minun mielestäni. PVn oikeudet omaavia ammunnanjohtajajiakin on reservissä paljon eli niitäkään ei välttämättä tarvita. Mutta rehellisesti on tämä pari vuotta ollut aika vitsiä.. Tiedustelu ja kohteen suojausharjoituksia ilman aseita?? Mitä vittua? Puolukoillako se vihollinen pitäisi tappaa sitten, ja perustelut siihen että eihän aina tiedustelussa asetta tarvita..Minun mielestä kun treenataan sotajuttuja vaikka sittä RASIn pyöränvaihtoa sitten, niin aina niillä kamoilla kun mtä se olisi todellisessa tilanteessa. Kysykää vaikka keneltä ammatikseen em hommia tekevältä..

Ja sitten vaikka kuinka ihmiset puhuu airsoft harjoittelun tärkeydestä, niin ei ne minun mielestä sovi sotahommien harjoitteluun. Päinvastoin,kun ei treenaa sillä oikealla raudalle rekyyli yms jutut unohtaa helposti ja sitten tosipaikan tullen vaihdetaan lipata AR:n eikä RK:n niin kuin piti. Mutta jos joku keksii rekyylillisen RK95 airsoft aseen mikä painaa yhtä paljon niin mikä jottei. Vielä en ole sellaista nähnyt vaikka joku RK95 mallin olenkin nähnyt. Missä airsoft on loistava, vk tilanteiden harjoitelussa. Ehdottomasti. Tosin FXkin siviilit saa nykyään lupamenettelyn kautta niin miksei sellaista jos ihan oikesti haluaa treenata kunnolla. Vaikka komppaniaan kimppatilauksena pari MP5 ja Glockia niin avot. Homma rokkaa ihan eri tavalla kuin airsoftien kanssa..
 
....
Ampumavuorot, aseet, ajoneuvot, majoitusmahdollisuus, muonat, noilla päästään jo pitkälle minun mielestäni. PVn oikeudet omaavia ammunnanjohtajajiakin on reservissä paljon eli niitäkään ei välttämättä tarvita. Mutta rehellisesti on tämä pari vuotta ollut aika vitsiä.. Tiedustelu ja kohteen suojausharjoituksia ilman aseita?? Mitä vittua? Puolukoillako se vihollinen pitäisi tappaa sitten, ja perustelut siihen että eihän aina tiedustelussa asetta tarvita..Minun mielestä kun treenataan sotajuttuja vaikka sittä RASIn pyöränvaihtoa sitten, niin aina niillä kamoilla kun mtä se olisi todellisessa tilanteessa. Kysykää vaikka keneltä ammatikseen em hommia tekevältä..
.....
Onko totta että PV:n oikeudet omaava reserviläinen ammunnanjohtaja voi JOHTAA TAISTELUAMMUNTOJA?
- käsittääkseni ei vielä.
Sovellettuja, tilanteen mukaisia ammuntoja ja ns. aseenkäsittelyammuntoja tulee lisätä huomattavasti, samoin kuin varsinaisia joukkojen taisteluammuntoja.
Tiedusteluun ja suojaukseen liittyvää toimintaa tulisi suorittaa sovellettuna ammuntana (kissanpolku, TRA- yms.) > SE A S E E N K Ä S I T T E L Y

TULEE HALLITA TILANTEESSA kuin TILANTEESSA; "PÄIVÄLLÄ, YÖLLÄ, KESÄLLÄ, TALVELLA ja seitsemän siman sikkurassa"
- kuten eräs armeijan aikainen kouluttajani totesi miinojen asennuksesta sissitoiminnassa ;)

MPK:n raivaaja- ym pioneeriaiheisessa koulutuksessa pääsee käsittelemään R-aineita ja miinoja ym. panoksia. Tämäkin edellyttää luvallisen R-alueen.
Radallakin voi jotain sovellettua reenata mutta oikeisiin oloihin sovellettuna oppii joukon (partio-ryhmä-joukkue) tulitoimintaa parhaiten.
Epäsuoran tulen käyttö (esim. kvkrh) edellyttää siihen hyväksytyn taisteluampuma alueen.
Teoriaa ja rastikoulutusta tietyiltä osin voidaan kouluttaa ilman aseita mutta toiminnalliseen koulutukseen ja harjoitteluun aseet kuuluu ehdottomasti.
Vaunujen kanssa pitää myös päästä pelaamaan, ainakin niillä alueilla missä niitä on. Ainakin toiminta miehistökuljetus-/rynnäkkövaunujen kanssa on tarpeellista osata myös paikallisjoukkojen tasolla.
 
Onko totta että PV:n oikeudet omaava reserviläinen ammunnanjohtaja voi JOHTAA TAISTELUAMMUNTOJA?
- käsittääkseni ei vielä.

Eikös näin ole? Perusammuntojen johtajakurssi ja taisteluammuntojen johtajakurssi on erikseen. Tosin jälkimmäistä ei ole tietääkseni järjestetty pariin vuoteen, mutta kyllä minun tutuissani on muutama henkilö jotka tuon on käynyt.
Käytönnössähän varmasti aina mukana olisi PVn palkattuun henkilöstöön kuuluva henkilö, mutta periaatteessa homma voisi toimia ressujen kesken jos luvat löytyy. PVhän hyväksyy tst ammuntasuunnitelmat siinä missä muutkin harjoitussuunnitelmat.
Mitä tuosta tiedän, vie tst ammuntojen suunnittelu ja byrokratia niin paljon aikaa ettei työssä käyvä ressu siihen iltapuhteina pysty, eli joutuis virka- vapaata ottamaan :) TST ammuntojen johtajakurssihan on perinteisesti järjestetty 3 vkon KHna maasotakoulussa..
Ymmärsin tosin että ne jotka ovat sen käyneet, on heiltä luvat menneet jo umpeen näiden kaameiden resurssipulavuosien takia. Eli harva niitä on päässyt ihan oikeasti KHssa tai VEHissä käyttämään..
 
Hyvä jos näin on. Itsellä oli käsitys että TST-ammunnan valvojia koulutetaan reservistä mutta johtajia ei (ainoastaan kouluammuntoihin).
Ammuntojen johtajilla (ja valvojillakin) on suuri vastuu - sekä koulu- että tst-ammunnoissa. Johtaja voi joutua jopa käräjille ja korvaamaan jos jotain sattuu.
Tämä on paljon vaadittu OTO-hommina, osin harrastuksenaan ko. tehtävää hoitavalta reserviläiseltä. Johtajan vastuu kun on jakamaton ;) ja ohjeiston pienestä tekstistä löytyy aina syy/syyllinen.

EDIT: Tämäkin alkaa mennä OT kun ei ole puhe Pohjos-Pohjanmaan MAAKK:n hälytyksestä ;)
 
(ainoastaan kouluammuntoihin)

Virallinen termi on perusammunnat, vaikka lipsuu se välillä täälläkin päässä. Kouluammuntojen harjoittelua Jokelan eränkävijöiden majalla :)
 
Virallinen termi on perusammunnat, vaikka lipsuu se välillä täälläkin päässä. Kouluammuntojen harjoittelua Jokelan eränkävijöiden majalla :)
No just. Wanhat termit istuu lujassa ja uusiokäyttöä ei aina ymmärrä :(
 
@KorpiSISSI hyvä että edes jotain puhetta MAAKista on kun ei pahemmin ole ollut. Itse liityin maakkiin sillä lupauksella että 9-10 vrk on harjoituksia vuodessa. Yksi 3 vrk harjoitus ollut.
 
@KorpiSISSI hyvä että edes jotain puhetta MAAKista on kun ei pahemmin ole ollut. Itse liityin maakkiin sillä lupauksella että 9-10 vrk on harjoituksia vuodessa. Yksi 3 vrk harjoitus ollut.
Jos omalla alueella ei ole VEH-harjoituksia tai muita omia tehtäviä ja/tai mielenkiintoa tukevia MPK-kursseja, kannattaa hakeutua muille alueille. Yleensä niissä "suunnatuissa" VEH:ssäkin on tilaa, jos vain kysyy. Omalta aluetoimistolta kannattaa myös kysellä muista kuin MAAKK:lle suunnatuista harjoituksista ja pääseekö niihin mukaan. Tuo harjoituspäivät/vuosi on hyvin pitkälle omasta aktiivisuudestakin kiinni. Aina ei tule kaikkiin kutsua vaan on omaehtoisesti hakeuduttavia. Meillä on ollut runsaasti tarjontaa, jopa enemmän kuin ehtii (30-40pv VEH/vuosi+ KH:t).
 
VEH:ejä ovat tupanneet olemaan viime vuosina, tunnetuista syistä. Toivottavasti tilanne kohenee ensi vuodesta alkaen. Silti - meidän komppaniassa hurjin tyyppi keräsi VEH:eillä yli 100 KH-vrk viime vuonna. Eli jos itse aktiivisesti hakeutuu harjoituksiin, niihin kyllä pääsee.

EDIT: silti, täydellä koko organisaatiolla pyöritettävät KH:t olisivat tosi tärkeitä kaikille joukoille, ei yksin MaaKeille. Toivotaan, toivotaan.
 
Näin täytyy.. Ellei kaikki yhes koos ja omissa tehtävissään, tiimiytys ei toimi. Harjoituskokoonpanoissa ei tule omat tiimit tutuiksi ja se on elintärkeää niin johtajille kuin alaisillekin. YdinPorukan (komppania/joukkue/ryhmä) sisällä voi sitten kierrättää tehtäviä mutta tärkeintä että kaikki tuntevat toisensa: tietonsa ja taitonsa; heikkoutensa ja vahvuutensa.
.....ja KOIRA LAUMANSA ;)
 
Eikö niitä harjoituksissa juoksemisesta tykkääviä ressuja nimenomaan pitäisi kaupata naapuriMAAKK:n harjoitukseen maaliosastoksi? Tämä toki edellyttää, että ukot ymmärtävät olevansa palvelemassa harjoituksen koulutustavoitteita eivätkä kilpailemassa naapurin kanssa.

Juuri näin. Meillä on lähdetty tähän hommaan pari vuotta sitten ja se palvelee kaikkia, kunhan muistaa että maaliosasto ei ole lorvailuosasto vaan voi kouluttautua myös itse harjoituksessa. Tässähän parasta se että oikeasti oppii tuntemaan muiden komppanioiden porukkaa ja vielä jos osaa antaa suullista palautetta pääjoukoulle niin että se tukee koulutusta. Minusta aluetoimistojen koulutusupseerit voisivat ottaa laajemminkin tässä yhteyttä keskenään ja sopia näistä. Tosin tämäkin on meillä ulkoistettu ressuille. Mitä olen maaliosastoissa ollessa huomannut niin pääjoukko arvostaa suuresti saamaansa palautetta. Oli se sitten hyvää tai huonoa. Ja taas opitaan. Viime vuoden Kymijoessa Kymen MAAKKin TA kaverit ampuivat "törkeän" upeasti kouluttamani ukot, ja loppu brieffissä laitoin meidän ukot kättelemään vastapuolen ukot. Voin vannoa että seuraavan kerran nämä meidän ukot eivät mene pystyssä tuliasemaan :D
 
Eikö niitä harjoituksissa juoksemisesta tykkääviä ressuja nimenomaan pitäisi kaupata naapuriMAAKK:n harjoitukseen maaliosastoksi? Tämä toki edellyttää, että ukot ymmärtävät olevansa palvelemassa harjoituksen koulutustavoitteita eivätkä kilpailemassa naapurin kanssa.
Tätä tehdäänkin: Ristiin juostaan, ympärikäydään ja yhteen tullaan - ei tosin joukkueina tai komppaniana, mutta yksittäisinä ja pienosastoina yhteistyötä tehdään koulutuksissa ja harjoituksissa eri puolilla Suomea, periaatteella "vuoroin vieraissa". Eestin pojilla on hyvät mallit paikalliskomppanioiden "naapurisodissa" ;) Ehkäpä tähän päästään meilläkin.

EDIT: Mekanisoitua pataljoonaa tai edes komppaniaa on vaikea saada koostettua naapurialueen MAAKK:sta, joten ihan kiva että varusmiehiäkin kaksipuolisiin reeneihin riittää (ja harjoituksia yhdistetään) :D Toki MEKK:n ressutkin osaa hommansa mutta se että saa koolle edellyttää KH:n
 
Viimeksi muokattu:
Mitä Herrat tarkoittavat "tuella"? Miettikää vastausta.

Tässä onkin hyvä aihe vaikka vähän syvällisempäänkin mietintämyssyn käyttöön.

Silti - meidän komppaniassa hurjin tyyppi keräsi VEH:eillä yli 100 KH-vrk viime vuonna. Eli jos itse aktiivisesti hakeutuu harjoituksiin, niihin kyllä pääsee.

100vrk on reserviläiselle vuoden ajalta kieltämättä varsin kiitettävä saldo, johon lienee sijoitettu viikonloppu juhlapyhineen. Varmasti ihan kiva harrastus, josta epäilemättä jää myös jotain käteenkin ja pääsee irroittautumaan kotoisista rutiineista. Jos hommasta ei nyt rahaa tai kehitystä reserviläis"uralla" pääse kertymään, niin ainakin on tornifirman näkökulmasta ehkä vähän aikaisempaa pätevämpi jakamaan vettä kanistereihin tai keräämään öljyistä linnunsontaa merenrannalta. Samalla kaihoisasti kuunnellen virkasotilaiden haix-varsikenkien tahdikkaita askelia hat-hat-AKE-harjoituksen ääreltä.

Onko tällaisesta henkilökohtaisesta panoksesta muuta konkreettista hyötyä?
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top