Maanpuolustus C-miehille

[Sensei142]

Itsellä on vaivannut mieltä jo pidemmän aikaa sama asia. Palvelukseen astumisesta kuusi vuotta ja lääkäri lähetti ensimmäisen viikon aikana terveysvaivojen vuoksi takaisin kotiin. Alkuun papereiksi tuli E, jotka myöhemmin muuttuivat C. Ammattikorkeakouluopinnot olivat juuri alkaneet puoli vuotta ennen armeijaa, joten aikaisemmin en juurikaan asiaa ehtinyt edes miettiä tai harmitella kun pääsin jatkamaan suoraan opiskelua. Nyt kun ammattikorkeakoulu on takana ja työelämässäkin on vietetty useampi vuosi on ajatus aikaisemmasta vapautuksesta alkanut vaivaamaan.

En firmasta ehtinyt saada juuri minkäänlaista käsitystä edellisellä visiitillä, mutta sen muistan että vitutti ankarasti kun käskettiin kotiin. Muistaakseni ihan positiivisin mielin astuin tuolloin palvelukseen eikä naurettavan lyhyen palveluksen aikana ainakaan vielä vituttanut yksikään asia. On varmaan tullut katsottua koko elämän aikana liikaa aihetta etäisesti liippaavia elokuvia ja tullut pelattua pelejä, mutta jotenkin olen aina pienestä pitäen arvostanut ja ollut kiinnostunut sotilastouhuista

Nyt terveydentila on muuttunut ainakin tällä kirjoitushetkellä paremmaksi ja olenkin jo puolisen vuotta ajatellut, että ottaisin yhteyttä lääkäriin ja aluetoimistoon uusintayrityksen tiimoilta. Kalliiksi tulisi olla vuosi poissa työelämästä, mutta toisaalta ei olisi hirveämmin myöskään palveluksen aikana rahallisia kuluja. Lisäksi vakituinen työkin odottaisi, koska käsittääkseni melkoisen laitonta tuon vuoksi irtisanoa. Mitenhän tästäkin asiasta uskaltaisi duunissa alkaa puhumaan? Leimaavat varmaan hulluksi suoraan, kun olisin "vapaaehtoisesti" lähdössä palvelukseen. Kavereilta on tullut myös vähän saman suuntaista kommenttia, ainakin muutamilta joiden kanssa asiasta olen kehdannut keskustella Hallitukselta, eli avovaimoltakin on tullut jo hankkeelle vihreää valoa.

Kaikista ristiriitaisinta tässä onkin, kun en tiedä uskoako kavereita vai luottaako sokeasti omaan motivaatioon ja ennakkokäsitykseen firmasta.

Itellä vähä vastaava tilanne että ensin E-lappua käteen e-kauden puolen välin tienoilla ja myöhemmin sitten ku poika synty ja kaikkee muuta ohjelmaa oli työ mukaanlukien oli niin E vaihtu -> C vähän yllätyksenä itellekki.Nyt kuitenkin asiat sillä mallilla että kehtais loput mennä käymään pois jaloista ja vähän olis poltetta vapaaehtoiseen maanpuolustus touhuiluunkin nyt ku isommat nuoruuden "ei kiinnosta mulla on muutaki tekemistä" angstit on menny menojaan töiden puolesta tilanne muutenki sellanen että nyt viimeset 3v. Samassa firmassa 3-8kk pätkiä ja kotiin ja sit taas soitetaan että tulisitko olis hommia tyyppistä pompotusta ni sen puolesta joutasin kyllä lähteen palveluksen loppuun suorittaan.
Lähinnä mietitytti alkuun ku päätöstä rakentelin että kuinka sitä näin "vanhemmalla" iällä jaksaa mahdollisia vittupää alikeppejä joita aina sekaan mahtuu mutta tulin siihen tulokseen että pystyn varmaan niihinkin suhtautuun tietyllä huumorilla ku ite oon jonkun vuoden jo vanhempi
Eli ei muutakun laput lekurilta ja menoks jos siltä tuntuu! Motivaatio tuntuis kuitenki sullakin olevan ja se on aina etu verraten johonkin vastarannankiiskiin jolle koko PV ja palvelus sielä on lähinnä pakon sanelema vitsi

 

[Sensei142]

Itsellä on vaivannut mieltä jo pidemmän aikaa sama asia. Palvelukseen astumisesta kuusi vuotta ja lääkäri lähetti ensimmäisen viikon aikana terveysvaivojen vuoksi takaisin kotiin. Alkuun papereiksi tuli E, jotka myöhemmin muuttuivat C. Ammattikorkeakouluopinnot olivat juuri alkaneet puoli vuotta ennen armeijaa, joten aikaisemmin en juurikaan asiaa ehtinyt edes miettiä tai harmitella kun pääsin jatkamaan suoraan opiskelua. Nyt kun ammattikorkeakoulu on takana ja työelämässäkin on vietetty useampi vuosi on ajatus aikaisemmasta vapautuksesta alkanut vaivaamaan.

En firmasta ehtinyt saada juuri minkäänlaista käsitystä edellisellä visiitillä, mutta sen muistan että vitutti ankarasti kun käskettiin kotiin. Muistaakseni ihan positiivisin mielin astuin tuolloin palvelukseen eikä naurettavan lyhyen palveluksen aikana ainakaan vielä vituttanut yksikään asia. On varmaan tullut katsottua koko elämän aikana liikaa aihetta etäisesti liippaavia elokuvia ja tullut pelattua pelejä, mutta jotenkin olen aina pienestä pitäen arvostanut ja ollut kiinnostunut sotilastouhuista

Nyt terveydentila on muuttunut ainakin tällä kirjoitushetkellä paremmaksi ja olenkin jo puolisen vuotta ajatellut, että ottaisin yhteyttä lääkäriin ja aluetoimistoon uusintayrityksen tiimoilta. Kalliiksi tulisi olla vuosi poissa työelämästä, mutta toisaalta ei olisi hirveämmin myöskään palveluksen aikana rahallisia kuluja. Lisäksi vakituinen työkin odottaisi, koska käsittääkseni melkoisen laitonta tuon vuoksi irtisanoa. Mitenhän tästäkin asiasta uskaltaisi duunissa alkaa puhumaan? Leimaavat varmaan hulluksi suoraan, kun olisin "vapaaehtoisesti" lähdössä palvelukseen. Kavereilta on tullut myös vähän saman suuntaista kommenttia, ainakin muutamilta joiden kanssa asiasta olen kehdannut keskustella Hallitukselta, eli avovaimoltakin on tullut jo hankkeelle vihreää valoa.

Kaikista ristiriitaisinta tässä onkin, kun en tiedä uskoako kavereita vai luottaako sokeasti omaan motivaatioon ja ennakkokäsitykseen firmasta.

Itellä vähä vastaava tilanne että ensin E-lappua käteen e-kauden puolen välin tienoilla ja myöhemmin sitten ku poika synty ja kaikkee muuta ohjelmaa oli työ mukaanlukien oli niin E vaihtu -> C vähän yllätyksenä itellekki.Nyt kuitenkin asiat sillä mallilla että kehtais loput mennä käymään pois jaloista ja vähän olis poltetta vapaaehtoiseen maanpuolustus touhuiluunkin nyt ku isommat nuoruuden "ei kiinnosta mulla on muutaki tekemistä" angstit on menny menojaan töiden puolesta tilanne muutenki sellanen että nyt viimeset 3v. Samassa firmassa 3-8kk pätkiä ja kotiin ja sit taas soitetaan että tulisitko olis hommia tyyppistä pompotusta ni sen puolesta joutasin kyllä lähteen palveluksen loppuun suorittaan.
Lähinnä mietitytti alkuun ku päätöstä rakentelin että kuinka sitä näin "vanhemmalla" iällä jaksaa mahdollisia vittupää alikeppejä joita aina sekaan mahtuu mutta tulin siihen tulokseen että pystyn varmaan niihinkin suhtautuun tietyllä huumorilla ku ite oon jonkun vuoden jo vanhempi
Eli ei muutakun laput lekurilta ja menoks jos siltä tuntuu! Motivaatio tuntuis kuitenki sullakin olevan ja se on aina etu verraten johonkin vastarannankiiskiin jolle koko PV ja palvelus sielä on lähinnä pakon sanelema vitsi

 

[Speirs]

Itellä vähä vastaava tilanne että ensin E-lappua käteen e-kauden puolen välin tienoilla ja myöhemmin sitten ku poika synty ja kaikkee muuta ohjelmaa oli työ mukaanlukien oli niin E vaihtu -> C vähän yllätyksenä itellekki.Nyt kuitenkin asiat sillä mallilla että kehtais loput mennä käymään pois jaloista ja vähän olis poltetta vapaaehtoiseen maanpuolustus touhuiluunkin nyt ku isommat nuoruuden "ei kiinnosta mulla on muutaki tekemistä" angstit on menny menojaan töiden puolesta tilanne muutenki sellanen että nyt viimeset 3v. Samassa firmassa 3-8kk pätkiä ja kotiin ja sit taas soitetaan että tulisitko olis hommia tyyppistä pompotusta ni sen puolesta joutasin kyllä lähteen palveluksen loppuun suorittaan.
Lähinnä mietitytti alkuun ku päätöstä rakentelin että kuinka sitä näin "vanhemmalla" iällä jaksaa mahdollisia vittupää alikeppejä joita aina sekaan mahtuu mutta tulin siihen tulokseen että pystyn varmaan niihinkin suhtautuun tietyllä huumorilla ku ite oon jonkun vuoden jo vanhempi
Eli ei muutakun laput lekurilta ja menoks jos siltä tuntuu! Motivaatio tuntuis kuitenki sullakin olevan ja se on aina etu verraten johonkin vastarannankiiskiin jolle koko PV ja palvelus sielä on lähinnä pakon sanelema vitsi

Mä en edes tiedä mistä tämä mun halu käydä armeija edes kumpuaa. Vakituinen leppoisa toimistoduuni ollut useamman vuoden, suoraan koulun penkiltä pääsin. Harrastan myös ammuntaa, joten ei ole kyseessä mikään "haluun päästä ampuu rynkyllä" -tapaus Ehkä mä haluan sotilaskoulutuksen, tai koen että olen jäänyt jostain paitsi? Olisko esim. ura mahdollinen puolustusvoimissa? En tiedä mikä noista on päällimmäisenä mielessä, kaikki ehkä vähän. Nämäkin kuulostaa varmaan jonkun korvaan lapsellisilta kuvitelmilta, mutta se tässä myös häiritseekin kun viime kerralla ei firmasta ehtinyt saada mitään kuvaa. Päätös olisi todennäköisesti helpompi, mikäli olisin ehtinyt viettää siellä hieman pidemmän pätkän.

Pitäis koittaa olla muutama viikko miettimättä koko asiaa, niin jospa ne siitä sitten selviäisi.

 

[Sensei142]

Itsellä on vaivannut mieltä jo pidemmän aikaa sama asia. Palvelukseen astumisesta kuusi vuotta ja lääkäri lähetti ensimmäisen viikon aikana terveysvaivojen vuoksi takaisin kotiin. Alkuun papereiksi tuli E, jotka myöhemmin muuttuivat C. Ammattikorkeakouluopinnot olivat juuri alkaneet puoli vuotta ennen armeijaa, joten aikaisemmin en juurikaan asiaa ehtinyt edes miettiä tai harmitella kun pääsin jatkamaan suoraan opiskelua. Nyt kun ammattikorkeakoulu on takana ja työelämässäkin on vietetty useampi vuosi on ajatus aikaisemmasta vapautuksesta alkanut vaivaamaan.

En firmasta ehtinyt saada juuri minkäänlaista käsitystä edellisellä visiitillä, mutta sen muistan että vitutti ankarasti kun käskettiin kotiin. Muistaakseni ihan positiivisin mielin astuin tuolloin palvelukseen eikä naurettavan lyhyen palveluksen aikana ainakaan vielä vituttanut yksikään asia. On varmaan tullut katsottua koko elämän aikana liikaa aihetta etäisesti liippaavia elokuvia ja tullut pelattua pelejä, mutta jotenkin olen aina pienestä pitäen arvostanut ja ollut kiinnostunut sotilastouhuista

Nyt terveydentila on muuttunut ainakin tällä kirjoitushetkellä paremmaksi ja olenkin jo puolisen vuotta ajatellut, että ottaisin yhteyttä lääkäriin ja aluetoimistoon uusintayrityksen tiimoilta. Kalliiksi tulisi olla vuosi poissa työelämästä, mutta toisaalta ei olisi hirveämmin myöskään palveluksen aikana rahallisia kuluja. Lisäksi vakituinen työkin odottaisi, koska käsittääkseni melkoisen laitonta tuon vuoksi irtisanoa. Mitenhän tästäkin asiasta uskaltaisi duunissa alkaa puhumaan? Leimaavat varmaan hulluksi suoraan, kun olisin "vapaaehtoisesti" lähdössä palvelukseen. Kavereilta on tullut myös vähän saman suuntaista kommenttia, ainakin muutamilta joiden kanssa asiasta olen kehdannut keskustella Hallitukselta, eli avovaimoltakin on tullut jo hankkeelle vihreää valoa.

Kaikista ristiriitaisinta tässä onkin, kun en tiedä uskoako kavereita vai luottaako sokeasti omaan motivaatioon ja ennakkokäsitykseen firmasta.

Ja tosiaan,sullahan on koko leikki sitten vielä edessä alokaskautta myöten joka on ylivoimasesti turhauttavin vaihe varmaan kaikkien mielestä,mutta luota siihen motivaatioon vaan se 8vk vai mitä se p-kausi nyt kesti ni sen jälkee hommat alkaa menee omalla painolla ja keskitytään siihen omaan hommaan mikä se sitten ikinä tulee sun kohdalla oleenkaan (ite puolen vuoden jäxterinä ja aseena pkm)

Mä en edes tiedä mistä tämä mun halu käydä armeija edes kumpuaa. Vakituinen leppoisa toimistoduuni ollut useamman vuoden, suoraan koulun penkiltä pääsin. Harrastan myös ammuntaa, joten ei ole kyseessä mikään "haluun päästä ampuu rynkyllä" -tapaus Ehkä mä haluan sotilaskoulutuksen, tai koen että olen jäänyt jostain paitsi? Olisko esim. ura mahdollinen puolustusvoimissa? En tiedä mikä noista on päällimmäisenä mielessä, kaikki ehkä vähän. Nämäkin kuulostaa varmaan jonkun korvaan lapsellisilta kuvitelmilta, mutta se tässä myös häiritseekin kun viime kerralla ei firmasta ehtinyt saada mitään kuvaa. Päätös olisi todennäköisesti helpompi, mikäli olisin ehtinyt viettää siellä hieman pidemmän pätkän.

Pitäis koittaa olla muutama viikko miettimättä koko asiaa, niin jospa ne siitä sitten selviäisi.

Joo kyllä se järkevää on miettiä loppuun asti ennen ku hätiköi mutta ei siinä,ensimmäiset 8 viikkoo mitä alokas-kausi kestää siinä vittumaisin on..myöhemminkin hajottaa varmasti useempaan otteeseen kyllä mutta se kuuluu asiaan Omalta kohdaltani päätös on tehty (emännän siunauksella) ja lääkäriaikakin varattu että eiköhän syksyllä pääse sit uudestaan hyppään e-kauden alusta kelkkaan jos nyt lääkäri ei mitään mystistä syytä löydä miks ei palveluskelpoisuuttani voisi nostaa

Edit. Jos se toimistoduuni on liian lepposta ollu ja päätät palvelukseen astua niin kuntoo kannattaa parantaa jos liikunta on sattunu jäämään vähemmälle,itellä sama projekti menossa ettei ensimmäisellä viikolla tipu slaagin takia oikosääristen pataljoonaan minkäs sortin ammuntaa muuten harrastelet?

 

[Speirs]

Ja tosiaan,sullahan on koko leikki sitten vielä edessä alokaskautta myöten joka on ylivoimasesti turhauttavin vaihe varmaan kaikkien mielestä,mutta luota siihen motivaatioon vaan se 8vk vai mitä se p-kausi nyt kesti ni sen jälkee hommat alkaa menee omalla painolla ja keskitytään siihen omaan hommaan mikä se sitten ikinä tulee sun kohdalla oleenkaan (ite puolen vuoden jäxterinä ja aseena pkm)

Joo, uskon että alokaskausi on kaikista turhauttavin. Tosin oikealla asennoitumisella voisin kuvitella pääsevän pitkälle. Vittumaisten alikersanttien komentelukaan tuskin näin pykälää vanhempana hirveästi "hajottaa", kun siihen osaa ehkä suhtautua kevyemmin kuin nuorempana.

Edit. Jos se toimistoduuni on liian lepposta ollu ja päätät palvelukseen astua niin kuntoo kannattaa parantaa jos liikunta on sattunu jäämään vähemmälle,itellä sama projekti menossa ettei ensimmäisellä viikolla tipu slaagin takia oikosääristen pataljoonaan minkäs sortin ammuntaa muuten harrastelet?

Aerobista pitäis varmaankin treenata joo, marssit ja vastaavat pitkäkestoiset suoritukset kuumottaa jo pelkästään ajatuksena Lihaskunto on mielestäni ok. Leukoja menee kymmenisen kappaletta, vatsoja ~30kpl/min, selkäliikkeitä 40-50kpl/min ja vauhditonta pituutta reilut kaksi metriä kun huvikseni kokeilin LJK:n lihaskunto-osiota näin kotosalla ihan nollapohjilta - taukoa oikeastaan kaikenlaisesta urheilusta melkein 7-vuotta Toiminnallista ammuntaa harrastan ja radalla viihtyisin 24/7, mikäli valuuttaa riittäisi a-tarvikkeeseen

 

[Sensei142]

Joo, uskon että alokaskausi on kaikista turhauttavin. Tosin oikealla asennoitumisella voisin kuvitella pääsevän pitkälle. Vittumaisten alikersanttien komentelukaan tuskin näin pykälää vanhempana hirveästi "hajottaa", kun siihen osaa ehkä suhtautua kevyemmin kuin nuorempana.



Aerobista pitäis varmaankin treenata joo, marssit ja vastaavat pitkäkestoiset suoritukset kuumottaa jo pelkästään ajatuksena Lihaskunto on mielestäni ok. Leukoja menee kymmenisen kappaletta, vatsoja ~30kpl/min, selkäliikkeitä 40-50kpl/min ja vauhditonta pituutta reilut kaksi metriä kun huvikseni kokeilin LJK:n lihaskunto-osiota näin kotosalla ihan nollapohjilta - taukoa oikeastaan kaikenlaisesta urheilusta melkein 7-vuotta Toiminnallista ammuntaa harrastan ja radalla viihtyisin 24/7, mikäli valuuttaa riittäisi a-tarvikkeeseen

No ampumataidoissa ainakaa ei sitte pitäis olla ongelmaa itelläki löytyy metsästystutkinto mutta omaa lupaa ei oo kehdannu mennä kysyyn ku taustalla kummittelee pari snagari ottelua ja toi lupa homma on menny niin vainoharhaseks että tuskin heruu edes metsästysperusteella lupaa mulle vaikka näistä jutuista jo useita vuosia onkin aikaa eipä silti hyvä se on että ei ihan heittämällä lupaa joka jamppa saakkaan mutta kohtuus sais siinäkin olla silti mutta itteensä saa syyttää että on niin uppiniskainen ettei jokaselta vastaantulijalta kehtaa kuokkaan ottaa

 

[Fremen]

No ampumataidoissa ainakaa ei sitte pitäis olla ongelmaa itelläki löytyy metsästystutkinto mutta omaa lupaa ei oo kehdannu mennä kysyyn ku taustalla kummittelee pari snagari ottelua ja toi lupa homma on menny niin vainoharhaseks että tuskin heruu edes metsästysperusteella lupaa mulle vaikka näistä jutuista jo useita vuosia onkin aikaa eipä silti hyvä se on että ei ihan heittämällä lupaa joka jamppa saakkaan mutta kohtuus sais siinäkin olla silti mutta itteensä saa syyttää että on niin uppiniskainen ettei jokaselta vastaantulijalta kehtaa kuokkaan ottaa

Käy kysymässä vaan voudilta, nykyään eri paikkakunnilla eri protokollat, varsinkin jos on Suomen raskas kunnialla hoidettu. Omassa maassa meilläkin vielä jotain oikeuksia prkl.

 

[Burger]

Nyt on jonkin verran kulunut aikaa tuosta ensimmäisestä viestistäni ja olen selvitellyt asioita vähän enemmän. Tilanne on siis se että minulla on ollut teini-iässä mielenterveyden ongelmia, se soppa syntyi siitä että Aspergerin syndrooman takia kiusattiin koulussa samaan aikaan kun vanhemmat erosi, koulussa alkoi olla vaikeuksia ja niiltä ajoilta on jäänyt toistuva masennus -diagnoosi kummittelemaan. Typerimmilläni söin purkillisen lääkkeitä ja jouduin sairaalaan, ja siitäkin on potilastiedot jääneet, vaikka se olikin enemmänkin huomionhaku- kuin itsemurhayritys. Ongelmat jäi taakse kun jaksoin suorittaa lukion loppuun aikuislukiossa ja pääsin yliopistoon, jossa Aspergerista on ollut enemmän hyötyä kuin haittaa. Nyt teen lisensiaatintutkimusta matikan laitoksella.

Nyt 5 vuotta myöhemmin tilanne on ihan eri ja olen paljon joustavampi ihmisenä. Töissäkin kiusattiin, mutta en siitä jaksanut enää välittää. En ole ylipäänsä hirveästi hätkähtänyt muiden sanomisista, ja vähän ihmetyttää miksi olin tollanen nuorempana.

Motivaatio asepalveluksen suorittamiseen on aina ollut kova, mutta ihan ymmärrettävistä syistä kutsunnoissa ei päästetty tuon masennusdiagnoosin vuoksi. Nyt päälle parikymppisenä oon joitakin vuosia pyöritellyt mielessä että onko noi potilastiedot tosiaan ehdoton este ja päätin selvittää asian.

Aluksi otin yhteyttä aluetoimistoon. Sieltä vastattiin, että palveluskelpoisuus voidaan tarkastaa uudelleen, jos postitan sinne lääkärinlausunnon terveydentilastani. Minulla on ollut useamman vuoden avohoito jossa on lähinnä seurattu että ongelmat ei uusiudu, ja sekin loppui viime vuonna kun todettiin etten tarvitse mitään hoitoa. Siellä oltiin sitä mieltä, että nämä menneisyyden ongelmat ei ole este. Nyt sain myös A-paperit yksityiseltä lääkäriltä. Molemmat lääkärit on silti sanoneet että nykyään kun on varaa valikoida niin herkästi jätetään vaan ottamatta jos on vähänkään epäilyksen aihetta tai varsinkaan itsetuhoriskiä. Itse en koe että missään tilanteessa minulla kävisi mielessäkään tehdä mitään itselleni, mutta ymmärrän kyllä miksi ollaan niin varovaisia.

Eli katsotaan nyt sitten mitä tapahtuu... En mä siitäkään masennu, jos C-luokitus napsahtaa taas, mutta jää siitäkin parempi omatunto, että oon edes yrittänyt.

 

[kimmo.j]

Nyt on jonkin verran kulunut aikaa tuosta ensimmäisestä viestistäni ja olen selvitellyt asioita vähän enemmän. Tilanne on siis se että minulla on ollut teini-iässä mielenterveyden ongelmia, se soppa syntyi siitä että Aspergerin syndrooman takia kiusattiin koulussa samaan aikaan kun vanhemmat erosi, koulussa alkoi olla vaikeuksia ja niiltä ajoilta on jäänyt toistuva masennus -diagnoosi kummittelemaan. Typerimmilläni söin purkillisen lääkkeitä ja jouduin sairaalaan, ja siitäkin on potilastiedot jääneet, vaikka se olikin enemmänkin huomionhaku- kuin itsemurhayritys. Ongelmat jäi taakse kun jaksoin suorittaa lukion loppuun aikuislukiossa ja pääsin yliopistoon, jossa Aspergerista on ollut enemmän hyötyä kuin haittaa. Nyt teen lisensiaatintutkimusta matikan laitoksella.

Nyt 5 vuotta myöhemmin tilanne on ihan eri ja olen paljon joustavampi ihmisenä. Töissäkin kiusattiin, mutta en siitä jaksanut enää välittää. En ole ylipäänsä hirveästi hätkähtänyt muiden sanomisista, ja vähän ihmetyttää miksi olin tollanen nuorempana.

Motivaatio asepalveluksen suorittamiseen on aina ollut kova, mutta ihan ymmärrettävistä syistä kutsunnoissa ei päästetty tuon masennusdiagnoosin vuoksi. Nyt päälle parikymppisenä oon joitakin vuosia pyöritellyt mielessä että onko noi potilastiedot tosiaan ehdoton este ja päätin selvittää asian.

Aluksi otin yhteyttä aluetoimistoon. Sieltä vastattiin, että palveluskelpoisuus voidaan tarkastaa uudelleen, jos postitan sinne lääkärinlausunnon terveydentilastani. Minulla on ollut useamman vuoden avohoito jossa on lähinnä seurattu että ongelmat ei uusiudu, ja sekin loppui viime vuonna kun todettiin etten tarvitse mitään hoitoa. Siellä oltiin sitä mieltä, että nämä menneisyyden ongelmat ei ole este. Nyt sain myös A-paperit yksityiseltä lääkäriltä. Molemmat lääkärit on silti sanoneet että nykyään kun on varaa valikoida niin herkästi jätetään vaan ottamatta jos on vähänkään epäilyksen aihetta tai varsinkaan itsetuhoriskiä. Itse en koe että missään tilanteessa minulla kävisi mielessäkään tehdä mitään itselleni, mutta ymmärrän kyllä miksi ollaan niin varovaisia.

Eli katsotaan nyt sitten mitä tapahtuu... En mä siitäkään masennu, jos C-luokitus napsahtaa taas, mutta jää siitäkin parempi omatunto, että oon edes yrittänyt.

Pakko kehua äijän asennetta. Onnea yritykseen!

 

[Speirs]

Pyörät pistetty täälläkin pyörimään. Kävin lääkärintarkastuksessa, palveluskelpoisuusluokka A muutamalla huomautuksella. Tarkastuslappu jätetty aluetoimistoon pienen saatekirjeen kera, 10pvän kuluttua päättävät asiasta. Nyt sitten odotellaan PV:n mielipidettä. Fiilis on mahtava!

 

[Burger]

Sen verran päivitystä tosiaan että kävin aluetoimistossa tarkastuksessa ehkä kuukausi sitten ja kaikki meni hyvin. A-luokitus pysyi voimassa. Ainoa terveyshaitta on että mulla on likinäköä jotain -4 eli siis silmälasit on välttämättömät ja sen takia en kaikkiin tehtäviin kelpaa. Korkean iän ja elämäntilanteen (just sopiva välivaihe opinnoissa) vuoksi suositeltiin että aloittasin mahdollisimman pian ja halusin sitä itekin, niin määrättiin heinäkuussa Vekaranjärvelle, muualla ei ollut enää tilaa. Pieni huono puoli tässä on se että treenaan Helsingissä brasilialaista jujutsua ja mun valmentaja voisi kirjottaa suosituksen et pääsisin iltaisinkin joskus treeneihin mutta Vekaranjärveltä se ei onnistu pitkän välimatkan takia. Mutta loppujen lopuksi se on aika pikkujuttu ja kyllä siellä varmasti liikuntaa saa. (Positiivisella) jännityksellä odotellaan siis heinäkuuta.

 

[Speirs]

Päivitellääs omaa tilannetta reilun neljän kuukauden jälkeen. Palveluksessa oltu nyt neljä viikkoa ja viikon päästä vala. Fiilis hyvä, vielä en ole ehtinyt hajoilemaan tai katumaan.

 

[Fremen]

Päivitellääs omaa tilannetta reilun neljän kuukauden jälkeen. Palveluksessa oltu nyt neljä viikkoa ja viikon päästä vala. Fiilis hyvä, vielä en ole ehtinyt hajoilemaan tai katumaan.

Asiaa! Missäpäin siis menet nyt, ja mikä joukko-osasto jos saan kysyä?

ps. eikös ole enää kybältä illalla valot pois, yheltätoista vielä riekutaan MP-Netissä ? Noh ehkö siihen voisi saada maanpuolustushenkisen erivapauden ainakin Fremenin mielestä!

 

[Speirs]

Asiaa! Missäpäin siis menet nyt, ja mikä joukko-osasto jos saan kysyä?

ps. eikös ole enää kybältä illalla valot pois, yheltätoista vielä riekutaan MP-Netissä ? Noh ehkö siihen voisi saada maanpuolustushenkisen erivapauden ainakin Fremenin mielestä!

Jätetään spesifit infot väliin, ettei huomenna kuuluteta yksikön päällikön toimistoon liian sotaisan avatarin vuoksi

Kymmeneltä tulee joo hiljaisuus, mutta senkin jälkeen saa ainakin omassa yksikössä/tuvassa käyttää puhelinta tai läppäriä, kunhan ei häiritse muita.

 

[Fremen]

Jätetään spesifit infot väliin, ettei huomenna kuuluteta yksikön päällikön toimistoon liian sotaisan avatarin vuoksi

Kymmeneltä tulee joo hiljaisuus, mutta senkin jälkeen saa ainakin omassa yksikössä/tuvassa käyttää puhelinta tai läppäriä, kunhan ei häiritse muita.

Tsemppiä bro. Avatar on erinomainen .

 

[Sardaukar]

Speirs oli oma suosikki koko sarjassa.

 

[Old Boy]

Päivitellääs omaa tilannetta reilun neljän kuukauden jälkeen. Palveluksessa oltu nyt neljä viikkoa ja viikon päästä vala. Fiilis hyvä, vielä en ole ehtinyt hajoilemaan tai katumaan.

Kutsuuko johtajakoulutus? Pianhan valinnat on ajankohtaisia.

 

[Pihatonttu]

Mulla on ollut toistuva masennus johon on liittynyt itsetuhoisuutta, joten sain C:n paperit kutsunnoissa aikoinaan, vaik kovasti halusin...

...mulla on Aspergerin oireyhtymä...

...itsemurhayritys...

Ja mua tää hävettää todella paljon, että oon ollut nuorempana typerä. Haluisin olla jotenkin avuksi tälle yhteiskunnalle...

En mä oleta että mä kenenkään kunnioitusta ikinä saisin tai edes ansaitsisin

Minulta saat aivan valtavasti kunnioitusta. Ja haluan perustella, että miksi ansaitset sen:

Ihmisen sisukkuutta ei mitata onnistumisilla, menestyksellä tai saavutuksilla. Sisukkuus mitataan sen mukaan, että miten ihminen vastoinkäymisten, epäonnistumisten tai esteiden edessä on aina valmis yrittämään uudelleen. Ja kirjoituksesi ilmentää juuri tällaista sisukkuutta aivan valtavassa määrin.

Tekstissäsi kerrot olevasi valmis toimimaan yhteiseksi hyväksi, vaikka elämäsi tuntuu olevan kovan luokan vaikeuksia pullollaan. Siitä iso ja ansaittu määrä arvostusta ja kunnioitusta.

Kerrot olevasi AS ja työelämässä. Se on jo melkoinen saavutus. Työelämä kaikenlaisine tulkintoineen ja sosiaalisine peleineen on monelle assille saavuttamaton haave - kyvyistä ja taidoista riippumatta.

Erään AS-henkilön sanoin: Ilman autistisia ihmisiä ihmiskunta istuisi edelleen mutakuopassa syömässä matoja. Samnaa vähemmän raflaavasti sanottuna: Noin sata prosenttia kognitiivisesti erittäin vaativista saavutuksista on neurologisesti epätyypillisten henkilöiden tekemiä. Neurotypikaalit eivät ihan määritelmänkään mukaan toimi juuri muilla kognitiivisilla tasoilla kuin siellä tavanomaisuuden laveassa latteudessa.

Valtava määrä arvostusta, kunnioitusta ja rohkaisua elämääsi Pihatontun puutarhasta. Ja meinasi se sinulle mitään tai ei, niin aion muistaa sinua iltarukouksessani.

 

[Speirs]

Kutsuuko johtajakoulutus? Pianhan valinnat on ajankohtaisia.

Johtajakoulutus ei suuremmin kiinnosta, ainakaan nyt mitä on seurannut johtajien duunia. Vaikka eihän siitä meille näy kuin pieni osa tässä vaiheessa. Pääsen haluamaani miehistötehtävään ja kotiudun jouluna. Aamujen vähäinen määrä hajottaa

Yhden auran kun saisi rintaan niin olisin enemmän kuin tyytyväinen.

 

[Pihatonttu]

Erään AS-henkilön sanoin: Ilman autistisia ihmisiä ihmiskunta istuisi edelleen mutakuopassa syömässä matoja. Samnaa vähemmän raflaavasti sanottuna: Noin sata prosenttia kognitiivisesti erittäin vaativista saavutuksista on neurologisesti epätyypillisten henkilöiden tekemiä. Neurotypikaalit eivät ihan määritelmänkään mukaan toimi juuri muilla kognitiivisilla tasoilla kuin siellä tavanomaisuuden laveassa latteudessa.

Myöhempi täydennys tähän asiaan:

Autistisuuden ja joidenkin biologisten erityispiirteiden välillä on havaittu niin korkeaa korrelaatiota, että näistä erityispiirteistä puhutaan toisinaan lääketieteellisissä artikkeleissa (mahdollisina) syinä tai perinnöllistä alttiutta laukaisevina tekijöinä. (Ns. liipasinteoria.)

Käsittelen tässä vain kahta: 1. sikiövaiheen ja myöhempää testosteronitasoa ja 2. peilisoluja.

1. Simon Baron-Cohen ja moni muu huippututkija on kiinnittänyt huomiota siihen, että autismikirjon ihmisten kohdalla äidin testosteroniarvot raskauden aikana ja/tai henkilön omat testosteroniarvot ovat huomattavan paljon korkeammalla kuin väestöllä keskimäärin.

Tällä on erittäin voimakas yhteys fyysiseen suorituskykyyn - erityisesti ääriolosuhteissa - ja myös kykyyn parantaa tuota suorituskykyä jossain tietyssä ajassa.

Osa ammattiurheilun kykyjenetsijöistä (esim. ammattilaisjalkapalloilun saralla) onkin sitä mieltä, että kehittyvien nuorten suorituskykyä tarkkailemalla ei onnistuta tekemään läheskään yhtä hyviä löytöjä kuin testosteronierityksen ulkoisia, ihmisen ääreisalueisiin liittyviä piirteitä kartoittamalla. (Tunnetuin luotettavista indikaattoreista on etusormen ja nimettömän keskinäisten pituuksien suhde. Leuan muoto on tunnetumpi, mutta se ei ole yhtä luotettava koska douppaaminen vaikuttaa siihen enemmän.)

Olettaisin, että testosteronin ja sotilaallisen kyvykkyyden välisiä yhteyksiä ei tarvitse avata täällä erikseen?

2. Autismikirjo näyttää kävelevän käsi kädessä peilisolujen vähyyden kanssa. Peilisolut ovat niitä aivojen soluja, jotka tuottavat ja helpottavat ns. apinointia eli sosiaaliseen matkimiseen pohjautuvaa oppimista.

Peilisolujen ja luovuuden välillä näyttäisi olevan negatiivinen korrelaatio. Mitä enemmän peilisoluja, sitä vähemmän luovuutta ja enemmän massan mukana kulkevaa apinoivaa toiminnan logiikkaa.

Aihetta ei ole vielä tutkittu tarpeeksi, mutta eräs vahva selitysmalli kuuluu niin, että kun ihmisellä on taipumuksena toimia helpoimmalla toimivalla tai menestymistä tuottavalla tavalla, niin runsaan peilisolumassan omaava oppii vauvasta lähtien selviytymään matkimalla ja vain matkimalla kun taas niukalla peilisolumäärällä on alusta lähtien pakko oppia ajattelemaan omilla aivoillaan.

Peilisoluajattelu on siis yleistävää, apinoivaa, massan mukana kulkevaa ja laitostumisaltista. "Peilisoluton" ajattelu puolestaan on erillistävää, individualistista ja huonosti laitosmaiseen ympäristöön sopivaa.

Leikkimielisesti voisi sanoa, että "äärimmäinen neurotypikaali" sopeutuu helposti, muttei tuota toimintaympäristölleen koskaan mitään uutta kun taas autisti voi olla vaikeammin sopeutuva, mutta ympäristönsä kehittymistä ja paranemista edistävä henkilö.

Eli "ihmiskunta istuisi yhä mutakuopassa syömässä matoja" -näkökulma saa määritelmän (tyypillinen tuottaa tyypillistä, tyypilliset kyvyt soveltuvat keskinkertaisuuden tuottamiseen) lisäksi tuekseen myös lääketieteen/biologian. Luovuus ja uusien asioiden kehittyminen/kehittäminen kukkii siellä missä peilisolut eivät kuki. ;-)

Eli tämä osa potentiaalisesti C-miehistä voi olla koneiston saumattomalle toiminnalle haaste tai ongelma, mutta koneiston kehittymiselle kaikkein hyödyllisin osa populasta.

(Googlettamista varten totean että peilisolut tunnetaan sekä nimellä mirror cells että mirror neurons.

Lisäksi disclaimaan itseäni toteamalla että peilisoluista voi toki olla "hyötyä" sosiaalisen luovuuden - esim. juoruämmäilyn - kehittymisessä.)