Maavoimien paikallisjoukot uuteen kuosiin

baikal

Supreme Leader
Minä en kyllä usko, etteikö pv olisi osaamisen puolesta voinut panostaa tiedottamiseen siten, että Asia olisi tullut laajempaan levitykseen. Tai etteikö olisi saatu 20 vuodessa "enemmän porukkaa" toimintaan. Olen varma, että pv on saavuttanut tavoitteensa aivan jetsulleen jo näinkin. Ottakaa huomioon, että pv:n sijoitus vapaaehtoiseen toimintaan on rahallisesti samaa luokkaa kuin sijoitus vuosittaiseen koskenkorvalaskuun. Siitä voi jo arvotuksia pähkäillä oikeille paikoille. Jos pv olisi tosi kuumana vyöryttänyt suuria tavoitteita vapaaehtoistoimintaan, olisi panos jotain muuta, ilman kysymyksiä.

Muistelkaa historiaa. Kun erilaiset patit ja potit alkoivat vetää hiljalleen osallistujia ja hommaan alkoi syntyä draivia, niin mitä tehtiin? Luonnollisesti lakkautettiin moinen päällekäypä malli. Ja tehtiin uudet laatikkohimmelit. Kyllä ns. pitkään mukana olleet tietävät jetsulleen mitä tarkoitan.

Älkää valittako osallistujien vähyyttä, vaan olkaa iloisia, kun saatte olla mukana -laadukkaassa- toiminnassa, josta ei hathattiakaan enää puutu.

Ja nyt vapaaehtoishomma paketoidaan Paikallisjoukkojen sisälle. Joka tarkoittaa vähänkään pidemmässä juoksussa......mitä? Niimpä.

Eivät nämä erilaiset käänteet ja laatikkohimmelipelit ole itsestään syntyneet. 20 vuotta on niin pitkä slaissi, että kyllä siinä jopa pv pystyy halutessaan oppimaan markkinointia ja suuntaamaan panoksia. Jos haluaa.
 
Iso-Mursu

Respected Leader
Yrität vaan saada tyypit mukaan. Itse olen ollut vasta muutaman vuoden ollut mukana maakuntakomppaniassa, mutta sinä aikana olen aina uusien rekryyttien kanssa yrittänyt olla mahdollisimman kannustava, ja yrittänyt ikään kuin tehdä olon mahdollisimman tervetulleeksi ja tätä olen huomannut että myös muut "vanhat" tekevät. Eivät nuo niin sisäsiittoisia porukoita ole kuin voisi kuvitella :D

Tutustumaan vaan, sillähän se selviää että onko heille oikea juttu vai ei.

En ole ite maakuntakomppaniassa. MPK:n kautta käynyt muutamia huollon juttuja.

Nyt kun oli kahdessa osassa kurssi niin tutustu paremmin porukkaan. Muilla kerroilla on aina ollut eri naamat
 
Peiper

Majuri
B-materiaalille on kovin vähän käyttöä kovassa tilanteessa, ja tarkoitan tällä huonokuntoista ainesta. Tuo ikä on sinänsä jännä juttu; minä nimittäin ottaisin vaikka 50-vuotiaita, mutta tarpeeksi hyvässä kunnossa olevia miehiä joukkooni, kuin 20-vuotiaita sohvaperunoita. Ikä ei ole este, tosin mitä vanhempi, sen enemmän vaatii työtä olla hyödyllisessä kunnossa ;)

Lisäyksenä tähän; kuntoahan voi nostaa ja maakuntakomppaniat tarjoavat siihen mahdollisuuden ja hyvän motivaattorin. Tämän olen huomannut yhdestäkin kaveristani, joka tuli viime vuonna mukaan ja nyt vuoden jälkeen teki oman elämänsä Cooper ennätyksensä keski-ikäisenä. Vapaaehtoinen maanpuolustus voi toimia myös kansanterveyttä kohottavana :)
 
Peiper

Majuri
Älkää valittako osallistujien vähyyttä, vaan olkaa iloisia, kun saatte olla mukana -laadukkaassa- toiminnassa, josta ei hathattiakaan enää puutu.
.

Missään nimessä en valita. Olen vaan sitä mieltä, että paljon menee hyvää materiaalia hukkaan siellä kotisohvalla, ja olen todellakin ylpeä ja iloinen omasta mahdollisuudesta osallistua maanpuolustustoimintaan.
 
Iso-Mursu

Respected Leader
Missään nimessä en valita. Olen vaan sitä mieltä, että paljon menee hyvää materiaalia hukkaan siellä kotisohvalla, ja olen todellakin ylpeä ja iloinen omasta mahdollisuudesta osallistua maanpuolustustoimintaan.

Itehän tuossa muutama viikko sitten ehottelin Maakuntakomppanioiden lisäksi Paikallisosastoja.

Vähän heikompi kuntoiset kaverit ja me huollon kaverit voitas käydä tetsaamassa ja pitää yllä huollon taitoja.
 
Hanski

Ylipäällikkö
Turpiinne soatta ;) jos sinne meettä. Siellä(kään) ei etelän "neuvojie" tarvita ja 4-5-60v peräkamarien poijat (= SISSIT) on armoitettuja lintumiehiä ja jyvä kohallaan. Enempi olisin huolissani etelämmän Suomen 2-30v uus-avuttomista cityuroista :D ja heidän puolustautumistahdostaan/kyvystään ;)
Älähän nyt uhkaile, muuten en uskalla seuraavaan harjoitukseen lähteä! Olen itse näitä uudelleensijoitettuja pääkaupunkiseudun peräkammarin poikia eikä Kainuu ole jäänyt vieraaksi... Tiedä, vaikka olisimme samoissa harjoituksissa tänä vuona? :)
 
Peiper

Majuri
Minä en kyllä usko, etteikö pv olisi osaamisen puolesta voinut panostaa tiedottamiseen siten, että Asia olisi tullut laajempaan levitykseen. Tai etteikö olisi saatu 20 vuodessa "enemmän porukkaa" toimintaan. Olen varma, että pv on saavuttanut tavoitteensa aivan jetsulleen jo näinkin. Ottakaa huomioon, että pv:n sijoitus vapaaehtoiseen toimintaan on rahallisesti samaa luokkaa kuin sijoitus vuosittaiseen koskenkorvalaskuun. Siitä voi jo arvotuksia pähkäillä oikeille paikoille. Jos pv olisi tosi kuumana vyöryttänyt suuria tavoitteita vapaaehtoistoimintaan, olisi panos jotain muuta, ilman kysymyksiä.
Olen asiasta keskustellut erään evp:n kanssa, joka oli näitä juttuja ideoimassa aikanaan ja hänen mielipiteensä oli että koko ajan mennään enemmän vapaaehtoiseen suuntaan. Mulla on samanlainen kutina, mutta eiköhän vuoden kuluttua olla fiksumpia.
Tämäkin mielestäni indikoisi sitä, että näin käy ja panostuskin saattaa muuttua positiivisempaan suntaan.
http://www.puolustusvoimat.fi/porta...9nQSEh/?pcid=67418f8041f80d58bf3cbf0f78651490
 
Entistä enemmän vapaaehtosuutta ja siihen se että saatas jo innokkaista reserviläisistä ihtensä kokoamia komppanioita.

Ja komppaniat voisi ite harjoitella tiettyjä juttuja omalla toimintasuunnitelmallaan.

Luotan ehdotukseni nostavan motivaatiota, ja motivaatio on jo 0,5 cm panssariterästä
 
Viimeksi muokattu:

KorpiSISSI

Kenraali
Älähän nyt uhkaile, muuten en uskalla seuraavaan harjoitukseen lähteä! Olen itse näitä uudelleensijoitettuja pääkaupunkiseudun peräkammarin poikia eikä Kainuu ole jäänyt vieraaksi... Tiedä, vaikka olisimme samoissa harjoituksissa tänä vuona? :)
(y) No en uhkaile kun en itekkään asunu Kainussa yli 20v:een ;) Sen verran vaan on yhteyksiä sinnepäine että tiedän että sieltäkin löytyy sijoittamiskelpoista (ja sijoitettua) sissiväkeä, ihan nuorta ja nohevaa kuten täältä etelästäkin. Iäkkäämmistä 45v+ hyvänä esimerkkinä eräskin harjoitus, jossa koulutettiin "viestivälineitä" näille itä-rajan "peräkammarin pojille". Sinne Kainuun perukoille (ja Pohjois-Karjalaan) jääneissä/siirtyneissä "peräkammarin pojissa" on aika paljon RMVL:ssa ja PV:ssa virkauransa palvelleita "nuoria eläkeläisiä" ..ne metsästys-/kalastusmaastot ja kotitilat nääs ;)

Todennäköisesti itselle jäi viimeiseksi viime vuoden HAVU-harjoitus ja saavat nuoremmat hoitaa sitä jatkossa. Tosin idässä ja etelässä vielä liikun muutaman vuoden ja todennäköisesti tavataan jos Uusimaa-Kymi-Häme alueilla osallistut ;)

BTW. sarkastinen kömmähdys tuo "tuurpiine saatte" .. Kainussa porukat vieraanvaraisia kuin muuallakin SUomessa ja yhteistoiminta aina tervetullutta.
 
Viimeksi muokattu:

Hanski

Ylipäällikkö
(y) No en uhkaile kun en itekkään asunu Kainussa yli 20v:een ;) Sen verran vaan on yhteyksiä sinnepäine että tiedän että sieltäkin löytyy sijoittamiskelpoista (ja sijoitettua) sissiväkeä, ihan nuorta ja nohevaa kuten täältä etelästäkin. Sinne jääneissä/siirtyneissä "peräkammarin pojissa" on aika paljon RMVL:ssa ja PV:ssa palvelleita "nuoria eläkeläisiä" ..ne metsästys- ja kalastusmaastot nääs ;) Todennäköisesti itselle jäi viimeiseksi viime vuoden HAVU-harjoitus ja saavat nuoremmat hoitaa sitä jatkossa. Tosin idässä ja etelässä vielä liikun muutaman vuoden ja todennäköisesti tavataan jos Uusimaa-Kymi-Häme alueilla osallistut ;)

BTW. sarkastinen kömmähdys tuo "tuurpiine saatte" .. Kainussa porukat vieraanvaraisia kuin muuallakin SUomessa ja yhteistoiminta aina tervetullutta.
Kyllä, edellisissä harjoituksissa Kainuussa sain ainoana junantuomana paljon huomiota: "Ny näytetään etelän miehelle aitoa kainuulaista mehtää..."

Aika paljon täältä etelästä varmaan hyödynnettäisiin miesainesta muualle Suomeen. Yksissä harjoituksissa täällä kouluttaja totesi, että ESSL:n alueella asuvista asevelvollisuusikäisistä voisi heittämällä perustaa Suomen koko sa-joukot (viittaisi siis nimenomaan lukumäärään ja tämä oli aikana, kun pv:n sa-vahvuus oli 500 000. Lukumäärien osalta pitää tietenkin paikkansa).
 
Magistra

Kersantti
B-materiaalille on kovin vähän käyttöä kovassa tilanteessa, ja tarkoitan tällä huonokuntoista ainesta. Tuo ikä on sinänsä jännä juttu; minä nimittäin ottaisin vaikka 50-vuotiaita, mutta tarpeeksi hyvässä kunnossa olevia miehiä joukkooni, kuin 20-vuotiaita sohvaperunoita. Ikä ei ole este, tosin mitä vanhempi, sen enemmän vaatii työtä olla hyödyllisessä kunnossa ;)
Samaa mieltä. Ikä tuo usein taitoa ja harjaantuneisuutta mukanaan. Mutta omalta kohdaltani täytyy sanoa, että kolmenkympin ylityksen jälkeen pari tunnin tähyvuoron jälkeen irtaantuminen on vähän kankeampaa kuin ennen ;) Jos nyt sellaista sitten kohdalle tulisi tämän modernin sodankäynnin ja taistelukentän tiimoilta... Uskoisin, että nimen omaan ikä tuo paljon hyvää liki kaikkeen muuhun kuin metsässä sykähtämiseen :)
 
KorpiSISSI

Kenraali
Kyllä, edellisissä harjoituksissa Kainuussa sain ainoana junantuomana paljon huomiota: "Ny näytetään etelän miehelle aitoa kainuulaista mehtää..."

Aika paljon täältä etelästä varmaan hyödynnettäisiin miesainesta muualle Suomeen. Yksissä harjoituksissa täällä kouluttaja totesi, että ESSL:n alueella asuvista asevelvollisuusikäisistä voisi heittämällä perustaa Suomen koko sa-joukot (viittaisi siis nimenomaan lukumäärään ja tämä oli aikana, kun pv:n sa-vahvuus oli 500 000. Lukumäärien osalta pitää tietenkin paikkansa).
Näin on mutta pesservisseröinti koetaan siellä uhkaksi ;) Nuissakin harjoituksissa missä itse olen ollut mukana (poisluettunan Rajan..) on ollut mukana yli 50% junan tuomia, tosin iso osa KAIPR:lla palveluksensa suorittaneita ja sinne alueille sijoitettua.. Nämät enempi alueellista ja oparatiivista toimea harjoittavia (21-35v).

Paikallisjoukkoihin joukkueen/komppanian uskon löytyvän joka pitäjästä 35-60v kunhan MAAKK:aa hyödyntävät tehokkaana puskaradiona ja kasvattavat muskeleitaan ;)
Siellä pysyvästi asuvat <35v(mieh)/<45v(AU/UPS) lienevät hyvinkin kiinteästi sijoitettuna "muihin hommiin" kuin paikallispuolustukseen, enempi alueellisiin ja operatiivisiin :D
Toki muulla pysyvästi asuvia kainuulaisiakin hyödynnetään. Tästä omakohtaista kokemusta 45 ikävuoteen saakka ;) jonka jälkeenkin kerran sinne kutsuivat "tutustumaan uusiin tehtäviin". Olisi varmaan seurannut jatkokin mutta hakuduin/sitouduin "toisiin tehtäviin" tänne etelään ...mutta-mutta, kuten HavuKilta:n kuvailussa kerromme "Toiminta-alueena koko maa" ;)
 
Viimeksi muokattu:
Esimerkin mukainen pataljoona on suhteellisesti aika heikko. Siihen täytyy saada taistelevaa voimaa lisää 1-2 komppaniaa (vartiokomppaniaa tms. joka nyt pystyis kohteensuojaukseen ja melko paikallaan olevaan puolustustaisteluun).

Huomasin ilokseni sellaisen ominaisuuden pataljoonan kokoonpanossa, että se pystyy itse tekemään noita komppanioita lisää. Siinä on aluetoimisto ja sen arkistot. Löytyy perustamiskeskus ja vielä taistelukoulutusyksikkö. Niiden lisäksi on vielä käytettävissä paikallinen Mpk:n koulutus- ja tukiyksikkö, vaikkea sitä laatikkoleikissä olekaan. Pullonkauloina tietysti aika ja se, että onko varusteita ja tarvikkeita.

Tuo alussa esitetty pataljoonan kokoonpanohan oli tosiaan vain esimerkki, esim. sillä lienee aika iso vaikutus komppanioiden laatuun ja määrään onko kyseessä joku itärajan paikallispataljoona vai länsirajan!
Komppanioiden määrä/laatu siis luonnollisesti kasvaa jos tehtävät ovat haastavampia, ja kyllä tuo sunnittelutyö tehdään jo rauhanaikana.

Tuollahan sanottiin ihan selvästi että:

-Organisaatio vaihtelee toiminta-alueittain tehtävien ja alueiden
erityispiirteiden johdosta

-Perusyksiköiden lukumäärä ja yksikkötyyppi on tehtävän mukainen
 
KorpiSISSI

Kenraali
Lisäyksenä tähän; kuntoahan voi nostaa ja maakuntakomppaniat tarjoavat siihen mahdollisuuden ja hyvän motivaattorin. Tämän olen huomannut yhdestäkin kaveristani, joka tuli viime vuonna mukaan ja nyt vuoden jälkeen teki oman elämänsä Cooper ennätyksensä keski-ikäisenä. Vapaaehtoinen maanpuolustus voi toimia myös kansanterveyttä kohottavana :)
Samanlaisia huomioita itselläkin, tosin nämät viimeiset vuodet menee (sääreen)sattuneesta syystä kävelytesteillä todennettuna (13-15min/2000m; 130-140s/min ja lihaskunto pidettävä vähintään kiitettävänä).
Kyllä meilläkin löytyy näitä >2500m juoksevia 50+ "kuupperiin kuntoutuneita", jopa 3000m maratonkuntoon..
Minulla onneksi vetoapua ;) joka reenauttaa päivittäin. 2300-2400 meni vielä 48-50v kun hieman näki vaivaa reenaukseen ja motivoitui "läskisäkkinä" olosta :)
Väitän että jokainen fysikaltaan ehjä ja muuten terve 45-50-55 hyvä/kiitettävä tasolle testeissä - ilman ikätasoituksiakin - kunhan hieman näkee vaivaa ja tekee kuntoutumistyötä.
 
Kyllä tuota Paikallisjoukon konseptia katsellessa on pakko sanoa, että eihän se mikään hyökkäyspumppu sentään ole. Toki osia voi vaikka "hyökätä" esim. niitä erikoisjoukkoja vastaan, jos lkm:t ovat sopivia. Potentiaalin hyökkääjän panssarikolonnaa voi lähinnä kutitella kyljestä kerrotulla jakovarustuksella. Toki kykyä on sellaiseen wanhanajan taisteluun, josta ei saa käyttää sitä wanhaa tekonimeä. Erilaisin tähysräjähdepanoksin tapahtuva kylkien kutkuttelu on hyvinkin mahdollista.

Paikallisjoukon paikallistuntemus haluttaessa sallii tämän seikan hyödyntämisen, eikä se mikään olematon asia olekaan raukoilla rajoilla. Tehokkaasti järjestelty kyljen kutittelu vaatii valmistelua ja järjestelyjä, siinä pitää päästä tiettyyn yllätykseen ja toimet on rytmitettävä hyvin. Toisaalta tuon toiminnan teho riippuu paljon myös toimivasta viestistä. Muuten touhu muuttuu helposti sekavaksi juoksenteluksi, jossa kenelläkään ei ole tietoa mistään ja käskyt lentävät toisiaan kumoavina heittoina. Rajallisin tavoittein, rajallisen ajan ja rajallisin paikoin, kyllä, tiettyä hyökkäyksellisyyttä voidaan käyttää.

Näen asian juuri näin, hyökkäyskyky on max. luokkaa erikoisjoukkoja tms. pienosastoja vastaan.
Toiminta ns. kovaa kärkeä vastaan rajoittunee haastavimmilla painopistealueillakin pääurien sivustojen pientie verkoston valvontaan ja maximissaan sinne suuntautuvan liikkeen hidastamiseen (lähinnä valvotuilla miinoitteilla). Siinä on haastetta ihan kylliksi ja se on tärkeä tehtävä jolla luodaan muille joukoille se oma valvottu syvyys josta hyökkääjää vastaan toimitaan ilman että epäsuoran tai huollon tarvii pelätä (erityisesti uudessa syvässä tst-tavassa) minkä mutkan takaa vastaan ajaa naapurin tiedusteluvaunu!
 
Stagideus

Majuri
Hyviä huomioita tullut tässä edellä. Niinkuin sanottu, kokoonpanokaavio on vain yksi esimerkki! Liuskassa mainittu 95% reserviläispitoisuus koskee nimenomaan esikuntaa, jalkaväkiperusyksiköt rullaavat lähes yksinomaan reserviläisaineksella.

Maakuntakomppanian organisaatiossa paistuva "Virka-apujoukkue" on OTO-asia, ei suinkaan mikään mukana heiluva Telari-ja-Raudat-kerho! Tämän takia se on myös väritetty eripohjalla, jotta asia on helpompi hahmottaa.

MAAKK:n osalta rekrytointipohja alkaa tuolta n.25 ikävuodesta ja päättyy harkinnan mukaan keski-iän yläpuolella. Paljon on vaikutusta myös henkilön omalla voimassa olevalla SA-sijoituksella: mikäli oman perusyksikön päällikkö ei anna, tai k.o. hommaan ei just nyt hirveästi korvaavia löydy, ei kaverilla ole asiaa SA-MAAKK vahvuuksiin. RA-toimintaan voi ottaa osaa, mutta tällöin tehtävät jäävät miehistön rynkkytynkkys-tasolle. Näin ainakin niin kauan, kun jengiä ei ole jonoksi asti aktiivihommiin.

Koulutuksen ja pitkään yhdessä toimimisen ansiosta MAAKK:t toimivat hyvin aluevalvonta- ja suojaushommissa, koska ne joukkona ovat tavallista paremmin itsenäiseen ja hajautettuun toimintaan kykeneviä ja aloitekykyisiä. Pienentyneen SA-vahvuuden takia on välttämätöntä, että myös tämmöisiä pumppuja on, kun entisen "syvästä reservistä" kutsutun torjuntapataljoonan/vastaavan sijaan samankokoiselle alueelle on nykyisin heittää vaikkapa se komppania. Toisaalta, koulutettuna ja riittävästi kalustettuna (mm. moottoroitu liikehtimiskyky ryhmätasolla, aluevalvontakalusto, RK:ta pidempää varalla jne.) voi joissain tilanteissa tuo joukko suoriutua jopa hieman paremmin. Tappioita se ei tietenkään kestä samalla tavalla..
 
Samses

Ylipäällikkö
Tuo alussa esitetty pataljoonan kokoonpanohan oli tosiaan vain esimerkki, esim. sillä lienee aika iso vaikutus komppanioiden laatuun ja määrään onko kyseessä joku itärajan paikallispataljoona vai länsirajan!
Komppanioiden määrä/laatu siis luonnollisesti kasvaa jos tehtävät ovat haastavampia, ja kyllä tuo sunnittelutyö tehdään jo rauhanaikana.

Tuollahan sanottiin ihan selvästi että:

-Organisaatio vaihtelee toiminta-alueittain tehtävien ja alueiden
erityispiirteiden johdosta

-Perusyksiköiden lukumäärä ja yksikkötyyppi on tehtävän mukainen

Jep. Lisäksi noita MaaKkejakin voi olla yksi tai useampia.
 
Peiper

Majuri
Kyllä meilläkin löytyy näitä >2500m juoksevia 50+ "kuupperiin kuntoutuneita", jopa 3000m maratonkuntoon..

Tuo maratonkuntoon oli luultavasti vain tapa ilmaista kovempaa kuntoa, mutta koska todella monet ihmiset kuvittelevat Cooperin testin olevan juoksutesti, saanen selvittää asiaa sen verran, että sillä mitataan maksimaalista hapenottokykyä, ja siihen se on kaikessa yksinkertaisuudessan hyvä mittari vaikka parempaakin löytyy, ei tosin yhtä helposti järjestettävänä. Maratonin voi juosta vaikka ei juoksisi Cooperissa edes lähelle 3000 metriä, ja 3000 metrin Cooper-tulos ei todellakaan takaa sitä että jaksaisi juosta maratonin.

Anteeksi tämä pilkun viilaaminen ;)
 
Viimeksi muokattu:
Top