Makuupussi

Muistelet, mutta oikein, veli @Rajajääkäri. (y)

Vauhdikkaan 80-luvun puolen välin huippeilla LR:ssä oli untuvapussit vakiotavarana käytössä. Myös meillä ”puistosisseillä” eli Rovaniemellä LR:n esikunnan kupeessa olevalla komppanialla (Ivalossa oli tuolloin osastovahvuus). Molempien toiminta-alueena oli koko Lappi ja laakereilla ei paljoa lepäilty (telttamajoituksessa olin +220/330vrk).

Rajan kamppeet olivat tuolloin selvästi parempia kuin PV:n yleisesti käyttämät. Meillä ”Lapin ukoilla” oli käytössä ja kokeiltavana testikamppeita, joiden pohjalta kehitettiin ja otettiin käyttöön myöhemmin rinkkoja, lumipukuja ja väliasuja.

Untuvapussit ajoivat hyvin asiansa ankarissa oloissa eikä käytössä olleen mallin kanssa ollut ongelmia. Kiepissäkin tuli nukuttua. Nyt nollaviitosten seurassa varustekaapissa oleva keinokuitupussi on myös ihan toimiva kampe nykymuotoiseen sitoumustehtävään. Kesällä se on tietysti ihan liian lämmin, mutta eipä sitä peittoa kummemmaksi suvella tarvi.
 
Ja tässä kannattaa huomata että vaelluskäytössä kestävyys on eri asia, kun asevelvollisen kestävyys:

Grammanviilaaja arvostaa sitä, että kolmen vuodenajan pussi painaa kahdeksansataa grammaa ja että se kestää hänen käytössään 20 vuotta.
Vaeltaessa ihan kaiken joutuu kantamaan omassa selässä, joten keveyttä arvostaa. Kaiken saa tehdä omaan tahtiin ja kokemus auttaa pitämään kamppeet kuivina sekä tekemään asiat järkevästi, jolloin esimerkiksi ultrakeveät kankaat kestävät siinä kuin paksummatkin.

Kun samat kamppeet annettaisiin edellisen yön valvoneen, ensimmäistä kertaa luonnossa nukkuvan ja nollat taulussa vetävän morttileiriläisen käyttöön, niin ultrakeveät Pertex Quantumit olisivat hyvin äkkiä riekaleina. Höyhenet vaan pöllyäisi.
Moro. Jäsen @Helikopteri osuu nyt tässä varusteasiassa ns. ytimeen. Tässä(kin) säikeessä tunnistan kolme käyttäjäryhmää, retkuilijat/ressut/varusmiehet. Kaikilla on hiukan erilaiset vaatimukset esim. makuupussin suhteen, siten ainoaa oikeaa ei voi olla.
Nuo ex-rajamiehet, @Rajajääkäri ja @Sarek1 ovat omilla kokemuksillaan kokeneet nämä kaikki kolme eri vaihtoehtoa. Siitä käsi lippaan, kaikilla ei vaan ole samaa perspektiiviä.
Teille on nyt ehkä hieman erheellisesti tullut käsitys että minä hehkutan untuvapusseja. Ei suinkaan, kuitupussi on paras ja käyttökelpoisin ressujen ja varusmiesten käyttöön. Tuo Heliksen kirjoitus tuossa lainauksessa on sitten satavarmaa tietoa ja tuntemusta meistä retkeilijöistä.

On mullakin ohut kuitupussi tuon untsikan päälle ja aiemmin ollut ihan talvikäyttöön iso, paksu ja painava (Savotta Nelson).
Ja todella samaa mieltä jäsen @Herman30 kanssa, kun omalla rahalla ostaa, hiukka enemmän siitä myös välittää.

Tuohon jäsen @baikal in kokemuksiin kostuneista pusseista, tuon oman suorituskyvyn säilyttämiseen vaaditaan sitten sitä ns. kenttäkelpoisuutta myös ihan tavallisella retkellä. Eli varaudutaan olosuhteisiin ja huolletaan tavarat ihan niinkuin armeijassa. Tavallisella retkuilijalla ehkä vielä korostetummin kun siellä taustalla ei ole ketään muuta kuin sinä itse.
 
Back
Top