Meriteollisuus ja telakat

Mihin summiin valtion takausvastuut asettuvat rakenteilla olevien risteilijöiden suhteen?

Jos keskeneräisiä risteilijöitä jää Suomen valtiolle käteen, niin mitäs jos suunniteltais ikkunat, ovet ja niiden lukitukset sekä muu varustus uusiksi ja tehtäisiin niistä pakkopalautuslaivoja, jotka seilaavat vaikka Liberian lipun alla.

("Irak ei suostu ottamaan takaisin noita palautettavia. Pannaan paattiin ja ajetaan paatti Monrovian edustalle. Poimitaan matkan varrelta muistakin Euroopan maista ongelmapalautettavat ja viedään nekin - maksua vastaan. Liberialaiset sisämaan kaakaoviljelmät työllistävät palautettavat siksi aikaa kun neuvotellaan lisää lähtömaiden kanssa - tai oikeastaan Liberia neuvottelee. Hei, me tienataan tällä - ja tällä kertaa ihan oikeasti!")
 
Eiköhän tilauslistaa karsita ensisijaisesti loppupäästä.

Turun telakalla on viime aikoina ollut vaikeuksia toimittaa laivoja aikataulussa. Sinäänsä toimitusten siirtäminen saattaisi helpottaa tilannetta, koska tällöin ei tarvitsisi maksaa myöhästymissakkoja.
 
Viimeksi muokattu:
Rauman telakalla kootaan viimeisiä lohkoja Wasalinen autolauttaan
6.5.2020 15:35
Wasa Linen toimitusjohtaja Peter Ståhlberg ja RMC:n projektipäällikkö Johanna Kaijo leimasivat laivan ensimmäistä levyä viime syksynä.

Raumalla RMC:n telakalla Wasalinen matkustaja-autolautan rakentaminen on edennyt viimeisten lohkojen kokoamiseen. Rungon koontia ja autokansien varustelua valmistellaan samaan aikaan, ja myös hyttien rakentaminen on alkanut.
Projektipäällikkö Johanna Kaijon mukaan rakentaminen etenee koronaviruksen aiheuttamasta poikkeustilanteesta huolimatta suunnitellusti.
– Puolan Gdanskista toimitetaan Aurora Botniaan yhteensä seitsemän lohkoa, joista kolme saapui huhtikuun lopulla. Saapuneiden lohkojen varustelu on nyt käynnissä, Kaijo sanoo tiedotteessa.
Elokuussa telakalle tuodaan keulaportti, laitaovet ja liikkuva autokansi. Aurora Botnia on määrä laskea vesille syksyllä.
Wasalinen projektissa työskentelee RMC:n oman henkilöstön lisäksi tällä hetkellä lähes 400 verkoston henkilöä. Koronatilanne on yhtiön mukaan tuonut haasteita lisä- ja vaihtomiehitykseen.
– Toivomme, että hallituksen maanantaina 4. toukokuuta tekemät päätökset työvoiman liikkuvuuden helpottamisesta auttavat tähän tilanteeseen, RMC:n toimitusjohtaja Jyrki Heinimaa sanoo tiedotteessa.
 
Tolla huono homma. Synkkä ennusteeni on että Aasiassa kuten E-Koreassa valtio maksaa tappiot telakoille veronmaksajien rahoilla ja täällä laitetaan simppelisti lappu luukulle. Sitten kun laivoja taas joskus kysytään niin niitä ei tehdä täällä enää koskaan koska ei ole osaamista eikä fasiliteetteja. Meidän rahat käytettiin mieluummin Kultamunien tuontiin, holtittomaan rahanjakoon E-Eurooppaan ja Afrikan mustiin aukkoihin ja jättimäisen julkishallinon ylläpitoon. Taas yksi arvoketju menetettiin iäksi mutta samariinit ovat tietenkin oikeassa koska ne ovat suomalaisten suosikkeja.

Kultamunien palautuslaivat ovat vain kaunista unta.. :cry:
 
Onhan tuossa hieman pudotusta.

Clarkson said 100 vessels of all types were ordered in the first three months of 2020 at $5.5 billion, a 71% decline from last year’s first quarter and the lowest total since the second quarter of 2009.

 
Varustamo Viking Line kasvattaa rahtikapasiteettia Suomen merireiteillä, kun M/S Viking Glory aloittaa liikennöinnin vuonna 2021. Uusi risteilyalus korvaa M/S Amorellan ja tuo noin 500 kaistametriä lisäkapasiteettia Turku–Tukholma-reitille.

M/S Viking Glory tulee olemaan Viking Linen laivaston tehokkain alus rahdin kuljettamiseen. Jo nyt Viking Line kuljettaa pohjoisella Itämerellä vuosittain yli

133 000 rahtiyksikköä. Koko konsernin rahtimarkkinaosuus nousi vuonna 2019 arviolta 18,4 prosenttiin.

– Suomi on Euroopan markkinoita tarkasteltaessa käytännössä saari. Turun ja Tukholman talousalueen väliset merimatkat ovat sekä viennissä että tuonnissa elintärkeitä, kuten tänä erikoisena keväänä olemme huomanneet, ja siksi halusimme panostaa uuden aluksemme rahtikapasiteettiin, kertoo Viking Linen rahtijohtaja Harri Tamminen.

Vuonna 2019 Viking Linella kuljetettujen henkilöautojen markkinaosuus oli arviolta 31,9 %. Viking Gloryn autokansi on edeltäjänsä Amorellan kantta suurempi ja korkeampi, ja keskeisenä tavoitteena on ollut saada tila mahdollisimman tehokkaaseen käyttöön.

– Vuosien varrella autojen koko on kasvanut ja teknologia kehittynyt enemmän kuin on pystytty ennustamaan. Kun nyt jokaisella lähdöllä kapasiteettia on enemmän ja se hallitaan paremmin, tulee rahdin kuljettamisesta myös ilmastofiksumpaa, Tamminen kertoo.

Ajoneuvojen sekä vienti- ja tuontitavaroiden lisäksi Viking Linen aluksilla matkaa myös ammattikuljettajia. Heidät pyritään huomioimaan uudella risteilyaluksella entistä paremmin.

– Kuljettajan työ sisältää paljon matkustamista, ja se voi pidemmän päälle käydä raskaaksi. Haluamme olla mahdollistamassa kuljettajille parempaa arkea. Viking Glorylla laivan hiljaiseen osaan on sijoitettu kuljettajien omat matkustustilat, joissa on noin 70 kuljettajanhyttiä sekä oma saunaosasto ja olohuone, Tamminen kertoo.
 

Hallituksen lisätalousarviossa esitetään laivanrakennuksen innovaatiotukeen 20,75 miljoonan euron lisäystä, jolla pyritään mahdollistamaan uusien laivanrakennushankkeiden käynnistyminen Suomessa. Kolmen nykyisen ulkovartiolaivan korvaamiseksi kahdella uudella öljy- ja kemikaalivahinkojen torjuntakykyisellä monitoimialuksella ehdotetaan alusten suunnitteluun 5 miljoonaa euroa.
 
Back
Top