Mikä mättää puolustusministerimme toiminassa?

Ok kuvio, paitsi please ei enää Sarasvuota tähän, jooko?
Joku muu vastaava osaaja kelpaisi avamaan keskusteluyhteyden ja luomaan organisaation sosiaalisen pääoman kasvattamiselle hyvän pohjan. Sarasvuo olisi varma valinta, mutta muitakin on. Mitään Juhani "Tami" Tammista en laittaisi tämän luokan casea-ratkomaan.
 
Nuo kaikki ovat kriittisiä kysymyksiä puolustuksemme kannalta. On helppo puhua väheksyvästi seinistä, mutta vastineeksi kannattaa katsoa Krimin ja Itä-Ukrainan tapahtumia. Sotaa ei käydä varuskunnista käsin, mutta yllätyshyökkäyksen sattuessa tulen avaava varuskunta poistaa puolustajalta tukun poliittisia ongelmia, jotka muutoin muodostuvat hyökkääjälle tolkuttoman edulliseksi vipuvarreksi kansainvälisessä politiikassa.

Perustelen uusien varuskuntien perustamisen vastustamisen sillä että maaseutu tyhjenee ja se olisi turhan kallista.

Toki jos haluaa korottaa valmiutta, niin halvempaa olisi vaikka perustaa reservin koulutuskeskuksia.

Keskukseen ampumaratoja pari kappaletta. Majoitusrakennus vahvistetulle komppanialle. Muonituskeskus, Toimisto ja oppituntitilat, autohallit sekä paikallispataljoonan kamat.

Vakkariksi muutama kouluttaja,talonmies, ja pieni vartiosto
 
Jussi Niinistö vaikuttaa hieman vakavalta, jäyhältä persoonalta. Hänestä ei huou samanlaista rentoutta kuin Carl Haglundista. Tämä ei sinänsä ole mikään tuomio, mutta ehkä ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa tämä voi näkyä haitallisella tavalla, kun vahvat persoonat kohtaavat ja olisi tarkoitus hakea kaikille sopivaa ratkaisua. Niinistö varmasti on isänmaan asialla. Niinistö vaikuttaa enemmän insinööriltä. Osaako joku Niinistön kanssa tekemisissä ollut arvioida tätä seikkaa?
 
Niinistö on varmasti unelmiensa työssä.

En minä sillä.
 
Jussi Niinistö vaikuttaa hieman vakavalta, jäyhältä persoonalta. Hänestä ei huou samanlaista rentoutta kuin Carl Haglundista. Tämä ei sinänsä ole mikään tuomio, mutta ehkä ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa tämä voi näkyä haitallisella tavalla, kun vahvat persoonat kohtaavat ja olisi tarkoitus hakea kaikille sopivaa ratkaisua. Niinistö varmasti on isänmaan asialla. Niinistö vaikuttaa enemmän insinööriltä. Osaako joku Niinistön kanssa tekemisissä ollut arvioida tätä seikkaa?

Jep, olen samaa mieltä. Ei oo huumormiehiä! Haglund nyt oli joku sivari, pelle...
 
Haglund nyt oli joku sivari, pelle...
Ei sentään. Haglund oli pätevä mies tehtäväänsä. Haglund sai vapautuksen asepalveluksesta sairauden vuoksi, hän ei ole sivari. Toisaalta ei sivariuskaan estäisi tuon tehtävän hoitoa.
 
Haglund nyt oli joku sivari, pelle...

Äläs ny...kyllä mielestäni Calle hyvinkin sai "mpnet-approved" leiman siitä tavasta jolla hoiti homman omana aikanaan. Täällä kuorossa taidettiin jopa pyytää jatkamaan, mutta politiikka....
Mun mielestäni oli hyvä että Calle sai osallistua maanpuolustukseen ministerin pestillä, koska ei terveydellisten syiden takia voinut sitä tehdä inttinä kuten me muut. Ihan ok.
 
Ei sentään. Haglund oli pätevä mies tehtäväänsä. Haglund sai vapautuksen asepalveluksesta sairauden vuoksi, hän ei ole sivari. Toisaalta ei sivariuskaan estäisi tuon tehtävän hoitoa.

Asian voinee ilmaista niinkin, että parhaat puolustusministerit eivät omaa sotilastaustaa? Viittaan nyt siis juuri Haglundiin ja Hornet-hankinnan aikaiseen Elisabeth Rehniin.
 
Perustelen uusien varuskuntien perustamisen vastustamisen sillä että maaseutu tyhjenee ja se olisi turhan kallista.

Toki jos haluaa korottaa valmiutta, niin halvempaa olisi vaikka perustaa reservin koulutuskeskuksia.

Keskukseen ampumaratoja pari kappaletta. Majoitusrakennus vahvistetulle komppanialle. Muonituskeskus, Toimisto ja oppituntitilat, autohallit sekä paikallispataljoonan kamat.

Vakkariksi muutama kouluttaja,talonmies, ja pieni vartiosto

Kyse ei ole valmiudesta tai suorasta puolustuskyvystä. Kyse on propagandasta ja politiikasta. Me emme saa koskaan näyttää hyökkääjiltä ulkomaisessa mediassa tai puolustustaistelumme on tuhoon tuomittu alusta asti. Me emme saa joutua sellaiseen lähtötilanteeseen, jossa meidän asevoimat joutuvat hyökkäämään "suomalaisista" koostuvaa ja Suomen alueelle perustettua Terijoen hallitusta vastaan. Nyt meillä on hyvin suuri riski joutua moiseen alkuasetelmaan, kun suuri osa Suomea on ilman joukkoja. Georgian johto ei tätä tajunnut 2008 eikä Suomen nykyinen johto käsitä asiaa nykyisellään. Niinistö on harvinainen poikkeus.
 
Ei sentään. Haglund oli pätevä mies tehtäväänsä. Haglund sai vapautuksen asepalveluksesta sairauden vuoksi, hän ei ole sivari. Toisaalta ei sivariuskaan estäisi tuon tehtävän hoitoa.

Kaikkea muuta kuin pätevä! Nukun nyt yöni hyvin kun Hän muualla...
 
Kyse ei ole valmiudesta tai suorasta puolustuskyvystä. Kyse on propagandasta ja politiikasta. Me emme saa koskaan näyttää hyökkääjiltä ulkomaisessa mediassa tai puolustustaistelumme on tuhoon tuomittu alusta asti. Me emme saa joutua sellaiseen lähtötilanteeseen, jossa meidän asevoimat joutuvat hyökkäämään "suomalaisista" koostuvaa ja Suomen alueelle perustettua Terijoen hallitusta vastaan. Nyt meillä on hyvin suuri riski joutua moiseen alkuasetelmaan, kun suuri osa Suomea on ilman joukkoja. Georgian johto ei tätä tajunnut 2008 eikä Suomen nykyinen johto käsitä asiaa nykyisellään. Niinistö on harvinainen poikkeus.

Tuollaisten tilanteiden varalta esim paikallispataljoonsssa joku meikäläisen kaltaisista reinikaisista -en ole poliisi-koottu vartiokomppania olisi hyvä. Kunto ei enää riitä juoksemaan erikoisjoukkojen perässä, mutta kunto riittäisi painia esim. Kainuun Radion toimituksen tyhjäksi
 
Sen jälkeen kun Upseeriliitto avautui aiheesta ei oikein jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin alkaa fanittaa Juustia. Kadettiupseerien ikiaikaiseen nautintaoikeuteen on syytä ennemmin tai myöhemmin puuttua. Miksipä ei nyt kun virkaan on tarjolla Juustin kaltainen huipputekijä. Noin yleisestikin olisi hyvä päästä malliin jossa ministerit toisivat kautensa alussa ministeriöön oman luottomiehen.

Jv-miinojen haikailua en oikein ymmärrä enkä rakentaisi uusia varuskuntiakaan mutta jonkinmoinen tukeutumispaikka reserviläisillä olisi hyvä olla ainakin P-Karjalassa sekä Vaasan-Seinäjoen suunnalla. Ei liene vaikeaa eikä kallista jos vain haluja löytyy.
 
Ottaen huomioon mm. puolustusvaliokunnassa oloajan ja olettaen että siellä on oltu hereillä, niin kyllä pitäisi nuo olla hyvin tiedossa.
Väittäisin edelleen avainkysymysten/ ongelmien olevan nämä kaksi:
"Koska mä voin" ja tuo sinunkin esiin tuoma keskusteluyhteys tai sen puute.

Onkohan tuo asenne "kyllä mä voin" vieläkin niin voimissaan Suomessa, joka on hyvin paljon hierarkkisempi, verrattuna esim. Ruotsiin, jossa on tämä kuuluisa keskustelukulttuuri. Noh, ei sekään hyvä, jos menee mahdottomiin, eikä päätöksiä saada koskaan tehtyä.
Suomessa ja Ruotsissa työelämässä olleena, on ilmapiirissä suuri ero. Suomessa ei niin pientä esimiestä, etteikö pitäisi sopivin väliajoin näyttää, kuka määrää. Jotenkin säälittävää ja kertoo kai huonosta itsetunnosta.
Ruotsissa tosiaan voi ja pitää saada alaisen puhua korkeassakin asemassa olevan esimiehen kanssa, kuin ihminen ihmiselle, mikä motivoi aivan erilailla alempaa suoritusporrasta ja kaikille muodostuu parempi ja oikea kokonaiskuva asiasta.
 
"Sanoin jo että lähden pois. Lähdenkö pois? (perse nousee) Nyt ei mennyt ihan putkeen ..
 
Sen jälkeen kun Upseeriliitto avautui aiheesta ei oikein jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin alkaa fanittaa Juustia. Kadettiupseerien ikiaikaiseen nautintaoikeuteen on syytä ennemmin tai myöhemmin puuttua. Miksipä ei nyt kun virkaan on tarjolla Juustin kaltainen huipputekijä. Noin yleisestikin olisi hyvä päästä malliin jossa ministerit toisivat kautensa alussa ministeriöön oman luottomiehen.

Jv-miinojen haikailua en oikein ymmärrä enkä rakentaisi uusia varuskuntiakaan mutta jonkinmoinen tukeutumispaikka reserviläisillä olisi hyvä olla ainakin P-Karjalassa sekä Vaasan-Seinäjoen suunnalla. Ei liene vaikeaa eikä kallista jos vain haluja löytyy.

Pohjois-Koreassahan on Kontiolahella muistaakseni RV:n kasarmit.

Noita mun koulutuskeskuksia kyllä joutas esim. Vaasaan
 
Tuntuu olevan kitkaa tosiaan, mutta ennemminkin kadettiupseerien kanssa, kuin kaikkien ammattisotilaiden. Onko se hyvä vai huono asia - ja kenen kannalta jos on - onkin toinen juttu.
 
No niin, en tietenkään tunne kaikkia, mutta vuosien myötä sosiaalinen verkko on väkisinkin muodostunut aika laajaksi PV:n sisällä. Sen perusteella sanoisin kuitenkin, että suhteellisen tasaisesti se kitka jakautuu eri henkilöstöryhmien välillä. Uskallan tässä yhteydessä myös toistaa sen mitä sanoin jossakin keskustelussa aiemmin. Moni siviilipuolen ihminen todennäköisesti yllättyisi, jos pääsisi kuuntelemaan sotilaiden keskusteluja päivänpolitiikasta. Ainakin itse olen usein törmännyt ennakkoajatukseen siitä, että sotilaissa olisi paljon hyvin konservatiivisia Persuäänestäjiä. Se ei kuitenkaan vastaa totuutta.
Niinistöllä on lisäksi eräs henk.koht rasite monien aliupseerien suuntaan: P. Leino.
 
Minusta tämä vain osoittaa sen, että isot puolueet ovat harmissaan, kun korttipakkaa sekoitetaan vastoin heidän toivomuksia.

Perussuomalaisethan ovat iso puolue.

Toki mieluusti hakevat marttyyrin asemaa sillä, kuinka pieniä puolueita sorsitaan. Ehkä niinkin, mutta persut eivät ole pienpuolue.
 
Nimenomaan! He ovat iso hallituspuolue nykyään. Se on heille ilmeisen uusi tilanne, jonka hanskaamisessa näyttää olevan hiukan hiomista.
Kyllä hallituspuolueita ja niiden ministereitä ja kansanedustajia on aina hiillostettu ja kritisoitu kovastikin. Harvoin siitä kuitenkaan on tällaista melua mikään puolue nostanut kuin nyt on tehty. On "mustia listoja", pohdiskellaan rikosilmoituksia kun on puhuttu pahaa jne jne.
Jos miettii taaksepäin vaikkapa Stubbia, Urpelaista, Kataista ja montaa muuta, niin kyllä se kyyti on heillekin kylmää ollut joka suunnasta. Se nyt vaan on osa politiikkaa ja Suomessa se on hyvin maltillista. Jos sitä ei kestä, niin ei ehkä ole ihan ajan tasalla siinä asiassa.
 
Back
Top