Mikä on Suomen puolustusvoimien Akilleen kantapää?

Mikä on Suomen puolustusvoimien suurin heikkous?


  • Äänestäjiä yhteensä
    77
Kymmenen vuoden kuluttua tiedämme varmasti, mikä olisi ollut viisasta ja mikä ei. Jälkiviisauden väitetään olevan viisauden imelin muoto.
 
Suurin heikkous, jolle ei ihan heti voi mitään, on miljardien puuttuminen puolustusbudjetista. Jos rahaa olisi mielinmäärin, suurin osa "pienemmistä heikkouksista" voitaisiin poistaa lisäämällä kalustoa (panssarit, ilmavoimat), elsokykyä ja joukkojen määrää (ja samalla niiden koulutusta ja taitojen kertausta).

Mutta lisäyksenä jatkan, että Puolustusvoimien suurin heikkous, jolle jotain voidaan tässä ja nyt, on mielestäni uskon puute. Siis tropiikin kyselyn mukaan tuo henkilöstö ja sen päänsisäinen elämä. Masentavaa oli tehdä polunvarsigallupia vehissä ja kuulla monen ajattelevan, että ne jyrää meitin joka tapauksessa ja siksi monet ajatuksissaan suuntaavat "jonnekin pohjoiseen" kovan paikan edessä.

Käsitykseni on, että meidän tulisi varautua ennen kaikkea strategisiin kohteisiin suuntautuvien iskuihin sekä poikkeusoloissa toimimiseen koko yhteiskunnan tasolla. Sitten sitä rautaa rajalle. On niin, että jos venäläiset tämän maan syystä tai toisesta haluavat valloittaa, heidän ei kannata pommittaa infraa maantasalle, koska sitten heidän pitäisi se itse uudelleenrakentaa, jos haluavat maan hyödyntää ja toisaalta jos he tulevat valloitusmielessä, pitää panssarien päästä syvälle alueet haltuunottamaan. Tähän pitää siis pystyä vastaamaan - myös henkisesti. Meillä on siis kykyä ja valmiuksia vastata em. tilanteisiin. Sihen ei tarvittaisi rahaa sen enempää kuin nytkään, että asevelvolliset saisivat nykyistä parempaa "psyykkausta" ja sama saisi näköjään jatkua ressujenkin osalta, kun vehiin yleensä kuitenkin kerääntyy porukkaa, joka näkee tämän maan puolustamisen mielekkäänä.

Ei suomella ole koskaan varaa pitää high tech armeijaa pystössä budjettinsa puolesta kasassa. Onhan se toki hienoa olla kehityksen kärki porukassa aseistuksen suhteen, mutta syönee aivan liikaa rahaa. En tiedä olenko pahoinkin väärässä, mutta mielestäni pitäisi lisätä eritoten sellaisten pienten aseiden määrää joita yksi mies tai pienet ryhmät voisivat käyttää. Singot kaikenlaiset pst/ilma torjunta, kranaattipistoolit ym vastaavat varusteet. Yksi asia mikä oli totaalisen retuperällä ainakin varusmies aikana oli pimeä näkö kyky ja laitteet. Sitä kykyä pitäisi lisätä kautta linjan kaikkiin joukkoihin. Ottawan sopimukseen liittyminen katsoisin lähemmäksi maanpetosta puolustuskyvyn kannalta.

Lisäksi mielestäni budjetti pitäisi olla sellainen, että asiat hoituu. Tarkoitan tällä että kaluston määrä kyetään pitämään asiallisella tasolla sen vanhetessa ja päivittäessä. Unohtamatta myöskään reservin ym kuluja. Jos isoja hankintoja tulee panssari/rynnäkkövaunut,ilmavoimat ja merivoimien kalusto erillis budjetista. Se mielestäni lisäksi on perin väärin, että kaikki viedään sulattoon, kun tulee jokin aika määre täyteen. Jos on 50000 rynkkyä jotka varastossa maatessaan ovat "vanhentuneet" näitä voitaisiin silti käyttää ns 2 linjan aseina ja sama koskien muuta kalustoa yleensäkkin. Lisäksi kalusto joka on käyttämätöntä ja halutaan pois pitäisi voida myydä. Mikäeli jostain ostaja/ostajia löytyy.

Nämä vain tyhmän rivi mosurin näkökulmasta, joten ei näitä niin hirveän vakavasti kannata ottaa.
 
Se mielestäni lisäksi on perin väärin, että kaikki viedään sulattoon, kun tulee jokin aika määre täyteen. Jos on 50000 rynkkyä jotka varastossa maatessaan ovat "vanhentuneet" näitä voitaisiin silti käyttää ns 2 linjan aseina ja sama koskien muuta kalustoa yleensäkkin. Lisäksi kalusto joka on käyttämätöntä ja halutaan pois pitäisi voida myydä. Mikäeli jostain ostaja/ostajia löytyy.

Näin ei ole käynyt ainakaan, jos niistä varastoiduista Itä-Saksasta ja Kiinasta ostetuista rynnäkkökivääreistä puhut. Ne ovat edelleen varastoituna. Kuulemma koulutuskäyttöön eivät sovellu, koska eivät ole yhtä hyviä kuin suomalaiset, eikä niille löydy länsimaista oikein ostajiakaan ja muualle niitä ei voi oikein myydä.

Kyllä niitä aseita on aivan varmasti varastoissa, osa uudempia ja osa vanhempia. Olihan Suomi-konepistooleitakin varastoituna pitkälle 2000-luvulle.
 
Suurin heikkous, jolle ei ihan heti voi mitään, on miljardien puuttuminen puolustusbudjetista. Jos rahaa olisi mielinmäärin, suurin osa "pienemmistä heikkouksista" voitaisiin poistaa lisäämällä kalustoa (panssarit, ilmavoimat), elsokykyä ja joukkojen määrää (ja samalla niiden koulutusta ja taitojen kertausta).

Mutta lisäyksenä jatkan, että Puolustusvoimien suurin heikkous, jolle jotain voidaan tässä ja nyt, on mielestäni uskon puute. Siis tropiikin kyselyn mukaan tuo henkilöstö ja sen päänsisäinen elämä. Masentavaa oli tehdä polunvarsigallupia vehissä ja kuulla monen ajattelevan, että ne jyrää meitin joka tapauksessa ja siksi monet ajatuksissaan suuntaavat "jonnekin pohjoiseen" kovan paikan edessä.

Käsitykseni on, että meidän tulisi varautua ennen kaikkea strategisiin kohteisiin suuntautuvien iskuihin sekä poikkeusoloissa toimimiseen koko yhteiskunnan tasolla. Sitten sitä rautaa rajalle. On niin, että jos venäläiset tämän maan syystä tai toisesta haluavat valloittaa, heidän ei kannata pommittaa infraa maantasalle, koska sitten heidän pitäisi se itse uudelleenrakentaa, jos haluavat maan hyödyntää ja toisaalta jos he tulevat valloitusmielessä, pitää panssarien päästä syvälle alueet haltuunottamaan. Tähän pitää siis pystyä vastaamaan - myös henkisesti. Meillä on siis kykyä ja valmiuksia vastata em. tilanteisiin. Sihen ei tarvittaisi rahaa sen enempää kuin nytkään, että asevelvolliset saisivat nykyistä parempaa "psyykkausta" ja sama saisi näköjään jatkua ressujenkin osalta, kun vehiin yleensä kuitenkin kerääntyy porukkaa, joka näkee tämän maan puolustamisen mielekkäänä.

"- Paikoillanne! Ei ne mitään jyrää. Siellä on miinoitus." - Vänrikki Koskela
 
Näin ei ole käynyt ainakaan, jos niistä varastoiduista Itä-Saksasta ja Kiinasta ostetuista rynnäkkökivääreistä puhut. Ne ovat edelleen varastoituna.

Ei kai tuosta asiasta varmuutta ole? On vain puolustusministeri Wallinin suulla kerrottu että ne aseet jotka ovat tällä, tai siis sillä, hetkellä varastoissa säilytetään. Siihen oliko aseita joltain osin jo hävitetty ei otettu kantaa.
 
Näin Jussi niinistö Aamulehdessä viime kuussa:

Varastoissa on kotimaisten rynnäkkökiväärien lisäksi itäsaksalaisia ja kiinalaisia aseita, molempia 100 000 kappaletta.

– Itä-Saksan kaupan yhteydessä ostimme runsaasti myös patruunoita. Niitä ei saa käyttää rauhan aikana, sillä ne sisältävät elohopeata. Niinistö kertoo, että vaalikauden alussa armeija aikoi hävittää sekä kiinalaiset että saksalaiset aseet.

– Asiasta nostettiin iso haloo, onneksi. Nyt ne ovat varastoissa vara-aseina, jos eivät muuna. Hän huomauttaa, että yhdellä hallinnollisella päätöksellä voidaan nostaa supistettu 230 000 miehen reservi vaikkapa 500 000:een.

– Ulkomaisia, heikompilaatuisia aseita voidaan jakaa tarvittaessa paikallisjoukoille.
 
Ei löytynyt sitaattia Aamulehden juttuun, mutta ehkä hän on tänä vuonna näin sanonut. Puolustusministerin vastaus Niiniston ja muiden kirjalliseen kysymykseen Eduskunnassaa on sen sijaan jo kolme vuotta vanha.

PV on epäonnistunut tiedotuksessaan sikäli, ettei mikään länsimaa kykene varustamaan 10 % väestöstään nykyaikaista sotaa varten. Tämähän tarkoittaisi briteillä ja
ranskalaisilla molemmilla 4-5 milj miehen armeijaa ja Saksa varustaisi 8 miljoonaa, kuten Hitler aikoinaan. Kun sa-joukon varauksessa oleva kalusto ja materiaali pois-
tetaan, ei niitä enää lyhyessä ajassa kyetä uudelleen laittamaan pystyyn.
 
Ei löytynyt sitaattia Aamulehden juttuun, mutta ehkä hän on tänä vuonna näin sanonut. Puolustusministerin vastaus Niiniston ja muiden kirjalliseen kysymykseen Eduskunnassaa on sen sijaan jo kolme vuotta vanha.

Niinistökin saattaa olla puolustusministerin ilmoituksen varassa ja siihenhän oli jätetty tuo mainitsemani takaportti. En siis väitä tietäväni että rynkkyjä on poistettu mutta totesin että puolustusministerin lausunto eduskunnassa ei sulkenut sitä mahdollisuutta pois vaikka sille ehkä äkkiseltään vaikuttikin. Jos kiväärejä oli silloin poistettu niin tuskin niitä nyt on sulatusuuneista takaisin varikoille haalittu? Joidenkin rynkkyjen hävittäminen olisi sitä paitsi ollut ihan looginen toimenpide. Aseitahan ei muutenkaan ole hävitetty pelkästään siksi että ne eivät olisi olleet enää toimivia vaan siksi että niitä ei suunnitellussa joukkorakenteessa enää tarvittu. Mikä sitten on kiväärien laskennallinen tarve? En tiedä mutta maksimissaan varmaan joku 1,5 per ukko. Vuosituhannen vaihteessa se oli melko tarkkaan yksi per taistelija. Saksan tai Kiinan kiväärit voisi poistaa ja silti aseita olisi teoriassa yllin kyllin.
 
Aseitahan ei muutenkaan ole hävitetty pelkästään siksi että ne eivät olisi olleet enää toimivia vaan siksi että niitä ei suunnitellussa joukkorakenteessa enää tarvittu.

Tuosta keskusteltiin aikanaan paljon, mutta kyllä luotan tuon tiedon totuudenmukaisuuteen. Siitä tosiaan käytyiin joskus keskustelua, että onko järkevää sulattaa, vaikka se varastointi vähän maksaakin, aseet ovat kuitenkin uusia. Kyllä niitä vissiin yritettiin myydäkin, mutta ei kukaan halua ostaa, siis sellainen osapuoli, jolle ne voisi myydä.

Mikä sitten on kiväärien laskennallinen tarve? En tiedä mutta maksimissaan varmaan joku 1,5 per ukko.

Mulla on sellainen muistikuva viime eduskuntavaalien ajalta, että tuota jossain vaalikeskustelussa puitiin. Vastaus oli muistaakseni tasan 1 per ukko.
 
Mulla on sellainen muistikuva viime eduskuntavaalien ajalta, että tuota jossain vaalikeskustelussa puitiin. Vastaus oli muistaakseni tasan 1 per ukko.

Aseiden oikea määrä lienee tieto jossa on rapsakan turvaluokan punaleima, mutta voinemme olla varmoja, että tällä hetkellä meillä on varastossa reippaasti enemmän kuin 1 rynkky per sijoitettu henkilö, koskapa sijoitettu vahvuus juuri pieneni roimasti vuodenvaihteessa.
 
Eikös jenkit kinunnut niitä afgoille joitain vuosia sitten? Ilmeisesti lahjoituksina.

No jos itärynkkyjäkin on noin 200 000 niin eiköhän varastoissa ole about 2 kpl per SA-sijoitettu jopa enemmänkin.

16122014_680x210.jpg

Kuva puolustusvoimien sivulta (Maavoimat etusivu). Onko nämä jo päässeet ihan tuotantoon asti?
 
Eikös jenkit kinunnut niitä afgoille joitain vuosia sitten? Ilmeisesti lahjoituksina.

Suomi ei lahjoita aseita sotaa käyviin maihin tai jos on riski, että aseet päätyvät vääriin käsiin. Muutenkin tarkoitus varmaan oli aikanaan saada noista aseista rahaa, ei lahjoittaa niitä pois ja vakuuttavia ostajia länsimaista ei löytynyt.
 
On muuten mielenkiintoista, että monet uskovat meidän saavan apua kun kimppuumme hyökätään.
Siis omat lakimme kieltävät vastaavan toiminnan ja silti uskotaan, että kyllä meitä autetaan.
 
On muuten mielenkiintoista, että monet uskovat meidän saavan apua kun kimppuumme hyökätään.
Siis omat lakimme kieltävät vastaavan toiminnan ja silti uskotaan, että kyllä meitä autetaan.

On muuten mielenkiintoista että turvallisuuspolitiikkamme eräs perusta on se että saamme apua koska olemme EU-valtio. Ulkopuoliseen apuun ilman Nato-jäsenyyttä voi uskoa ken tahtoo.
 
Eikös jenkit kinunnut niitä afgoille joitain vuosia sitten? Ilmeisesti lahjoituksina.

No jos itärynkkyjäkin on noin 200 000 niin eiköhän varastoissa ole about 2 kpl per SA-sijoitettu jopa enemmänkin.

16122014_680x210.jpg

Kuva puolustusvoimien sivulta (Maavoimat etusivu). Onko nämä jo päässeet ihan tuotantoon asti?

JOS itärynkkyjä on tallella tuon verran. Emme kuitenkaan tiedä onko. Kivääreitä on joka tapauksessa riittävästi.
 
En tiedä mistä johtuu, mutta nukkuisin yöni paremmin jos minulla olisi suulissa tms. pari sataa erilaista panssarimiinaa, parikymmentä Apilasta ja 50 olalta ammuttavaa it-ohjusta.

Eli valmius on se mikä minusta on heikoin lenkki. Onhan meillä suunnitelmat, mutta käynnistetäänkö toiminta ajoissa?

Me voidaan kyllä tällä kylällä tapella kovastikin jalkaväkeä vastaan ihan siviilikalustolla. PST- kalustoa ja varsinkaan IT - kaluston puutetta pelkään. Niitä pitäs olla niin rutosti ja hajautettu ajoissa.

Huomaan kyllä kirjoitusvirheeni, mutta kännykällä en voi palata korjaamaan niitä...
 
Back
Top